Viisukuppila

http://fi.wikipedia.org/wiki/Metallimusiikki

Tyylilaji kehittyi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa ja Englannissa. Sen juuret ovat blues-rockissa ja psykedeelisessä rockissa.

Metallimusiikin syntyhetken ajoittaminen on määrittelykysymys. Ensimmäisinä metallimusiikkia kehittäneinä yhtyeinä, jotka saavuttivat laajaa mainetta, mainitaan usein Led Zeppelin, Black Sabbath ja Deep Purple. 1970-luvun puolivälissä Judas Priestin kaltaiset yhtyeet kehittivät tyylilajia eteenpäin hylkäämällä sen blues-juuret. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla Motörheadin ja Iron Maidenin kaltaiset yhtyeet lisäsivät tyyliin hyökkäävyyttä ja nopeutta.

Metallican kaltaiset yhtyeet toivat erittäin hyökkäävän thrash metalin valtavirtaan. Underground-piireissä kehittyivät kaikkein äärimmäisimmät tyylit, kuten death metal ja black metal, jotka ovat pysyneet alakulttuuri-ilmiöinä.

---

Metallimusiikin genret ovat hyvin luetelut Wikipediassa, mutta näitä voisi melkein pitää tärkeimpinä metalligenreinä: death metal, doom metal, folk metal, glam metal, goottimetalli, hard rock, heavy metal, power metal, industrial metal, kristillinen metalli, progressiivinen metalli, thrash metal, sinfoninen metalli, speed metal


Levyarvosteluita (ja metallimusiikin suurin suomalainen sivusto):
http://www.imperiumi.net/index.php?act=albums

Metallimusiikkia Suomesta:
http://www.metalfromfinland.com/bands/

Foorumit:
http://lauta.imperiumi.net/index.php
http://www.80srocks.net/forum/index.php

Sanoituksia:
http://www.darklyrics.com/

Avasinkin oman avauksen tälle kun ei tuntunut olevan. Metallimusiikki usein niputetaan yhteen ja samaan genreen, mutta kyllä siinä on monia eri genrejä ja puolia. Toisille metallimusiikki merkitsee vain samaa jumputusta, mutta kun tutustuu eri genren taitajiin niin voikin löytyä itsellekin sopiva vaihtoehto.

Suomalaisittain ajateltuna metallimusiikki on varsin läheinen, koska se yhdistetään suomalaiseen synkkyyteen ja melankoliaan. Moni kovan luokan metallibändi tuleekin Suomesta ja harvassa muualla maassa metalliyhtyeet ovat myyntilistojen ykkösinä, toisin kuin Suomessa. Yleensä eri maissa on ns. rock/metallilistat erikseen, koska kyseiset bändit myyvät merkittävästi vähemmän kuin muu musiikki.

Joitakin kovanluokan & maailmalla suosittuja metallibändejä Suomesta ovat esim. Nightwish (sinfoninen metalli), Apocalyptica (sinfoninen), HIM (goottimetalli), Sentenced (goottimetalli, death metal), Amorphis (progress.metalli, folk metal), Turisas (folk metal), Ensiferum (folk), Korpiklaani (folk), Finntroll (folk), The 69 Eyes (gootti), HB (kristillinen metalliyhtye), Children of Bodom (death metal), Lordi (hard rock)

Suomessa suosittuja: Viikate (heavy metal, folk rock, "rautalankametalli"), Stam1na (progress.metalli, trash metal), Maj Karma (hard rock), Ruoska (industrial metal), Teräsbetoni (power metal, heavy metal, kikkelihevi), Mokoma (trash metal)

Itse olen penskasta asti pitänyt kovasti metallista. Nykyään lähinnä suomalaisia bändejä seurailen ja kuuntelen aktiivisimmin. Korkeimmalla listalla ovat varmastikin Nightwish, Stam1na, Mokoma ja CoB ja kaikkia on tullut nähtynä myös livenä useampaan otteeseen. Ja vaikka kuinka hc-viisufani olenkin, niin mihinkään viisukonserttiin en sitä fiilistä vaihtaisi, kun 12 tunnin tuulessa ja lumituiskussa jonottamisen jälkeen on siellä Nightwishin eturivissä hikisenä, kyyneleet silmissä, meikit poskilla ja saa ilmasta kiinni Holopaisen pyyhkeen.

