Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Tervetuloa raatiin 146!
Teemaäänestyksen voittajaksi selviytyi uusi maa, joten tässä raadissa lähdetään musiikkimatkalle itselle vieraille maille. Lähetä siis kappale jostain sellaisesta maasta, josta et ole vielä lähettänyt kappaletta mihinkään Viisukuppilan levyraatiin, tavalliseen tai oheisraatiin. Poikkeuksena tästä normaaliraadeista poikkeavien konseptiensa takia All Stars ja The Winner of the Winners -raadit. Näissä edustamiaan maita saa käyttää, jos niitä ei ole käyttänyt muissa raadeissa.
Jos tahdot lähettää dueton tai useamman eri maalaisen artistin yhteiskappaleen, kaikkien tulee edustaa sellaista maata, jota et ole vielä käyttänyt.
Raadissa on käytössä oletussäännöt, muita rajoituksia kappaleille ei ole. Eli euroviisut, lasten euroviisut tai näiden karsinnoissa kilpailleet kappaleet eivät käy, eivätkä myöskään vanhat levyraatikappaleet. Vain yksi kappale per artistinimike.
Lähetä siis minulle yksityisviestillä seuraavat tiedot:
Maa:
Esittäjä:
Kappale:
YouTube-linkki:
Pisteskaala riippuu osanottajamäärästä, mutta mennään niillä oletuskaavoilla, jotka löytyvät oletussäännöistä. Raadissa järjestetään vain finaali.
Aikataulu:
Pe 22.3. klo 0:00: kappaleiden lähetysaika alkaa.
La 30.3. klo 23:59: kappaleiden lähetysaika päättyy.
Su 31.3. soittolista julkaistaan ja pisteytysaika alkaa.
Su 14.4. klo 15:00: pisteytysaika päättyy.
Su 14.4. klo 21:00: tulosshow.

Viimeksi muokannut Zera, 13 Huhti 2024, 21:18. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Kappaleet:
1. KR$NA ft. Rashmeet Kaur - Living Legend
2. Faouzia - Hero
3. Barselona - Fra Wien til Rom
4. Quarteto Jobim Morelenbaum - Eu e o Meu Amor / Lamento No Morro
5. Uuhai - Khun Sureg
6. El mató a un policía motorizado - El Tesoro
7. Dilaw - Sansinukob
8. Andrea Rocatti - La Reina
9. Guisela Santa Cruz - Ya no puedo más
10. Muyun Brothers - Worldly World (Kingfuji remix)
11. Kangta - Breaka Shaka
12. Annabelle - Downpour
13. Ana Carla Maza - Caribe
14. Lu de la Tower - me da igual
15. Lela Tsurtsumia - Tsamikvane Sikvarultan
16. Mannarino - Fiume nero
17. Avril Lavigne - When You're Gone
18. Hoba Hoba Spirit - Fhamator
19. Wuauquikuna - Nuevo Mundo
20. Pinguini Tattici Nucleari - Giovani Wannabe
21. MishCatt - Goofy
22. Infernal - Because Uuh
23. Asia - Too Late
24. Nune Yesayan - Es u du
25. Lucrecia Dalt - Esotro
26. Elvira Rahić - Udajem se
27. Aisel - Qaradan Qara
28. Moyka - Rear View
29. Verge of Umbra - Chaos sequence
30. Thinlamphone feat. Zamio P - Sound of Laos
31. Jianhao Tan, Debbie Soon, Denise Soong, Ridhwan Azman, Julynn Lau, Vincent Sin & Kevin Foo - As Long As You Huat
32. Colours of Bubbles - Truth or Dare
33. Ondara - Torch Song
34. Tine - Vil ha deg
SOITTOLISTA
Pisteet annetaan 12 parhaalle kaavalla 15-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
Pisteytysaika alkaa: su 31.3. klo 23. Lähetä pisteesi minulle yksityisviestillä.
Pisteytysaika päättyy: su 14.4. klo 10:00.

