Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Onneksi tuomaristo oli tasoittamassa ja "oikomassa" tulosta demokraattiseen suuntaan, koska Nannen esitys oli hyvin pitkälti pinnallista showta.
SVT halusi sen varmaan voittavan, koska se oli sijoitettu viimeiseksi esiintymisnumeroksi.
On tyhmää täällä naukua 170 000 äänestä, koska eihän sääntöjä tuloksen jälkeen voi muuttaa, ja säännöt ovat olleet koko ajan tiedossa. Jos näin ei saisi käydä, miksi säännöt ovat olemassa?!
Viime vuonna Fredrik Kempe kritisoi semiputoamisensa jälkeen sitä, että kun kansa päättää semin jatkajat, niin laadukkaat biisit jäävät rannalle!
Itse kuitenkin kaikesta huolimatta tykkäsin enemmän Nannesta.
Ja eniten Alcazarista.

Mitä muuta Martinin esitys ja koko biisi oli ku pinnallista feikattua showta?? Puhumattakaan sanoista! Eipä Nannen eikä Martinin biisit kummatkaan olleet mitään syvällisiä teoksia... Mutta Nannen biisi oli loistava, Martinin biisi täysin tekaistu.TOTUUDENPUHUJA kirjoitti:Onneksi tuomaristo oli tasoittamassa ja "oikomassa" tulosta demokraattiseen suuntaan, koska Nannen esitys oli hyvin pitkälti pinnallista showta.
Nanne you are the real winner, you know it!!! =D>
Hold back the raising sun, forget my dreams and let your heart go on - alone I'll be through out the history.
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Tietääkö kukaan mistä voi tilata melodifestivalen-soittoääniä? Ihan sillein, että ne toimii Suomessakin.
I'm not a slut from Holland and I'm not fucking old bitch from Sweden.
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Tykkään Las Vegasista ja Martinista ( :P ) päivä päivältä enemmän. Parasta viisuilua Ruotsilta vuosiin, hyvä et on välillä soolona mieskin.
Outoa, eihän Ruotsin pitäisi minuun näin vaikuttaa..
Outoa, eihän Ruotsin pitäisi minuun näin vaikuttaa..
Life Looks Better in Spring
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Hei te kaikki MF 2005-levyn ostaneet, mistä tilasitte sen? CDON:comista en löydä sitä ja yhdellä toisella pienemmällä verkkokaupalla se maksaa ihan kauheen paljon... :?: :?:
Keep your head high above the water
kwak
CDON.comissa käytä hakusanaa Melodifestival ja siten löydät vuoden 2005 cd-kokoelman.
(pst. ei siis Melodifestivalen.)
(pst. ei siis Melodifestivalen.)
"Because I... I´m just a dreamer,
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Uusimmassa Iltalehdessä on toimittaja HETA HYTTISEN LOISTAVA kolumni Melodifestivaaleista!
HYVÄ HETA!! smilie_daumenpos: Taitaa olla alan naisia!!!
*Laittaa kiitospalautetta*
HYVÄ HETA!! smilie_daumenpos: Taitaa olla alan naisia!!!
*Laittaa kiitospalautetta*
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Nonni! Tottakai siellä CDON.comissa täytyy olla täysi-ikäinen, jotta saa tilattua (oon 17) eikä äeti suostu sotujaan nettiin laittamaan... hali_silly: Eli näköjään jää Melodifestivalenit kvaakulta saamatta... ...ellei joku sattuisi tietämään jotain muuta saittia, josta sen löytäisi? :puppy_dog_eyes:
Keep your head high above the water
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Koska se on Suomeen tulossa myyntiin ihan kauppoihin? Vai onko ollenkaa? Ou nou...
Hold back the raising sun, forget my dreams and let your heart go on - alone I'll be through out the history.
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Kyllähän sitä aina pienen hetken jälkeen ilmestyy ainakin Anttiloihin ja Stockmannille. Niistä kannattaa ensimmäisenä etsiskellä.
Myös suomalainen PEK-Musik myy MF-kokoelmaa alle 18 euron hintaan. Päälle 3,36€ postikuluja, postiennakolla 6,5€ vielä lisää. Henkilötunnus tuonnekin pitää antaa, mutten suoraan löytänyt mainintaa 18 vuoden ikärajasta. Itse olen joskus pari vuotta sitten tuolta levyn tilannut ja se tuli jo seuraavana aamuna postiluukusta kotiin. (lupaavat 7-21 päivän toimitusaikaa nykyään, tiedä sitten miten todellisuudessa)

"Olen kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen."
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Jumankekka, että mä yllämystyin kun Ruotsin finaalin aloitti
näin huikian mukaansatempaava esitys, herkistävän somalla ulkonäöllä
& korvia hivelevällä äänenvärillä varustettu poikalaps .
