Viisukuppila

Hazel kirjoitti: Niin, pitääkö saada tehdä kaikkea mitä haluaa? Kyllä kai järki täytyy pitää kädessä ja pitää lemmikkinsä määrätyissä rajoissa. Toki koirakin haluaisi juosta vapaana ja usea rotu esim. jahdata karjaa, autoja, polkupyöräilijöitä jne, jne.
.....

Kissanomistajan tulisi myös muistaa, että vaikka itse kissaansa rakastaakin, naapureilla on oikeus kissattomaan elämään.

Äitini, joka on eläinrakkain ihminen jonka tiedän, ja kissojen katastrofiyhdistyksen jäsen, on sitä mieltä että pitää. Edelleenkin, kissoista kyllä huolehditaan. Koska niillä ei ole erityistä vaaraa ulkona ollessaan, ne saavat halutessaan kulkea vapaasti ulkona. Erityisellä vaaralla tarkoitan sitä, että lähimmät naapurit ovat kilometrien päässä, vilkasliikenteisiä teitä ei ole, ja yksikään kissa ei meillä ole kadonnut teille tietymättömille, ikinä.

Kaikki kissat on lisäksi leikattuja, joten tuollaiset sotkemistaipumukset ovat niillä vähissä, sen lisäksi että naapureita jotka tämän kohteeksi joutuisivat, ei vaan ole. Jyrsijöiden saalistaminen vaan on kissoille aika luonnollista, ja maatilalla hyväksi. Jos vastuullisuutta on vain se, että kissa pidetään neljän seinän sisässä, ja ulkoilutetaan lieassa, niin anteeksi vain vastuuttomuus. Turha kuvitella, että kyse on ihmisisistä, jotka ottavat kissoja ja hylkäävät ne. Mainitsen vielä, että kaksi niistä kissoista, jotka meillä nykyään on, olisi tapettu surutta, ellei äitini olisi niitä ottanut.

Mietityttää myös se, että kun koiran luonnolliset vaistot tajutaan, niin kissan vaistoista ei välitetä? Siis, jos hankkii aktiivisuutta vaativan koirarodun, pitää olla valmis sen kanssa juoksemaan tai harrastamaan, mutta kissojen odotetaan tyytyvän siihen mitä niille annetaan? Ehkä ne eivät vaan osaa valittaa yhtä äänekkäästi kun koirat, jos turhautuvat. Tai ehkä raapimispuun katsotaan riittävän.

Uskon toki, että äitisi rakastaa ja huolehtii kissoistaan, en sitä tarkoittanutkaan. Lähinnä tarkoitan sitä, että ihmisillä on aivan väärä käsitys siitä, mitä kissa tarvitsee. Mietitkin tuossa, miksi kissojen pitäisi tyytyä siihen mitä annetaan. Asia on niin, että kissalle pystyy oikein hyvin tarjoamaan sen lajille tyypillisen elinympäristön ilman, että sen antaa liikkua ulkona ilman valvontaa. Kissalle on tyypillistä kiipeily, saalistus leikkinä, ja nukkuminen. Omat sisäkissani ovat aina saaneet paljon liikuntaa juuri kiipeilyn muodossa käyttämällä hyväkseen sisätiloissa olevat huonekalut ja kiipeilypuut. Saalistusvietti taas tyydyttyy erilaisin sopivin leluin, kissa ei oikeasti tee eroa oikean ja leikkihiiren välillä.

Koira on jalostettu erilaisia tarkoituksia varten, siksi niiden kanssa tulisi harrastaa lajeja, joihin ne on kehitetty tai antamalla niille vastaavaa toimintaa, myös älyllistä. Kissaa ei jalosteta mitään erityistä tehtävää varten, se on nimenomaan lemmikki.

Maalaistaloissa on vielä navettakissoja, joiden tehtävä on vähentää hiiri- ja rottapopulaatioita. Näiden kissojen vapauden hyväksyn, koska ne eivät muuten voisi työtään tehdä, kunhan ne ovat leikattuja, madotettuja ja rokotettuja. Muiden kissojen tulisi kuitenkin olla nimenomaan lemmikkejä, joiden ulkoilua valvotaan ja rajoitetaan niin, ettei kissalle ole vaaroja, eikä kissoista ole haittaa ympäristölle. Niinhän koiraakin tulee pitää, valvotusti ja vastuullisesti.