On ihan vitin hienoa nähdä, miten suomalaiset metallibändit tekee nimeä maailmalla. Onhan se totta, että meillä tehdään parasta metallimusiikkia. Nightwish, CoB ja Apocalyptica loistavina esimerkkeinä kiertämässä maailmaa lähes jatkuvasti. Pakko muuten sanoa, kun Sentencedkin tuolla mainittiin, että en ole varmaan vieläkään toipunut niiden lopettamisesta. Enkä vieläkään katso viimeistä keikkaa itkemättä. Mieletön bändi olivat.

Mä rakastan suomalaisessa metallissa musiikin lisäksi sitä mieletöntä fiilistä. Siis kaikkea sitä yhteishenkeä, solidaarisuutta ja puhdasta rakkautta, joka sekä yhtyeiden että niiden jäsenten välillä vallitsee. Ja se mahtava (luova) hulluus, joka on varsinkin livevedoissa nähtävissä upealla tavalla. Milloin on Mokoman keikalla Stam1nan pojat alasti lavalla, jossain joku pukeutumassa kukkamekkoon ja kitaristilla ja laulajalla menossa inspiroitu suutelukohtaus soolon aikana.

Hieman otsakkeesta. Metallimusiikista. Aloin kuunnella heviä 1980-luvun alussa. Tuolloin ei tiedetty metallimusiikista mitään, sellaista ei ollut olemassa, termiä: ”metallimusiikki”. Tuli kaiketi sanoihin 1980-luvun lopussa. En muista.

Hevistä ja sen alkamisesta. Olen kai lukenut, että Iron Butterfly -bändin levyä ”Heavy” pidettäisiin yhtenä ensimmäisenä hevilevynä. Vuodelta 1968.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-12 ... s=alista-1

CMX:stä oli kyllä tuollaisia tutkimuksia tehtykin. Mutta oma kurssi ja tutkinto?

Hienoa että perustit tämän ketjun! Kiitos.

Itse olen penskasta asti kuunnellut raskasta musiikkia. Ensimmäisenä kolahti raskaampi rock Twisted Sisterin ja wanhan kunnon Bon Jovin malliin. Tästä sitten pääsin vähitellen metalliin WASPin, Judas Priestin ja Metallican kautta.

Itselleni metalli eri muodoissaan on ollut se THE musiikkityyli. Biisit raskaudellaan saavat pahankin ketutuksen purkautumaan hymyksi ja tästä musiikista saan ammennettua energiaa ihan joka päivään.

Moni tuntemani ihminen ei ole oikein päässyt metalliin sisälle, koska se on kuitenkin niin hirmuisesti erilaista kun perus NRJ ja Voice kanavilla soiva peruskaura. En tässä mitenkään tarkoita, että poppi yms olisi mitenkään huonompaa musiikkia - ainoastaan sitä että metalliin on pystymetsästä aika vaikeaa päästä kiinni. Jos esittelette tätä musiikkityyliä jollekin tutulle, niin suosittelisin jonkin sortin siedätyshoitoa. Aloitakaa vaikka ketjussakin mainitusta Nightwishistä ja edetkää siitä raskaampaan.

Tällä hetkellä minuun kolahtaa kovimmin suomalainen Wintersun. Jari Mäenpää on mielestäni nykyajan Mozart. Jarin biisit ovat niin isoja ja niissä on niin paljon (muttei liikaa) kaikkea, että näitä teoksia saa vaan ihmetellä. Kai Hahdon rummuttamistakin voisi kuunnella ja katsella vaikka koko päivän Tämä ei välttämättä ole kuitenkaan sieltä helpommasta päästä metallia, mutta laitan nyt kuitenkin videon kun näin paljon hehkutin.

^ Nerokas biisi kyllä, kuten tuppaavat tämän genren biisit usein olemaan.

Itsellä ainakin toimi raskaamman musiikin kanssa tuo "porttiteoria"; ensi kuulemalla joku Guano Apeskin oli liian raskasta ja "rumaa", mutta KMFDM (joka on industrialia) sentään toimi samoihin aikoihin ja ensi kuulemalta lähtien, ihme kyllä. Siitä sitten pikku hiljaa raskaampaan suuntaan, ja lopulta Arch Enemy oli se bändi joka sai mut tajuamaan örinälauluakin.

