Viisukuppila

Muiden alueiden listaketjuja: My number one (euroviisut), My number one TV-remix (tv-ohjelmat), Lista-topic (musiikki).

Tämä ketju on tarkoitettu kaikelle muulle kuten vaikka kirjoille ja elokuville. Keksikää itse. Perustelut tai muut taustoitukset ovat tervetulleita, eivät pakollisia. Listoihin ja listaamiseen liittyvä keskustelu on myös ehdottomasti sallittua.

Ohjaaja John Watersilla on ollut tapana listata vuoden parhaita elokuvia (esim. 2022). Kokosin oman suosikkilistan kaikista vuonna 2022 näkemistäni elokuvista, ei vain uusista. Aikajärjestyksessä:

Yöjuna (Pociag, 1959, ohj. Jerzy Kawalerowicz)
Ylittämätön junaelokuva. Toisilleen vieraat mies ja nainen joutuvat jakamaan makuuvaunun. Nainen pakenee yli-innokasta rakastajaa, joka ehtii mukaan. Junassa on ehkä myös poliisin etsimä murhaaja, mutta varsinainen rikostarina tämä ei ole vaan paljon enemmän.

Pelon tunne (Taste of Fear, 1961, ohj. Seth Holt)
Äidin kuoltua pyörätuolissa oleva Penny matkustaa isänsä luo. Äitipuoli ottaa tytön ystävällisesti vastaan, isä palaa kohta, vai palaako? Ensimmäisen ison yllätyksen voi joku vielä arvata, mutta kekseliäs kauhutrilleri ei lopu siihen.

Verta ja mustaa pitsiä (6 donne per l'assassino, 1964, ohj. Mario Bava)
Muotitalon malli tapetaan, ja jatkoa seuraa. Giallo-genren huippuja. Mario Bavan vaikutus näkyy Dario Argenton parhaissa elokuvissa, jotka ovat visuaalisesti vahvoja. Päähenkilö joutuu usein sattumalta tapahtumien keskelle. Poliisit ovat taustalla kompuroivia surkimuksia.

Let's Scare Jessica to Death (1971, ohj. John D. Hancock)
Uskomattomasti kiellettiin Suomessa kokonaan, ei koskaan levityksessä täällä. On jakanut mielipiteitä, massat ei tajua. Kolme henkilöä asettuu tyhjään taloon jossain peräkylässä. Jessica on toipilas eikä tiedä, alkaako hän seota uudelleen vai onko jotain oikeasti vialla.

My Twentieth Century (Az én XX. századom, 1989, ohj. Ildikó Enyedi)
Lahjakas naisohjaaja sai vapaat kädet ja mukavan budjetin ensimmäiseen pitkään elokuvaansa. Identtiset kaksoset Dóra ja Lili kasvavat erillään ja kohtaavat aikuisina sekavin seurauksin. Enyedi ei käsikirjoitusta tehdessään uskonut, että pääsisi joskus toteuttamaan sen. Eli aina kannattaa yrittää.

Lone Star (1996, ohj. John Sayles)
Itsenäisen käsikirjoittaja-ohjaajan taidonnäyte. Ei western, vaikka Teksasissa ollaan ja päähenkilö on sheriffi kuten yhteisön arvostama isävainajansa. Tämän edeltäjä oli korruptoitunut roisto, jonka ruumis löytyy alussa erämaasta. Kaikki henkilöt ovat uskottavia. Erikoisuus: siirtymät ajassa tapahtuvat ilman leikkausta.

Human Centipede II (2011, ohj. Tom Six)
Psykokirurgi halusi luoda ihmistuhatjalkaisen, jossa kunkin jäsenen suu liitetään edellisen ahteriin. Uusi pervo näkee leffan ja päättää toteuttaa unelman entistä isommin. Oli jollain väkivaltaisimpien filmien listallakin. Alkuteos (2009) on ahdistavampi, jatko-osa hauskempi. Ohjaajan uusin työ The Onania Club on juuttunut limboon: kukaan ei halua levittää sitä.

The Lobster (2015, ohj. Yorgos Lanthimos)
Kulmahammas (Dogtooth, 2009) oli klaustrofobista perhekauhua. Outous vain parani tässä kansainvälisessä tuotannossa. Yksin jäävän ihmisen tulee löytää kumppani määräajassa, tai hän muuttuu valitsemakseen eläimeksi, ellei pakene lainsuojattomana metsään. Erittäin totta.

