Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Mun mielestä pinnallisuus ei ole musiikissa lähtökohtaisesti huono asia. Kunhan sen tekee rehellisesti eikä peitellen! Aivan kuten tässä ihanaakin ihanammassa Romanian viisussa, joka komeilee puntarini ykkösenä
Ir laiks, viss kādreiz beidzas. Viens vārds, ej, lai tev veicas. Durvis vējš tūlīt aizraus ciet,
arī man jāaiziet.
arī man jāaiziet.
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
No, yritin itseasiassa ilmaista, että nuo tuollaiset "pinnallisuuden" kaltaiset tai muutoin huonon maun tunnuspiirteitä nimeävät määreet ovat vaikeita ja usein niiden perimmäinen tarkoitus on pönkittää puhujan moraalista ylemmyyttä ts. osoittaa, että lausuja on yläpuolella. Tämä ei tarkoita ettekö minusta mausta tai moraalista saisi taiteen tai viihteen yhteydessä puhua, harrastanhan sitä jatkuvasti itsekin , mutta kenttä on valtavan miinoitettu - eikä lainkaan yksiselitteinen, mikä toisaalta onkin hauskaa, sillä omien käsitysten muuttaminen on silloin mahdollista. Makukysymyksistä todellakin kannattaa siksi mielestäni kiistellä.JuliaS kirjoitti:Ymmärrän, millä perusteella teet tämän rinnastuksen, mutta en itse näe tätä asiaa samalla lailla. Ihan kiinnostuksen vuoksi, mitkä mielestäsi ovat ei-pinnallisia esityksiä tänä vuonna?
Biiseillä ja esityksillä on oma kontekstinsa ja oma päämääränsä, jossa ne onnistuvat vaihtelevasti. Jos hyvänä, onnistuneina pitämistäni puhutaan, niin puntarikärkeni osoittaa ne, jotka minun mielestäni ovat parhaiten onnistuneet pyrkimyksissään - eli lyhyesti ne joista tykkään - ja silloinhan ne ovat kaikkea kaunista ja hyvää muutoinkin . Eniten tykkään Israelista, Italiasta, Makedoniasta, Albaniasta, Ranskasta, Suomesta, Montenegrosta, Alankomaista, Turkista, Itävallasta, Venäjästä ja Norjasta - Azereita unohtamatta
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
^Jos esitän kommentteja, joilla on tekemistä moraalin kanssa, en itse hae sillä ylemmyyttä. Omat moraalikäsitykseni ja näkemykseni esim. seksuaalisesta esineellistämisestä ovat yksinkertaisesti osa minua. Moraalinen, tarkoitan erityisesti seksuaalimoraalinen, arviointihan on nykyään epäsuosittua, eikä sillä helposti saa aplodeja. Tietenkin ylemmyyttä voi kokea epäsuosittujenkin mielipiteiden kanssa. Viittaan lähinnä siihen, ettei moraalista puhuminen ole aina helppoa. Se, miten moniselitteinen ja miinoitettu tämä moraalisen arvioinnin kenttä on, riippuu katsojan näkemyksestä. Jos on kovin moniarvoinen maailmankuva, on sellainen suorahko näkemys, jota edustan, ehkä vaikea hyväksyä.
Tavallaan puhumme tässä nyt mielestäni kahdesta eri asiasta, moraalista ja teennäisestä, pinnallisesta kosiskelemisesta. On tietenkin totta, että pinnallista kosiskelevuutta on hyvin monenlaista, ja sen tunnistamisen tarkkuus voi vaihdella esityksen ja katsojan mukaan. Kaikkiahan se ei tietenkään edes häiritse, kuten Aancon mainitsi. Emmekä varmasti onnistu edes olemaan samaa mieltä siitä, mitkä esitykset ovat teennäisiä ja mitkä eivät.

Like a monument to all the time we spent
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Mutta jos rajataan sitten teennäinen kosiskelu, tuotteistaminen, kaupallinen hyödyntäminen ulkopuolelle - mitä puhtaasti seksuaalimoraalisesti epäilyttävää tässä videossa on? Liian paljastavat vaatteet? Tyrkyksi tulkittu liikehdintä? Miksi se on epäilyttävää? Mitä pahaa siinä on, mitä uhkaavaa siitä aiheutuu katsojalle?JuliaS kirjoitti:Moraalinen, tarkoitan erityisesti seksuaalimoraalinen, arviointihan on nykyään epäsuosittua, eikä sillä helposti saa aplodeja. Tietenkin ylemmyyttä voi kokea epäsuosittujenkin mielipiteiden kanssa. Viittaan lähinnä siihen, ettei moraalista puhuminen ole aina helppoa. Se, miten moniselitteinen ja miinoitettu tämä moraalisen arvioinnin kenttä on, riippuu katsojan näkemyksestä. Jos on kovin moniarvoinen maailmankuva, on sellainen suorahko näkemys, jota edustan, ehkä vaikea hyväksyä..