Minun mielenkiinto heviin ja siihen kuuluvaan metalliin lopahti jo 1980-luvun loppupuolella. Kaikki oli kuultu. Tuli örinää, joka kuulosti teennäiseltä, itseään turhaan korostavalta ja sitten tähän lajistoon, örinään, sotkettiin mukaan vielä kauniita, jopa klasarikuvioita, jolloin koko roska oli naurettavaa pelleilyä. Venomista tykkäsin ja tykkään vieläkin, kai se on niitä örinämusiikin alkulimoja.

Parasta heviä ja metallia ovat vanhat brittisuuruudet, Judakset, Ironmaidenit, ledzeppelinit, blacksabbathit, rainbowit, deeppurplet, lista jatkuu. Kiss on ollut parasta, ac/dc toiseksi parasta. Metallican eka levy, "Kill 'em All" on ehkä suosikkini kaikista maailman albumeista, kun bändi julkaisi toisen levynsä, Ride the lightningin, mielenkiinto hieman lopahti, se kuulosti Abbalta, soundit olivat liian hyvät.

No, ajasta eteenpäin ja 2000-luvulle. Tällöin aloin kiinnostua uudesta metallisarjan musiikista. Nightwish pullahti siksi suurestisoittavaksi bändiksi jollaisena se nykyisin tunnetaan. Se oli uutta. Bändi käytti ja käyttää sinfoniaorkesteria kuin yhtenä soittminenaan. Ei nosta sitä etualalle ja kyykistele taustalla vaan osoittaa sille paikan kuin basistille keikalla. Tuo Wintersun kuulostaa oikein hyvältä. Ehkäpä toinen nykymetallisarjan bändi joka on kiinnostava. Mikkelin Dinorokkiin tuleva System of down oli ihan kiinnostava aluksi, mutta liian kokeilevan ja nykivän kuuloista progea se on.

Children of Bodomhan on pieni suuri metallibändi. Faneja löytyy ympäri maailman. En ole koskaan kuullut yhtäkään hyvää Cob-biisiä. Samanlaisia kaikki. Biisejä kuunnellessa tunnistaa, että ne ei ole sävelletty pianolla eli kappaleet eivät muodosta selkeätä virtaa, eivät kulje kuin puron vesimassa. Minä kuulen biisit sellaisina, että Alexi Laiho on soitellut nurkissaan riffejä riffien perään ja tästä biisit on rakennettu. Väliin on keksitty musiikillisia siltoja, joita Roopelatvalat ja basistit keksivät vääntämällä murinaa. Ei kiinnosta.
Stam1na harrastaa samanlaista tapaa koota kappaleet, on riffejä ja on riffien väleihin keksittyjä musiikkikuvioita, tosin Stam1nan musiikki soi paremmin ja on musikaalisempaa kuin Cobin musiikki. Viimeisellä levyllään Stam1ina osoitti, että sehän onkin kehittyvä bändi, joka osaa haeskella uuttakin. Jopa hetkisen ajan se soi ja liikkuu ilman nykivyyttä.

kuu-kuu kirjoitti:Kiss on ollut parasta

Mä tykkäsin lapsena (~12v, eli samoihin aikoihin kun kuuntelin Smurffeja, Mr. Presidentiä ja Backstreet Boysia) aika paljonkin Kissistä Onhan se metallia, mutta kaukana raskaasta musiikista kuitenkin, ainakin nykymittapuulla. Noh, edelleenkin I Was Made For Loving You on huippubiisi.

^
Tai no, hard rockiahan Kiss on. Mutta ei näillä niin väliä ole. Sanoin AC/DC:n musiikkiakin heviksi, aina, vaikka hard rockia sekin on, ihan niin kuin Lordikin, ainakin monilta biiseiltään, eräs tuttu biisikin on semmoinen. Uudella Lordi-levyllä taitaa olla raskaampaa kolinaa, mitä voisi metalliksikin kuhtua.

