Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
Säännöt:
1. Kilpailijoiden tulee arvata, mikä maa antaa millekin maalle täydet pisteet 6.5. käytävässä 1. semifinaalissa.
2. Veikkaus tehdään vastaamalla tähän viestiin listalla, josta selviää, minkä maan olettaa antavat millekin maalle 12 pistettä. Maiden nimet riittävät, laulujen nimiä ei tarvitse kirjoittaa.
3. Vain yksi arvauksen kohde per maa kelpuutetaan. Huomaa, että vain saman semifinaalin maat äänestävät toisiaan, esiintymisjärjestyksessä: Armenia, Latvia, Viro, Ruotsi, Islanti, Albania, Venäjä, Azerbaidzan, Ukraina, Belgia, Moldova, San Marino, Portugali, Alankomaat, Montenegro ja Unkari. Lisäksi 1. semifinaalissa äänestävät suurista rahoittajamaista Espanja ja Ranska ja kisaisäntä Tanska.
4. Veikkausaika loppuu tiistain semifinaalin alkaessa (6.5.2014 kello 22.00), johon asti veikkaustaan saa myös muokata.
5. Jokaisesta oikeasta veikkauksesta saa yhden (1) pisteen. Miinuspisteitä ei voi saada. Minimipistemäärä yhdellä veikkauksella on 0 ja maksimipistemäärä 19.
6. Eniten pisteitä kerännyt kisaaja voittaa. Jos kahdella tai useammalla kisaajalla on yhtä monta pistettä, sija jaetaan.
Tähän ketjuun vain ja ainoastaan veikkausrivit, kommentointisivu löytyy täältä.
Onnea veikkauksiin!
Kopioi allaoleva lista omaan viestiisi ja lisää veikkaamasi maan nimi perään!
12 pistettä Armenialta saa:
12 pistettä Latvialta saa:
12 pistetta Virolta saa:
12 pistetta Ruotsilta saa:
12 pistettä Islannilta saa:
12 pistettä Albanialta saa:
12 pistetta Venäjältä saa:
12 pistettä Azerbaidzanilta saa:
12 pistetta Ukrainalta saa:
12 pistetta Belgialta saa:
12 pistetta Moldovalta saa:
12 pistettä San Marinolta saa:
12 pistettä Portugalilta saa:
12 pistetta Alankomailta saa:
12 pistetta Montenegrolta saa:
12 pistettä Unkarilta saa:
12 pistettä Espanjalta saa:
12 pistetta Tanskalta saa:
12 pistettä Ranskalta saa:
Säännöt:
1. Kilpailijoiden tulee arvata, mikä maa antaa millekin maalle täydet pisteet 6.5. käytävässä 1. semifinaalissa.
2. Veikkaus tehdään vastaamalla tähän viestiin listalla, josta selviää, minkä maan olettaa antavat millekin maalle 12 pistettä. Maiden nimet riittävät, laulujen nimiä ei tarvitse kirjoittaa.
3. Vain yksi arvauksen kohde per maa kelpuutetaan. Huomaa, että vain saman semifinaalin maat äänestävät toisiaan, esiintymisjärjestyksessä: Armenia, Latvia, Viro, Ruotsi, Islanti, Albania, Venäjä, Azerbaidzan, Ukraina, Belgia, Moldova, San Marino, Portugali, Alankomaat, Montenegro ja Unkari. Lisäksi 1. semifinaalissa äänestävät suurista rahoittajamaista Espanja ja Ranska ja kisaisäntä Tanska.
4. Veikkausaika loppuu tiistain semifinaalin alkaessa (6.5.2014 kello 22.00), johon asti veikkaustaan saa myös muokata.
5. Jokaisesta oikeasta veikkauksesta saa yhden (1) pisteen. Miinuspisteitä ei voi saada. Minimipistemäärä yhdellä veikkauksella on 0 ja maksimipistemäärä 19.
6. Eniten pisteitä kerännyt kisaaja voittaa. Jos kahdella tai useammalla kisaajalla on yhtä monta pistettä, sija jaetaan.
Tähän ketjuun vain ja ainoastaan veikkausrivit, kommentointisivu löytyy täältä.
Onnea veikkauksiin!
Kopioi allaoleva lista omaan viestiisi ja lisää veikkaamasi maan nimi perään!