Kaikki kissan lajityypilliset tarpeet pystytään tyydyttämään erinomaisesti valvotullakin liikunnalla  . Joka ei usko, on tervetullut tutustumaan minun sisäkissoihini. Jotkut kuppilalaiset ovatkin sen jo tehneet  .

Pitäisi tutustua paremmin tuohon sisäkissa-järjestelyyn, kun en sitä oikein tarkemmin tunne. Taisin tosin tutustua sivuillasi kissoihisi, Hazel.   

Kiva kun kävit sivuillani  .
Juu, tuohon sisäkissa-asiaan kannattaa tosiaankin perehtyä, siitä on paljon tietoa eri kissayhdistysten ja eläinsuojelujärjestöjen kotisivuilla.  Moni vanha ja virheellinen käsitys poistuu, kun saa oikeanlaista tietoa  .

Mie tunnen jo ahdistusta viisureissuni takia. Vähänkö surettaa jättää kissat puoleksitoista viikoksi toisten hoidettaviksi. 
Olen hommannut neljä hoitajaa, jotka käyvät vuorollaan kerran päivässä ruokkimassa ja paapomassa kissojani.
Ohjeissa korostan myös silittämisen, rapsuttamisen ja kissoille juttelemisen tärkeyttä. Ihmiskontaktit ovat varmasti tärkeitä pitkän poissaoloni takia.

Jos mie asuisin parin tunnin matkan päässä Hesasta, kävisin ehdottomasti välillä kotona tsekkaamassa, että kaikki on varmasti ok.
Mutta Lieksaan asti en valitettavasti välillä sinkoa. 

Vakuuttakaa nyt mulle, että kissat tosiaan pärjäävät tuon puolitoistaviikkoisen hoitajien kanssa
eikä niillä ole oikeasti mitään hätää. Ruokaa, vettä, puhtaat hiekat ja katto pään päällä. Ei pitäisi olla valittamista. Eihän.   

Nimimerkki: Huono omatunto

Minä vakuutan, että kissat pärjäävät ihan mainiosti! 
Eihän niillä ole siellä hätäpäivää, kun kuitenkin hoitaja käy ja puolitoista viikkoakin on lyhyt aika kissan elämässä... 

Ihan varmasti kissat pärjää. Nauttivat elämästään, kuten kissat jokapäivä, niille tärkeintä tuntuu olevan, että ruokahuolto pelaa Ja varmasti kissojen hoitajat niitä paapovat, kuka nyt voisi olla paapomatta sellaisia ihania otuksia

Ole Maza kulta ihan huoleti, kisusi pärjäävät erinomaisesti, saavathan ne olla omassa turvallisessa kodissaa  . Ja kun hoitaja käy kerran päivässä, niin mahdolliset pienet ongelmatkin huomataan heti. Ovathan ne tottuneet jo aiemmin olemaan sun kisamatkasi erossa susta, joten ei sitten mitään ongelmaa.

Kiitos ystävät. 

Nyt helpottaa. Mie tartten vaan muiden eläintenomistajien vakuutteluita, vaikka enhän mie tosiaan ensimmäistä kertaa lähde reissun päälle. Ja kissojeni hoitajat ovat myös eläinrakkaita ihmisiä. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa. 

HS:N nettisivulla oli linkki listaan, jossa luetellaan pois vedettävät lemmikkieläinten ruoat ( löytynyt myrkkyä tai jotaki). Laitan saman linkin tähän, kun näyttää olevan kyse kissanruoistakin, vaikka pääsääntöisesti otsikoissa mainitaan koiranruoka...
http://www.accessdata.fda.gov/scripts/petfoodrecall/

Olin tänään Helsingissä kissanäyttelyssä. Oli niin kauniita kissoja, että siellä melkein sekosi. En tiedä, miten kestän odottaa syksyyn, niin upeita pikku eläimiä siellä oli. Menetin sydämeni lopullisesti cornish rexeille. Ihanan veikeä rotu.

Kissanäyttelyissä on aina kivaa, tuli niitä aikoinaan kierreltyä yli kymmenen vuotta ulkomaita myöten. Joskus tekisi mieli vielä mennä mukaan, muttei noita vanhuksia enää viitsi sinne raahata. Ihan vaan katselemaan tietty voisi taas lähteäkin joku kerta.