Englanninkielisessä Wikipediassa on heavy metallista pitemmätkin rupinat.
http://en.wikipedia.org/wiki/Heavy_metal_music

kuu-kuu kirjoitti:Minun mielenkiinto heviin ja siihen kuuluvaan metalliin lopahti jo 1980-luvun loppupuolella. Kaikki oli kuultu. Tuli örinää, joka kuulosti teennäiseltä, itseään turhaan korostavalta ja sitten tähän lajistoon, örinään, sotkettiin mukaan vielä kauniita, jopa klasarikuvioita, jolloin koko roska oli naurettavaa pelleilyä. Venomista tykkäsin ja tykkään vieläkin, kai se on niitä örinämusiikin alkulimoja.

Olet ihan oikeassa, että hyvin usein tuo örinä voi kuullostaa varsin teennäiseltä. Vaikka nykyisin ovat nuokin metallibändit parantaneet paljon soundiaan.

kuu-kuu kirjoitti:Alexi Laiho on soitellut nurkissaan riffejä riffien perään ja tästä biisit on rakennettu. Väliin on keksitty musiikillisia siltoja, joita Roopelatvalat ja basistit keksivät vääntämällä murinaa. Ei kiinnosta.
Stam1na harrastaa samanlaista tapaa koota kappaleet, on riffejä ja on riffien väleihin keksittyjä musiikkikuvioita, tosin Stam1nan musiikki soi paremmin ja on musikaalisempaa kuin Cobin musiikki. Viimeisellä levyllään Stam1ina osoitti, että sehän onkin kehittyvä bändi, joka osaa haeskella uuttakin. Jopa hetkisen ajan se soi ja liikkuu ilman nykivyyttä.

Ihan samaa mieltä olen tuosta, että monet biisit ovat ns. riffitaiteilua, joista biisit on rakennettu. Ei ole menty ns. melodia-edellä.

Toisaalta Alexi Laiho on kuuluisa juuri tuosta riffitaiteilustaan ja häntä pidetään tämän hetken yhtenä maailman parhaista metallimusiikin kitaristeista. Monissa arvioinneissa on siellä top10:ssä.

Ei tuo riffitaiteilukaan aina huono juttu ole, mutta helposti se menee itsensä toistamiseen. Kun joka biisistä tulee mieleen vain pelkkää riffitaitelua, niin tulee mieleen että missä se musiikki on?

Mut pidän joistakin CoBin biiseistäkin. Hyvin tuntuu myös maailmalla menestyvän kyseinen bändi.

Tuo Stam1nan "Viimeinen Atlantis" levy vakuutti kyllä itseni. Vaikka en Stam1na faniksi tullut ja juuri yhtyeestä ole sen jälkeen niin hirveästi kiinnostunut, niin tuo on sellainen levy, johon tulee varmaan vielä palattua.

Kaikki eivät ehkä yhdistä metallimusiikkia ja iskelmää toisiinsa, mutta itselle tuosta löytyy jonkunlainen väliviiva. Voisin sanoa että metallimusiikki on paljolti nykyajan iskelmää eli sellaista kaihoisan surumielistä musiikkia, jossa on vahva tempo ja asenne. Sen takia menestyykin Suomessa hyvin.

Totta kai Viikate on tuosta paras esimerkki ja luonut tason varsin korkeaksi. Siltikin ihmettelen, miten yksikään toinen bändi ei ole mennyt Viikatteen tietä ja pyrkinyt tekemään samantyyppistä musiikkia, jossa iskelmän vaikutteet otettaisiin vahvemmin mukaan metallimusiikkiin.

Lajityyppinä metallin monipuolisuus iskee. Mutta samalla ongelmaksi tulee sekin, että moni tyylilaji muistuttaa liikaa toisiaan. Sitä on vähän kuin sitä perusrokkia ja vaikka siitä pitäisikin, niin ei jaksaisi jokaisen biisin muistuttavan toistaan. Mut toki sitten löytyy paljon niitä erojakin. Tietyt bändit nousevat jokaisesta musiikkigenrestä esiin, jotka ovat nostaneet koko genren suosiota. Sama juttu metalissakin kuten mainitut Metallica yms. bändit.

Enemmän tuo goottimetalli tuntuu olevan ominta lajiaan. Ehkäpä siinä musiikin melankolisuus tulee vahvimmin esiin.

