Finaalin ja semifinaalin vertailua
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Tuntuuko kenestäkään muusta, että varmat finalistit ovat valinneet ihan ammattimaisesti tehdyiltä kuulostavia viisuja mutta (Turkkia lukuunottamatta) sellaisia sopivan tavallisia, jotka eivät vahingossakaan ärsytä ketään? Todellisia rimanalituksia ei näistä maista löydy. Semifinaalista taasen löytyy yleisesti amatöörimaisemmilta kuulostavia viritelmiä ja tasoa laidasta laitaan.
Kun jotenkin tuntuu, että "virallisesti" täytyisi pitää näitä varmoja finalisteja keskimäärin parempina kuin keskiviikkona yrittäviä kappaleita mutta kun tuohon puntariini värjäilin semifinalistit ja finalistit erivärisiksi, totesin Belgiaa ja Turkkia lukuunottamatta kaikkien finalistien löytyvän alemmasta keskikastista.
Mielenkiintoista on myös nähdä, millä tänä vuonna menestytään. Ainakin kansainvälisellä foorumilla Norjaa pidetään jostakin käsittämättömästä syystä menestyssuosikkina mutta miten se pystyy erottumaan finaalissa, jossa tätä menoa puolet kilpailijoista on balladeja laulavia miehiä. Jo nyt siellä on Norja, Britannia, Irlanti, Itävalta ja luultavasti Ranska tässä osastossa. Semifinaalissa on tyrkyllä pari muutakin, kuten Alankomaat ja Latvia tavallisemmin balladein sekä Makedonia ja Serbia etnoballadein - niistäkin kohtuullisella varmuudella ainakin 1-2 menee finaaliin.

Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: Finaalin ja semifinaalin yleinen taso vertailussa
Puola :?:Timoteus kirjoitti:Tuntuuko kenestäkään muusta, että varmat finalistit ovat valinneet ihan ammattimaisesti tehdyiltä kuulostavia viisuja mutta (Turkkia lukuunottamatta) sellaisia sopivan tavallisia, jotka eivät vahingossakaan ärsytä ketään?
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Ajattelin ihan samaa. Kaiken kaikkiaan luulen, että keskiviikon semi on meille suurkuluttajille ehkä kiinnostavampi ilta, kun taas lauantaista tulee varman päälle pelattu show, jossa ei todellakaan ole mitään jännää, varsinkin jos semistäkin valitaan kaikki tylsyydet, kuten Israel jne.
Hello Hi!
Re: Finaalin ja semifinaalin yleinen taso vertailussa
Njoo, Puola ehkä ärsyttää ihmisiä mutta sekin johtuu enemmän laulajan äänestä kuin sävellyksestä saati sovituksesta.lharju kirjoitti:Puola :?:Timoteus kirjoitti:Tuntuuko kenestäkään muusta, että varmat finalistit ovat valinneet ihan ammattimaisesti tehdyiltä kuulostavia viisuja mutta (Turkkia lukuunottamatta) sellaisia sopivan tavallisia, jotka eivät vahingossakaan ärsytä ketään?
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: Finaalin ja semifinaalin yleinen taso vertailussa
En usko, että noin tasapaksua iskelmää pystyisi pelastamaan edes parempi laulaja....Timoteus kirjoitti:Njoo, Puola ehkä ärsyttää ihmisiä mutta sekin johtuu enemmän laulajan äänestä kuin sävellyksestä saati sovituksesta.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
- kaivanto
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1623
- Liittynyt: 12 Helmi 2004, 03:40
- Paikkakunta: Villa Gesell, Argentiina
- Viesti:
Nauru pidentää euroviisuiloa
Hei, arvon Blue Café Hate Club! Ettekös te mitenkään osaa nauraa tolle Love Songille? Sehän on silkkaa euroviisuvittuilua siinä missä aikanaan legendaariset Euro-Vision, Rendez-Vous tai vaikkapa Plastic Bertrand.
Sitäpaitsi ei kai kukaan meistä ole sitä mieltä, että Takes 2 the tango on Hieno Biisi. Musta se on kieli poskessa tehty "hieno biisi" ja Suomi ja Puola kamppailevat harvinaisen samassa sarjassa. Se viimeksi nauraa, kumpi naurattaa Eurooppaa enemmän! Kun nyt Siltsu onnistuisi edes Alf Poierin veroisesti niin saataisiin hymynaama-Marionille seuraa tilastoihin!