Viimeksi muokannut Zera, 12 Huhti 2024, 00:00. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Tulokset:
01. Nune Yesayan - Es u du 161p (Aleksi)
02. Tine - Vil ha deg 133p (TomppaJr)
03. KR$NA ft. Rashmeet Kaur - Living Legend 112p (Timoteus)
04. Faouzia - Hero 109p (austinpowers)
05. Jianhao Tan, Debbie Soon, Denise Soong, Ridhwan Azman,Julynn Lau, Vincent Sin & Kevin Foo - As Long As You Huat 108p (jdjj22)
06. Wuauquikuna - Nuevo Mundo 107p (Happy)
07. Aisel - Qaradan Qara 107p (WildDance)
08. Moyka - Rear view 104p (TomBoi)
09. Kangta - Breaka Shaka 102p (Unihiekkamyrsky)
10. Avril Lavigne - When You're Gone 97p (Kasper_)
11. Lela Tsurtsumia - Tsamikvane Sikvarultan 96p (Saturnus Psycho)
12. Annabelle - Downpour 93p (Pete)
13. Barselona - Fra Wien til Rom 92p (granaattiomena)
14. Mannarino - Fiume nero 92p (ESC Addict 98)
15. Asia - Too late 91p (vendsyssel)
16. Infernal - Because Uuh 91p (Taikahuilu)
17. Lucrecia Dalt - Esotro 88p (akuankka13)
18. Elvira Rahić - Udajem se 86p (Hanhis)
19. Lu de la Tower - me da igual 84p (Requel)
20. Hoba Hoba Spirit - Fhamator 83p (Koirankuonolainen)
21. Ondara - Torch Song 81p (DenEurovise)
22. Thinlamphone feat. Zamio P - Sound of Laos 71p (UFOPOLI)
23. Guisela Santa Cruz - Ya no puedo más 70p (Huilumies)
24. Ana Carla Maza - Caribe 70p (sziget)
25. Quarteto Jobim Morelenbaum - Eu e o Meu Amor / Lamento No Morro 70p (Rousku)
26. Verge of Umbra - Chaos sequence 66p (Tegu)
27. MishCatt - Goofy 64p (ratamo1)
28. Pinguini Tattici Nucleari - Giovani Wannabe 64p (MuumiAnkka)
29. Andrea Rocatti - La Reina 58p (jiiii)
30. El mató a un policia motorizado - El Tesoro 58p (Erakkorapu)
31. Colours of Bubbles - Truth or Dare 52p (Snude)
32. Muyun Brothers - Worldly World (Kingfuji remix) 47p (ParatiisiOskari_1)
33. Uuhai - Khun Sureg 33p (Zera)
34. Dilaw - Sansinukob 30p (Morri)

Viimeksi muokannut Zera, 14 Huhti 2024, 22:23. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
All Starsissa kappaleen omistaja voi vaihtua alkuperäisestä ilmoittajasta, The Winner of the Winnersissä ei. Ei kai kukaan saa TWotW:sta tililleen uutta edustusmaata?
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
En näköjään ajatellut tätä asiaa loppuun asti kun en muistanut, että noissa oheisraadeissa oli tuollaisia erikoisuuksia.
All Starsia ja The Winner of the Winnersiä en siis laskisi mukaan, ja näissä raadeissa edustamiaan maita saa käyttää, jos niitä ei ole käyttänyt muissa raadeissa.
All Starsia ja The Winner of the Winnersiä en siis laskisi mukaan, ja näissä raadeissa edustamiaan maita saa käyttää, jos niitä ei ole käyttänyt muissa raadeissa.
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Noin 130 raadin aikana olen kerryttänyt lippusaldooni 36 eri lippua. Sanoisinko, että tämä teema ei siis tuota erityistä haastetta. Jonolistani kutkuttavin biisi olisi sopiva raatiin, mutta pohdin ja tutkin muitakin vaihtoehtoja.
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Minulle tämä on onneksi aika helppo tehtävä, koska lähetän musiikkia lähinnä Suomesta, Yhdysvalloista ja San Marinosta.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
68 maata käytetty, joten vielä on monta käyttämättä.
Siellä on kiva puksuttaa, Köpsi kuvailee arkeaan eduskuntauran jälkeen. –Marjut Köpsi–
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Mietin, että kahden raadin ilmoittautumista ei varmaan kannata pitää auki samaan aikaan, koska muuten sama biisi voisi päätyä kahteen raatiin?
All-Stars on oikeastaan ainoa erikoisempi oheisraatitapaus uusien maiden suhteen, ja pidän sen jättämistä pois ihan perusteltuna.
Jaa-a. Pitäisi näköjään jaksaa päivittää ainakin oma wikisivunsa, että näkisi, mistä kaikkialta on tullutkaan lähetettyä biisejä. Voi kyllä olla, ettei tämä olekaan lopulta niin haasteellinen kuin aluksi ajattelin, kun en itsekään varmaan monia viisumaitakaan ole raatiuttanut.

Hyvä kun huomasit, olen samaa mieltä. Siirretään ilmoittautumisajan alkua eteenpäin, eli uusi aika on pe 22.3. klo 0:00.
