Tuksun tulemiset
Re: Tuksun tulemiset
Tohon vielä kahden markan konebiitti taustalle niin eikö siinä olis Joken seuraava sinkkubiisi? Ainakin saman tasoinen kuin aiemman kappaleet.
Re: Tuksun tulemiset
Aivan ihanaa Harmi, että mulla ei ole paria sataa euroa ylimäärästä. Olisin kyllä mennyt Tuksun häihin vieraaksi, kun täällä Lapissa muutenkin aina käyn. Tuksu vois vaikka räpätä Hennan kanssa häätilaisuudessa.
Re: Tuksun tulemiset
Kovasti tuota 3.3.Tuksun häitä vitosella mainostavat. Tää spektaakkeli niin menee nauhalle.
Raipatirai
Re: Tuksun tulemiset
Mulla on vähän pelko pepussa noiden häiden suhteen. Ettei vaan kävis niin, että Tuksu jätettäis alttarille.
Mä en yllättyis enää mistään
Mä en yllättyis enää mistään
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)
Re: Tuksun tulemiset
Ei sillä, ettenkö ymmärtäisi Johannalla olevan tunteita, mutta sen perusteella, millaisen kuvan on ajatuksenjuoksustaan antanut, niin taitaispa se alttarille jätetyksi tulemisensa olla jokseenkin mistä eniten nauttiikiin. Ei, en tietenkään tarkoita dumpatuksi tulemistaan, mutta se kaikki julkisuushässäkkä, jota hän sillä arvatenkin osakseen saa: erikoishaastatteluja tms.
Re: Tuksun tulemiset
Parisuhdeneuvoja a'la Tuksu:
Se on paljon parempi.... ettei ala ittellensä mitään rimoja duunailemaan minnekään tai kurottaa minnekään... -Remu-
Re: Tuksun tulemiset
Luulenpa, että vain Tuksu voi lainata Raamattua bikineissä, ja puhua sen jälkeen suusexistä.
Riskinä seniorilaumat
Re: Tuksun tulemiset
Kuppila voisi osallistua FB:ssa mainostettavaan Tuksu boikottiin -kampanjaan, joka alkaa 1. maaliskuuta. Ihan ensimmäiseksi tämä koko ketju voitaisiin poistaa Kenellä jäis ikävä?
Re: Tuksun tulemiset
Minkä ihmeen vuoksi pitäisi liittyä moiseen? Tai poistaa tämä ketju?
Minulla jäisi ikävä!
Minulla jäisi ikävä!
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-
Re: Tuksun tulemiset
Mun mielestä Tuksun itsensä kannalta ois hyvä, että median mielenkiinto laantuisi. Johannalla on ihan liian isot luulot itsestään ja taidoistaan, ja luulen, että jos median mielenkiinto loppuisi niin Johanna voisi alkaa elää ihan normaalia elämää. Se tekisi Johannalle todella hyvää. Mun mielestä on paljon tärkeämpää, että Johannan psyykkinen terveys turvattaisiin kuin että saataisiin vakionaurut Johannan glamour-tanssista
Yllättäviä viisubongauksia:
"Kirkkobändi soitti luojani munia" -akuankka13
"Kirkkobändi soitti luojani munia" -akuankka13
Re: Tuksun tulemiset
http://www.seiska.fi/seiskatv/_a161715/ ... ideo++k16/
Polttarivideollaan Johanna tunnustaa koskettavasti kuka hänen tosi rakkautensa on sekä strippaa ja laulaa. K16
Polttarivideollaan Johanna tunnustaa koskettavasti kuka hänen tosi rakkautensa on sekä strippaa ja laulaa. K16
Dancing to electropop like a robot from 1984
Re: Tuksun tulemiset
Awww Julia on askarrellutpaskarrellut häälahjan.