Mikä se sinun "suorahko" näkemyksesi on ja mihin se perustuu? Miksi sen vastakohta on mielestäsi moniarvoinen?
- Riippuu minusta aika lailla ympäristöstä onko kuvaamasi seksuaalimoraalinen arviointi suosittua vai ei. Vauva-lehden palstalla varmaankin puolet on kanssasi samaa mieltä ja hyvinkin halukkaita vastaavaan arviointiin.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
^ Löytyisköhän tälle keskustelulle jotain sopivampaa ketjua?
Like a monument to all the time we spent
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Onko niin, että sinusta mikään musiikillinen pyrkimys sisänsä ei voi olla niin vastenmielinen, että sen pyrkimyksen onnistuneesti toteuttava biisi ei olisi sinusta vastenmielinen?ta1ja kirjoitti:Biiseillä ja esityksillä on oma kontekstinsa ja oma päämääränsä, jossa ne onnistuvat vaihtelevasti. Jos hyvänä, onnistuneina pitämistäni puhutaan, niin puntarikärkeni osoittaa ne, jotka minun mielestäni ovat parhaiten onnistuneet pyrkimyksissään - eli lyhyesti ne joista tykkään -
Jos Romanian biisin pyrkimys on olla Euroopan valloittava kesähömppä, ja joudumme ensi kesänä kuulemaan sitä radioista kyllästymiseen asti, niin eikö se ole silloin onnistunut pyrkimyksessään?
Rise, angel, shine, love!
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Periaatteesa olen lähtökohtaisesti tuota mieltä. Ja jälkimmäiseen kyllä, nostan hattua tällekin jos se soi kaikkialla. Mutta en silti siitä pidä.Rousku kirjoitti:Onko niin, että sinusta mikään musiikillinen pyrkimys sisänsä ei voi olla niin vastenmielinen, että sen pyrkimyksen onnistuneesti toteuttava biisi ei olisi sinusta vastenmielinen?
Jos Romanian biisin pyrkimys on olla Euroopan valloittava kesähömppä, ja joudumme ensi kesänä kuulemaan sitä radioista kyllästymiseen asti, niin eikö se ole silloin onnistunut pyrkimyksessään?
Mutta kysymyksesi ensimmäiseen osioon: sehän iskee suoraan taiteen moraalikysymyksen ytimeen ts. kysymyksen voiko taiteella olla moraalia, pitääkö taiteella olla moraali ja mikä merkitys taiteen moraalilla on taiteen arvolle. Sehän on ihan kamalan vaikea kysymys, eikä minulla ole siihen kantaa. Osittain ja pääasiassa minusta taide pitää ehdottomasti pitää moraalista erillään, mutta sitten toisaalta taide ei saa missään tapauksessa olla yhteisönsä ulkopuolella, erillään itseriittoisena, niin että siksi kai siihen moraalikin pitää sotkea. Mutta voin ihailla Albert Speerin huikeita spektaakkeleja tai Leni Riefenstehlin filmauksia ilman että jatkuvasti tunnen suurempaa kauhua, kykenen lukemaan Heideggeria ilman että mietin mihin hän kaikilla yksityiskohdillaan mahdollisesti tähtää ja Tolstoita ilman että annan hänen yhteiskuntakäsityksensä ja niiden edistämisen liiemmälti vaikuttaa itse teoksen antamaan muuhun elämykseen. Ja nämä olivat vain niitä banaaleja esimerkkejä, enkä tähän varmaankaan asiaa kirjannut edes älykkäästi ja ajatellusti. En tosiaan tiedä.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
^Mistä sinä sen moraalin tähän nyt tempaisit? Minähän puhuin ihan tykkäämisestä vain! Ja kerrankos sitä pitää moraalittomista asioista.
Vaan kun sanoit, että puntarisi osoittaisi, mitkä biisit onnistuvat pyrkimyksissään. Niin jos tämän biisin pyrkimys on päästä kesähitiksi ja se siinä onnistuu, niin sinun pitää nostaa tätä puntarilla? Ja koska pidät pyrkimyksessään onnistuneista biiseistä, rupeat sitten tykkäämään tästäkin
Vaan kun sanoit, että puntarisi osoittaisi, mitkä biisit onnistuvat pyrkimyksissään. Niin jos tämän biisin pyrkimys on päästä kesähitiksi ja se siinä onnistuu, niin sinun pitää nostaa tätä puntarilla? Ja koska pidät pyrkimyksessään onnistuneista biiseistä, rupeat sitten tykkäämään tästäkin
Rise, angel, shine, love!