:lol:

E per un'istante ritorna la voglia di vivere...
≈ Hanki elämä mutsilles!
≈ Hanki elämä mutsilles!
Re: Finaalin ja semifinaalin yleinen taso vertailussa
Jahas, kyllä mua ärsyttää koko biisi. Tässä ei ole siis mitään, ei yhtään mitään! Vielä en edes voi laittaa tätä mihinkään huumoriviisu-kategoriaan, sillä tahdon nähdä myös esikatselun, mutta tällä hetkellä tämä ei kolahda millään suunnalla! Jos tämä yrittää olla jotain esim. tuota kaivannon mainitsemaa huumoria niin biisi kyllä nojaa aivan liikaa esitykseen. No mutta katsellaan mitä tuleman pitää, voihan olla että minäkin tykästyn tähän viisuun vielä joskus! Ainakin sitten kun sitä aletaan kääntämään!Timoteus kirjoitti:Njoo, Puola ehkä ärsyttää ihmisiä mutta sekin johtuu enemmän laulajan äänestä kuin sävellyksestä saati sovituksesta.
Re: Finaalin ja semifinaalin yleinen taso vertailussa
Niin, eli kappale ärsyttää sinua siis samaan tapaan kuin esim. Irlannin viisut ärsyttävät useita faneja. Eli sävellys on juuri sopivan pliisun tasapaksu...TOMItu kirjoitti:Jahas, kyllä mua ärsyttää koko biisi. Tässä ei ole siis mitään, ei yhtään mitään!
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Mielestäni Takes 2 to tango on jopa hieno biisi, tosin onhan siinäkin camp-huumoria mukana (sanoitus, hallelujat).
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
Re: Finaalin ja semifinaalin yleinen taso vertailussa
Sanotaanko, että noin 2,5425 kertaisesti ärsyttää tää Puolan "viisu" kuin irlannin tekeleet vuosien mittaan! Mutta katsotaan mitä ne saavat aikaan ja vedetään sitten vasta johtopäätökset.Timoteus kirjoitti:Niin, eli kappale ärsyttää sinua siis samaan tapaan kuin esim. Irlannin viisut ärsyttävät useita faneja. Eli sävellys on juuri sopivan pliisun tasapaksu...
Parhaat on semifinaalissa
Ollaanpas me samoilla linjoilla! Suorastaan inhosin finalisteja lukuunottamatta juuri noita kahta. Mutta nyt olen sen verran ruvennut pitämään Espanjan Ramonista, että finaalissa on kolmaskin varma kuuntelunautinto. Ramonin ollessa kyseessä myöskin katselunautintoTimoteus kirjoitti:kun tuohon puntariini värjäilin semifinalistit ja finalistit erivärisiksi, totesin Belgiaa ja Turkkia lukuunottamatta kaikkien finalistien löytyvän alemmasta keskikastista.
Svet je naš
i nova deca s nama stvaraju bolji svet.
i nova deca s nama stvaraju bolji svet.
- JukkaV
- Kanta-asiakas
- Viestit: 15684
- Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
- Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
- Viesti:
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Finaalin sävellykseltään tasokkain lienee kuitenkin Ruotsin It hurts. Eiköhän sinne finaaliin päädy joku muukin kuin Slovenia ja Liettua, jotka tasoltaan sopivat tuohon joukkoon...
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin.
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Semifinaalin taso on parempi kuin finaalin, vaikka viime vuotiset dimet, I can't be your loverit ja Open your heartit on kaukana tämän vuotisesta.
Onneton taso
Onneton taso
I'm not a slut from Holland and I'm not fucking old bitch from Sweden.
Semien vaikutus finaaliin
Ufopolikos se sitä joskus sanoi, että semifinaalista finaaliin päässeet ovat siellä etulyöntiasemassa kun niin suuri osa katsojista muistaa yhä suosikkinsa ja äänestää heitä edelleen. Ja kun varmat finalistit on nähty kenties kerran (esikatseluitakaan eivät kaikki vilkuile) niin semifinalistit ainakin kahdesti. Paitsi tietysti niissä tylsissä maissa, jotka eivät semiä ruudussaan esittäneet.