- Simulacrum
- Laulaa viisuja
- Viestit: 281
- Liittynyt: 17 Huhti 2010, 14:18
- Paikkakunta: Turku
Re: Tuksun tulemiset
No nyt on kohupari sitten vihitty. Jostain syystä Artoa itketti hääyönä kovasti. Naamakirjaan tämän linkittänyt kaveri arveli syyksi sen oivaltamisen, että on nyt sitten tosiaankin naimisissa Tuksun kanssa.
(\_ /) Copy the bunny to your
(O.o) profile to help him achieve
(><) world domination. Come
/_|_\ join the Dark Side (we have cookies).
(O.o) profile to help him achieve
(><) world domination. Come
/_|_\ join the Dark Side (we have cookies).
Re: Tuksun tulemiset
Kyllä siinä voisi itku päästä. Mieti omalle kohdallesi; kiva känni-ilta takana ja yht'äkkiä heräät tietoisuuteen siitä, että oot mennyt naimisiin Tuksun kanssa.
Se on paljon parempi.... ettei ala ittellensä mitään rimoja duunailemaan minnekään tai kurottaa minnekään... -Remu-
- Simulacrum
- Laulaa viisuja
- Viestit: 281
- Liittynyt: 17 Huhti 2010, 14:18
- Paikkakunta: Turku
Re: Tuksun tulemiset
^ Seononneksivainkuvitelmaaseononneksivainkuvitelmaaseononneksivainkuvitelmaa.. :edestakasheijaus:
(\_ /) Copy the bunny to your
(O.o) profile to help him achieve
(><) world domination. Come
/_|_\ join the Dark Side (we have cookies).
(O.o) profile to help him achieve
(><) world domination. Come
/_|_\ join the Dark Side (we have cookies).
Re: Tuksun tulemiset
Julia-sisko (morsiusneito) ei päässyt häihin koska on katkaisuhoidossa ja Kalinainen (toinen morsiusneito) nukkui pommiin koska oli edellisenä iltana ihanilla deiteillä ja näin ollen ei ehtinyt Lappiin lähtevään koneeseen.
Mutta nyt sitten on tämäkin kauneuskuningatar purjehtinut avioliiton satamaan ja ensi viikolla saamme nauttia häähumusta television välityksellä.
Mutta nyt sitten on tämäkin kauneuskuningatar purjehtinut avioliiton satamaan ja ensi viikolla saamme nauttia häähumusta television välityksellä.
Re: Tuksun tulemiset
Henna lauantaina, viina maistu naiselle. Hyvän herran Kalinainen valitsi, ei siinä mitään. En kestä enää.
LOBODA
Re: Tuksun tulemiset
Tuksu menee naimisiin -ohjelma huomanna klo 20 TV Viisi -kanavalla
Re: Tuksun tulemiset
Ostin häiden kunniaksi Oiva mansikkaskumppaa, mansikkaleivoksia ja vaahtokarkkeja. Kisastudiota eikun virittelemään.
Raipatirai
Re: Tuksun tulemiset
Ihanaa häähuumaa Kuppilaankin! Itselläni huomenna melkoisen aikainen nousu, mutta NÄMÄ HÄÄT on ehdottomasti katseltava, kyllä.
Nautitaanhan oikein! Kesällä juhlittiin Ruotsin puolella ja nyt on Suomen vuoro näyttää kyntensä.
Onnekasta matkaa teille, Johanna & Arto!
Nautitaanhan oikein! Kesällä juhlittiin Ruotsin puolella ja nyt on Suomen vuoro näyttää kyntensä.
Onnekasta matkaa teille, Johanna & Arto!
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-
Re: Tuksun tulemiset
Laitetaanko pitkäveto pystyyn milloin tulee ensimmäiset erouutiset? Mä veikkaan heinäkuuta!
...Åh jag börjar nästan (s)Weewa I mina gyllene skor.
Re: Tuksun tulemiset
hymy -lehdessä on kilpailu, kuka arvaa ero päivän oikein. Voittajalle 555 euroo. Nyt kaikki veikkamaan!
