Kirjasto
Re: Kirjasto
Sama aihepiiri enempi vähempi jatkuu näissä kahdessa vielä lyhyehkösti ruotimassani kirjassa kuin kahdessa aiemmassakin, eli tulevaisuus ja sen haasteet.
Esko Valtaoja: 'Kohti ikuisuutta'
Heti kärkeen on pakko sanoa, että näin vastuutonta ja köykäisiä väitteitä tarjoilevaa kirjaa en osannut tähti-tieteenpopulaarisoijaltamme odottaa. Kimppuun käyn, vaikka kirjassa kehuttiinkin suosikki(proge-)bändiäni King Crimsonia ("progebändien kuninkaat"), hehkutettiin monia suosikki tieteiskirjailijoitani (mm. Kim Stanley Robinson ja Iain M. Banks, joiden vastuullisina (viher-)vasemmistolaisina en millään usko jakavan (Banksin kohdalla "jakaneen", koska jo edesmennyt) Valtaojan yltiö-optimistisia tulevaisuudenvisioita ja olankohauttelua vakaville uhkaaville globaaleille kriiseille) ja joissain asioissa kieltämättä samastuin ko. herraan. Silti on melkoista ilveilyä, että Esko-setä kutsuu itseään realistiksi ja nimeää sellaisen taloustieteen professorin kuin Julian Simon todelliseksi optimistiksi... kuitenkin herra Simon lienee laskeskellut puuttellisine yhtälöineen miten asiat ovat mennäkseen, kun taas Valtaoja parissa kohtaa luottaa yksinkertaisesti tuuriin! Kuuluisa ekologi/biologi/väestötieteilijä Paul Ehrlich on kuulemma pessimisti, kun hänen ennustuksensa mm. luonnonvarojen katastrofaalisesta loppumisesta ovat menneet pieleen. Mutta eivät ne vääriä ennusteita sinänsä olleet, ne olivat vain kymmeniä vuosia liian aikaiseksi ajoitettu. Maapallo on rajallinen paikka, jonka tähtitieteilijän nyt ainakin pitäisi tietää ja ne rajat tulee tällä kulutuksella, väestönkasvulla ja piittaamattomuudella pajon ennen vastaan kuin ihmiskunta ehtii lähteä kuluttamaan ja turmelemaan lähiplaneetatkin, joka herra Valtaojan lähitulevaisuuden "unelmana" on. Tämä kirja jos jokin edustaa teknokraattista ajatusmaailmaa. Ääriesimerkkinä herra Valtaojan "realistisuudesta" voin mainita, että hän uskoo vakaasti, että jo tällä vuosisadalla ihminen selättää kuoleman "ongelman" ja muutaman sukupolven kuluttua syntyy kuolemattomat ihmiset! Mihinkähän sen jälkeen tämä jo nyt aivan liian isoksi kasvanut ihmiskunta mahtuu, jos kukaan ei edes tee tilaa uusille?!
Sellainen "mitätön pikku ongelma" kuin öljyn ehtyminen ja sen takia oleellisesti kallistuminen ja sitä myöden koko nykyisenkaltaisen "kulutusjuhla-yhteiskunnan" mahdottomaksi tulo ei Valtaojalta saa edes (suoraa) mainintaa. Ilmeisesti hän kunnon teknokraattina uskoo niin vakaasti fuusio-ydinvoiman ja sen seurauksena vetytalouden tulevan ilman muuta "pelastamaan" meidät kaikki. Ydinfuusiota on kuitenkin yritetty jo 1960-luvulta lähtien ja sittemmin se on aina ollut 40 vuoden päässä -tosin nyt se on muka mahdollisesti vain 12 vuoden päässä. Minä en usko, eikä muuten usko Eskokaan. Jos edes vuonna 2045 saataisiin fuusiolla enemmän energiaa kuin siihen on laitettu, niin sekin olisi mielestäni jo kiitettävää edistystä, mutta vielä kaukana -joskaan ei ehkä sentään enää 40 vuoden päässä- siitä, että ydinfuusio ratkaisisi kaikki energia- ja polttoaineongelmat. Henk. koht. oikeastaan toivon, että fuusioenergiaa ei saataisi ikinä toimimaan - silloin ihmiskunnan olisi pakko löytää vastuuntuntonsa ja rajoittaa roimasti ahneuttaan. Kaksi asiaa, jotka mielestäni joka hemmetin ihmisen pitäisi oppia.
Toisaalla kirjassa ilmastonmuutos nimetään maailman suurimmaksi ympäristöongelmaksi, jolle jopa jotkut muut voisivat tehdä jotain. Eskolla itsellään on niin mukavasti asiat, että ei jouda moisiin "pessimistien talkoisiin". No, onhan hän jopa moottoripyörästään (?) jostain syystä luopunut, mutta "yksityisautosta ei kukaan voi luopua" (kukaan = hän) ja lentämään pitäisi päästä nopeammin ja kauemmaksi, koska onhan "yhä useammilla halua, aikaa ja varaa" sellaiseen!
"Epäilemättä lentoliikenne tulee tällä vuosisadalla kasvamaan huimasti" Eli nuo ihmiset, joilla ei ole edes sellaista joutavaa perustetta kuin "tarve" lentämiselleen, mutta joilta löytyy kovasti ahneutta ja vastuuttomuutta menevät kuitenkin sen tärkeimmänkin globaalin ympäristöongelman edelle? Sitten jää vielä tietty ihmeteltäväksi, että vaikka ignoorattaisiin lentoliikenteen jo nyt valtaisat hiilidioksidi-päästöt, niin millä ihmeellä Esko-setä aikoo tuon kasvun toteuttaa, kun lentokoneessa polttoaineen korvaaminen muulla kuin öljyjohdannaisella on vielä monin kerroin vaikeampaa kuin autossa?
Ettei menisi hirveän pitkäksi tämä vuodatus, niin loppuun enää kaksi lainausta ja loppulauseeni:
E. Valtaoja "Emme edelleenkään tiedä, minne me tai maailmankaikkeus matkaamme, mutta ei ole mitään syytä olla taittamatta taivalta iloisin mielin. Vaikka määränpää onkin vielä hämärän peitossa, tähänastinen matka lupaa hyvää myös tulevan kannalta."
Tuollaista näppäimistöltään päästävä ihminen asuu kyllä jossain aivan eri maailmassa kuin minä -no, kirjasta käy todella vahvasti ilmi, että kirjoittaja eläessään jonkinasteista luksus-elämää on pahasti vieraantunut jopa siitä millaista monen suomalaisen elmä on, puhumattakaan siitä, mitä se on maapallon köyhemmälle puolikkaalle. Ja historiasta hän ei ilmeisesti tiedä mitään, tai sitten ei vuosikertaviiniään maistellesaan halua tietää.
Vasta-lainaus Noam Chomskyltä: "The probability of apocalypse soon cannot be realistically estimated, but it is surely too high for any sane person to contemplate with equanimity"
Toivottavasti ihmiset, jotka lukevat tämän kritisoimani kirjan todella ymmärtävät, että vaikka kuinka kyseessä on tähtitieteilijä, professori ja "fiksu tyyppi", niin tällainenkin voi kirjoittaa aivan tolkutonta ja vastuutonta roskaa. Toki kirja on osittain kiintoisaa spekulaatiota siitä mitä tulevaisuudessa voisi ihmiskunnalle tapahtua, mutta niin tärkeissä kohdissa mentiin niin vastuuttomille linjoille, että minulle jäi päällimmäiseksi silkka scheissen maku.
