Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe

Maa: Saksan liittotasavalta
Vuosi: 1968
Kappale: Ein Hoch der Liebe
Esittäjä: Wenche Myhre
Säveltäjä: Horst Jankowski
Sanoittaja: Carl J. Schäuble
Kapellimestari: Horst Jankowski
Sijoitus: 6./17
Pisteet: 11
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1968de
Wenche Synnøve Myhre syntyi Kjelsåsissa 15. helmikuuta 1947. Hän voitti Chat Noir -kykykisan Oslossa vuonna 1960, josta säveltäjä ja tuottaja Arne Bendiksen bongasi nuoren lahjakkuuden. Wenche juhlistikin 13. syntymäpäiväänsä tuoreella levytyssopimuksella. Televisiodebyytti tapahtui vuonna 1961 Nrk:n En Runde på Rondo -ohjelmassa. Ensimmäisen roolin myötä Elskere-elokuvassa Wenche vakiinnutti asemansa teini-idolina. Norjan Euroviisu-karsinnoissa 1964 Wenche saavutti kolmannen sijan kappaleella La meg værre ung. Myös Saksassa kiinnostuttiin hurmaavasta skandinaavittaresta. Ja ich weiß wen ich will /Hey, kennt ihr schon meinen Peter oli ensilevytys saksaksi vuonna 1964. Samana vuonna hyväntekeväisyysgaalassa Wenche tapasi tulevan miehensä Torben Friis-Møllerin, jonka kanssa sai kolme lasta.
Vuonna 1965 Rostockin festivaaleilla tuli voitto ja Baden Badenissa toinen sija Sprich nicht drüber -kappaleella. Vuotta myöhemmin Beiß' nicht gleich in jeden Apfel -sävelmä oli voittoisa Baden Badenissa. Samaisena vuonna ehdittiin myös Norjan Euroviisu-karsintaan kahdellakin laululla Vims ja Lørdagstripp. Menestys jatkui Saksassa vuonna 1967 mm. Bitte, komm allein -sävelmällä. Wenche sai vuosina 1966-69 kahdeksan Bravo Otto -palkintoa. Saksan televisio valitsi Wenchen edustajaksi suoraan ilman karsintaa Lontoossa käytäviin Euroviisujen laulukilpailuihin Horst Jankowskin kappaleella Ein Hoch der Liebe. Wencke edusti pirteästi Royal Albert Hallissa keltaisessa mekossa, tuloksena kuudes sija.
Eurovisio-edustuksen jälkeen oli 1970 ilmestyneen Unsere Pauker gehen in die Luft -elokuvan kuvaukset, jossa Wenche esitti mm. hitit Er hat ein knallrotes Gummiboot ja So eine Liebe gibt es einmal nur. Wenche sai oman tv-shown Das ist meine Welt vuonna 1974, jossa hän matkusti musikaalisesti eri maihin ja esiintyi muissakin ohjelmissa esim. Starparaden La felicidad -numerossa. Das ist meine Welt saavutti Saksassa huikean suosion, 54% katseluosuuden ja Golden Kamera palkinnon.
Wencken kahdeksankymmenluku alkoi uuden avioliiton merkeissä. Tunnettu ohjaaja Michael Pfleghar oli aiemmin ollut jo naimisissa Saksan vuoden 1967 edustajan Inge Brückin kanssa. Wenche sai neljännen lapsensa vuonna 1982 ja osallistui vuotta myöhemmin Saksan Euroviisu-karsintaan kymmenvuotiaan Dani lapsensa kanssa laululla Wir beide gegen den Wind. Norjan karsinnan juontotehtävät työllistivät tätä monitoiminaista vuonna 1986 ja Saksan karsinnan emännöinti oli vuorossa 1991. Wenche oli eronnut vuotta aiemmin ja kesällä 1991 Michael Pfleghar teki itsemurhan.
Wenche halusi kuitenkin vielä edustustehtäviin, hän sijottui Norjan karsinnassa vuonna 1992 kolmanneksi Du skal få din dag i morgen -sävelmällä. Vuodesta 2004 vuoteen 2007 Wencke kiersi Saksaa, Itävaltaa ja Sveitsiä Gitte Hænningin ja Siw Malmkvistin kanssa. Tämä kypsien skandinaavittarien, jotka olivat edustaneet Saksaa Euroviisuissa vuosina 1968, 1969 ja 1973, show saavutti huikean suosion. Wenche osallistui Norjan karsintaan vielä viime vuonna kappaleella Alt har en mening nå ja tämän vuoden maaliskuussa tältä ikinuorelta artistilta ilmestyi neljä vuotta valmisteltu levy Eingeliebt, ausgeliebt.
http://www.kjentfolk.no/musikere/wenchemyhre/frames.php