- Juurovissön
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9125
- Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
- Paikkakunta: Turku
Re: Tuksun tulemiset
Ai ku noi viinatuotteet sopii tolle Arto-sulholle mainiosti, not. Jo klo 22 aikoihin uhkaili tulla hotellihuoneen klasin läpi ja joku avustaja tuli rauhoittelemaan... just. Ihmeen paljon sättivät toisiaan, kun aamenet oli luettu. Siis hotellilla jo alkoi kiistely.
Ai eroko? Jos kesäkuuhun yhdessä kestävät, se on jo ihme. Toisaalta JUHANNUS on oivaa aikaa uusille romansseille eli iltapäivälehdille ja Seiskalle olisi oiva markkinarako julistaa "Johannan salarakas juhannusyössä" tai muuta vastaavaa... ihan uusiin kesähäihin ei taida keretä, kun maaliskuuta jo eletään. "Tuksun juhannushäät" -extraliite olisi toki maukas lehdenmyymisväline. Kyllä Tuksu jotain keksii, että mediahuomio jatkuu.
Tuksu näytti ihan hassulta avaruusoliolta hääpuvun päälle isketyssä turkissaan.
Ai että tässä on meidän uusi Matti ja Mervi.

Ekki líta undan það dagar alltaf – á ný. En aldrei þér ég gleymi einn í mínum heimi – er hjá þér sama hvernig fer. -Magni Ásgeirsson
Re: Tuksun tulemiset
En osallistu tollasiin arvontoihin. Koska mun mielestä olis aika ikävää voittaa 550 euroa tollasen suruasian veikkaamisella. Näin rahattomasti voin toki veikata, että 5.5.2011.
Re: Tuksun tulemiset
Ei kestä niin pitkään. Viimeistään Seiskan maksamalla häämatkalla erotaan.Weewa kirjoitti:Laitetaanko pitkäveto pystyyn milloin tulee ensimmäiset erouutiset? Mä veikkaan heinäkuuta!
Se on paljon parempi.... ettei ala ittellensä mitään rimoja duunailemaan minnekään tai kurottaa minnekään... -Remu-
Re: Tuksun tulemiset
Häät oli hyvät sitten se loppu meni ihan överiksi Henna leffassa, ei mun kännykän mukaan.
Ero on huhtikuun lopussa näin positiivisesti ajatellen.
Ero on huhtikuun lopussa näin positiivisesti ajatellen.
LOBODA
Re: Tuksun tulemiset
Eron ajankohta riippuu ihan siitä, kuinka kauan media saa revittyä juttua irti auvoisasta avioelämästä (ja kuinka kauan pariskunta itse keksii aiheita kirjoitteluun). Sitten kun se aihe on kaluttu (ja rahastettu) loppuun, on aika mennä eteenpäin .
Ihminen rakastaa kaikkia lapsiaan. Paitsi niitä, joita ei. - Ville Myllyrinne
- Juurovissön
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9125
- Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
- Paikkakunta: Turku
Re: Tuksun tulemiset
^Ja sitten kun Tuksulla on tarpeeksi tuohta, hän poistuu ulkomaan lämpöön sulojaan esittelemään. Sielläkin voi tosin tienata elantoa: "Katso rohkeat Tuksun uima-allaskuvat Mallorcalla - vain Seiskassa" ...meinaan vaan kun eilen niin valitteli pakkasta, ett ihan turkkii joutuu sisäl pitämään että lämpiää nekin paikat...
Miten mäkin tämmösii pohdin, ei hyvää päivää.
Miten mäkin tämmösii pohdin, ei hyvää päivää.
Ekki líta undan það dagar alltaf – á ný. En aldrei þér ég gleymi einn í mínum heimi – er hjá þér sama hvernig fer. -Magni Ásgeirsson
Re: Tuksun tulemiset
^ Käyttäis vaan sekin ruskovillaa niin ei tartteis valittaa.
Ihminen rakastaa kaikkia lapsiaan. Paitsi niitä, joita ei. - Ville Myllyrinne