Esko Valtaoja: 'Kohti ikuisuutta'
Heti kärkeen on pakko sanoa, että näin vastuutonta ja köykäisiä väitteitä tarjoilevaa kirjaa en osannut tähti-tieteenpopulaarisoijaltamme odottaa. Kimppuun käyn, vaikka kirjassa kehuttiinkin suosikki(proge-)bändiäni King Crimsonia ("progebändien kuninkaat"), hehkutettiin monia suosikki tieteiskirjailijoitani (mm. Kim Stanley Robinson ja Iain M. Banks, joiden vastuullisina (viher-)vasemmistolaisina en millään usko jakavan (Banksin kohdalla "jakaneen", koska jo edesmennyt) Valtaojan yltiö-optimistisia tulevaisuudenvisioita ja olankohauttelua vakaville uhkaaville globaaleille kriiseille) ja joissain asioissa kieltämättä samastuin ko. herraan. Silti on melkoista ilveilyä, että Esko-setä kutsuu itseään realistiksi ja nimeää sellaisen taloustieteen professorin kuin Julian Simon todelliseksi optimistiksi... kuitenkin herra Simon lienee laskeskellut puuttellisine yhtälöineen miten asiat ovat mennäkseen, kun taas Valtaoja parissa kohtaa luottaa yksinkertaisesti tuuriin! Kuuluisa ekologi/biologi/väestötieteilijä Paul Ehrlich on kuulemma pessimisti, kun hänen ennustuksensa mm. luonnonvarojen katastrofaalisesta loppumisesta ovat menneet pieleen. Mutta eivät ne vääriä ennusteita sinänsä olleet, ne olivat vain kymmeniä vuosia liian aikaiseksi ajoitettu. Maapallo on rajallinen paikka, jonka tähtitieteilijän nyt ainakin pitäisi tietää ja ne rajat tulee tällä kulutuksella, väestönkasvulla ja piittaamattomuudella pajon ennen vastaan kuin ihmiskunta ehtii lähteä kuluttamaan ja turmelemaan lähiplaneetatkin, joka herra Valtaojan lähitulevaisuuden "unelmana" on. Tämä kirja jos jokin edustaa teknokraattista ajatusmaailmaa. Ääriesimerkkinä herra Valtaojan "realistisuudesta" voin mainita, että hän uskoo vakaasti, että jo tällä vuosisadalla ihminen selättää kuoleman "ongelman" ja muutaman sukupolven kuluttua syntyy kuolemattomat ihmiset! Mihinkähän sen jälkeen tämä jo nyt aivan liian isoksi kasvanut ihmiskunta mahtuu, jos kukaan ei edes tee tilaa uusille?!
Sellainen "mitätön pikku ongelma" kuin öljyn ehtyminen ja sen takia oleellisesti kallistuminen ja sitä myöden koko nykyisenkaltaisen "kulutusjuhla-yhteiskunnan" mahdottomaksi tulo ei Valtaojalta saa edes (suoraa) mainintaa. Ilmeisesti hän kunnon teknokraattina uskoo niin vakaasti fuusio-ydinvoiman ja sen seurauksena vetytalouden tulevan ilman muuta "pelastamaan" meidät kaikki. Ydinfuusiota on kuitenkin yritetty jo 1960-luvulta lähtien ja sittemmin se on aina ollut 40 vuoden päässä -tosin nyt se on muka mahdollisesti vain 12 vuoden päässä. Minä en usko, eikä muuten usko Eskokaan. Jos edes vuonna 2045 saataisiin fuusiolla enemmän energiaa kuin siihen on laitettu, niin sekin olisi mielestäni jo kiitettävää edistystä, mutta vielä kaukana -joskaan ei ehkä sentään enää 40 vuoden päässä- siitä, että ydinfuusio ratkaisisi kaikki energia- ja polttoaineongelmat. Henk. koht. oikeastaan toivon, että fuusioenergiaa ei saataisi ikinä toimimaan - silloin ihmiskunnan olisi pakko löytää vastuuntuntonsa ja rajoittaa roimasti ahneuttaan. Kaksi asiaa, jotka mielestäni joka hemmetin ihmisen pitäisi oppia.
Toisaalla kirjassa ilmastonmuutos nimetään maailman suurimmaksi ympäristöongelmaksi, jolle jopa jotkut muut voisivat tehdä jotain. Eskolla itsellään on niin mukavasti asiat, että ei jouda moisiin "pessimistien talkoisiin". No, onhan hän jopa moottoripyörästään (?) jostain syystä luopunut, mutta "yksityisautosta ei kukaan voi luopua" (kukaan = hän) ja lentämään pitäisi päästä nopeammin ja kauemmaksi, koska onhan "yhä useammilla halua, aikaa ja varaa" sellaiseen!
"Epäilemättä lentoliikenne tulee tällä vuosisadalla kasvamaan huimasti" Eli nuo ihmiset, joilla ei ole edes sellaista joutavaa perustetta kuin "tarve" lentämiselleen, mutta joilta löytyy kovasti ahneutta ja vastuuttomuutta menevät kuitenkin sen tärkeimmänkin globaalin ympäristöongelman edelle? Sitten jää vielä tietty ihmeteltäväksi, että vaikka ignoorattaisiin lentoliikenteen jo nyt valtaisat hiilidioksidi-päästöt, niin millä ihmeellä Esko-setä aikoo tuon kasvun toteuttaa, kun lentokoneessa polttoaineen korvaaminen muulla kuin öljyjohdannaisella on vielä monin kerroin vaikeampaa kuin autossa?
Ettei menisi hirveän pitkäksi tämä vuodatus, niin loppuun enää kaksi lainausta ja loppulauseeni:
E. Valtaoja "Emme edelleenkään tiedä, minne me tai maailmankaikkeus matkaamme, mutta ei ole mitään syytä olla taittamatta taivalta iloisin mielin. Vaikka määränpää onkin vielä hämärän peitossa, tähänastinen matka lupaa hyvää myös tulevan kannalta."
Tuollaista näppäimistöltään päästävä ihminen asuu kyllä jossain aivan eri maailmassa kuin minä -no, kirjasta käy todella vahvasti ilmi, että kirjoittaja eläessään jonkinasteista luksus-elämää on pahasti vieraantunut jopa siitä millaista monen suomalaisen elmä on, puhumattakaan siitä, mitä se on maapallon köyhemmälle puolikkaalle. Ja historiasta hän ei ilmeisesti tiedä mitään, tai sitten ei vuosikertaviiniään maistellesaan halua tietää.
Vasta-lainaus Noam Chomskyltä: "The probability of apocalypse soon cannot be realistically estimated, but it is surely too high for any sane person to contemplate with equanimity"
Toivottavasti ihmiset, jotka lukevat tämän kritisoimani kirjan todella ymmärtävät, että vaikka kuinka kyseessä on tähtitieteilijä, professori ja "fiksu tyyppi", niin tällainenkin voi kirjoittaa aivan tolkutonta ja vastuutonta roskaa. Toki kirja on osittain kiintoisaa spekulaatiota siitä mitä tulevaisuudessa voisi ihmiskunnalle tapahtua, mutta niin tärkeissä kohdissa mentiin niin vastuuttomille linjoille, että minulle jäi päällimmäiseksi silkka scheissen maku.
"With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion."
Steven Weinberg
Steven Weinberg
Re: Kirjasto
Sain vihdoin luettua pikaluistelija Mika Poutalan elämäkerran loppuun. Vähän ristiriitainen fiilis jäi hänestä.
Paula Norosen kirja Tarja Kulhosta seuraavana vuorossa.
Paula Norosen kirja Tarja Kulhosta seuraavana vuorossa.