Laitan tuon sittenkin suosilla perjantaille kun raadin 145 soittolistan julkaisuhan oli vasta torstaina, niin ei ainakaan mene päällekkäin.
- TomppaJr
- Koordinaattori
- Viestit: 37556
- Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Nyt löytyi semmoinen biisi soittolistoilta, ettei mitään järkeä! Odotan, että pääsen tämän lähettämään.
And when I cry I cry for both of us.
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
täs ois kaikki levyraatimaani reilun viiden vuoden ajalta:
01 Venäjä = 15 eri osallistumiskertaa
(#28 8th, #29 8th, #51 1st, #70 15th, #80 5th, #89 2nd, #112 10th, #127 23rd, #133 6th, #Viisuraati2019 17th, #Viisuraati2020 1st, #Syysraati2021 2nd, #Jouluraati2021 17th, #Viisuraati 2023 2nd, #Syysraati2023 8th)
02 Ranska 13,08
#3 3rd, #15 28th, #17 4th, #18 8th, #19 28th, #21 (50%) 7th, #43 6th, #49 6th, #57 (25%) 24th, #98 23rd, #99 (33%) 3rd, #111 8th, #130 (50%) 11th, #131 (50%) 20th, #135 10th, #Kesäraati2021 17th)
03 Yhdysvallat = 10,5
(#15 4th, #20 (50%) 13th, #22 11th, #30 11th, #38 18th, #41 7th, #45 22nd, #62 18th, #66 17th, #105 1st, #118 4th)
04 Iso-Britannia = 7
(#9 17th, #20 (50%) 13th, #21 (50%) 7th, #24 12th, #34 3rd, #53 6th, #84 7th, #109 16th)
05 Suomi = 6
(#32 2nd, #44 20th, #46 11th, #72 1st, #93 13th, #Kesäraati2023 14th)
06 Viro = 6
(#47 6th, #96 25th, #100 26th, #113 4th, #123 3rd, #Viisuraati2022 21st)
07 Ukraina = 6
(#48 13th, #50 20th, #94 13th, #129 8th, #Viisuraati2021 10th, #Syysraati2022 6th)
08 Turkki = 5,25
(#8 5th, #11 9th, #23 16th, #57 (25%) 24th, #101 6th, #130 DQ)
09 Israel = 5,25
(#27 9th, #40 15th, #57 (25%) 24th, #61 9th, #76 4th, #Kesäraati2020 12th)
10 Italia = 5
(#1 5th, #31 3rd, #63 15th, #68 1st, #110 6th)
11 Unkari = 5
(#74 1st, #88 3rd, #121 6th, #141 25th, Jouluraati2022 6th)
12 Meksiko 4,5
(#25 14th, #58 2nd, #90 5th, #130 (50%) 11th, #Jouluraati2020 8th)
13 Etelä-Korea = 4
(#13 2nd, #26 9th, #37 25th, #83 2nd)
14 Albania = 4
(#16 13th, #65 7th, #135 11th, #Jouluraati2021 19th)
15 Libanon = 4
#39 5th, #81 11th, #91 37th, #Kesäraati2019 3rd)
16 Espanja = 4
(#106 5th, #131 20th, #134 1st, #139 6th)
17 Japani = 3
(#4 7th, #10 6th, #85 18th)
18 Kanada = 3
(#5 5th, #35 8th, #52 21st)
19 Puola = 3
(#6 10th, #64 7th, #75 10th)
20 Kazakstan = 2
(#2 9th, #33 9th)
21 Hollanti = 2
(#14 2nd, #116 18th)
22 Belgia = 2
(#42 27th, #120 2nd)
23 Saksa = 2
(#67 24th, #119 5th)
24 Egypti = 2
(#73 1st, #Kesäraati2022 19th)
25 Kroatia = 2
(#92 12th, #128 1st)
26 Uzbekistan = 2
(#95 24th, #97 12th)
27 Thaimaa = 2
(#130 DQ, #132 9th)
28 Palestiina = 2
(#104 1st, #126 13th)
29 Brasilia = 2
(#117 18th, #136 8th)
30 Sambia = 2
(#140 23rd, #143 28th)
31 Iran 1,25
(#57 (25%) 24th, #70 1st)
32 Irlanti = 1
(#7 1st)
33 Slovakia = 1
(#12 7th)
34 Latvia = 1
(#36 23rd)
35 Libya = 1
(#56 1st)
36 Vietnam = 1
(#60 4th)
37 Islanti = 1
(#69 12th)
38 Sveitsi = 1
(#86 1st)
39 Liettua = 1
(#87 11th)
40 Etelä-Sudan = 1
(#88 2nd)
41 Indonesia = 1
(#96 20th)
42 Intia = 1
(#102 = 10th)
43 Slovenia = 1
(#103 = 9th)
44 Kolumbia = 1
(#106 38th)
45 Australia = 1
(#107 = 9th)
46 Venezuela = 1
(#114 18th)
47 Kreikka = 1
(#115 15th)
48 Nigeria = 1
(#122 12th)
49 Serbia = 1
(#136 7th)
50 Portugali = 1
(#144 16th)
51 Puerto Rico = 0,33
(#99 3rd)
52 Kuuba = 0,33
(#99 3rd)
53 Benin = "0"
(#132 Karsinnat)
53 eri maalla vasta osallistunu, jotenki oletin ton määrän olevan isompi!