12 pistettä Armenialta saa:
12 pistettä Latvialta saa:
12 pistetta Virolta saa:
12 pistetta Ruotsilta saa:
12 pistettä Islannilta saa:
12 pistettä Albanialta saa:
12 pistetta Venäjältä saa:
12 pistettä Azerbaidzanilta saa:
12 pistetta Ukrainalta saa:
12 pistetta Belgialta saa:
12 pistetta Moldovalta saa:
12 pistettä San Marinolta saa:
12 pistettä Portugalilta saa:
12 pistetta Alankomailta saa:
12 pistetta Montenegrolta saa:
12 pistettä Unkarilta saa:
12 pistettä Espanjalta saa:
12 pistetta Tanskalta saa:
12 pistettä Ranskalta saa:
"Kun myrskyt riehuu ja kaataa heikkoja
pää nosta pystyyn ja pysy vahvana"
pää nosta pystyyn ja pysy vahvana"
- ESC93
- Siivooja
- Viestit: 16388
- Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
- Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
- Viesti:
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Unkari
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Armenia
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Moldova
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Unkari
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Montenegro
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: San Marino
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Belgia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Armenia
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Moldova
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Unkari
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Montenegro
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: San Marino
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Belgia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Azerbaidzan
Imagine a world where no one knows my name
Where I can be young and make my own mistakes
Sometimes I just wanna say I'm not okay
Imagine a world where no one knows my name
Where I can be young and make my own mistakes
Sometimes I just wanna say I'm not okay
Imagine a world where no one knows my name
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Azerbaijan
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Azerbaijan
12 pistetta Venäjältä saa: Ukraina
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Venäjä
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Venäjä
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Azerbaijan
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Azerbaijan
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Azerbaijan
12 pistetta Venäjältä saa: Ukraina
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Venäjä
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Venäjä
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Azerbaijan
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Viimeksi muokannut Aleksi, 06 Touko 2014, 20:54. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Got a fire and a country heart
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Venäjä
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Venäjä
12 pistetta Belgialta saa: Armenia
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Portugali
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Armenia
12 pistetta Montenegrolta saa: Albania
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Moldova
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Venäjä
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Venäjä
12 pistetta Belgialta saa: Armenia
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Portugali
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Armenia
12 pistetta Montenegrolta saa: Albania
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Moldova
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Keep your head high above the water
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Latvia
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Unkari
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa:
12 pistetta Ukrainalta saa: Unkari
12 pistetta Belgialta saa: Armenia
12 pistetta Moldovalta saa: Unkari
12 pistettä San Marinolta saa: Azerbaidzhan
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Armenia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Ukraina
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Latvia
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Unkari
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa:
12 pistetta Ukrainalta saa: Unkari
12 pistetta Belgialta saa: Armenia
12 pistetta Moldovalta saa: Unkari
12 pistettä San Marinolta saa: Azerbaidzhan
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Armenia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Ukraina
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
"Kyllä Suomen luonto on sitten kaunis. Varsinkin, kun se palaa."
-Miik-
-Miik-
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistettä Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Armenia
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Armenia
12 pistetta Moldovalta saa: Venäjä
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Armenia
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistettä Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Armenia
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Armenia
12 pistetta Moldovalta saa: Venäjä
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Armenia
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
The Decision Has Got To Be Made"
Melovin - Under The Ladder
- jee euroviisut
- Press
- Viestit: 19979
- Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Armenia
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Armenia
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Armenia
12 pistettä Unkarilta saa: Ukraina
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Latvialta saa: Armenia
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Armenia
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Armenia
12 pistettä Unkarilta saa: Ukraina
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Azerbaidzan
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Armenia
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Armenia
12 pistetta Moldovalta saa: Armenia
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Albania
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Armenia
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Armenia
12 pistetta Moldovalta saa: Armenia
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Albania
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own
Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"
Israel is the apple of God’s eye
Out here on my own
Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"
Israel is the apple of God’s eye
- akuankka13
- Kanta-asiakas
- Viestit: 9007
- Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
- Paikkakunta: Vanajan taka
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Unkari
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Belgia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Belgia
12 pistettä Portugalilta saa: Belgia
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Armenia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Unkari
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Belgia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Belgia
12 pistettä Portugalilta saa: Belgia
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Armenia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Unkari
Qaj.