Riskinä seniorilaumat
Re: Kirjasto
Siinäpä upea timantti nautittavaksi, olisi kyllä saanut napata sen Finlandian. Kirjastoon siittä, hophop. En jaksa nyt itse arvostella, mutta tuolla on osuvimmat kehut yhteenkoottuna: https://like.fi/kirjat/tulisiipi/
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
- DenEurovise
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1727
- Liittynyt: 22 Touko 2019, 19:15
- Paikkakunta: Kuopio/Joensuu
Re: Kirjasto
Äh. Minulla on käyttämättömänä sadan euron lahjakortti kirjakauppaan. Nyt olen keksinyt kerralla peräti kuusi kirjaa, jotka haluaisin hankkia. Niistä vain yksi löytyy enää kirjakaupan valikoimasta. Muita saa yrittää metsästää antikvariaateista. Hitto. Saan siis rahaa palamaan, mutten sitä lahjakorttia käytettyä. Minulla on siis ilmeisen vanhahtava maku, mitä kirjoihin tulee. Tosin hankin lähinnä tutkailtavia tietokirjoja. Kaunokirjoja tulee harvemmin omaksi hankittua.
Jag fattar om du inte orkar med mig / Det är helt okej / Inom kort så vet jag att du kommer bli helt matt och irriterad / För jag är komplicerad
Miss Li: Komplicerad
Miss Li: Komplicerad
Re: Kirjasto
Ostin Antti Holman "Kaikki elämästä(ni)" sotkamolaisesta pienkirjakaupasta. Halusin tukea molempia.
Riskinä seniorilaumat
Re: Kirjasto
Hyvään osoitteeseen meni Finlandia. Kytömäki oli ehdokkaana jo ekasta kirjastaan, joka sekin oli todella upea, kuten toinenkin. Nyt sitten kolmannella opuksella palkinto tuli.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Re: Kirjasto
Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas. Viisikymmentä saarta, joilla en ole koskaan käynyt enkä tule käymään viehättäisi uskoakseni monenlaisia lukijoita. Nerokas, ajankohtainen aihe. Kirjan ulkoasu on saanut paljon kiitosta, syystäkin.
Esittely: https://kiiltomato.net/judith-schalansk ... ten-atlas/
Esittely: https://kiiltomato.net/judith-schalansk ... ten-atlas/
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Kirjasto
Marko Hautala: Pimeän arkkitehti. Hautalaa sanotaan Suomen Stephen Kingiksi eikä suotta. Tarina nappaa mukaansa kyllä heti ja hiukset nousee pystyyn aika monta kertaa. Nuori mies muuttaa vanhaan kerrostaloon, jossa on jokin vinossa.
"Talo rapistuu. Se alkaa käydä levottomaksi. Tarkista kylpyhuoneen seinä."
Ja tähän pirullista naurua, joka kaikuu rappukäytävässä.
"Talo rapistuu. Se alkaa käydä levottomaksi. Tarkista kylpyhuoneen seinä."
Ja tähän pirullista naurua, joka kaikuu rappukäytävässä.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy
Re: Kirjasto
^ Luin muutes tuon Pimeän arkkitehdin, koska se pullahti esiin sekä tässä ketjussa että eräässä podcastissa. Ja jotenkin se sitten kiinnosti, koska olen lukenut hävettävän vähän suomalaista nykykauhua (tai muutenkaan suomalaista kauhua (ja enpä ole paljon lukenut ulkomaalaistakaan kauhua)).
Oli hyvä! Yllättävän tuoreelta tuntuva konsepti, ja näin vanhassa kerrostalossa asuvana miljöö hiipi sopivan lähelle. Lopetuskin tuntui suurista panoksistaan huolimatta tyydyttävältä. Pitää kesällä lukea toinenkin Hautalan kirja.
Oli hyvä! Yllättävän tuoreelta tuntuva konsepti, ja näin vanhassa kerrostalossa asuvana miljöö hiipi sopivan lähelle. Lopetuskin tuntui suurista panoksistaan huolimatta tyydyttävältä. Pitää kesällä lukea toinenkin Hautalan kirja.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11615
- Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
- Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Kirjasto
kiiitos nm. ihmemiehelle warsin kattawasta kirja-arvostelusta, olen itsekin aiemmin ihmetellyt ao. tähtirofessorin jossain rinnakkaistodellisuudessa kulkewaa ajatusten juoksua mut tämä nyt vielä wahwisti aika lailla
... warsin epätodennäköistä, waikka tilawassa yksiössäni onkin kirjoja aika tawalla noin 250--350 kpl ...
ai miten niin, minusta ei uskoisi että aioin kirjasto-alalle silloin joskus -80 luvun vaihteessa, mut sekin jäi parin kolmen (Kirjevalistusseura) kerran jälkeen kesken ...
... warsin epätodennäköistä, waikka tilawassa yksiössäni onkin kirjoja aika tawalla noin 250--350 kpl ...
ai miten niin, minusta ei uskoisi että aioin kirjasto-alalle silloin joskus -80 luvun vaihteessa, mut sekin jäi parin kolmen (Kirjevalistusseura) kerran jälkeen kesken ...
Viimeksi muokannut romualdo, 17 Loka 2023, 10:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Kirjasto
Pakko kyllä (taas) kehua pääkaupunkiseudun Helmet-järjestelmän asiakaskokemusta. (Ovatkohan he teettäneet jonkinlaisen palvelumuotoiluprosessin vai ovatko muuten vaan saaneet sulavan prosessin aikaan.)
Lainausjärjestelmässä bestsellerit toimivat omalla tavallaan: niitä ei voi varata tai tilata alueen toiseen toimipisteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että todella suositun kirjan pystyy saamaan nopeahkosti itselleen menemällä toimipisteeseen, jossa kirja on tarjolla kahden viikon lainaa varten. Nerokasta! Sain itselleni heti lainaksi kirjan, jota jonottaa 38 henkilöä.
Lainausjärjestelmässä bestsellerit toimivat omalla tavallaan: niitä ei voi varata tai tilata alueen toiseen toimipisteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että todella suositun kirjan pystyy saamaan nopeahkosti itselleen menemällä toimipisteeseen, jossa kirja on tarjolla kahden viikon lainaa varten. Nerokasta! Sain itselleni heti lainaksi kirjan, jota jonottaa 38 henkilöä.
Riskinä seniorilaumat
Re: Kirjasto
Lainasin tässä viikolla kirjastosta kirjan ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen. Varauksessa kesti kyllä hämmentävän kauan (3½ viikkoa) siirtyä kirjastosta toiseen sen jälkeen, kun edellinen oli palauttanut kirjan. Olin kyllä ihan kujalla kaikkien käytäntöjen suhteen varausta noutaessani, mutta onneksi henkilökunta avusti.
Nyt kun vielä malttaisi lukeakin koko kirjaa. Sentään olen aloittanut jo.
Nyt kun vielä malttaisi lukeakin koko kirjaa. Sentään olen aloittanut jo.
Re: Kirjasto
Olen tässä kesän aikana tehnyt mittavan luku-urakan kun luin Tarun sormusten herrasta, Jekyllin ja Hyden sekä pari muutakin klassikkoteosta. Törmäsin kirjastossa sattumalta myös Pullervo-norppaa käsittelevään lastenkirjaan ja lainasin sen ihan muuten vaan. Kirja on hauska, suloinen ja opettavainen jopa 28-vuotiaalle. Suosittelen, jos joskus lapsettaa tai haluaa jotakin keveämpää lukemista.
Vaalit on ja roiskuu.