ja ja
oon voittanu raadit 13 eri maalla, Venäjä ainoa jolla kahdesti.
Irlanti, Venäjä, Libya , Italia , Iran Egypti , Unkari, Suomi , Sveitsi, Palestiina , Yhdysvallat, Kroatia,
Espanja
Vähäks on ollu eksoottisii voittomait meikäl!

Never miss a good chance to shut up.
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
^ Oo! Heitä toi talteen Henkilökohtaiset levyraatitilastot -ketjuun!
- granaattiomena
- Press
- Viestit: 5436
- Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Jee! Rakastan uusien raatimaiden keräilyä. Piti tämän raadin innoittamana päivittää lista wikisivulleni. 72 lippua sieltä löytyy tällä hetkellä.
/ Eiku sieltä uupuikin vielä pari tuoreinta oheisraatimaata. Elikkä 74 lippua löytyy.

Jaskanko
Voi vittu
Khanaa.
– ESC Addict 98
Voi vittu
Khanaa.
– ESC Addict 98
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Minulla ei lyhyen raatihistoriani vuoksi ole suuremmin vaikeuksia teeman kanssa, joten tarkoitus olisi osallistua tähän vaikka genreraati jää osaltani väliin.
Bejba, it's kajnda krezja
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Mielestäni olisi kohteliasta mainita tämä myös genreraatiketjussa!
TAAS ON KUUKAUSI PAINETTU SIELLÄ SUN TÄÄLLÄ
ET KATTO JA SÄHKÖT EES PYSYISI PÄÄLLÄ
ET KATTO JA SÄHKÖT EES PYSYISI PÄÄLLÄ
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
eipä oikeestaan mittään
Viimeksi muokannut Jufo, 20 Maalis 2024, 23:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Käyttäjätunnus suljettu 5.9.2024 alkaen
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
No täällä kun on nyt ollut pientä eripuraa siitä saako omaa osallistumattomuuttaan mainostaa, niin mainitsin täällä ohimennen enkä raaskinut mennä sinne erikseen tätä julistamaan.
Bejba, it's kajnda krezja
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Ei kai tuo mitään uutta ole, että raatiketjuissa kerrotaan, ettei osallistu.
Mut laskinpa lopulta maani: 35 niitä näyttää kertyneen numeroraadeista plus pari oheisraadeista eli yhteensä 37. Muistaakseni joitakin toin ensimmäisenä raateihin (alussa helpompaa).
Mut laskinpa lopulta maani: 35 niitä näyttää kertyneen numeroraadeista plus pari oheisraadeista eli yhteensä 37. Muistaakseni joitakin toin ensimmäisenä raateihin (alussa helpompaa).
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Näyttäisin olevan tuonut raateihin Armenian, Iranin, Israelin ja Kiribatin
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
^ Parempi vaan ettei ole turhaa painolastia taakkana.
Käyttäjätunnus suljettu 5.9.2024 alkaen
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Kysyn vielä varmistukseksi, että pystyikö kilpailemaan maalla jos sen on käyttänyt pelkässä All-Stars kisassa?
Bejba, it's kajnda krezja
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
^Kiitos, Tegu, kun vastasit.
Laitan tuosta vielä tiedon avausviestiin.
Laitan tuosta vielä tiedon avausviestiin.
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
Mikähän on väkirikkain maa, jota en ole edustanut? Vai olisiko kääpiövaltion vuoro loistaa?
69.
Tuo oli aika hieno rivi.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990
Re: Levyraati 146 - Matka vieraille maille
... muiiiillle maille vierahii-i-illee.... (tunnistiko joku kapan?)
Rise, angel, shine, love!