Ovathan Ruotsi ja Turkki aivan kärjen tuntumassa, mutta... Voisiko silti yhden semin jälkeisen finaalin tuloksista vedellä sellaisia johtopäätöksiä, että noissa mietteissä on jotain perää?
EDIT: Yhdistin Semien ja finaalin vertailuketjut /baarimestari
Ovathan Ruotsi ja Turkki aivan kärjen tuntumassa, mutta... Voisiko silti yhden semin jälkeisen finaalin tuloksista vedellä sellaisia johtopäätöksiä, että noissa mietteissä on jotain perää?
EDIT: Yhdistin Semien ja finaalin vertailuketjut /baarimestari
Svet je naš
i nova deca s nama stvaraju bolji svet.
i nova deca s nama stvaraju bolji svet.
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Tai sitten semifinaaleissa oli vain muuten tasokkaampia kappaleita! Kuten sanoin, top-15:ssani oli vain 3 kappaletta suorien finalistien joukosta...
Tuskin Norja, Islanti, Irlanti, Romania tai Britannia olisivat ikinä selvinneet semifinaalista läpi jos sinne olisivat joutuneet...

On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...

-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 4724
- Liittynyt: 18 Tammi 2004, 15:15
- Paikkakunta: Helsinki
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Sen sijaan olisiko niin ettei esim. Belgialle enää äänestäjiä löytynyt; potentiaalinen kohderyhmä oli jo suosikkinsa semeistä poiminut.
Men jag vara stark, jag kan få allt.
Jag kan sprida färg, jag kan regera.
Men det blir nog en till kaffe och en cigarett.
Jag kan sprida färg, jag kan regera.
Men det blir nog en till kaffe och en cigarett.
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Voi tossa olla perääkin. Kun on suosikki löytynyt niin sitä ei hevillä vaihdeta. Tosin en lähtisi sanomaan että TOP 3 olisi ollut erilainen muuten.
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Suunnilleen sama täällä, ja siksipä epäilenkin semifinaalin vaikuttaneen positiivisesti lopputulokseen. Olen niin pahuksen tottunut siihen, että Natan maku on kaikkea muuta kuin yhtä kuin eurooppalaisten puhelinäänestäjien maku.Huilumies kirjoitti:Kuten sanoin, top-15:ssani oli vain 3 kappaletta suorien finalistien joukosta...
Svet je naš
i nova deca s nama stvaraju bolji svet.
i nova deca s nama stvaraju bolji svet.
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Ei syy ole välttämättä siinä, että semifinaali sinänsä olisi juuri auttanut, tai että finalistien taso olisi välttämättä varsinaisesti heikompi (joskin tämäkin saattoi olla totta!). Enemmänkin näkisin, että Länsi-Euroopan suorat finalistimaat hoitivat vain homman, kuten aina aiemminkin ja valitsivat jotakin varman päälle sinänsä ihan hyvin tehtyä peruseuroviisua. Lopputuloksena finaalissa sitten olikin kymmenen miessolistin/-duon/-ryhmän esittämää balladia, kun joukkoon liittyivät semifinaalista vielä Alankomaat, Kroatia ja Serbia-Montenegro. En usko, että suuri yleisö piti näistä juuri mitään (pl. ehkä Itävalta) järkyttävän huonona mutta kun äänet hajaantuivat näin monen viisun kesken, ei se sitten riittänyt pisteille.
Kaikkihan eivät tähän äänienhajautumisteoriaan usko. Sillähän ATY:nkin floppia aikanaan perustelin - jopa etukäteen (Ruotsilla biisi samassa genressä mutta huomattavasti tarttuvampi). Tänä vuonna tälle teorialle saatiin kuitenkin vakuuttava näyttö, kun Alankomaat keräsi semifinaalissa huimat 146 pistettä (!!) ja selvisi kirkkaasti finaaliin. Finaalissa biisi kuitenkin hukkui tähän länsieurooppalaisballadien harmaaseen massaan, ja jäi vaivaiseen 11 pisteeseen ja 20. sijalle. Samanlaiset biisit siis todella syövät toistensa mahdollisuuksia. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että etukäteen ennakoinkin Alankomaille käyvän jokseenkin näin (joskaan en uskonut noin korkeisiin semifinaalipisteisiin), mikä onkin suurin viisuveikkausylpeydenaiheeni tänä vuonna. :lol:
Uskon siis, että vaikka siellä semifinaalissa olisi ollut Alankomaiden tilalla Islanti, Iso-Britannia tai vaikka Irlanti, se olisi selvinnyt semifinaalista jatkoon. Norjalla olisi kuitenkin ollut huomattavasti vaikeampaa, ja Itävaltaa ei olisi mikään pelastanut.