- Koirankuonolainen
- Kanta-asiakas
- Viestit: 4154
- Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04
Re: Kirjasto
Lainasin kirjastosta ruotsalaisen Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogian (Lähdin veljen luo, Viedään äiti pohjoiseen ja Sitten menin kotiin). Erikoinen yhdistelmä raakuutta, inhimillisyyttä ja mustaa huumoria. Vuoden tähän mennessä vaikuttavin lukukokemus.
https://kirja.fi/collections/karin-smir ... 9520437176
https://kirja.fi/collections/karin-smir ... 9520416553
https://kirja.fi/collections/karin-smir ... 9520439378
Viime vuoden hauskin lukukokemus oli Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys. Jos maaginen realismi yhtään kiinnostaa, niin suosittelen!
https://www.siltalapublishing.fi/produc ... pyydystys/
Kirjan esittelytekstissä viehätyin erityisesti kohdasta "Jängillä vaeltaa tieteelle tuntemattomia olioita kuin ammoin käynnistettyjä koneita, joita kukaan ei osaa sammuttaa".
https://kirja.fi/collections/karin-smir ... 9520437176
https://kirja.fi/collections/karin-smir ... 9520416553
https://kirja.fi/collections/karin-smir ... 9520439378
Viime vuoden hauskin lukukokemus oli Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys. Jos maaginen realismi yhtään kiinnostaa, niin suosittelen!
https://www.siltalapublishing.fi/produc ... pyydystys/
Kirjan esittelytekstissä viehätyin erityisesti kohdasta "Jängillä vaeltaa tieteelle tuntemattomia olioita kuin ammoin käynnistettyjä koneita, joita kukaan ei osaa sammuttaa".
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.
Re: Kirjasto
Olen lukenut viikon sisällä kaksi uutta suomalaista proosateosta, jotka käsittelevät homoseksuaalisuutta. Todella hyviä kummatkin!
Ensin luin Markku Haussilan Kaikki kauniit kukat. Kirja oli tuttu televisiomainoksesta viime kesältä. Joku äänikirjalafka mainosti tätä isosti. Kiinnitin siihen huomiota, koska nykyään on todella harvinaista, että mitään romaania mainostettaisiin mediassa minkään vertaa, varsinkaan esikoisteosta.
Kaikki kauniit kukat oli hurja lukukokemus. Kirja käsittelee todella synkkiä aiheita, mutta huumorilla. Aiheensa puolesta tulee mieleen 1990-luvun kohuteos Ilonen talo, joka oli Kreetta Onkelin esikoiteos - ja ainoa menestysteos. (Okei, saihan Onkeli Pikku-Finlandian muutama vuosi sitten jostain nuortenkirjasta muistaakseni.)
Tiedän, että pojan ei sovi haluta toista poikaa.
Tämä on lainaus Homoromaanista, julkaistu vuonna 2023.
Esikoiskirjailijan nimi on Rasmus Arikka. Alkuun ajattelin, että onpa tylsä teos, miksiköhän tämä on edes julkaistu. Mutta kirjan loppupuolisko oli omistettu toiselle tarinalla, joka selitti kirjan alkupuoliskoa. Tämä toinen tarina oli niin hurja, etten malttanut laskea kirjaa käsistäni, vaan luin aamuyöhön asti ja senkin jälkeen oli vaikea saada unta.
Homoseksuaalisuutta käsitteleviä romaaneja on julkaistu viimeisen kolmen vuoden aikana useita Suomessa (mm. Niko Hallikaisen teokset, Janne Saarakkalan Sen pituinen se ja Kaj Korkea-ahon Punainen huone; näitä en ole vielä lukenut). Tuntuu erikoiselta, että vasta nyt aika on kypsä homoseksuaalisuuden traumaa käsitteleville teoksilla. Tässä välissä keskustelu tuntui päin vastoin painottavan sitä, että homoseksuaalisuutta ei pidä problematisoida, eikä saa kirjoittaa, kuinka vaikeaa on (ollut) elää homona. Että homoja saa ja pitää olla kirjallisuudessa ja fiktiossa ylipäätänsä, mutta heitä ei saa nähdä tai käsitellä homoseksuaalisuuden kautta. Antti Holma, Suomen virallinen homo, kirjoitti Imagessa joku kuusi vuotta sitten (artikkeli käsitteli muistaakseni Finlaysonin lakanoita), että hän ei jaksa eikä halua lukea yhtään homon kirjoittamaa uhritarinaa.
No, se että vuonna 2023 vielä pitää julkaista kirja, jonka keskeinen teema on itseensä kohdistuva homofobia, tarkoittaa mielestäni sitä, että ei kauhean pitkälle olla vielä päästy siinä, että kaikki kukat olisivat kauniita.
Yöpöydällä odottaa seuraavaksi Edouard Louis 'n uusi teos. Edouard Louis on kirjoittanut viime vuosina useita homoteemaisia kirjoja ja hänet myös Rasmus Arikka on maininnut yhdeksi esikuvakseen. Mielessä käy, että olisiko Suomessakaan julkaistu viime aikoina näin paljon homokirjallisuutta, jollei Edouard Louisia (ja hänen maailmanmenestystään) olisi olemassa.
Ensin luin Markku Haussilan Kaikki kauniit kukat. Kirja oli tuttu televisiomainoksesta viime kesältä. Joku äänikirjalafka mainosti tätä isosti. Kiinnitin siihen huomiota, koska nykyään on todella harvinaista, että mitään romaania mainostettaisiin mediassa minkään vertaa, varsinkaan esikoisteosta.
Kaikki kauniit kukat oli hurja lukukokemus. Kirja käsittelee todella synkkiä aiheita, mutta huumorilla. Aiheensa puolesta tulee mieleen 1990-luvun kohuteos Ilonen talo, joka oli Kreetta Onkelin esikoiteos - ja ainoa menestysteos. (Okei, saihan Onkeli Pikku-Finlandian muutama vuosi sitten jostain nuortenkirjasta muistaakseni.)
Tiedän, että pojan ei sovi haluta toista poikaa.
Tämä on lainaus Homoromaanista, julkaistu vuonna 2023.
Esikoiskirjailijan nimi on Rasmus Arikka. Alkuun ajattelin, että onpa tylsä teos, miksiköhän tämä on edes julkaistu. Mutta kirjan loppupuolisko oli omistettu toiselle tarinalla, joka selitti kirjan alkupuoliskoa. Tämä toinen tarina oli niin hurja, etten malttanut laskea kirjaa käsistäni, vaan luin aamuyöhön asti ja senkin jälkeen oli vaikea saada unta.
Homoseksuaalisuutta käsitteleviä romaaneja on julkaistu viimeisen kolmen vuoden aikana useita Suomessa (mm. Niko Hallikaisen teokset, Janne Saarakkalan Sen pituinen se ja Kaj Korkea-ahon Punainen huone; näitä en ole vielä lukenut). Tuntuu erikoiselta, että vasta nyt aika on kypsä homoseksuaalisuuden traumaa käsitteleville teoksilla. Tässä välissä keskustelu tuntui päin vastoin painottavan sitä, että homoseksuaalisuutta ei pidä problematisoida, eikä saa kirjoittaa, kuinka vaikeaa on (ollut) elää homona. Että homoja saa ja pitää olla kirjallisuudessa ja fiktiossa ylipäätänsä, mutta heitä ei saa nähdä tai käsitellä homoseksuaalisuuden kautta. Antti Holma, Suomen virallinen homo, kirjoitti Imagessa joku kuusi vuotta sitten (artikkeli käsitteli muistaakseni Finlaysonin lakanoita), että hän ei jaksa eikä halua lukea yhtään homon kirjoittamaa uhritarinaa.
No, se että vuonna 2023 vielä pitää julkaista kirja, jonka keskeinen teema on itseensä kohdistuva homofobia, tarkoittaa mielestäni sitä, että ei kauhean pitkälle olla vielä päästy siinä, että kaikki kukat olisivat kauniita.
Yöpöydällä odottaa seuraavaksi Edouard Louis 'n uusi teos. Edouard Louis on kirjoittanut viime vuosina useita homoteemaisia kirjoja ja hänet myös Rasmus Arikka on maininnut yhdeksi esikuvakseen. Mielessä käy, että olisiko Suomessakaan julkaistu viime aikoina näin paljon homokirjallisuutta, jollei Edouard Louisia (ja hänen maailmanmenestystään) olisi olemassa.
Re: Kirjasto
Kävikö kukaan kirjamessuilla?