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
^Voi olla että olen muotoilut asian niin että se näyttää tuolta, mutta tuota en tarkoita. -Jospa muotoilisin uudelleen- Alleviivatut sanat puuttuivat, kursiivi oli olevinaan vitsi joka kuva taipumustamme pitää omia tykkäämisiämme absoluuttisesti parhaimpina, boldilla puntarin keskeinen luokitteluperiaate
- en minä sitä moraalia ihan hihasta vetänyt: kysyit että "mikään musiikillinen pyrkimys sisänsä ei voi olla niin vastenmielinen, että sen pyrkimyksen onnistuneesti toteuttava biisi ei olisi sinusta vastenmielinen? " - ja yritin vastata mitä kysmyksestä ajattelen. Toki pyrkimys voi olla vastenmielinen ihan musiikillisestikin, tähän nyt varmaan viittaat, mutta silloinhan joko puhutaan makukysymysistä (pyrkii tuottamaan siirappisen soundin) tai sitten pohjimmiltaan kuitenkin moraalista (pyrkii siirappisella soundilla viettelemään kuulijan)."Biiseillä ja esityksillä on oma kontekstinsa ja oma päämääränsä, jossa ne onnistuvat vaihtelevasti. Jos hyvänä, onnistuneina pitämistäni puhutaan, niin puntarikärkeni osoittaa ne, jotka minun mielestäni ovat parhaiten onnistuneet pyrkimyksissään minun suhteeni- eli lyhyesti ne joista tykkään - ja silloinhan ne ovat kaikkea kaunista ja hyvää muutoinkin "
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Lambada Onko sitä alettu taas soittaa radiossa? (En kuuntele radiota lähes ollenkaan.)ta1ja kirjoitti: ja päätellen siitä että Lambada on alkanut soida niin sitäkin puhkisoitettua rallia tullaan taas kuulemaan varmaan koko kesä - ihan niinkuin ei olisi kuultu loputtomiin silloin aikoinaan. Kiva oli alkuun, mutta jotkut asiat olisi vain syytä jättää ja siirtyä eteenpäin ...
Itse en taida saada siitä koskaan tarpeekseni... (Tähän tosin saattaa vaikuttaa brasilialaisuus ns. perhepiirissä )
Tämän Romanian viisun vertaaminen Lambadaan on kyllä aika loukkaus jälkimmäistä kohtaan.
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Musta tää on ihana . Kunpa tulis kivan näkönen vielä lavalle
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
^ Ei tuolla laulajalla voi saada muuta kuin kivannäköistä lavalle.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
^Käännetään veistä haavassa: tässäkin sanotaan asii, asii.
Minusta nuo nahkavermeet ei sovi tähän yhtään, eli kyllä voidaan saada lavalle muutakin kuin kivannäköistä Tässä pitäisi olla jotain värikästä kukikasta juttua.
Minusta nuo nahkavermeet ei sovi tähän yhtään, eli kyllä voidaan saada lavalle muutakin kuin kivannäköistä Tässä pitäisi olla jotain värikästä kukikasta juttua.
Rise, angel, shine, love!
- Hilurimpsis
- Hörppijä
- Viestit: 230
- Liittynyt: 21 Maalis 2009, 18:29
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Säkkipilliiiiii Just kiva rallatus, kesäinen ja iloinen Neljä tähteä!
Gangsta 4 life
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Tästä näköjään tosiaan tykätään silleen muka-harmittomana hömppänä, mikäli näitä esikatselujuttuja on uskominen. Että varmaan saadaan tästä sitten kesällä nauttia. Jee jee.
Vähän niinkuin nostaisi hanskat pystyyn ostostelkkarin edessä - että ihan kivaa ja onhan ne tuotteet tarpeellisia, eiks vaan. Eräs huonoimpia ikinä kipaleita tässä kyseessä ja se että tätä ei tajuta kertoo, että tämä on myös vaarallinen. Tällaisia vedätyksiä vastaan pitäisi olla jokin laki tai jotain, ihmiskunta, mihin olet menossa?. .
Eikä tule mitään kevennyshymiötä tähän loppuun. Kyse on vakavista asioista.
Vähän niinkuin nostaisi hanskat pystyyn ostostelkkarin edessä - että ihan kivaa ja onhan ne tuotteet tarpeellisia, eiks vaan. Eräs huonoimpia ikinä kipaleita tässä kyseessä ja se että tätä ei tajuta kertoo, että tämä on myös vaarallinen. Tällaisia vedätyksiä vastaan pitäisi olla jokin laki tai jotain, ihmiskunta, mihin olet menossa?. .
Eikä tule mitään kevennyshymiötä tähän loppuun. Kyse on vakavista asioista.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Tämä ei lähde enää mihinkään puntarini ykkössijalta!