Mitä muihin flopanneihin finalisteihin tulee, niin Puola oli miksattu huonosti, eikä ehkä muutenkaan oikein puhelinäänestysystävällinen. Romania taasen oli tämän vuoden ATY - sinänsä ihan kiva, muttei todellakaan tartu kerrasta, eivätkä ulkomusiikillisetkaan seikat tainneet auttaa. Belgian esitys taasen, vaikka olikin ihan sama kuin ennen, ja meni näennäisesti ihan hyvin, jäi silti syystä tai toisesta jotenkin tyhjäksi. En tosin kiistä, etteikö sen floppi olisi silti yllättänyt minua.
Mutta sillä, mistä semifinalistien menestymättömyys ja finalistien menestyminen johtuvat, ei TV-yhtiöissä ole kuulkaas merkitystä. Jos sama ilmiö toistuu ensi vuonna, olen vakuuttunut, että systeemi vaihtuu, eikä TV-yhtiöiden asenteet touhua kohtaan. Vanhaan järjestelmään ei kuitenkaan voi palata, kahtatoista maata ei voi tiputtaa vuosittain kisasta pois, eikä Euroopan yhdentyessä EBU voi sulkeutua kylmän sodan aikaisiin rajoihin ja heivata koko Itä-Eurooppaa pois, etenkin kun suurin osa tuosta Itä-Euroopasta on ollut täysivaltaisina mukana jo 10 vuotta, ja niistäkin, jotka eivät vielä ole, osa on menestynyt loistavasti (Latvia ja Ukraina voittajia ja Serbialla ja Albaniallakin loistavat debyytit!). Kahden semifinaalin (joihin siis _jokainen_ maa osallistuisi!) systeemiä itse toivon mutta eiköhän EBU onnistu kehittämään jonkin täysin järjettömänkin ehdotuksen. Katsellaan nyt ensi vuosikin pois alta, ensi vuodeksi tuskin mitään radikaalia muutosta ehditään tehdä. Jos nyt suoria finalisteja pudotettaisiinkin semifinaaliin, nousisi siitäkin nimittäin kauhea huuto ja parku ja kymmenen boikottiuhkausta.

Semifinaalissa nyt vaan oli paremmat biisit kuin finaalisa. Vähintään neljän tähden kappaleistani Viisupuntarissa 4 oli suoria finalisteja ja 14 semifinalistia.
Tietenkin pitäisi olla jokin Second Chance -systeemi (tyyliin Melodifestivalen), sillä jos toinen semifinaaleista on kovatasoisempi kuin toinen...
Tuo olisi todella hyvä idea, niin jokainen LAULU olisi samassa asemassa, eikä toiset olisi etulyöntiasemassa vaan siksi, että joskus aiemmin sama maa oli lähettänyt menestyneen biisin.Timoteus kirjoitti:Kahden semifinaalin (joihin siis _jokainen_ maa osallistuisi!) systeemiä itse
Tietenkin pitäisi olla jokin Second Chance -systeemi (tyyliin Melodifestivalen), sillä jos toinen semifinaaleista on kovatasoisempi kuin toinen...
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
Finaalin ja semifinaalin vertailua
Ei siihen mitään Second Chance -hyssyttelyjä tarvita. Jos 18-20 kappaleen joukosta ei kahteentoista parhaaseen mahdu, ei tarvitse päästä finaaliinkaan.
Eikä tuota suoraa finaalipaikkaa ainakaan tämän vuoden perusteella voi sanoa etulyöntiasemaksi (yhden vuoden perusteella en tosin suostu sanomaan vielä päinvastaistakaan). Kunpahan vain on varmuudella finaalissa, ansaitsi tai ei. Siksipä uskonkin, että tuohon kahteen semifinaaliin vielä joskus siirrytään, sillä _mikäli_ ensi vuosi on tämän vuoden kaltainen, Big4 -maat ja muut suorat finalistit tulevat olemaan tyytymättömiä. EBU:n rattaat pyörivät kuitenkin hiiiiitaaaaaasti, joten odotellaan, odotellaan.