Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
- barbarossa
- Kanta-asiakas
- Viestit: 7772
- Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
- Paikkakunta: Helsinki
Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Maa: Italia
Vuosi: 1970
Kappale: Occhi di ragazza
Esittäjä: Gianni Morandi
Säveltäjä: Lucio Dalla
Sanoittaja: Sergio Bardotti, Gianfranco Baldazzi
Kapellimestari: Mario Capuano
Sijoitus: 8./12
Pisteet: 5
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1970it
Muutaman viikon kuluttua 66-vuotissyntymäpäivään viettävä Gianni Morandi aloitti uransa alle parikymppisenä vuonna 1962. Hänen isänsä toimi aktiivisesti paikallisessa kommunistisessa puolueessa ja Giannilla oli nuorena keikkoja muun muassa puoleen juhlissa. Hän oli suosionsa huipulla 60-luvulla, mutta uran sanotaan kääntyneen laskuun 70-luvulla. Tiedä sitten, oliko Eurovision-edustuksella jotain tekemistä asian kanssa?
Morandi selvitti tehtävänsä kyllä varsin kunniakkaasti, hän seisoi yksin mustassa smokissa lavalla ja lauloi eläytyen tytön silmistä, mutta sijoitus jäi ehkä hieman harmittavan kauas kärkikahinoista: olihan hän 8. ja maita mukana vain tusinan verran. Osallistujia oli vähän, sillä -- kuten muistamme -- vuonna 1970 Pohjoismaat ja Portugali boikotoivat Euroviisuja tyystin, johtuen edellisvuoden voittajaskandaalista.
Vuonna 1970 lanseerattiin viisuissa ensi kertaa esittelypostikortit. Gianni Morandi esiintyi Italian postikortissa Colosseumilla.
Tämä jäi Gianni Moradin ainoaksi Eurovision-esiintymiseksi, vaikka hän on jatkanut uraansa Italiassa menestyksekkäästi aina näihin päiviin saakka. Sitä vastoin kappaleen sanoitukseen osallistunut Sergio Bardotti kynäili myös Italian edustusviisun vuonna 1978.
Myös näyttelijänä uraa luoneen Gianni Moradin ura lähti uuteen nousuun 1980-luvulla, jolloin hän voitti San Remon festivaalin vuonna 1987, tuli samaisessa kilvassa toiseksi 1995 ja kolmanneksi vuonna 2000. Gianni Morandin San Remo -ura jatkuu ensi vuonna hieman erilaisissa merkeissä, sillä hänet on valittu juontamaan musiikkijuhlat yhdessä Belen Rodriguezin ja Elisabetta Canalisin kanssa.
Gianni Morandi - Occhi di ragazza (Miss Italia 2008)
http://www.morandimania.it/

"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj
- akuankka13
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9007
- Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
- Paikkakunta: Vanajan taka
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Yhtä aikaa voimakasta eläytymistä ja toisaalta sellaista läpilaulantaa oli tämä Giannin esitys. Minulle jäi kovin rauhaton olo tästä. En pitänyt Giannin äänestä, oli aivan liikaa vibraattoa ja hivenen liikaa huutamista muutamin paikoin.
Tähtimäärä jää kahteen.
Tähtimäärä jää kahteen.