Kissanäyttelyt on ihania, upeita yksilöitä ja suuria persoonallisuuksia kun kissat ovat. En tosin tiedä "uskallanko" sellaiseen ihan vielä mennä. Meidän vanha herra jouduttiin lopettamaan kunnioitettavassa 16-vuoden iässä kuukausi sitten ja kissan näkeminen herkistää kauheasti, en haluaisi mennä itkemään kissanäyttelyyn, vaikka ei siinä mitään pahaa olekaan. Kissanikävä on suuri, mutta mahdollisen allergisoitumisen takia en voi omaa ottaa, vanhasta herrastakin välillä oireilin. Ihanaa lukea muiden kissajuttuja ja muistella omaa kissaa, jota on kauhean kova ikävä, välillä vieläkin itkettää, mutta se kertoo vain siitä kuinka paljon sitä karvapalloa rakasti. Ja sitä rakkauden määrää on varmasti muun kuin kissaihmisen vaikea ymmärtää.

Marille  . Vanhat kissat ovat niin ihania, vanhassa eläimessä on hirveän paljon arvokkuutta.

  Ai kamalaa kun pitää pikkuset catcatit jättää kotiin melkein puoleksitoista viikoksi!! No mummi käy katsomassa joka päivä pari kertaa. Oiskohan vauvojen itkuhälyttimestä hyötyä, vaan ei taida toimia tuolla Helsingissä. Onko jollain muulla samaa ongelmaa??

olin noin kuukauen iliman koiraa, ja nyt sitten on uusi, 6-vuotias Norjan harmaa hirvikoira, Ruska, vähän turhan pulska neiti mutta kyllähän mä sille kyytiä annan... ihtepäinenkin osaa olla, luonnetta juu kehiin. Oikein mukava,iloinen tessukainen... kunhan ei vain lähtisi oikein palio omille teille, kun sieni- ja marjastusajat koittavat... parempi laittaa kiinni mehtäsäkin... hirvien jäljet se kyllä löytää alle nanosekunnin...

oli kyllä viimenen kerta kun kissaa vein valjaissa ulos. Eilen tuli Onnia vietyä ekaa kertaa ja ensimmäiset 5 minuuttia meni hyvin. Sitten joku pariskunta käveli 3 metrin päästä ohi ja Onni sai hirveen sätkyn. Alkoi heitteleen voltteja ja rimpuilemaan pois valjaista ja tietenkin sit onnistu. Lähti kauheeta vauhtia juokseen sinne minne nenä näyttää. Vartin verran sain sitä metsästää ennen ku syliin sain. 

Kissan valjasulkoilu kannattaa aina aloittaa jossain tosi rauhallisessa paikassa, esim. mennä autolla jonnekin ihan syrjään ja siellä aloittaa. Sisäkissa pelästyy helposti kaikkea uutta, koska kissa on luonnostaan hyvin varovainen eläin.

Omia kissoja en ole ikinä taajamassa ulkoiluttanut valjaissa, entisissä paikoissa oli kyllä rivarin ja omakotitalon takapihoilla tarhat, mutta nekin niin, ettei ihan vastapäätä ollut naapureita. Noilla alueilla kuljetin myös paria kisua valjaissa, mutta esim. tässä nykyisessä en ole edes kokeillut, vaikka tämäkin on lähes taajaman reuna-aluetta.

Nämä minun kissani ovat toki tottuneet kaikenlaiseen menoon, näyttelyissä on paljon melua ja vieraita ihmisiä ja matkustettukin on lähes kaikilla kulkuneuvoilla. Silti ekat kerran ulkona ovat tällaisillekin monesti pelottava kokemus.

Edesmenneistä kissoistani oikeastaan pari on ollut sellaisia, ettei niitä hetkauttanut mikään, mutta ne olivat poikkeuksia kyllä.