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Alankomaat
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Alankomaat
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Viimeksi muokannut Serduchka, 02 Touko 2014, 21:54. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Moldova
12 pistettä Portugalilta saa: Unkari
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Unkari
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Moldova
12 pistettä Portugalilta saa: Unkari
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Unkari
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Latvia
12 pistetta Ruotsilta saa: Islanti
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Unkari
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Venäjä
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ruotsi
12 pistettä San Marinolta saa: Belgia
12 pistettä Portugalilta saa: Belgia
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Montenegro
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Alankomaat
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Latvia
12 pistetta Ruotsilta saa: Islanti
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Unkari
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Venäjä
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ruotsi
12 pistettä San Marinolta saa: Belgia
12 pistettä Portugalilta saa: Belgia
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Montenegro
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Alankomaat
Žvižej fucked up the solo
- Teräsbekoni
- Kanta-asiakas
- Viestit: 11428
- Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Montenegro
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Montenegro
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Montenegro
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Montenegro
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Irlanti 3. Alankomaat 4. Ukraina 5. Norja 6. Iso-Britannia 7. Espanja 8. Itävalta 9. Liettua 10. Latvia
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Ruotsi
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Unkari
12 pistetta Ukrainalta saa: Unkari
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: San Marino
12 pistettä San Marinolta saa: Alankomaat
12 pistettä Portugalilta saa: Ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: Armenia
12 pistetta Montenegrolta saa: Venäjä
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Ruotsi
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Unkari
12 pistetta Ukrainalta saa: Unkari
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: San Marino
12 pistettä San Marinolta saa: Alankomaat
12 pistettä Portugalilta saa: Ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: Armenia
12 pistetta Montenegrolta saa: Venäjä
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Unkari
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Unkari
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Unkari
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Armenia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Azerbaijan
12 pistettä Espanjalta saa: Unkari
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Unkari
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Unkari
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Unkari
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Armenia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Azerbaijan
12 pistettä Espanjalta saa: Unkari
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Unkari
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Ruotsi
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Unkari
12 pistetta Ukrainalta saa: Unkari
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: San Marino
12 pistettä San Marinolta saa: Alankomaat
12 pistettä Portugalilta saa: Ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: Armenia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ruotsi
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Armenia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Unkari
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Ruotsi
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Unkari
12 pistetta Ukrainalta saa: Unkari
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: San Marino
12 pistettä San Marinolta saa: Alankomaat
12 pistettä Portugalilta saa: Ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: Armenia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ruotsi
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Armenia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: ukraina
12 pistettä Latvialta saa: ruotsi
12 pistetta Virolta saa: armenia
12 pistetta Ruotsilta saa: unkari
12 pistettä Islannilta saa: ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: armenia
12 pistetta Belgialta saa: unkari
12 pistetta Moldovalta saa: ruotsi
12 pistettä San Marinolta saa: unkari
12 pistettä Portugalilta saa: ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: alankomaat
12 pistettä Unkarilta saa: ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: armenia
12 pistettä Latvialta saa: ruotsi
12 pistetta Virolta saa: armenia
12 pistetta Ruotsilta saa: unkari
12 pistettä Islannilta saa: ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: armenia
12 pistetta Belgialta saa: unkari
12 pistetta Moldovalta saa: ruotsi
12 pistettä San Marinolta saa: unkari
12 pistettä Portugalilta saa: ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: alankomaat
12 pistettä Unkarilta saa: ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: armenia
Viimeksi muokannut mariah, 26 Huhti 2014, 22:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- + Viisut +
- Kanta-asiakas
- Viestit: 5061
- Liittynyt: 15 Maalis 2008, 09:46
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistettä Virolta saa: Venäjä
12 pistettä Ruotsilta saa: Venäjä
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistettä Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidžanilta saa: Ukraina
12 pistettä Ukrainalta saa: Armenia
12 pistettä Belgialta saa: Alankomaat
12 pistettä Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Montenegro
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistettä Alankomailta saa: Belgia
12 pistettä Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Islanti
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistettä Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistettä Virolta saa: Venäjä
12 pistettä Ruotsilta saa: Venäjä
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistettä Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidžanilta saa: Ukraina
12 pistettä Ukrainalta saa: Armenia
12 pistettä Belgialta saa: Alankomaat
12 pistettä Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Montenegro
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistettä Alankomailta saa: Belgia
12 pistettä Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Islanti
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistettä Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Who's the one that has the right?
Treat us wrong and tell us what is right?
Bringing crowd against the squad
Treat us wrong and tell us what is right?