^
Kyllä minusta esim. Kotiteollisuuden musiikki on metalli-iskelmää, ainakin nykyjään, sellaista yömetallia, siis Yö-yhtyeen musiikkia raskaasti esitettynä. Yön musiikkihan on myös itsessään hiukkasen raskaamman puoleista iskelmää. Siis puhun molli-iskelmästä. Tuo Viikate taas on aivan omanlaisensa bändi, kun sovittaa rautalankamusiikin, hevin ja iskelmän yhteen. Hyvin toimii, vaikka en kyllä pysty kuuntelemaan bändin musiikkia, sitä kaihoisaa laulamista. Olen saanut kaihoisia lauluja jo aivan liikaa. Kaihoisia lauluja joissa ei ole voimaa ja jättää voimattomuuden tunteen kuulijaan.

kuu-kuu kirjoitti:^
Kyllä minusta esim. Kotiteollisuuden musiikki on metalli-iskelmää, ainakin nykyjään, sellaista yömetallia, siis Yö-yhtyeen musiikkia raskaasti esitettynä. Yön musiikkihan on myös itsessään hiukkasen raskaamman puoleista iskelmää. Siis puhun molli-iskelmästä. Tuo Viikate taas on aivan omanlaisensa bändi, kun sovittaa rautalankamusiikin, hevin ja iskelmän yhteen. Hyvin toimii, vaikka en kyllä pysty kuuntelemaan bändin musiikkia, sitä kaihoisaa laulamista. Olen saanut kaihoisia lauluja jo aivan liikaa. Kaihoisia lauluja joissa ei ole voimaa ja jättää voimattomuuden tunteen kuulijaan.

Tuokin on totta että kun tarpeeksi kuuntelee ahdistuslaulantaa ahdistavilla sanoituksilla niin alkaa siinä itseäänkin ahdistamaan.
Pelkässä huutokarjumismetallissa tuollaista tunnetta ei välttämättä pääse syntymään kun biisit ottaa helpommin vitseinä kuin todellisena musiikillisena taideteoksena.
Tuollaisissa kaihoisemmissa värssyissä sitä ei ehkä niin helposti ohita itse kappaletta olan kohautuksella.

En tiedä onko tuo suomalainen ominaispiirre vai kiduttavatko muunkin maalaiset itseään esim. Arttu Wiskarin tyyppisillä biiseillä? Toki niitä biisejä löytyy Viikatteeltakin ja muilta tekijöiltä. Mut ehkä noissa Viikatteen kappaleissakin ne kuitenkin menevät jo sellaisen musiikillisen kauneuden ja hienouden puolelle, että ei haittaa vaikka vähän ankeammalta tuntuukin.

---

Olet ihan oikeassa myös noista arvioinneista Yöstä & Kotiteollisuudesta. Kotiteollisuuskin tuntuu rakentavan biisit lähes aina samalla kaavalla, joten tulee entistä enemmän mieleen nää iskelmänikkarit.

^
Kyllähän kaihoisia lauluja muuallakin kuunnellaan. Outoa mutta totta, juutuubista olen kuunnellut kaakkoisaasialaisia lauluja ja kovin suomalaiselta kaihoisalta iskelmämusiikilta kuulostavat.

Siis pitää tähän sanoa, että tykkäänhän minä mollilauluista ja ehkäpä kauniisti synkät biisit ovat niitä parhaimpia, kun ovat muuten taitavasti tehty. En pidä semmoisista voimattomista kaihoisista biiseistä jotka lauletaan vetelästi ja monesti vielä hieman imelästi ja joissa ei ole oikeanlaista tunnelmaa, edes semmoista johon voisi tarttua vollottamalla. Näitä tämmöisiä biisejä kuulee vieläkin liikaa. Veteliä, voimattomia biisejä, joissa kaadetaan epätoivo kuuntelijan päälle. Esim. Mikael Saaren biisi ei ollut tämmöinen ollenkaan, laulajassa ja laulussa on voimaa ja verta.

Pitää tähän ketjuun laittaa pari biisiä, jotka sattuivat vahingossa löytymään levyltä. Embraze näköjään lopetti jo 2006.