Itse onnistuin näkemään yhden päivän aikana monta mieluisaa kirjailijahaastattelua. Niko Hallikainen avasi haastattelun räväkästi: heitti kirjansa, josta oli lukenut näytteen, lavalle. Sanavalmis, karismaattinen, huomion- ja tunnustuksenkipeä. Käsittääkseni Niko Hallikainen on Antti Holman ystävä. En ihmettele. Ja: olen aina pelännyt kyseistä homotyyppiä.
Markku Haussila oli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Eloisa ja vitsaileva viihdehomo, mutta ei erityisen säkenöivä tai kiinnostava. Juuri sellainen, joka yllättää: Ai, se osaakin kirjoittaa ja vielä hyvin!
Yksi kirjailija jäätyi täysin haastattelussa. Ja juuri siksi liimauduinkin eturiviin katsomaan. Muistan aloittaneeni kirjailijan aiemman kirjan, Vippi-ihmisiä, mutta jättäneeni sen kesken. Päihderiippuvaiset nuoret, joilta puuttuu elämänhallinta, on aihe jota en jaksa. Tai jaksanut. Nyt harkitsen kirjan uudelleen aloittamista.
Luin muuten Edouard Louis'n uusimman: Muutos: Metodi. Oli hyvä, Louis'n pääteos esikoisen ohella.
Kirja herätti monenlaisia, voimakkaita tunteita. Kirja kertoo siitä, kuinka Louis, maalaistollo, pyrkii järjestelmällisesti nousemaan köyhällistöstä yhteiskunnan huipulle. Ensin maalaiskaupungin yliopistoon, sukunsa ensimmäisenä ylioppilaana, ja sitten Ranskan arvostetuimpaan eliittiyliopistoon, Pariisin L'Ecole normale superierur:iin.
Kirjaa lukiessani ajattelin: Onneksi en ole elänyt elämääni Ranskassa.
Ranska näyttäytyy hirvittävänä luokkayhteiskuntana. Louis'nkin luokkanousu tyssää eliittiyliopistossa. Tai näin päättelen: Kirjassa ei kerrota juuri mitään Louis'n opinnoista tai sosiaalisesta elämästä yliopistossa. Loppuiko paukut kesken? Vai oliko huonohampaisen, piireihin kuulumattoman maalaisen täysin mahdotonta päästä merkittävien sukujen piiriin?
Yliopiston sijaan Edourd Louis jatkoi luokkanousua reittä pitkin: hän panosti rikkaan elättäjän löytämiseen. Mielenkiintoisesti tässä kohtaa hän myöntää ainoan kerran epäonnistuneensa. Hän pääsee hyvin lähelle, "kaupunkien katoilla sijaitseviin palatseihin" (kuten hän kuvaa luksuskiinteistöjä), mutta ei onnistu suostutella ketään aviopuolisoksi tai isäksi (adoptiopojaksikin Louis myöntää yrittäneensä). Tässä kohtaa hän alkaa kirjoittaa kirjaa. Mielenkiintoista tämäkin. Jos aiemmin Louis oli rakentanut luokkanousunsa eliitin matkimiseen ja mielistelyyn, kirjallisen uransa hän rakentaa köyhän taustansa glorifioimiseen.
Itse onnistuin näkemään yhden päivän aikana monta mieluisaa kirjailijahaastattelua. Niko Hallikainen avasi haastattelun räväkästi: heitti kirjansa, josta oli lukenut näytteen, lavalle. Sanavalmis, karismaattinen, huomion- ja tunnustuksenkipeä. Käsittääkseni Niko Hallikainen on Antti Holman ystävä. En ihmettele. Ja: olen aina pelännyt kyseistä homotyyppiä.
Markku Haussila oli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Eloisa ja vitsaileva viihdehomo, mutta ei erityisen säkenöivä tai kiinnostava. Juuri sellainen, joka yllättää: Ai, se osaakin kirjoittaa ja vielä hyvin!
Yksi kirjailija jäätyi täysin haastattelussa. Ja juuri siksi liimauduinkin eturiviin katsomaan. Muistan aloittaneeni kirjailijan aiemman kirjan, Vippi-ihmisiä, mutta jättäneeni sen kesken. Päihderiippuvaiset nuoret, joilta puuttuu elämänhallinta, on aihe jota en jaksa. Tai jaksanut. Nyt harkitsen kirjan uudelleen aloittamista.
Luin muuten Edouard Louis'n uusimman: Muutos: Metodi. Oli hyvä, Louis'n pääteos esikoisen ohella.
Kirja herätti monenlaisia, voimakkaita tunteita. Kirja kertoo siitä, kuinka Louis, maalaistollo, pyrkii järjestelmällisesti nousemaan köyhällistöstä yhteiskunnan huipulle. Ensin maalaiskaupungin yliopistoon, sukunsa ensimmäisenä ylioppilaana, ja sitten Ranskan arvostetuimpaan eliittiyliopistoon, Pariisin L'Ecole normale superierur:iin.
Kirjaa lukiessani ajattelin: Onneksi en ole elänyt elämääni Ranskassa.
Ranska näyttäytyy hirvittävänä luokkayhteiskuntana. Louis'nkin luokkanousu tyssää eliittiyliopistossa. Tai näin päättelen: Kirjassa ei kerrota juuri mitään Louis'n opinnoista tai sosiaalisesta elämästä yliopistossa. Loppuiko paukut kesken? Vai oliko huonohampaisen, piireihin kuulumattoman maalaisen täysin mahdotonta päästä merkittävien sukujen piiriin?
Yliopiston sijaan Edourd Louis jatkoi luokkanousua reittä pitkin: hän panosti rikkaan elättäjän löytämiseen. Mielenkiintoisesti tässä kohtaa hän myöntää ainoan kerran epäonnistuneensa. Hän pääsee hyvin lähelle, "kaupunkien katoilla sijaitseviin palatseihin" (kuten hän kuvaa luksuskiinteistöjä), mutta ei onnistu suostutella ketään aviopuolisoksi tai isäksi (adoptiopojaksikin Louis myöntää yrittäneensä). Tässä kohtaa hän alkaa kirjoittaa kirjaa. Mielenkiintoista tämäkin. Jos aiemmin Louis oli rakentanut luokkanousunsa eliitin matkimiseen ja mielistelyyn, kirjallisen uransa hän rakentaa köyhän taustansa glorifioimiseen.
Re: Kirjasto
Olen luullut, että noissa Ranskan huippuyliopistoissa paukut tarkoittavat juuri sitä kulttuurista pääomaa, joka saadaan kotoa. Eli sikäli noilla vaihtoehdoilla ei niin ole eroa. (Yritin joskus saada tolkkua ranskalaisesta nykyfilosofiasta, mutta eihän se meikä suomijuntilta sujunut.)
Rise, angel, shine, love!
Re: Kirjasto
Eduard Louis kertoo kirjassaan, ettei hänkään ymmärtänyt mitään. Mutta hän päätti, että lukee siitä huolimatta, pakottaa itsensä lukemaan, ja toivoo, että jonain päivänä alkaisi ymmärtää. Ja niinhän siinä kävi.Rousku kirjoitti: ↑01 Marras 2023, 01:56 (Yritin joskus saada tolkkua ranskalaisesta nykyfilosofiasta, mutta eihän se meikä suomijuntilta sujunut.)
Re: Kirjasto
Shoppailuketjusta:
Vaikutti sen verran mielenkiintoiselta kirjalta, että kävin lainaamassa tuon kirjastosta. Luin vasta vähän alkua matkalla, mutta ihan hauskan oloinen opus on.Koirankuonolainen kirjoitti: ↑09 Loka 2023, 10:10 Jos muuten ette ole lukeneet Antto Terraksen kirjaa Stockmann Yard - myymäläetsivän muistelmat, niin suosittelen Ilmeisesti Terras ei kuitenkaan saanut potkuja kirjan takia.