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Occhi di ragazza kuultiin muuten tasan viikko sitten Italian X Factorin semifinaalissa Kymeran esittämänä, Gianni vieraili ohjelmassa
http://www.xfactor.rai.it/dl/portali/si ... f66b9.html
http://www.xfactor.rai.it/dl/portali/si ... f66b9.html
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Italian paras viisu koskaan. Helpot viisi tähteä. Giannikin on vallan hurmaava hammaskeiju. ->
Se on paljon parempi.... ettei ala ittellensä mitään rimoja duunailemaan minnekään tai kurottaa minnekään... -Remu-
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Oletin taas joutuvani antamaan kaksi tähteä, mutta positiivinen yllätys oli, etten tehnytkään sitä. Oli ihan hauska kappale. Siinä oli ehkä Leonardon mainitsemaa läpilaulantaa liikaa, mutta oli siinä akunkin mainitsemia mahtipontisia kohtia.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11711
- Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
- Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
a^^vai että paras laulu...! minulla tämä on taas siellä italo-viisujen viimeisimmässä neljänneksessä... nämä tämän tyyliset saapasmaan laulut eivät paljoakaan minua ole heilauttaneet... pitää oll kunnon paatostav. -62 tai -67 tyyliin ... Non pensare a me, ..hetkonen... se Claudio Villan kappale... jota ei sitten kuultukaan Wienissä oli muistaakseni vielä parempi ....! ... hmm, vasta Massimo Ranierin viisu -71 oli sit kunnon ehtaa tätä tyyliä...! tässä laulaja joutuu laulamaan aika korkealta koko kappaleen ajan... on siinä äänihuulilla kestämistä... ylärekisterissä siis revitellään ... voi ressukoita jänteitä.... melkein pahaa tekee...(eikö suukin voi revetä jos noin antaumuksellisesti paahtaa....!? mitä Kuppilan lääkäri-Swings- sanois tähän?) nohhhh (siis jos olisin heikommassa hapessa... kun olen paremmalla tuulella, niin saattaisin antaa vieläkin enemmän pisteitä, ja jos voisin ihastella tätä esitystä kuten tuolla oli eräs naisen lähettämä linkki, sehän oli aivan kuin silloinen esikatselufilmi... siis, jos sinä vuonna oli jo noita videoita.... eskarifilmejä .... ???) siinä eimitenkäänerikoisenkomea Gianni lauloi mm. ruskaa, hmm.. vaahteran oksat taustanaan ..... !! )
Määä ny kuitenkin annan tälle noin 2.7 - 2.9 pist. mikä on kuitenki h...tin hyvin tai melko paljon tämän tyyliselle ja tämän tapaiselle EBU:n mustalle lampaalle, kauhukakaralle = Italylle .... eli liiasta "tavanomaisuudesta", ja epäeuroviisumaisuudesta siis karisee pisteitä.... lähinnä ... kait.....
1/2020, ei h..vetti, miten mä oon antanut tällekin näin vähän pinnoja, nostan n. 4.3:een... ja yksi parhaista, kun olen tätä enemmän kuunnellut...

Viimeksi muokannut romualdo, 11 Tammi 2020, 22:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Ei ihan parasta Italiaa, mutta neljän tähden arvoista ehdottomasti kuitenkin. Olen tätäkin viisua paljon vuosikymmenten aikana kuunnellut, mutta ei edelleenkään kyllästytä.
Ekat esikatselut oli vasta 1971.romualdo kirjoitti:siis, jos sinä vuonna oli jo noita videoita.... eskarifilmejä ....
"Olen huomannut nuorten naislaulajien laulavan pikkutytön äänellä. Heitä ei erota toisistaan eikä lauluista jää mitään mieleen. Minun nuoruudessani artisti ei päässyt levyttämään, jos hän ei osannut tulkita." -Anneli Sari-
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Rakkaani silmille KOLME TÄHTEÄ.
Hieman pelottavakin esiintyminen sinänsä ihan komealta solistilta. Tuo katse jää mieleen.
Hieman pelottavakin esiintyminen sinänsä ihan komealta solistilta. Tuo katse jää mieleen.
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Mä en ole edes huomioinut katsetta, kun oon niin hampaiden häikäisemä. Ihanat vuoden -70 hammaskeijut; Huulio ja Gianni.
Se on paljon parempi.... ettei ala ittellensä mitään rimoja duunailemaan minnekään tai kurottaa minnekään... -Remu-
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Mä en oikeesti nää näissä Italian viisuissa YHTÄÄN MITÄÄN. Tämäkin oli niin tylsä ettei pahemmasta väliä... 1
And when I cry I cry for both of us.
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Tämä on sitä musiikkityyliä, josta en perusta. Jotenkin kaikki tämäntyyliset kappaleet kuulostavat samalta. Äänenkäytöllisesti biisissä oli yksi huippukohta, mutta se ei pisteitä nosta. Kaksi tähteä.