-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 5200
- Liittynyt: 09 Syys 2008, 16:19
- Paikkakunta: ... (Kouvola)
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Yllättävän kiva kappale!
*** tähteä.
*** tähteä.
Viimeksi muokannut Valkealalainen, 05 Loka 2013, 18:37. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Bussi tytön aina ohi onnen vie
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11711
- Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
- Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
tämä elämän myönteinen "Rakkauden Henkäisy" on juuri tätä "tunnistin euroviisuksi heti alkutahdeista" (kuten eräs Ari Mäen ystävättäristä sanoi..., vai sanoiko itse Ari tämän... eräässä kirjeessään, mun wanhimpia, ensimmäisiä kirjetovereitani, noin vuodelta 1979....) - sarjaa - upeaa! . Wenche on mainion monipuolinen tulkitsija.
Ja orkesterointikin on niin saksalaismaisen täydellistä, viimosen päälle mietittyä, taidokasta ja muhkeaa. Saas nähdä herääkö Haba (vieläkään !?) ... ? 4 pist. ei vaan täyet 5 pist. ja loputkainaloon!
no tota, tuo Wencken askeltaminen tuolla lavalla ei kyllä ollu ehkä kovinkaan tai siis EI YHTÄÄN naisellista...
mut kiva jätkä.. JA hurmaava nainenhan hän on, ja kolttukin on yksi historian upeimmista! ja vielä mitkä hartiat, taitaa tyttö tykätä uimisesta... ?

Viimeksi muokannut romualdo, 12 Tammi 2022, 09:48. Yhteensä muokattu 6 kertaa.
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Jälleen iloista musiikkia. Jalat heiluu mukana ja alkaa lallattaa. Se riittää kolmeen tähteen.
"Että siellä sitten ne, ne ei oo viisubileet, mutta ne on viisubileet"
- N20
- N20
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Iloinen kappale, jee. Kolme tähteä annoin, kiva kuulla kappale joka voisi olla euroviisuissa vielä nykyäänkin.
- akuankka13
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9007
- Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
- Paikkakunta: Vanajan taka
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Pirteästä ja iloiesta esityksestä neljä tähteä.
Qaj.
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Vuoden 1968 viisusatoa. Samalta vuodelta Viisulassa on ollut jo muun muassa Clauden Lombardin upea viisu, jolle täräytin peräti täydet viisi tähteä!.........eikä ollenkaan huono ole tämä Saksankaan viisu siltä vuodelta - päinvastoin......iloinen, hyväntuulinen, raikas laulu, joka kulkee mainion sujuvasti eteenpäin........mukava, tarttuva melodia..........saksankieli kuulostaa kivan persoonalliselta Wenchen ääntämänä (kuten tänä vuonna kuulostaa Lena Meyer-Landrutinkin)......kappaleen loppu on hyvä.
Napsautan tälle neljä tähteä! (Kahdeksas viisu tähän mennessä Viisulassa, joka menee listallani yli kolmen tähden)
Jep. Yllättävän tuoreelta kuulostaa tämä laulu. On kestänyt hyvin aikaa.jee euroviisut kirjoitti:kiva kuulla kappale, joka voisi olla euroviisuissa vielä nykyäänkin.
Napsautan tälle neljä tähteä! (Kahdeksas viisu tähän mennessä Viisulassa, joka menee listallani yli kolmen tähden)
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Neljä tähteä.
Ihana aloitus jälleen uudelle Viisula viikolle. Viisut ovat parhaimmillaan kun ne ovat sopivassa määrin Ein Hoch der Lieben kaltaisia iloisia, raikkaita rallatuksia jotka saavat aikaiseksi hymyn suupieleen, rytmi tarttuu jalkoihin, käsiin ja vähitellen koko kroppa heiluu viisun tahdissa
Todellakin tämä on kestänyt hyvin aikaa, ei ollut ollenkaan vanhanaikainen.

Todellakin pirteä aloitus Viisula-viikolle sekä kuultuna että nähtynä. Wenche oli esityksessään jopa niin pirteä, että sai jännittää, ettei vain kompastu tanssiaskeleissaan mikrofonin johtoon. Positiivisessa mielessä perinteinen viisu, tarttuva melodia ja saa taatusti hyvälle tuulelle. Puntaroin tässä kolmen ja neljän tähden välillä. Hieman köykäinen neljän tähden viisuksi, ja koska aina inhoan syvästi noita lalalaa-osuuksia, olkoon se ratkaiseva tekijä, jonka perusteella annan loppujen lopuksi kolme tähteä.
- Subculture
- Kanta-asiakas
- Viestit: 3680
- Liittynyt: 30 Huhti 2004, 12:47
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Oikeesti olisin niin halunnut tykätä tästä varsinaisen euroladyn biisistä, varsinkin kun olin ensin lukenut innostavan esittelyn ja positiivisia kommentteja.
Biisi ei kuintenkaan ollut melodisesti ollut vahva tai tarttuva, vaikka iloinen menobiisi olikin. Wenche on söpö ja pirtsakka.
Valitettavasti tyydyn kahteen tähteen.
Biisi ei kuintenkaan ollut melodisesti ollut vahva tai tarttuva, vaikka iloinen menobiisi olikin. Wenche on söpö ja pirtsakka.
Valitettavasti tyydyn kahteen tähteen.
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Hienosti Wenche tanssi Pirteä kappale ja kaunis mekko oli Wenchellä... Itse pidän enemmän Alt Har En Mening Nå tyrkystä, jonka hän siis viimevuoden Norjan karsinnoissa esitti Muita Wenchen kappaleita tai tyrkkyjä en olekaan kuullut
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Esittelytekstissä on linkit
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Tuo La meg være ung on ainakin oikein tarttuva kusaripoppis.Serduchka kirjoitti:Muita Wenchen kappaleita tai tyrkkyjä en olekaan kuullut
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Vierastyövoimalle kiitokset: Prima Ballerina ja tämä kuuluvat molemmat suosikkeihini. Anouschkan kanssa ne muodostavat Saksan viisuhistorian hienoimman kolmivuotisjakson. - Paremmin sijoittuneista en ole useinkaan pitänyt yhtä paljon kuin näistä.
Kappale on iloa tulvillaan ja Wenche perin söpö. Kertsin monikielisyydestä pitäisi nipottaa, mutta totta puhuen en ole kiinnittänyt siihen edes huomiota ennen kuin nyt. Muutenkin laulu, jossa sanoitus on sivuseikka ja la-la-laat vain vahvistavat yleistä keveyttä. Viisi tähteä.