The Invisible Life of Eurícice Gusmão (A Vida Invisível, 2019, ohj. Karim Aïnouz)
Siskokset joutuvat erilleen ja etsivät toisiaan 50-luvun Brasiliassa. Aïnouz halusi kuvata aikaa, jolloin hänen hiljattain kuollut äitinsä oli nuori, realistisemmin kuin oli ollut tapana. Ohjaaja kävi kesällä Sodankylässä, haastattelu Filmihullussa 4/2022.

Speak No Evil (2022, ohj. Christian Tafdrup)
Tanskalainen ja hollantilainen perhe tutustuvat lomalla Italiassa. Sitten tanskalaiset kutsutaan kylään. Ei kannattaisi mennä.

Lisää: Mark Sandrichin musikaali Saanko luvan? (USA, 1937), Sergio Solliman western Luodin laki (Italia, 1966), Luis Buñuelin absurdi komedia Vapauden aave (Ranska, 1974), Sriram Raghavanin rikoskomedia Surman sävel (Intia, 2018), Benny Chanin rikosaction Raging Fire (Hongkong, 2021).

sziget kirjoitti: ↑01 Tammi 2023, 22:26 Human Centipede II (2011, ohj. Tom Six)
Psykokirurgi halusi luoda ihmistuhatjalkaisen, jossa kunkin jäsenen suu liitetään edellisen ahteriin. Uusi pervo näkee leffan ja päättää toteuttaa unelman entistä isommin. Oli jollain väkivaltaisimpien filmien listallakin. Alkuteos (2009) on ahdistavampi, jatko-osa hauskempi. Ohjaajan uusin työ The Onania Club on juuttunut limboon: kukaan ei halua levittää sitä.

Kuulosti kovin tutulta ja niinhän se oli, että Parker ja Stone tekivät ilmeisesti tästä elokuvasta parodian South Park-sarjassaan vuonna 2011... Jakson nimi oli HUMANCENTiPAD

Itse en ole kovin paljoa nähnyt uusia elokuvia viime vuonna... tossa ne mitä muistan:

The Batman ****
House of Gucci ****
No Time to Die ****
Once Upon a Time... in Hollywood ***
Dune ***
Jojo Rabbit ***
The Last Duel ***
Godzilla vs. Kong **
Halloween Kills **
Moonfall *½

Edit: onhan noita kuitenkin jonkin verran kertynyt nyt kun muistelin tarkemmin.

^ Miksen ole seurannut South Parkia? Tuokin aihevalinta todistaa, kuinka sivistävä sarja se on.

House of Guccin näin ja viihdyin, tosin rooliinsa heittäytyvä päätähti siinä oli parempi kuin tarina. Tarantinon Once Upon a Time... odottaa vuoroaan DVD:llä. Pandemia-aikana ostin kasoittain elokuvia, kirjastosta ja YouTubesta löytyi lisää, telkustakin tuli aina jotain. Kun sulut poistuivat, pääsi taas kinoihin, ja kotona riittää katsottavaa pitkäksi aikaa.

Martin Scorsese listasi kerran 11 pelottavinta kauhuelokuvaa. Montako tunnette? https://www.imdb.com/list/ls052446550/

Palaan tuohon kohta. Nähtyjä elokuvia vuoden varrelta:

Viimeisellä rannalla (On the Beach, 1959, ohj. Stanley Kramer)
Ydinsodan jälkeen Australiassa eletään vielä hetki normaalisti. Pian kansa jonottaa syanidia. Tähtinä Gregory Peck, Ava Gardner ja Fred Astaire, joka ei tällä kertaa tanssi vaan ajaa Ferraria. Perustuu Nevil Shuten romaaniin, mutta kirjailija inhosi elokuvaa tietystä syystä (en spoilaa). Kramer tunnetaan vakavista aiheista. Ohjasi myös massiivisen komedian Mieletön, mieletön maailma (1963).

Hän varasti elämän (1962, ohj. Aarne Tarkas)
Tiesin maineen ja ällistyin silti. Tarkas sovelsi siekailematta ulkomaisia genrejä kuten westerniä suomifilmiin. Tämä on kai sitten film noiria. Rikosjuoni paranee edetessään, ja loppuratkaisu on silkkaa neroutta. Tunnen historiasta kunnolla vain Teuvo Tulion, joten Ylen tuore dokumentti oli tervetullut: Aarne Tarkas - suomalainen elokuva kiittää (2024).