Nyt mennään alkujen alkuun. Vanhat miehet ovat tehneet levyn, "Now What?!" -nimisen, siltä yksi raita josta tehty video. Gillanin ääni ainakin biisissä vinkuu kuin ennenkin, aika vahanuken näköiseltä näyttää, kun ovat viipaloineet ja käsitelleet ukon kasvoja. Paice rummuissa, Glover bassossa. Stever Morse -niminen mies kitarassa, koettaa jäljitellä Blackmorea, mutta eihän hänestä semmoiseksi. Don Airey koskettimissa. Hiukkasen ohuelta kuulostaa paikka paikoin, tyhjää enemmän kuin kaivattua kolinaa. Mutta ei tämä paska biisi ole, yllättävän hyvä. En vaan oikein saa kyllikseni, vaikka koettavat niin tarjota. Tuntuu että odotan koko ajan että saisin huipentuman.

kuu-kuu kirjoitti:Parasta heviä ja metallia ovat vanhat brittisuuruudet, Judakset, Ironmaidenit, ledzeppelinit, blacksabbathit, rainbowit, deeppurplet, lista jatkuu. (...) ac/dc

Olen aika paljosta täysin samaa mieltä kanssasi tämän otiskon alla. Paitsi että oma mielenkiinto ei kyllä lakannut. Ihan uusista on mahdollista löytää käsittämättömiä huippuja. Ruotsalainen Pain of Salvation on yksi sellainen, ehä parasta musiikkia tällä hetkellä tuottava aktiivinen. Opethista opin pitämään myös, ja siinä örinät toimivat, ovat perusteltu osa instrumentaalista ilmaisua. Folk-alaotsikon alla paljon hyvää. Wintersunkin sinne kuuluu, Turisas lisäksi pitävät kiinni yhdestä hevin vapauttavimmasta ja tärkeimmästä elementistä: paisuttelun taiteesta, huonosta mausta ja banaalista. Moderni metalli on tästä pyrkinyt eroon joko äijämäiseen kovuuteen tai älykkyyteen, ja molemmat tiet johtavat ilamisulliseen kuivuuteen, tai pois rockin rytmeistä popin ja klassisen epäruumillisuuteen.

kuu-kuu kirjoitti:Metallican (...) kuulosti Abbalta, soundit olivat liian hyvät.

Ei se ole pelkät soundita vaan se, että se todella on sukua Abballe, pois bluesin juurista, rockista. Tai etenkin Metallican jälkeen tulevat ovat, Metallica itse onnitui sen grooven säilyttämään, jalostamaankin päälle käyväksi voimaksi, Enter Sandman.

kuu-kuu kirjoitti:Alexi Laiho.

Periaatteessa CoBista samaa mieltä, mutta kyllä Alexi Laihon kitaransoitto on täyttä taidetta, enkä tarkoita teknistä tiluttelua, vaan sen jalostamista em. päällekäyväksi grooveksi. Juuri se erottaa Laihon monista muista teknisistä metallikitaristeista.

kuu-kuu kirjoitti:Stam1ina.

Stam1nalta puuttuu kitaroinnista Laihon kyky kohottaa se teknisyys tunteeksi, mutta niillä on sanat ja stemmat ja välillä raikkaalta tuntuva 1970-luvun vasurilaulujen melodinenperinne, välillä se käy hermoille kun musiikki suurina annoksina tasapaksua, kitara ulvahtaa aina samalla tavalla, laulussa säkeistön tykitys ja kertosäkeen melodisuus toistuvat aivan liiaksi.

Mutta omia erityisiä lemmikkejäni ovat ne uskomattoman upeat laulajat.

ta1ja kirjoitti:

kuu-kuu kirjoitti:Metallican (...) kuulosti Abbalta, soundit olivat liian hyvät.

Ei se ole pelkät soundita vaan se, että se todella on sukua Abballe, pois bluesin juurista, rockista. Tai etenkin Metallican jälkeen tulevat ovat, Metallica itse onnitui sen grooven säilyttämään, jalostamaankin päälle käyväksi voimaksi, Enter Sandman.

