Ei tätä tarvitse mitenkään selventää. Viestinne tuli kyllä ihan selväksi teidän viireistänne. Mutta vaikka se olisi kuinka humoristista teille, niin sen huutaminen muille artisteille on totaalista muiden esiintyjien dissausta!!Brutaali Apina kirjoitti:Selvennetäänpä hieman nyt tätä häpeä-teemaa, sillä herneet taitavat nyt olla jopa vielä syvemmällä haistimessa kuin osasimme hurjimmissakaan fantasioissamme odottaa.gentedimare kirjoitti:Mielestäsi siis Maria Lundille huudettu huuto "KYLLÄ HÄVETTÄÄ" ennne hänen esiintymistään ja äänekäs "HUMPPA, HUMPPA, HUMPPA" kailotus muiden biisien aikana sekä ennen ja jälkeen esityksen, ei ole muiden artistien dissausta?
"Kyllä hävettää" oli yksi iltamme keskeisistä teemoista, raivokkaan kannustuksen ohella, eikä sitä oltu suunnattu kenellekään henkilökohtaisesti. Tässä ns. "huutelu-holokaustissa" voimakas häpeän tunne on purkautunut hallitsemattomasti, eikä sitä oltu erikseen kohdennettu Maria Lundiin. Mikäli artistille itselleen on tapauksen johdosta jouduttu antamaan kriisiapua, haluamme tässä julkisesti pyytää sitä häneltä anteeksi. Häpeän tunnehan kuuluu, ja suorastaan huokuu koko suomalaisesta euroviisu-instituutiosta. Ja koska halusimme sulautua euroviisuilijoiden ydinporukkaan mahdollisimman hyvin päätimme hävetä mahdollisimman näyttävästi, ettei kenellekään vaan jäisi sitä harhaluuloa ettemme häpeäisi itsemme lisäksi myös tasapuolisesti ja voimakkaasti kaikkia euroviisuehdokkaita sekä heidän kappaleitaan. Sori vaan. Kyllä hävettää!
Ja ihan tiedoksi teille, ME EUROVIISUFANIT emme häpäe harrastustamme emmekä häpäe meitä edustaneita kappaleita.
Eläkeläisten kohdalla saatan tehdä myönnytyksen ja teettää itselleni Osloon paidan lukee
"Kyllä muakin hävettää, mutta ensimmäistä kertaa"