"Että siellä sitten ne, ne ei oo viisubileet, mutta ne on viisubileet"
- N20
- N20
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Olipas letkeä laulu . Tämän rennommaksi ei kait enää voi mennä. Melodia kertosäkeessä oli kiva, keskellä vähän dramaattisempi kohta. Hammaskeiju häikäisi. Mutta tuli jotenkin levottoman rento fiilis itsellä. Tytön silmissä tuikkii varmaan montakin tähteä, mutta minun silmissäni KOLME tähteä.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 5200
- Liittynyt: 09 Syys 2008, 16:19
- Paikkakunta: ... (Kouvola)
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Laulajahan heilui lavalla kuin olisi ollut vähän huppelissa! Liekö ottanut pari rohkaisuryyppyä ennen esiintymistä vai liekö ihan syntymähumalassa?
Kappale on aika keskinkertainen ja tasapaksu. Mutta koska olen tällä hetkellä kiltillä tuulella, niin...
*** tähteä.
Kappale on aika keskinkertainen ja tasapaksu. Mutta koska olen tällä hetkellä kiltillä tuulella, niin...
*** tähteä.
Viimeksi muokannut Valkealalainen, 27 Tammi 2013, 12:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Bussi tytön aina ohi onnen vie
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Olihan tässä sitä mahtipontisuutta ja ihan hauska kappale. Kolme tähteä täältä.
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Gianni Morandin hiteistä suomalaisille tutuin lienee Il mondo cambierà, jonka Tapani Kansa levytti nimellä Sä luota päivään nousevaan. "Tytön silmiin" tutustuin erään kokoelmalevyn kautta tietämättä, että se oli euroviisu. Nyt voisin antaa neljä tähteä.
Gianfranco Baldazzi (s. 1943) debytoi 60-luvun lopulla ja kirjoitti sanoituksia mm. Dallalle, Vanonille, Minalle ja viisuista tutulle Peppino Di Caprille.
Dalla ja Morandi tekivät vuonna 1988 yhdessä tuplalevyn, jolta löytyy mm. Franco Battiaton laulu, jonka Morandi ja Battiato esittivät myöhemmin tv-ohjelmassa: Che cosa resterà di me (Mitä minusta jää). Lucio Dalla tunnetaan kaikkialla laulusta Caruso (1986). Suomen radiossa soi aikoinaan taajaan myös Attenti al lupo (Varo sutta) Dallan Cambio-levyltä (1990).barbarossa kirjoitti:Säveltäjä: Lucio Dalla
Bardotti (1939 - 2007) oli yksi Italian merkittävimpiä sanoittajia. Esimerkiksi Ornella Vanonin (s. 1934) tuotannon ylivertainen laatu ei ole vähiten Bardottin ansiota. Kun CD syrjäytti vinyylin, löysin jostain alehyllystä pinon Ornella Vanonin vanhoja levyjä ja kuuntelin niitä kuin hullu puuroa. Samalla opin vähän kieltäkin. Esimerkki vuodelta 1974: Dumontin ja Bardottin laulu rakkauden lopusta, E' difficile non amarsi più.barbarossa kirjoitti:Sanoittaja: Sergio Bardotti, Gianfranco Baldazzi
Gianfranco Baldazzi (s. 1943) debytoi 60-luvun lopulla ja kirjoitti sanoituksia mm. Dallalle, Vanonille, Minalle ja viisuista tutulle Peppino Di Caprille.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Sinun silmiesi tähden lauloi aikoinaan Olavi Virta, ja samalla linjalla oli tässä viisussa myös Italian viisuedustaja vuodelta 1970 silloisissa ns. tynkäviisuissa. .........Gianni revitteli äänijänteitään tässä esityksessä oikein kunnolla. Rennosti Italian poika ''heitti kehiin'' tämän viisun, ja sujuvasti päästeli kappaleen alusta loppuun vetäisten välillä "kovaa ja korkealta". Paikoin tässä viisussa oli kyllä ihan kivaa melodiaa , ja osin laulussa tavallaan heijastui Italian hieno, vahva iskelmäperinne - vaikka ei tämä laulu nyt suinkaan parhaimmillaan, laadukkaimmillaan sitä perinnettä edustanutkaan. Kokonaisuutena melko keskinkertainen italoiskelmä.
Kolme tähteä.
Kolme tähteä.
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Mahtavaa. Ja lisäpiste lavan installaatiolle.
Love shine a light
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Kyllähän tälle reippaalle ja letkeälle iskelmälle nyt helposti kolme tähteä antaa. Mukavaa, että Italia lähetti näihin aikoihin viisun, jossa oli jopa ihan menevä tempo.