Re: Kirjasto
Homoromaani on sisäistettyä homofobiaa käsittelevälle teokselle osuva nimi! Toisinaan luen kirjoja julkisissa liikennevälineissä, ja kyllähän se pienesti nolostutti lukea Homoromaani-nimistä kirjaa muiden katseiden edessä. Heteroromaanin lukeminen ei olisi nolostuttanut yhtään!UsvaAuer kirjoitti: ↑16 Loka 2023, 14:42Tämä on lainaus Homoromaanista, julkaistu vuonna 2023.
Esikoiskirjailijan nimi on Rasmus Arikka. Alkuun ajattelin, että onpa tylsä teos, miksiköhän tämä on edes julkaistu. Mutta kirjan loppupuolisko oli omistettu toiselle tarinalla, joka selitti kirjan alkupuoliskoa. Tämä toinen tarina oli niin hurja, etten malttanut laskea kirjaa käsistäni, vaan luin aamuyöhön asti ja senkin jälkeen oli vaikea saada unta.
Itse kirja oli mielestäni ihan jees. Sellainen kolme kautta viisi. Kirjan viimeinen osio museohaahuiluineen ja helline hetkineen nostattaa kirjan lopulta proosallisesti eloon.
Puolestaan mainitsemasi Niko Hallikaisen toinen romaani Suuri märkä salaisuus on hieno hieno teos! Siinä missä hänen esikoisteoksensa Kanjoni on varsin sisäänpäin kääntyvä ja omassa lokerossaan myllertävä kokonaisuus, on Suuri märkä salaisuus askeleen perinteisempi lukuromaani lapsuudesta ja nuoruudesta suomalaisessa luokkayhteiskunnassa. Tylsäksi tarina ei kuitenkaan taivu, koska Hallikaisen kielenkäyttö on riemastuttavan kerroksellista ja yllättävää!
Re: Kirjasto
Tuli käytyä joo, osittain samoja katsomassa.
Niko Hallikainen on livenä maneereiltaan ja intonaatioltaan sitä ylidramaattista homotyyppiä, josta en oikein pidä. Se ei silti tarkoita, ettei hän voisi kirjoittaa hyvin.UsvaAuer kirjoitti: ↑31 Loka 2023, 16:33 Itse onnistuin näkemään yhden päivän aikana monta mieluisaa kirjailijahaastattelua. Niko Hallikainen avasi haastattelun räväkästi: heitti kirjansa, josta oli lukenut näytteen, lavalle. Sanavalmis, karismaattinen, huomion- ja tunnustuksenkipeä. Käsittääkseni Niko Hallikainen on Antti Holman ystävä. En ihmettele. Ja: olen aina pelännyt kyseistä homotyyppiä.
Kävin vilkaisemassa Haussilankin haastattelua. Hänestä valitettavasti jäi vaikutelma lähinnä itsensä brändaamisestä. Ilmeisesti kirja kertoo nuoruusajoista Tampereella ja aikuiseksi kasvamisesta. Jäi tunne, että se on varmaan hyvin paljon itseensä käpertynyttä minä,minä -proosaa jossa lopulta hehkutetaan kuinka erinomaiseksi taiteilijaksi hän kasvoi. Kirjaa lukematta voin toki olla väärässäkin.
Kanjonissa oli kivaa mielikuvituksen ja todellisuuden sekoittumista mutta tosiaan itsekin odotan SMS:ltä vielä enemmän, tarttui kirjamessuilta lukulistalleni.Hanhis kirjoitti: ↑03 Marras 2023, 18:42 Puolestaan mainitsemasi Niko Hallikaisen toinen romaani Suuri märkä salaisuus on hieno hieno teos! Siinä missä hänen esikoisteoksensa Kanjoni on varsin sisäänpäin kääntyvä ja omassa lokerossaan myllertävä kokonaisuus, on Suuri märkä salaisuus askeleen perinteisempi lukuromaani lapsuudesta ja nuoruudesta suomalaisessa luokkayhteiskunnassa. Tylsäksi tarina ei kuitenkaan taivu, koska Hallikaisen kielenkäyttö on riemastuttavan kerroksellista ja yllättävää!
- Koirankuonolainen
- Kanta-asiakas
- Viestit: 4154
- Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04
Re: Kirjasto
Luin Petri Tammisen Urheilijaelämäkerran. On se kyllä niukan ilmaisun ja kuivanhaikean huumorin mestari.
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.
Re: Kirjasto
Olet aivan väärässä. Kuten sanoin Markku Haussilan persoona antaa väärän käsityksen itse kirjasta. Kaikki kauniit kukat on yllättävä teos ja moniulotteisempi kuin osaa arvata...Jufo kirjoitti: ↑06 Marras 2023, 17:28 Jäi tunne, että se on varmaan hyvin paljon itseensä käpertynyttä minä,minä -proosaa jossa lopulta hehkutetaan kuinka erinomaiseksi taiteilijaksi hän kasvoi. Kirjaa lukematta voin toki olla väärässäkin.
Edouard Louis'n teokset ovat enemmän minä-minä -proosaa kuin yksikään em. suomalaisista. Toisaalta senkin antaa anteeksi, kun sisältö on kiinnostava.
Kirjamessuilla kävin katsomassa myös Harry Salmenniemen haastattelun, joka oli osa YLE:n Lukupiiriä.
Salmenniemen Varjotajunta se vasta onkin minä-minää! En muutenkaan aivan ymmärrä, miksi Salmenniemeä niin hehkutetaan. Tätäkin haastattelua oli katsomassa useita kirjailijoita. Tyypillistä Salmenniemeä oli esim. se, että kirjailija kertoi Varjotajunnasta tekevän autofiktioparodian autofiktion poissaolo. Just joo.
Varjotajunnassa on toki hetkensä, pidin siitä ajoittain paljonkin. Rakkaus omaan lapseen on herkästi kuvattu. Lempikohtani: Lapsen synnyttyä en enää halunnut kuolla. (ajatus, ei suora lainaus)
Re: Kirjasto
^ Okei, annetaan Haussilalle mahdollisuus.
En kyllä Niko Hallikaisenkaan kirjoja lukisi hänen lavapreesensinsä perusteella joten noista messujen haastatteluista saattaa tulla väärä kuva.
Varjotajunta on toki minä-muotoista päänsisäistä tajunnanvirtaa mutta tuossa laittaisin sen enemmän valitun kerronnan muodon ominaisuudeksi.
En kyllä Niko Hallikaisenkaan kirjoja lukisi hänen lavapreesensinsä perusteella joten noista messujen haastatteluista saattaa tulla väärä kuva.
Varjotajunta on toki minä-muotoista päänsisäistä tajunnanvirtaa mutta tuossa laittaisin sen enemmän valitun kerronnan muodon ominaisuudeksi.
Re: Kirjasto
Vau, Harry Salmenniemi mainittu kuppilassa!
Kun vuonna 2017 ryhdyin lukemaan asteen päämäärätietoisemmin kirjoja, löysin Harry Salmenniemen novellit ja runot (erityisesti Kivirivit ja Delfiinimeditaatio ovat liputettavia teoksia). Hänen kirjansa avasivat minulle jotain uutta, jotain mitä en ollut kirjallisuudessa aiemmin kohdannut. Salmenniemen teokset innostivat minua jatkamaan lukemista. On hienoa, että on suomalaisia vekkuleita nykykirjailijoita, joita nuoret kulttuurinörtit voivat löytää ja joista innostua.
Varjotajunnastakin tykkäsin. Lähes aina kun satun käymään Triplassa, romaani vilahtelee ajatuksissani. Salmenniemen pyörintä itsetarkkailun ja irrallisuuden virrassa on hauskaa ja tunnistettavaa.