No minulle Metallican eka "Kill 'em All" -levy on yksi parhaista levyistä mitä koskaan on missään tehty ja se ei kyllä ollut Abban lapsosia, se oli punkkia ja progea, ja soundeiltaan mukavasti kohisevaa ja rätisevää. Enter Sandman on ihan hyvä biisi, oli silloinkin kun kuulin sen tuoreeltaan, mutta ei se napannut mukaansa sen vertaisesti, että olisin taas ruvennut kuuntelemaan Metallicaa ahkerasti. Olen jälkeenpäin kyllä hankkinut mustan-levyn ja mielelläni sitä kuuntelen. Kill 'em Allia ei juuri mikään voita.
Minä en ole aivan varma tuosta, etteikö blues ja rock kuuluisi nykymetallibändienkin musiikeissa, ainakin joittenkin. Nimenomaan rhythm§blues, jota soiteskelivat muunmuassa Animals, Moody Blues ja Cream 1960-luvulla, Jotkut jopa sanovat, että Creamin bluesvetoiset biisit olisivat alkuheavyä, kuten Sunshine of your love. Ihan Kotiteollisuuden musiikissakin nämä kuuluvat.
Mutta onhan metalli soseutunut ja rakentunut kuin uudenvuoden tina viime vuosikymmeninä.
Abba taas on jatkumoa Beatlesille ja Beach Boysille muunmuassa ja on siinä mukana myös schlageria, niin omaa ruotsalaista kuin vierasta. Ei se aivan irti rockistakaan ole. Kyllä Buddy Hollyn varjo vilahtelee.

kuu-kuu kirjoitti:Abba taas on jatkumoa Beatlesille ja Beach Boysille muunmuassa ja on siinä mukana myös schlageria, niin omaa ruotsalaista kuin vierasta. Ei se aivan irti rockistakaan ole. Kyllä Buddy Hollyn varjo vilahtelee.

Ei olekaan kokonaan, siis metallista, rokki kadonnut, mutta joistain osioista on. Jos joskus aikoinaan oli havaittavissa jakolinja rollareiden ja beatlesin välillä, niin se on juuri se beatlesin haara, joka on sellaista länsimaisen kulttuurin perinnettä seuraavaa ja rollarit jotain muutakin, sitä mikä kuuluu rockiin. Ja se vie siihen tekniseen metalliin. Itse olen niin bluespohjassa kiinni, että Metallicakin on ollut hieman liiaksi siitä pois. Kill em All meni minulta täysin ohi teininä, liian nuori/poikien musiikkia/ei ollut Dion klataista romanttista tai Coverdalen kaltaista mimmimagneettia ...

^
Joo, ja metallista ja hevistä yleensä piti tietenkin sanoa, nykymetallista, että onhan siellä paljon mukana myös klassisen musiikin piirteitä, siis kuuluu muittenkin bändien ym. metallipossejen musiikeissa kuin Nightwishin. Minusta tuo on mukavakin juttu, varsinkin kun musiikit soivat hyvin. Esim. kertomasi tai kuppilan listoille tuomasi Wintersun on tämän lajin hyvä esimerkki. Taiteellisia ja hyviä biisejä. Ehkäpä kiinnostavin nykymetallimusiikin löytö minulle.
Ja tietenkin piti sanoa kappaleet myös Motörheadista, joka kuuluu metallilajiston synnyttäjiin ja suuriin vaikuttajiin. Muunmuassa Metallican Lars Ulrich oli Amerikan Motörhead-faniryhmän tai vastaavan johtaja. Motörhead taas pohjautuu bluesrockiin, vaikkakin Lemmyn suurin suosikki taitaa olla Beatles, ihme ja kumma. Tai ei niinkään ihme, soittihan tuokin bändi aluksi tietynlaista bluesrockia ja rockia varsinkin, Little Richardia, Chuck Berrya ja semmoista.

kuu-kuu kirjoitti: yllättävän hyvä. En vaan oikein saa kyllikseni, vaikka koettavat niin tarjota. Tuntuu että odotan koko ajan että saisin huipentuman.

Pitää kyllä tutustua tuohon Deep Purplen uuteen levyyn. Hienoltahan toi biisi vaikutti. Tuli hyvin paljon mieleen sitä ns. "vanhaa Deep Purplea".

En Black Sabbathista oo oikein koskaan innostunut, mutta tää uusi biisi kuullosti melko hyvältä:

^
Minulla meni parikymmentä vuotta aikaa, että innostuin varhaisesta Black Sabbathista ja sen jälkeen olen pitänyt sitä mitä parhaimpana tunkkaisuus-hevibändinä, ja myös hyvänä tunnelmamusiikkina, siis sitä Paranoid-ajan Sabbathia. Paranoid on muuten mielestäni huonoin biisi tuolla "Paranoid" -levyllä. Dio-ajan Sabbathista kyllä pidin heti, kun sitä kuulin teininä.