If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Tuli tuosta mieleen, että sattumalta samana vuonna, 1968, viisut voitti Espanjan Massiel kaikkien aikojen la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-viisulla eli laululla La La La........ ............. ............Leonardo kirjoitti:ja koska aina inhoan syvästi noita lalalaa-osuuksia, olkoon se ratkaiseva tekijä, jonka perusteella annan loppujen lopuksi kolme tähteä.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11711
- Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
- Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
niin ei tuos kuultukaan tuota mainiota levyversiota, jonka pohjalta tein omat arvioni... se vain oli jämäkämpi kuin tämä finaaliveto. Erittäin hyvä oli myös tuo v. -64 tyrkky, Anna Minun Olla Nuori, joka oli omalta osaltaan vallankumouksellinen esitys, tuo superhitti kertoi nuorten halusta irtautua omiksi itsenäisiksi persooniksi heidän vanhempiensa pitkälle menneen päätösvallan alta. Ja edessähän olivat suuret muutokset, seksuaalivähemmistöjen ja enemmistöjen marssit, ja lainmuutokset ... sekä mm. Pariisin opiskelijamellakat -68. ... HAIR -musikaali, hippiaate, ym ....
Wenkeltä muistan myös sellaisen tehokkaan kappaleen kuin Vi Lever, joskus v. -83 ... oiskohan se jostain kuultavissa ?

Viimeksi muokannut romualdo, 12 Tammi 2022, 09:50. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Juu, tiedetään. Kaikkien aikojen kammotussanoitus! Odotan innolla sitä Viisulaan arvioitavaksi.Mr Kite kirjoitti:Tuli tuosta mieleen, että sattumalta samana vuonna, 1968, viisut voitti Espanjan Massiel kaikkien aikojen la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-viisulla eli laululla La La La........ ............. ............Leonardo kirjoitti:ja koska aina inhoan syvästi noita lalalaa-osuuksia, olkoon se ratkaiseva tekijä, jonka perusteella annan loppujen lopuksi kolme tähteä.
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Ihastuin Wenckeen vasta vuonna 1995, tässä kisassa hän oli vielä niin nuori... Keltainen kolttu oli aika kamala, ihan liian paljastava viisulavalle ja nuoren tytön päälle. Mutta viisi tähteä silti ilman muuta tälle mainiolle biisille ja tulevalle upealle laulajalegendalle.
"Olen huomannut nuorten naislaulajien laulavan pikkutytön äänellä. Heitä ei erota toisistaan eikä lauluista jää mitään mieleen. Minun nuoruudessani artisti ei päässyt levyttämään, jos hän ei osannut tulkita." -Anneli Sari-
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Neljä tähteä tälle rakkauden maljalle!
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Täst mie tykkeen! Neljä tähteä!
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Jos joku tässä maailmassa on söpöä, niin Wenche tässä euroviisuesityksessään.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Paikkailen 60-luvun viisujen mentävää aukkoa viisusivistyksessäni tänään oikein urakalla. Nyt siis Länsi-Saksa 1968. Keväisen pirteä mekko nuorella Wenchellä. Ja miten hyvä ääni ikäisekseen. Laulu kepeännopea. Eurooppalaisten kielten pikakertaus, lyhyt oppimäärä kertosäkeessä laski tähtimäärääni tänään kolmeen. Mutta Wenche:
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Oikein kiinnostava ja vuoteen nähden moderni esitys, pidin. Vahvat kolme.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Vain neljä tähteä olen antanut. Viisi tämä antsaitsee. Wenche oli todella kaunis esiintyessään -68. Varmaan vahvoilla kaikkien aikojen Miss Eurovision listalani.Klaus-12 kirjoitti:Ihana kappale
Žvižej fucked up the solo
Re: Saksa 1968: Wenche Myhre - Ein Hoch der Liebe
Mukavan pirteä rallatus, mutta Wenchen ääni vähän sattuu korviin. Hän on myös aika puinen esiintyjä. Kaksi tähteä.
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all