UsvaAuerin tavoin minuakin kuitenkin tympi kirjan markkinointi autofiktion parodiana. Onneksi sillä ei ole kuitenkaan väliä, mitä kirjailija tai kustantamo väittää kirjan olevan – tulkintojahan nekin vain ovat. Puhe autofiktion parodiasta hähmäistää sinänsä yksinkertaista teosta. Omassa luennassani Varjotajunta on rehtiä autofiktiota, jossa tavoitetaan myös itsetarkkailun huvittavat ja arkiset ulottuvuudet.
Varjotajunta saa muutes jatkoa ensi keväänä Sydänhämärästä.
Kun vuonna 2017 ryhdyin lukemaan asteen päämäärätietoisemmin kirjoja, löysin Harry Salmenniemen novellit ja runot (erityisesti Kivirivit ja Delfiinimeditaatio ovat liputettavia teoksia). Hänen kirjansa avasivat minulle jotain uutta, jotain mitä en ollut kirjallisuudessa aiemmin kohdannut. Salmenniemen teokset innostivat minua jatkamaan lukemista. On hienoa, että on suomalaisia vekkuleita nykykirjailijoita, joita nuoret kulttuurinörtit voivat löytää ja joista innostua.
Varjotajunnastakin tykkäsin. Lähes aina kun satun käymään Triplassa, romaani vilahtelee ajatuksissani. Salmenniemen pyörintä itsetarkkailun ja irrallisuuden virrassa on hauskaa ja tunnistettavaa.
UsvaAuerin tavoin minuakin kuitenkin tympi kirjan markkinointi autofiktion parodiana. Onneksi sillä ei ole kuitenkaan väliä, mitä kirjailija tai kustantamo väittää kirjan olevan – tulkintojahan nekin vain ovat. Puhe autofiktion parodiasta hähmäistää sinänsä yksinkertaista teosta. Omassa luennassani Varjotajunta on rehtiä autofiktiota, jossa tavoitetaan myös itsetarkkailun huvittavat ja arkiset ulottuvuudet.
Varjotajunta saa muutes jatkoa ensi keväänä Sydänhämärästä.
Mutta onhan myös "itseensä käpertynyt minä,minä -proosaa" valittu kerronnan muoto.
Re: Kirjasto
Ne kohdat, joissa oli toimintaa, toimivat mutta ne kohdat, jotka olivat pelkkää itsereflektiota, olivat puuduttavia. Kirjan viimeinen luku oli hieno.Hanhis kirjoitti: ↑08 Marras 2023, 19:16 Salmenniemen pyörintä itsetarkkailun ja irrallisuuden virrassa on hauskaa ja tunnistettavaa.
Varjotajunnan luettuani lainasin kirjastosta novellikokoelmia, kaikki paitsi Delfiinimeditaatio. Uhrisyndrooman luin kokonaan. Siinäkin pidin eniten autofiktiivisen tyylisistä novelleista. Mutta muuten en niin.
Saanko suositella kirjailijoita, joista voisit pitää?
Ossi Nyman on mielestäni Harry Salmenniemeen rinnastettava kirjailija, mutta enemmän mieleeni. Nyman on ollut kahdesti vaaleissa Feministipuolueen ehdokkaana, minkä luulin olevan läppä, mutta ilmeisesti ei; Nymanin kirjoista voi lukea naisvihaa. Olin hämmästynyt, että Häpeärauhaa ei nimetty Finlandia-ehdokkaaksi viime vuonna.
Entä onko 1980- ja 90- lukujen novellitaituri Juha Seppälä tuttu? Ennen Juha Seppälää en lukenut ollenkaan mieskirjailijoita, mutta hurahdin Seppälään vuonna 1999 ja luin koko tuotannon putkeen. Outoa sinänsä, koska Seppälän novellit kuvaavat hyvin maskuliinista maailmaa.
Entä Jan Forsström ja etenkin Aikuisia ihmisiä? Hyvin tässä ajassa ja kaupunkilaisuudessa kiinni olevia teemoja.
Ja vielä yksi, kadonnut kirjailija. Kirjaston poistohyllyyn oli tuomittu Turkka Hautalan Kansalliskirja: pieniä, kauniita novelleja. Turkka Hautala oli Finlandia-ehdokkaana jo ensimmäisellä romaanillaan, mutta katosi kolmannen teoksensa, Kansalliskirjan jälkeen...
Re: Kirjasto
Tietenkin saat!
Ossi Nyman on tuttu, ja olen häneltä lukenut Röyhkeyden ja Patriarkaatin; Häpeärauha on lukulistallani. Patriarkaatti on jäänyt vahvasti mieleeni yksityiskohtaisilla väkivaltakuvillaan. Naisviha on yksi keino, jota kirjassa käytetään, mutta ajattelen, että tavoiteltu sanoma on enemminkin patriarkaatin kyseenalaistaminen. Siinä mielessä Patriarkaatti on feministinen kirja. Tosin kirjan keinoja voisi helposti feminismin näkökulmasta myös kritisoida. Kiinnostava teos!UsvaAuer kirjoitti: ↑08 Marras 2023, 23:00Ossi Nyman on mielestäni Harry Salmenniemeen rinnastettava kirjailija, mutta enemmän mieleeni. Nyman on ollut kahdesti vaaleissa Feministipuolueen ehdokkaana, minkä luulin olevan läppä, mutta ilmeisesti ei; Nymanin kirjoista voi lukea naisvihaa. Olin hämmästynyt, että Häpeärauhaa ei nimetty Finlandia-ehdokkaaksi viime vuonna.
Juha Seppälältä olen lukenut Sydänmaan, joka oli muistaakseni jonkinlainen sukutarina. Muuten Juha Seppälän tuotanto on lukematta mutta kiinnostaa! Jan Forsströmin novellikokoelmatkin on ulkoisesti tuttuja, mutta toistaiseksi en ole niihin ennähtänyt tarttumaan.UsvaAuer kirjoitti: ↑08 Marras 2023, 23:00Entä onko 1980- ja 90- lukujen novellitaituri Juha Seppälä tuttu? Ennen Juha Seppälää en lukenut ollenkaan mieskirjailijoita, mutta hurahdin Seppälään vuonna 1999 ja luin koko tuotannon putkeen. Outoa sinänsä, koska Seppälän novellit kuvaavat hyvin maskuliinista maailmaa.
Entä Jan Forsström ja etenkin Aikuisia ihmisiä? Hyvin tässä ajassa ja kaupunkilaisuudessa kiinni olevia teemoja.
Turkka Hautala on itselleni tuntematon nimi! Lukemiseni koostuu pitkälti uutuuskirjoista ja klassikoista. Sen takia juurikin vanhempi pienemmän huomion saavuttanut nykykirjallisuus jää helposti paitsioon, vaikka sielläkin olisi varmasti paljon kiinnostavaa luettavaa. Lainasinkin tänään suosittelemasi Kansalliskirjan kirjastosta, kun se hyllystä löytyi! Oli sen verran ohut teos, että enköhän sen saa luetuksi.UsvaAuer kirjoitti: ↑08 Marras 2023, 23:00Ja vielä yksi, kadonnut kirjailija. Kirjaston poistohyllyyn oli tuomittu Turkka Hautalan Kansalliskirja: pieniä, kauniita novelleja. Turkka Hautala oli Finlandia-ehdokkaana jo ensimmäisellä romaanillaan, mutta katosi kolmannen teoksensa, Kansalliskirjan jälkeen...
Re: Kirjasto
Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi sai Finlandia-palkinnon vuonna 2000, ja ihan hyvästä syystä, vaikka muita ehdokkaita en lukenut olekaan. Wikipedia-artikkelin "sen teemana ovat ihmisten väliset valtasuhteet" typistää sisältöä.