Meijän kissaherralla oli pentuna kanssa valjaiden kanssa ongelmia, osasi niistä ulos tulla ja tuota mahdollisuutta useamman kerran käyttikin, olivat mitä lie joustomateriaalia, vaihdolla nahkaisiin pysyi kissakin valjaissa. Kissamme ulkoili aina vaan takapihalla (rivitalon), jossa ei liikennettä ole. Pelkäsi hillittömästi autoja ja junia (rata menee kuuloetäisyydellä), jopa välillä naapureitakin. Junan äänen kuuluessa tuli herralla heti kiire kotiin. Ulkoiltiin kyllä ihan herran ehdoilla, vähäsen tepsuttelua takapihalla, ruohon syöntiä ja ympäristöön tutustumista. Miulle tuo verkkaisuus kävi välillä hermoille, mutta pakko myöntää, että nyt ensimmäisenä kesänä ilman herraa melkein itkusilmin tätä kirjoitan, ei se ikävä omaa rakasta lemmikkiä kohtaan katoakaan hetkessä, kuten keväällä oletin.

Mari H kirjoitti: ei se ikävä omaa rakasta lemmikkiä kohtaan katoakaan hetkessä, kuten keväällä oletin.

Ei niin. Mun rakkain kissani Lyyli olisi täyttänyt 16.6. 17v. Vaikka Lyyli kuoli jo kolme vuotta sitten syksyllä, niin itku tuli tuona synttäripäivänä taas kerran  . Vaikka kaikki kisuni ovat olleet hyvin rakkaita ja kaikkia kaipaan, niin jostakin tulee silti se very special.

Nämä kissaiset hetket ovat aina niin ihania. Nykyisin N on melkein joka hetki kimpussani.

Meillä koettiin taas viime yönä lieviä tragedianhetkiä.

Äitini soitti puoli kolmelta yöllä ja kertoi että Topilla (16vee) on taas virtsavaivoja (viimeksi virtsatulehdus reilu viikko sitten) ja raukka vain kulkee kotona eestaas hiekkalaatikolle huutaen eikä virtsa kulje. Vantaan kaupungin päivystävä eläinlääkäri käski odottaa aamuun ja mennä päivystykseen eläinlääkäriasemalle.

Ehdimme jo tahoillamme taas hautapaikat ja muut miettimään, kuten useita kertoja aiemminkin, kun pelkäsimme taas että kyseessä olisi jotakin vakavampaa, niinkuin tuon ikäisellä kissalla, etenkin sairaskertomuksensa huomioiden, monesti on tapana.

Lääkäri kuitenkin totesi kyseessä olevan vain jälleen tavallisen virtsatulehduksen, merkkejä virtsakivistä ja muista ikävämmistä ei ollut onneksi, ja näin ollen heitin kissani ja äidin onnellisesti takaisin kotiinsa. Lyhyeen jäi perheenjäsentensä  yöunet, mutta saapahan katti vielä mennä mökille temmeltämään tänä kesänä.

Nuo virtsavaivat ovat viheliäisiä. Ja useimmiten ne oirehtivat juuri viikonloppuna tai yöllä  . Olen itse joskus metsästänyt eläinlääkäriä todella kaukaa, onneksi on tuttavapiirissä muutama, jotka ovat sitten auttaneet, vaikkei se heidän päivystykseensä olisi kuulunutkaan.

Mun murut voi tosi paksusti ja hyvin, mutten ole pystynyt siihen, että kävisin paljoa moikkaamassa kun pelkään, että saan jonkun itkukohtauksen, kun välillä tulee kotonakin niitä ihan kauhea ikävä. 

Voi pikku-Topsukkaa.  Tai no, ei se katti kyllä mikään "pikku-Topi" ole. Mutta onneksi kaikki on nyt hyvin.

Topi on vetreä ja komea vanhapoika. Olisi sääli jos kissa tuollaisena nestorina olisi vain luuta ja nahkaa.

[img width=100 height=75]http://www.jvvv.net/photo/kissat/topi5x.jpg[/img]

Totta. Roteva kolli on hän.

Kuin omistajansa.

Onpas Topi komea ukko  . Ihan niinkuin isäntänsä 

Oooh! Upea väritys! Kuten omistajallaankin. 

Mulla on uusi kissakontakti, sillä uudessa talossamme asuu kaksikin kissaa. Molemmat katutasossa sijaitsevissa huoneistoissa ja toinen istuu aamuisin ikkunassa katsomassa, kun barbarossa lähtee töihin. Heiluttelen ja lepertelen sille aina ankarasti, omistajat varmaan jossain verhon takana naureskelevat meikäläiselle :dingedong: -tyyliin. Mutku se on ihana. Just semmonen roteva ja rutistettava maatiaiskissa.