Bringing crowd against the squad
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Armenia
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Armenia
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Armenia
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Armenia
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 5200
- Liittynyt: 09 Syys 2008, 16:19
- Paikkakunta: ... (Kouvola)
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistettä Virolta saa: Ruotsi
12 pistettä Ruotsilta saa: Belgia
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistettä Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistettä Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Belgialta saa: Ruotsi
12 pistettä Moldovalta saa: Unkari
12 pistettä San Marinolta saa: Montenegro
12 pistettä Portugalilta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Alankomailta saa: Belgia
12 pistettä Montenegrolta saa: Ruotsi
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Latvia
12 pistettä Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistettä Virolta saa: Ruotsi
12 pistettä Ruotsilta saa: Belgia
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistettä Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistettä Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Belgialta saa: Ruotsi
12 pistettä Moldovalta saa: Unkari
12 pistettä San Marinolta saa: Montenegro
12 pistettä Portugalilta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Alankomailta saa: Belgia
12 pistettä Montenegrolta saa: Ruotsi
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Latvia
12 pistettä Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Bussi tytön aina ohi onnen vie
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Armenia
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Unkari
12 pistetta Moldovalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä San Marinolta saa: Venäjä
12 pistettä Portugalilta saa: Unkari
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Latvia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Belgia
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Armenia
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Unkari
12 pistetta Moldovalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä San Marinolta saa: Venäjä
12 pistettä Portugalilta saa: Unkari
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Latvia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Belgia
Aina mun pitää käydä suihkussa
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Venäjä
12 pistetta Ruotsilta saa:Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa:Azerbaijan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Hollanti
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Ukraina
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Venäjä
12 pistettä Unkarilta saa: Azerbaijan
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Venäjä
12 pistetta Ruotsilta saa:Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa:Azerbaijan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Hollanti
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Ukraina
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Venäjä
12 pistettä Unkarilta saa: Azerbaijan
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Unkari
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Unkari
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Hollanti
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Albania
12 pistettä Portugalilta saa: Albania
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Unkari
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Unkari
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Hollanti
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Albania
12 pistettä Portugalilta saa: Albania
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Ruotsi
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Ruotsi
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Unkari
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Albania
12 pistetta Ukrainalta saa: Montenegro
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Unkari
12 pistetta Alankomailta saa: Ukraina
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Albania
12 pistetta Ukrainalta saa: Montenegro
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Unkari
12 pistetta Alankomailta saa: Ukraina
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Viimeksi muokannut Vendi8, 05 Touko 2014, 18:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Armenia
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Ruotsi
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Islanti
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Armenia
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Ruotsi
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Ukraina
12 pistettä Unkarilta saa: Islanti
12 pistettä Espanjalta saa: Ruotsi
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Ruotsi
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Armenia
12 pistetta Virolta saa: Unkari
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Unkari
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä San Marinolta saa: Albania
12 pistettä Portugalilta saa: Armenia
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Albania
12 pistettä Unkarilta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Espanjalta saa: Armenia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Armenia
12 pistetta Virolta saa: Unkari
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Unkari
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Venäjä
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Azerbaidzan
12 pistettä San Marinolta saa: Albania
12 pistettä Portugalilta saa: Armenia
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Albania
12 pistettä Unkarilta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Espanjalta saa: Armenia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Armenia
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzhan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Azerbaidzhan
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Armenia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
12 pistettä Latvialta saa: Venäjä
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Armenia
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Azerbaidzhan
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Armenia
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ukraina
12 pistettä San Marinolta saa: Azerbaidzhan
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Armenia
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Armenia
- Maalaispoju
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1382
- Liittynyt: 06 Syys 2012, 21:15
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Unkari
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Unkari
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Unkari
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Unkari
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Unkari
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Montenegro
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Unkari
12 pistettä San Marinolta saa: Armenia
12 pistettä Portugalilta saa: Unkari
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Unkari
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Unkari
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Venäjä
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Venäjältä saa: Ruotsi
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ruotsi
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Ruotsi
12 pistetta Moldovalta saa: Armenia
12 pistettä San Marinolta saa: Ruotsi
12 pistettä Portugalilta saa: Ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ruotsi
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Portugal
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Latvialta saa: Viro
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Venäjältä saa: Ruotsi
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ruotsi
12 pistetta Ukrainalta saa: Azerbaidzan
12 pistetta Belgialta saa: Ruotsi
12 pistetta Moldovalta saa: Armenia
12 pistettä San Marinolta saa: Ruotsi
12 pistettä Portugalilta saa: Ruotsi
12 pistetta Alankomailta saa: Belgia
12 pistetta Montenegrolta saa: Ruotsi
12 pistettä Unkarilta saa: Armenia
12 pistettä Espanjalta saa: Portugal
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Ruotsi
Re: Douze points -veikkaus, 1. semifinaali 2014
12 pistettä Armenialta saa: Ukraina
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Armenia
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Unkari
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ruotsi
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Armenia
12 pistettä Unkarilta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Latvialta saa: Ruotsi
12 pistetta Virolta saa: Ruotsi
12 pistetta Ruotsilta saa: Unkari
12 pistettä Islannilta saa: Ruotsi
12 pistettä Albanialta saa: Armenia
12 pistetta Venäjältä saa: Armenia
12 pistettä Azerbaidzanilta saa: Ukraina
12 pistetta Ukrainalta saa: Unkari
12 pistetta Belgialta saa: Alankomaat
12 pistetta Moldovalta saa: Ruotsi
12 pistettä San Marinolta saa: Unkari
12 pistettä Portugalilta saa: Ukraina
12 pistetta Alankomailta saa: Ruotsi
12 pistetta Montenegrolta saa: Armenia
12 pistettä Unkarilta saa: Azerbaidzan
12 pistettä Espanjalta saa: Portugali
12 pistetta Tanskalta saa: Ruotsi
12 pistettä Ranskalta saa: Ruotsi