Ir laiks, viss kādreiz beidzas. Viens vārds, ej, lai tev veicas. Durvis vējš tūlīt aizraus ciet,
arī man jāaiziet.
arī man jāaiziet.
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
On tämä kyllä vaan niin kiva biisi, hyvin piristi aamulla kun kuuntelin matkalla töihin.
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Romania vedonlyönnissä vatsa sijalla 12. Täähän on ihan selvää top 5 kamaa. No, harvoinhan noi vedonlyönnit täysin pitää paikkaansa.
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Kyllä Romania näköjään on selvästi noussut vedonlyöntilistalla. Tais alkujaan olla jossain 20. sijan paikkeilla.
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
olen unohtanut tämän kokonaan. Piste kai pakkosaumassa annettava. Typerä tämä kappale, ennen romania ollut ihan tolkun maa??? (huumoria) Nyt meni vitsiblogiksi
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Tää on niin piristävää musaa että tulee aina hyvä mieli kun kuuntelee esim. bussissa ym. Tekee mieli alkaa tanssia ja laulaa. Toivon tosiaan että ihmiset tajuavat tätä äänestää.
- Juurovissön
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9125
- Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
- Paikkakunta: Turku
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Vuoden yllättäjä, siis siinä vaiheessa kun pisteitä alkaa ilmaantua ruutuun finaalissa. Eli varma finalisti ainakin... ja siellä kärkimittelöissä.
Ekki líta undan það dagar alltaf – á ný. En aldrei þér ég gleymi einn í mínum heimi – er hjá þér sama hvernig fer. -Magni Ásgeirsson
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Tuossa musiikkivideossa laulajan ääni kuulostaa maagiselta, mutta livenä se ei sitä ole, siksi 3 tähteä, muuten jopa 5
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Minullekin tuli eilen sellainen olo, että tämä voi hyvinkin voittaa.Juurovissön kirjoitti:Vuoden yllättäjä, siis siinä vaiheessa kun pisteitä alkaa ilmaantua ruutuun finaalissa. Eli varma finalisti ainakin... ja siellä kärkimittelöissä.
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Yllättäjä? Eikös tämä kuulu kuumimpiin ennakkosuosikkeihin? Ainakin finaalipaikka tuntuu vedonlyöntikertoimien mukaan varmalta ja monethan muutenkin pitävät tätä voittajaehdokkaana. Ja jos raadit on ohjattu etsimään kesähittejä, he varmasti äänestävät tätä.Juurovissön kirjoitti:Vuoden yllättäjä
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Mielestäni kappale on tylsähkö säkkipilliä ja haitaria lukuun ottamatta, ja laulajan ääni on videossa niin heikko, että epäilen live-esitystä.
Ääniä kappale toki kerää, ja finaaliin menee heittämällä. Sielläkin ääniä tulee, mutta tämän voittoon en usko. Kilpailussa on niin monta vahvempaa kappaletta.
Ääniä kappale toki kerää, ja finaaliin menee heittämällä. Sielläkin ääniä tulee, mutta tämän voittoon en usko. Kilpailussa on niin monta vahvempaa kappaletta.
Lopuksi haluaisin vielä todeta, että tänä vuonna on Euroviisut.
- Juurovissön
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9125
- Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
- Paikkakunta: Turku
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
jee euroviisut: ai eikös tämä enää ole yllättäjä. Kun niin kaikki Ruotsiin luottaa, meinaan...
Nyt on tapahtunut tällainen ilmiö: meikä kuuntelee tätä hyvin usein... Alankohan kääntyä Romanian kaatamaksi, o-ou!
Nyt on tapahtunut tällainen ilmiö: meikä kuuntelee tätä hyvin usein... Alankohan kääntyä Romanian kaatamaksi, o-ou!
Ekki líta undan það dagar alltaf – á ný. En aldrei þér ég gleymi einn í mínum heimi – er hjá þér sama hvernig fer. -Magni Ásgeirsson
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
^Kunnon poika
Ir laiks, viss kādreiz beidzas. Viens vārds, ej, lai tev veicas. Durvis vējš tūlīt aizraus ciet,
arī man jāaiziet.
arī man jāaiziet.
- MissBucharest
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1307
- Liittynyt: 02 Helmi 2006, 20:48
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Hyvinhän se veti livenä karsinnoissa. Video nyt on kaikilta osin ihan kökkö, mutta onneksi sillä ei kilpailla viisuissa.Mattan kirjoitti: laulajan ääni on videossa niin heikko, että epäilen live-esitystä
Korona tulee kyllä, mutta minä määrään päivän.
-Corona-chan
-Corona-chan
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Romania 2012: Mandinga – Zaleilah
Mandinga esiintyy tänä vuonna UEFA Europa League Cupin finaalissa.
http://www.esctoday.com/news/read/18799
http://www.esctoday.com/news/read/18799