Elämä pikku-Oosan kanssa on alkanut hiljalleen muotoutua uomiinsa. Pikkuinen on niin pieni, ettei huonoja koirakokemuksiakaan ole ehtinyt vielä kertyä, ja siksi neiti hakeutuu hirmuisen mielellään dalmisten seuraan ja huolehdittavaksi. Tosin hirmuisen varuillaan saa olla, ettei varsinkin koirista nuorempi ole vaan otteissaan turhan raju. Mutta loistavaa miten hienosti ne tulee toimeen!
Sen sijaan Peebo-kissa ei ole ollenkaan niin innoissan pikku-siskosta. Makuuhuoneessa ko. tyyppiä ei ole näkynyt sen jälkeen kun Oosa tänne ilmestyi, mutta jospa se siitä. Eilen kävi sentään vilkaisemassa ovelta, että vieläkö se musta karvapallo on paikalla. Ja onhan se.
Oosa on tosi utelias ja rohkea. Neiti nukkuu tässä papan työpöydällä modeemin päällä, ja loma vessa löytyy ihan vierestä ikkunalaudalta. Matka asunnon toiseen päähän kylppäriin on vielä liian pitkä ja haastava. Mutta mennään muutama viikko, niin eiköhän sitten jo olla valmiita siirtymään isojen tyttöjen hiekkalaatikolle.
Ihmisiinkin luottamus on jo syntynyt. Tänään heräsin sängyn vierestä kuuluvaan piipitykseen, kun neiti halusi papan korvan viereen nukkumaan ja sänky oli vaan kertakaikkiaan ihan liian korkealla. Heti helpotti kun pääsi tyynylle. Muutenhan tuo nukkuisi toki meidän kanssa, mutta nyt ollaan vielä ihan liian pieniä. 30 kiloa dalmatialaisen tai papparaisen takapuolta päälleen läsähtäneenä murskaisi koko neidin.
Mieltä painaa vielä edellisen pikkukissan kohtalo, ja olin ajatellut koettaa ottaa rauhallisesti, mutta minkäs teet. Olen ihan älyttömän rakastunut tuohon tyyppiin. Kuka ei olisi.
![Sydän ymmärtää <3](./images/smilies/rakkaus.gif)