Iso kiitos tälle tietoiskulle, ja kaikelle muullekin, mitä viestissä oli. Tällaisia lisätietoja halutaan Viisulaan enemmänkin kuin mielellään. Il mondo cambierà ON hieno biisi, ja Tapsan versio ON onnistunut - parempi kuin alkuperäinen. Ehdottomasti viiden tähden tasoa.sziget kirjoitti:Gianni Morandin hiteistä suomalaisille tutuin lienee Il mondo cambierà, jonka Tapani Kansa levytti nimellä Sä luota päivään nousevaan.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Italian vuoden 1988 edustaja Luca Barbarossa lauloi viikko sitten Occhi di ragazzan I migliori anni -showssa
http://www.imigliorianni.rai.it/dl/port ... 41c56.html
http://www.imigliorianni.rai.it/dl/port ... 41c56.html
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11711
- Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
- Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
joo siis nää tietoiskut ovat siis niin mahtavaia antoisia infopaketteja, miten paljon Viisula- sarja on meitä sivistänytkään ja tuonut lohtua ja iloa ja nimenomaan kun näemme toistemme viesteistä... miten rajaton ja monimutkainen onkaan ihmismieli... niin rikas! ... ... olemme saaneet ammentaa ja helliä tuntojamme näissä vanhan hyvän ajan viisuissa... .... -00 luvulta ei ole jäänyt mieleen ns. hyviä biisejä muita kuin... balkan-iki-suosikit, Lane Moja ja Molitva, ja tietysti Roger Pontare -00 .... ja siinäpä ne sitten melkein olivatkin .... ! ....lharju kirjoitti:Iso kiitos tälle tietoiskulle, ja kaikelle muullekin, mitä viestissä oli. Tällaisia lisätietoja halutaan Viisulaan enemmänkin kuin mielellään. Il mondo cambierà ON hieno biisi, ja Tapsan versio ON onnistunut - parempi kuin alkuperäinen. Ehdottomasti viiden tähden tasoa.sziget kirjoitti:Gianni Morandin hiteistä suomalaisille tutuin lienee Il mondo cambierà, jonka Tapani Kansa levytti nimellä Sä luota päivään nousevaan.
Viimeksi muokannut romualdo, 11 Tammi 2020, 22:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Avaruusmaisemakisat. Pellon reunaa taivaltavan hiipparin laulu, jytäävät rummut, svingaavat torvet ja koko orkesterihöskä heiluu kuin heinämies juuri siellä pellolla. Lehmät pogoilevat ja limboavat pellon reunaa reunustavan paimenpoikalangan alta, sähkölangan, ja se lihavin Mimmu-lehmäkin ehtii, ja sitten koko kaksikymmenhenkinen lehmäjengi lähtee taivallustaan matkaavan hiipparin perään, purkka suussa tottakai, näillä raggareilla, jotka haaveilevat jenkkikärrystä ja isoista mustista aurinkolaseista, jotka silmillään sitten kuorossa laulavat Stevie Wonderin: I just call to say I love you. 3 ammu-ääntä.
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
Verrattain perinteinen italoiskelmä, jossa on kuitenkin melko tarttuva melodia. Soljuu mukavasti eteenpäin ja Gianni laulaa hyvin. Kolme tähteä.
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11711
- Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
- Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Italia 1970: Gianni Morandi - Occhi di ragazza
huvittaa tuo hammaskeiju-viittaus, onkohan kukaan solisti koskaan näytellyt esityksessään noin paljon noin hyvän näköistä purukalustoaan... ? täytyisi vielä tarkistaa tuo Huulion osuus... nostin laulun pistemäärää tuonne noin 4:een, täytyy vaan ihmetellä, miten meikäläinenkin on ollut noin paljon eri mieltä itsensä kanssa... kun vuodet kuluu... aika paljon tarkistamista olis vielä näissä pisteissä mutta niitä vartenhan on kokonaan eri ketjukin sitten... on se vaan HYVÄ laulaja tämä Gianni, varsinkin tuo laulun keskellä oleva draamapaukkukohta... huutaaaph..tai siis puskee äänivaroillaan melkein mikrofonin rikki, oih.... !