Sain opuksen tuolloin joululahjaksi, ja luin siltä istumalta, kun omaan lukurauhaani pääsin. Harvoin on tullut vastaan noin dekkarimaisen vetävää kirjaa, jonka myös haluaa lukea uudelleen, kun ns. loppuratkaisu on paljastunut.
Nyt vasta tajusin, että henkilöillä on ei-inhimilliset nimet (enkeli ja eläimiä). Mutta mitä tarkoittaa Ecke? Pahoittelen sivistymättömyyttäni, mutta onko se jollakin kielellä jotakin? Nurkka joo, mutta nurkkaan ajettu ei vaikuta oikealta.
(Artikkelissa on enemmänkin kamaa, jota kirjassa ei ole. Ei nyt niin laadukas.)
Sain opuksen tuolloin joululahjaksi, ja luin siltä istumalta, kun omaan lukurauhaani pääsin. Harvoin on tullut vastaan noin dekkarimaisen vetävää kirjaa, jonka myös haluaa lukea uudelleen, kun ns. loppuratkaisu on paljastunut.
Nyt vasta tajusin, että henkilöillä on ei-inhimilliset nimet (enkeli ja eläimiä). Mutta mitä tarkoittaa Ecke? Pahoittelen sivistymättömyyttäni, mutta onko se jollakin kielellä jotakin? Nurkka joo, mutta nurkkaan ajettu ei vaikuta oikealta.
(Artikkelissa on enemmänkin kamaa, jota kirjassa ei ole. Ei nyt niin laadukas.)
Rise, angel, shine, love!
Re: Kirjasto
Nyt, kun ole kirjoittanut ranskankielisestä musiikista ja elokuvasta, niin pakkohan sitä on kirjoittaa myös ranskankielisestä kirjallisuudesta. (En ole francofiili, itse asiassa melkeinpä vihaan Ranskaa. Tai: haluaisin rakastaa, mutta rakkaus on yksipuolinen ja siksi turha.)
Luin ranskalaisen nykyromaanin päivässä.
Kyllä, yhdessä päivässä.
Ja oli vielä Nobelin arvoista kirjallisuutta.
Kyseessä on Annie Ernaux'n viimeisin romaani Nuori mies.
Romaanissa on 40 sivua. Tai jos tarkkoja ollaan: 32 tekstillistä sivua.
Kirjan luettua oli kieltämättä fiilis, että kyllähän minäkin osaisin tällaisen 32-sivuisen autofiktioromaanin kirjoittaa.
Ei se huono ollut, päin vastoin. Kirjassa viisikymppinen nainen heilastelee parikymppistä opiskelijaa. Paras kohtaus oli se, kun nuori mies toteaa naiselle, että edes miesparit eivät saa osakseen yhtä paljon toljotusta kuin he rantalomalla.
Toisen Nobel-palkitun Jon Fossen teoksen kuuntelin taas puolessa tunnissa radiosta. Siinähän sinä olet. Mahdollisesti huonoin ikinä kuuntelemani radioteatteriesitys. Jälkikäteen mietin, että kuunnelman käsikirjoittaja saattoi vihata kyseistä näytelmää ja siksi teki siitä tällaisen pilkkadraaman. Kuunnelmassa toistetaan muutamaa typerää lausetta kerta toisensa perään.
P.S. Voisiko tämän ketjun uudelleennimetä? Kirjasto on epäkiinnostava ja tylsä nimi. Muistuuko kenellekään viisun nimeä, jossa aiheena olisi lukeminen, kirjoittaminen, runo...?
Luin ranskalaisen nykyromaanin päivässä.
Kyllä, yhdessä päivässä.
Ja oli vielä Nobelin arvoista kirjallisuutta.
Kyseessä on Annie Ernaux'n viimeisin romaani Nuori mies.
Romaanissa on 40 sivua. Tai jos tarkkoja ollaan: 32 tekstillistä sivua.
Kirjan luettua oli kieltämättä fiilis, että kyllähän minäkin osaisin tällaisen 32-sivuisen autofiktioromaanin kirjoittaa.
Ei se huono ollut, päin vastoin. Kirjassa viisikymppinen nainen heilastelee parikymppistä opiskelijaa. Paras kohtaus oli se, kun nuori mies toteaa naiselle, että edes miesparit eivät saa osakseen yhtä paljon toljotusta kuin he rantalomalla.
Toisen Nobel-palkitun Jon Fossen teoksen kuuntelin taas puolessa tunnissa radiosta. Siinähän sinä olet. Mahdollisesti huonoin ikinä kuuntelemani radioteatteriesitys. Jälkikäteen mietin, että kuunnelman käsikirjoittaja saattoi vihata kyseistä näytelmää ja siksi teki siitä tällaisen pilkkadraaman. Kuunnelmassa toistetaan muutamaa typerää lausetta kerta toisensa perään.
P.S. Voisiko tämän ketjun uudelleennimetä? Kirjasto on epäkiinnostava ja tylsä nimi. Muistuuko kenellekään viisun nimeä, jossa aiheena olisi lukeminen, kirjoittaminen, runo...?
Re: Kirjasto
Onko kukaan lukenut Ali Smithin teoksia?
Niitä on hehkutettu kaikkialla ja ilo oli suuri, kun sain käteeni vuodenaikasarjan Talven.
Mutta... täähän on huono!
Tai ainakin alku. Se ilmassa leijuva pää, joka seuraa päähenkilöä kaikkialle... Miksi mun pitää lukea tällaista?
On mulla toinenkin kirja: Paolo Giordanon Jopa taivas on meidän. Sisko kertoi, että joku (julkkis?) valitsisi tämän kirjan ainoana esineenä autiolle saarelle.
Tääkin tökkii.
Itse asiassa muistinkin aloittaneeni tämän lukemisen joskus. Sata sivua olin lukenut, suunnilleen. Olen päässyt hieman pidemmälle nyt. Mut ku. Tää on jotenkin teennäinen.
Mä en jaksa enää mitään muuta kuin autofiktiota.
Paitsi tää: Emma Clinen Daddy.
Tää on sellainen kirja, että tätä voi suositella kaikille. Kymmenen nykypäivään Jenkkeihin sijoittuvaa novellia. Cline on julkaissut kirjan 30-vuotiaana ja siihen nähden tää on häikäisevän tarkkanäköinen. Jokainen tarina sisältää myös seksuaalisia kysymyksiä tai tapahtumia olematta pätkääkään eroottinen. Hyvän kirjan merkki, jollei suorastaan vaatimus!
Niitä on hehkutettu kaikkialla ja ilo oli suuri, kun sain käteeni vuodenaikasarjan Talven.
Mutta... täähän on huono!
Tai ainakin alku. Se ilmassa leijuva pää, joka seuraa päähenkilöä kaikkialle... Miksi mun pitää lukea tällaista?
On mulla toinenkin kirja: Paolo Giordanon Jopa taivas on meidän. Sisko kertoi, että joku (julkkis?) valitsisi tämän kirjan ainoana esineenä autiolle saarelle.
Tääkin tökkii.
Itse asiassa muistinkin aloittaneeni tämän lukemisen joskus. Sata sivua olin lukenut, suunnilleen. Olen päässyt hieman pidemmälle nyt. Mut ku. Tää on jotenkin teennäinen.
Mä en jaksa enää mitään muuta kuin autofiktiota.
Paitsi tää: Emma Clinen Daddy.
Tää on sellainen kirja, että tätä voi suositella kaikille. Kymmenen nykypäivään Jenkkeihin sijoittuvaa novellia. Cline on julkaissut kirjan 30-vuotiaana ja siihen nähden tää on häikäisevän tarkkanäköinen. Jokainen tarina sisältää myös seksuaalisia kysymyksiä tai tapahtumia olematta pätkääkään eroottinen. Hyvän kirjan merkki, jollei suorastaan vaatimus!