Nuoren pyövelin tapaus (Prípad pro zacínajícího kata, 1970, ohj. Pavel Juráček).
Dystopia perustuu löyhästi Swiftin Gulliverin retkiin (1726), jos se mitään selittää. Tšekkoslovakiassa tehtiin 60-luvulla villejä komedioita, joista tämä on kaikkein oudoimpia. Lysti loppui Prahan kevääseen 1968. Jotkut kuten Jiří Menzel jatkoivat tauon jälkeen uraansa. Juráčekilla se loppui seinään. Second Run -julkaisuun sisältyi tekijän kolme lyhytelokuvaa ja hyvä taustoitus.

Kauhujen kylä (Non si sevizia un paperino, 1972, ohj. Lucio Fulci)
Oikeastaan 'Ei saa kiduttaa ankkaa' - kyllä se jotain tarkoittaa! Taikauskoisessa pikkukaupungissa murhataan lapsia. Palat sopivat hienosti yhteen sekavalta näyttäneen alun jälkeen. Raastupa uhkasi kohtauksesta, jossa vapaamielinen nainen (Barbara Bouchet) flirttailee alasti nuorelle pojalle. Fulci selitti, että näyttelijöiden lähikuvat yhdistettiin leikkaamalla ja yleiskuvassa poikaa esitti takaapäin kuvattu kääpiö.

Tärkeintä on rakastaa (L'important c'est d'aimer, 1975, ohj. Andrzej Żuławski)
Raha tärvelee sekä taiteen että rakkauden omaperäisen puolalaisohjaajan ironisessa kolmiodraamassa. Naispääosassa Romy Schneider, joka piti tätä parhaana työnään. Palkittiin Césarilla. Hänen sanotaan olleen Ranskan suosituin saksalainen, vaikka olikin itävaltalainen. Sivuosassa vierailee Klaus Kinski.

The Entity (1982, ohj. Sidney J. Furie)
Manaajan sukuisessa tarinassa kolmen lapsen äiti Carla (Barbara Hershey) joutuu näkymättömän hyökkääjän uhriksi kotonaan. Terapeutin mielestä se on vain hänen päässään. Martin Scorsesen pelottavimpien elokuvien listalla The Entity oli sijalla 4 aivan ansaitusti. Olentoa ei selitetä puhki, ja loppujakso on kekseliäs.

Pirun pikku apuri (Satan's Little Helper, 2004, ohj. Jeff Lieberman).
Näyttää höpsöltä kauhukomedialta mutta ei jää siihen. Douglas-poika pitää Halloweenista ja tutustuu lähitalon mykkään naamiosetään tajuamatta, että tämä on aito sarjamurhaaja. Tunsin ohjaajalta Squirmin (1976), jossa madot hyökkäävät, mutta tämä on kypsempi teos. Myös yllättävämpi. Saattaa sisältää kyseenalaista huumoria.

A Serbian Film (Srpski film, 2010, ohj. Srđan Spasojević)
Äärikauhun merkkiteos, leikkaamaton versio. Entinen pornotähti, nykyinen perheenisä Milos houkutellaan takaisin filmialalle. Projekti haiskahtaa epäilyttävältä. Tekijät halusivat pilkata poliittisesti korrektia EU-rahoitteista propagandaa ja kuvata symbolisesti maata, jossa kaikkia kusetetaan. Mukaan saatiin laatunäyttelijät.

Borgman (2013, ohj. Alex van Warmerdam)
Epäilyttävä kulkuri keplottelee itsensä yläluokkaisen perheen kotiin. Kuka tai mikä hän on? Borgman oli ensimmäinen hollantilainen elokuva 38 vuoteen Cannesin pääsarjassa. Näin myös Warmerdamin edellisen työn De laatste dagen van Emma Blank (2009), jossa odotetaan oikukkaan rouvan kuolemaa. Viehättävän outoja molemmat.

Pikku tähti (Broker / Beurokeo, 2022, ohj. Kore-eda Hirokazu)
Katsoessani en tiennyt, että ohjaaja on japanilainen, erinomaisen Shopliftersin (2018) tekijä. Ilmankos tuli samanlainen fiilis. Inhimillisiä tyyppejä. Alussa äiti hylkää vauvansa, joka päätyy parin adoptiobisnestä tekevän pikkukonnan käsiin.

Vielä: James Whalen scifiklassikko Näkymätön mies (USA, 1933), Dario Argenton kauhumysteeri Inferno (Italia, 1980), Kenneth Lonerganin draama Manchester by the Sea (USA, 2016), Ádám Császin taidesatiiri Three Thousand Numbered Pieces (Háromezer számozott darab, Unkari, 2022), Nuri Bilge Ceylanin draama About Dry Grasses (Kuru Otlar Üstüne, Turkki, 2023).