Mutta järjettömän heikko taso muuten.Suorastaan kammottava :oops: .
Järkyttävin oli bossanova-leidi epävireisine äänineen.
Ainoastaan ekassa & vikassa(Nanne) oli potkua & yritystä.
Mutta siis MARTIN ! OJ då, ko tää meinasi heti kahdenksan aikaan
kiirastorstain aamuna haluta soittaa jollekin viisuilevalle ystävälleen
ja ylistää tämä herra korkeuksihin (oj härreguud, suokaa anteeksi hartaammat lukijamme..)
Nyt ei EHKÄ enää NIIN kamalasti harmittaisi, vaikka Geir (geopoliittisista-muita syitä ei VOI olla) syistä jäisikin finaalin ulkopuolelle, koska on ainaskii yksi esitys jota odottaa.
Koska alkaa Globeniin (tahi Ulleviin) lipunmyynti 05/06 , MITÄ HÄH ?

- Katten-Gustaf
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11843
- Liittynyt: 13 Tammi 2004, 17:29
- Paikkakunta: Siellä sun täällä...
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Rauhoitu, Termari! Globenia tuskin on varattu vielä edes ens vuoden MF-finaalia varten. Ja taas Ullevia ei ainakaan viisuvoiton takia kannata varata vielä ens vuodeksi.
Pomon keikka vois kyllä olla jotain Ullevilla. 8)
Pomon keikka vois kyllä olla jotain Ullevilla. 8)
...kan inte säga nej,
jag måste släppa tag,
du vinner över mig...
jag måste släppa tag,
du vinner över mig...
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Mäkin olen näiden kahden viikon jälkeen tullut siihen tulokseen, että joko Nanne tai Alcazar olisi ollut huomattavasti parempi valinta Ruotsin edustajaksi. Martinissakaan ei sinäänsä ole mitään vikaa, biisi vain on aika mitäänsanomaton Mutta omapa on ruotsalaisten moka, jos eivät menesty tällä, ja jos menestyvät, niin onnea vaan!
You're not ugly, you are smart, talented
And have abilities to make the world better
And have abilities to make the world better
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Musta ruattin semin taso oli tänäkin vuona hyvä. Mustan laulajattaren hissibiisi kyllä oli erillaisuudessaan ylitse muiden, mutta hyvän biisinhän ruottalaisetkin saivat mukaan. Nordman oli oikeestaan ainut josta en semissä pitänyt yhtään...
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
[quote="Katten-Gustaf"]Rauhoitu, Termari! /quote]
EEEEEEENNNNNNNNNKÄÄÄÄÄÄÄÄ RRRAAAAUHOTU :x .
En tahro.
EEEEEEENNNNNNNNNKÄÄÄÄÄÄÄÄ RRRAAAAUHOTU :x .
En tahro.
- Katten-Gustaf
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11843
- Liittynyt: 13 Tammi 2004, 17:29
- Paikkakunta: Siellä sun täällä...
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Tähän on pitänyt puuttuakin jo aikaisemmin, mutta se on jäänyt.TerMari kirjoitti:Järkyttävin oli bossanova-leidi epävireisine äänineen.
Siis, biisistähän saa olla ihan mitä mieltä haluaa ja toki laulutaidostakin.
Mutta haluaisinpa ihan todella tietää, miten täydellisesti juuri SINÄ TERMARI laulaisit, jos olisit juuri ennen finaalilähetystä saanut pahan astmakohtauksen tai sairastaisit astmaa? (Mistä mä tiedän, vaikka sairastatkin?). ET SINÄKÄÄN täydellinen ole, vaikka hyvin osaatkin laulaa.
...kan inte säga nej,
jag måste släppa tag,
du vinner över mig...
jag måste släppa tag,
du vinner över mig...
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Ehkä tuolloin olisi hyvä ajatella vetäytymistä kisasta, ettei oma terveys mene kolmessa minuutissa aivan tusinaksi. Hyvinhän se veti sen, ihanan kähee Ruotsin Paula Mutta niin...olisiko ruudussa täytynyt lukea "sain juuri kohtauksen, silti vedän näin hyvin"
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Minusta se Caroline oli ihana piristysruiske sen schlaagerimassan keskellä! En ollut edes nähnyt sitä viimeistä semiä siinä vaiheessa, ja hyvinhän se minusta veti. Martin Stenmarckilla sen sijaan oli bronkiitti koko viikon, ettei edes harjoitellut ja minusta se hieman kuului, mutta ehkä se oli se perjantain kenraali, jossa se säästeli voimiaan.
Hello Hi!
