^Tarkoitin juuri sitä, ja kävin siellä tänään aterioimassa. Hallussani on
V. V. Pohlebkinin kiintoisa opus
Neuvostoliiton kansalliset keittiöt, ja halusin päästä kokeilemaan joitakin ruokia oikein livenä
. Hartšoa nyt ainakin halusin, mutta harmikseni tšurtšelat olivat pääseet loppumaan. Oikeastaan satsivia olisi myös pitänyt kokeilla kanssa, mutta hartšo oli niin stydia ettei mitään lihaa enää tehnyt mieli, joten päädyin munakoisoon. Söin siis kaksi alkupalaa, ensin lämpimän, sitten kylmän
, ja päälle vielä jälkkärin, vaikka ne eivät Pohlebkinin mukaan oikeastaan kuulu goergialaiseen keittiöön. - Olenkin ihmetellyt, miksi erilaisia etnisiä keittiöitä pitää koettaa tunkea kolmen ruokalajin kaavaan, jos sellaista ei alun perin käytetä. Siitä ehkä johtui sekin että alkuruoat tuntuivat liian tukevilta. Onneksi en tilannut mitään paistinpannun kokoista juustoista hatšapuria, joita naapuripöytiin kannettiin; sitten ainakin olisi tullut ähky. Millähän lailla kaverisi ruoka mahtoi olla "alaston"? Tuoreita vihanneksia tuolla oli tosi vähän, ja tärkkelyksenä lienee tarkoitus syödä sitä leipää; sitäkö hän tarkoitti, ettei niitä sisältynyt annokseen?
Yleisvaikutelmanani nauttimistani ruokalajeista sanoisin, että georgialainen ruoka maistuu puulta. Tämä johtunee runsaasta saksanpähkinän, sarviapilan ja tuoreen korianterin käytöstä. Kaikkihan nuo ovat hieman puunmakuisia (tosin korianteri myös marjaluteen tai saippuan). Sitten on niitä granaattiomenan siemeniä hieman raikastamassa. Jälkkärini oli tanakka hyytelö, jonka sekä väri- että makumaailma toi mieleen vispipuuron (ei paha). Tavallaan asiaton jädepallo sopi siihen hyvin, yhtä lailla asiattomat suklaaraidat lautasella ei sitten yhtään. Sitruunamelissan lehti oli herkullinen, joskaan ei kai järin georgialainen. Tarjoilija tuputti koko ajan enemmän viinaa (näköjään hakevat tarjoilijaa eli ehkä uutta tilalle). Borjomi-kivennäisvesi oli ihanaa.