Pistänpä tähän uuden, tai no jo kolme viikkoa vanhan Shildreni-biisin, joka on eka video tulevalta Halo of Blood -levyltä, joka ilmestyy kesäkuun alussa.

^
En oikein vakuuttunut tuosta uudesta CoBin sinkusta.

Nyt on soinut tälläinen:


Stoner Rock. Toi suomalainen Blakekin oli hyvä esimerkki tästä "Stoner rockista", jonka Sa7urnus-levyä joskus kehuin täälläkin.

^
En ole koskaan kuullut termiä stoner-rock. Motörheadmaista musaahan tuo Cathedral, jossa näköjään on Napalm Deathin ex-laulaja murisemassa.

kuu-kuu kirjoitti:En ole koskaan kuullut termiä stoner-rock.

Voisiko olla siksi, että stoner on vähän sellaista jankkaamisen taidetta, siinä on keskiössä sellaisia asiota, joille minä en ole huomannut sinun antavan pätkääkään arvoa . Tai sitten noita genrejä metallin alla on niin paljon että kuka niitä olisi kuullut, Kyuss, Queens of Stone Age, Mastodon ... tai ehkä Melvins ainakin on silti tuttuja nimiä?

Blakesta sen verran, että minusta se on on vain tylsä, sellainen Radio Rockin väkisin tyrkyttämä. No voi olla riffejä, mutta biisit ovat lajinkin huomoioden tasapaksuja ja tylsiä, laulussa täytetään muodollisia ehtoja mutta ei oikein ilmaista. Livenä ei groovaa kovin, mikä tässä lajissa vie suohon. Pari kertaa nähnyt, en ole innostunut.

ta1ja kirjoitti: Voisiko olla siksi, että stoner on vähän sellaista jankkaamisen taidetta, siinä on keskiössä sellaisia asiota, joille minä en ole huomannut sinun antavan pätkääkään arvoa

Kyllä minä pätkän Arvoa annan, yli satavuotta kestävän semmoisen. Ylppöhän oli vallan pätkä kooltaan. Enpä vaan ole genreistä perillä. Ja niin kuin huomautin, tuo Cathedral kuulosti Motörhead-musiikilta, ja Motörhead on omia alkubändejäni, joita kuuntelin, jo ennen kuin olin mennyt sekaisin hevistä. Heittosi on totta siltä osin, etten ehkä jaksa kuulla uutta Motörhead-musiikkia, kun samat on jo tehty ennen. Ja aika jankkaavaa on esim. 1960-luvun "valkoinen blues", Yardbirdsit ja Fleetwood Macit, niitä myöskin kuuntelen. Ja sen lisäksi kuuntelen vähän kaikkea, kunhan vaan ovat hyviä. Tämäpä vasta jankkaava biisi onkin ja yksitoikkoinen. Mutta hyvä. Jo lapsena pidin.
Eddie Cochran – Somethin Else

Kuullostipa todella hienolta tämä. Tuli mieleen tietenkin Tarja Turunen... Mutta hieno juttu että tämän kaltaista musiikkia Suomessa tehdään ja tulee "uusia tekijöitä".

Ex-AMBERIAN DAWN Singer Heidi Parviainen Uploads Debut Video From DARK SARAH Project

09MARCH
DARK SARAH, the new project from former AMBERIAN DAWN vocalist Heidi Parviainen, has released a debut video, for the song Save Me. Watch the clip below:At the moment Dark Sarah is making its first studio album. The musical style will combine elements of film music and metal music. Heidi has announced several guest musicians like Manuela Kraller (XANDRIA), Inga Scharf (VAN CANTO), Kasperi Heikkinen (U.D.O, MERGING FLARE), Jukka Koskinen (WINTERSUN, AMBERIAN DAWN) and Heikki Saari (NAILDOWN, TUONI) to feature on her first album. Heidi: "This is a dream come true to me and the sky is the only limit for what I can do from now on, I will use the whole range of my creativity. Im going to search for my boundaries, both musically and mentally. Im also going to include my instrume

Timo Tolkin projektikin kiinnosti kun alunperin siitä luin jutun, mutta kieltämättä lopputulos ei vakuuttanut. En jaksa edes tuota singleä laittaa tähän kun kuullostaa niin "perusmetallilta". En tiedä ovatko nuo muut biisit parempia...