- morelenbaum
- Maistelija
- Viestit: 29
- Liittynyt: 19 Huhti 2005, 10:32
Katosiko Ruotsin viisut...
En löydä enää Ruotsin karsintavideoita netistä? Ovatko menneet poistamaan ne?
nimim. Arjaa ikävä
Siirsin kyselyn pulinasta viisupuolelle. Toistaiseksi viesti vielä "siirretty" -merkinnällä Pulinassakin, ettei morelen ihmettele minne viesti katosi. /juomanlaskija.
nimim. Arjaa ikävä
Siirsin kyselyn pulinasta viisupuolelle. Toistaiseksi viesti vielä "siirretty" -merkinnällä Pulinassakin, ettei morelen ihmettele minne viesti katosi. /juomanlaskija.
Re: Katosiko Ruotsin viisut...
Ilmeisesti kun en minäkään löytänyt kun n. viikko sitten etsiskelin.morelenbaum kirjoitti:En löydä enää Ruotsin karsintavideoita netistä? Ovatko menneet poistamaan ne?
nimim. Arjaa ikävä
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Tää pääsi viikonloppuna Nannea tervehtimään. Ostin ko. leidin sinkun ja samalla sain nimmarin kylkiäisenä. Mukava ja iloinen tuntui olevan, vaikka montaa sanaa en ehtinyt väentungoksessa vaihtaakaan. Mutta kiva vappuyllätys oli kuitenkin. 8)
Av bara en droppe regn,
står min mark i blom, en rikedom.
står min mark i blom, en rikedom.
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Tää laittoi lauantaina synttäreillään Melodifestivalen 2005-levyn levylautaselle, kun oli tarkotus ruveta tanssahtelemaan. Kaverit oli ihan, että mikäs levy tää tämmönen on, kun on näin hyvää musiikkia?! Kaikki diskoilut siinä sitten soitin läpi, joista suosituin oli Alcazarin viisu. Kaikista hauskinta oli, kun laitoin pyörimään Arja Saijonmaan viisutyrkyn:
kwak: Tää on kans tosi hyvä!! Tässä on hauskat sanatkii, ku se haukkuu tässä miestään.
kaveri: Mitä?! Onks tää NAINEN?!??!
kwak: Joo! Se on se Arja Saijonmaa!
kaveri: Iha totta!? HYVÄ ARJAAAAAAAAAA! WOOOOOOOOUUUUUUUU!!!
Okei, ehkä siinä oli jotain muutakin taustalla, kun jäävesi ja innostus viisuihin... Sen verran hyvin sain promottua viisuja, että Melodifestivalen-levy pitää antaa lainaan heti huomenna ruotsin yo-kirjotuksiin valmistautuvalle kaverille!
kwak: Tää on kans tosi hyvä!! Tässä on hauskat sanatkii, ku se haukkuu tässä miestään.
kaveri: Mitä?! Onks tää NAINEN?!??!
kwak: Joo! Se on se Arja Saijonmaa!
kaveri: Iha totta!? HYVÄ ARJAAAAAAAAAA! WOOOOOOOOUUUUUUUU!!!
Okei, ehkä siinä oli jotain muutakin taustalla, kun jäävesi ja innostus viisuihin... Sen verran hyvin sain promottua viisuja, että Melodifestivalen-levy pitää antaa lainaan heti huomenna ruotsin yo-kirjotuksiin valmistautuvalle kaverille!
Keep your head high above the water
Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Onnittelen kavereitasi erittäin hyvästä musamausta!
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."
Vs: Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Eilen pikkutunneilla raati arvioi tämäkin kappaleet. Kylläpä oli muuten tasokas kilpailu!!!
10. Nordman - Ödet var min väg
9. Sanne Salomonsen - Higher Ground
8. Martin Stenmarck - Las vegas
7. Jimmy Jansson - Vi kan gunga
6. Caroline Wennergren - A Different Kind Of Love
5. Nanne Grönvall - Håll om mig
4. Linda Bengtzing - Alla Flickor
3. Fredrik Kempe & Sanna Nielsen - Du och jag mot världen
2. Shirley Clamp - Att älska dig
1. Alcazar - Alcastar
Vähänkö fel låt vann...

"Kun myrskyt riehuu ja kaataa heikkoja
pää nosta pystyyn ja pysy vahvana"
pää nosta pystyyn ja pysy vahvana"
Vs: Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Jos en ole aikaisemmin sanonut, niin Sannan kengät oli ihanat.
Mistä tän saa poistettua? Apua!
Vs: Ruotsi 2005: Finaali, Globen 12.3.
Sannan look oli muutenkin aivan ihana, toisin kuin tänä vuonna (YÖK YÖK YÖK)
Anything that's worth having is sure enough worth fighting for