Eurovision laulukilpailu 1994

Viisuvuosikerrat 1956–2023
AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Hazlehurst kirjoitti:
AntSa kirjoitti:
9. HOLLANTI     Waar is de zon      ****
Kiehtova laulu; yhtäaikaa herkkä ja vahva. Yksinkertainen ja mahtaileva. Laulu, sovitus ja tulkinta kasvaa loppuaan kohden. Kipinä syttyy suureen liekkiin! Willekehän oli tehnyt jo hienon uran maassaan ja kutsunkin häntä aina maansa "Katri Helenaksi". Aurinko oli häneltä hukassa - onneksi mustasta puvustaan löytyi myöskin paljettia joka ehkä mukaili siis tekstiä. Käsittämättömän alhainen sijoitus raadeilta ei minua yllättänyt - vaikkakin pidin tästä laulusta jo ensikuulemalta.


10. ISLANTI     Naetur      ****
Siggaa parhaimmillaan. Jotenkin tuntui, että tässä kisassa Sigga oli aidoimmillaan. Karismassa piisasi ja viisukin oli soul-vaikutteineen hieno! Uskottava tulkinta - joskin nuo tuon ajan kaulukset ja suuret helmet hieman vieraannuttavat tänään. Raikas ääni ja esiintyminen. Hyvin nautittava kokonaisuus.

Kiitos ihanista kommenteista Williken ja Siggan lauluista !  :hiphei:
:hali:  Kiitos Sinulle nimimerkki Hazlehurst!  :hali:  Mukavaa jos luette näitä.  :lashatumbai:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
Ate
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3480
Liittynyt: 15 Marras 2004, 20:35
Paikkakunta: Tampere

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja Ate »

Kas vain, oma lista puuttui vallan kokonaan :shock: Vaan eipä puutu enää :mrgreen:

:voitto: Islanti - Sigga - Nætur
:hopea: Puola - Edyta Górniak - To nie ja!
:pronssi: Kypros - Evridiki - Ime anthropos ki ego
4. Portugali - Sara Tavares - Chamar a música
5. Iso-Britannia - Frances Ruffelle - We will be free (lonely symphony)
6. Norja - Elisabeth Andreassen & Jan Werner Danielsen - Duett
7. Saksa - MeKaDo - Wir geben 'ne Party
8. Malta - Chris & Moira - More than love
9. Suomi - CatCat - Bye bye baby
10. Irlanti - Paul Harrington & Charlie McGettigan - Rock 'n' roll kids

11. Venäjä - Youddiph - Vechni strannik
12. Viro - Silvi Vrait - Nagu merelaine
13. Unkari - Friderika - Kinek mondjam el vétkeimet?
14. Itävalta - Petra Frey - Für den Frieden der Welt
15. Kroatia - Tony Cetinski - Nek' ti bude ljubav sva
16. Ruotsi - Marie Bergman & Roger Pontare - Stjärnorna
17. Alankomaat - Willeke Alberti - Waar is de zon
18. Bosnia & Hertsegovina - Alma & Dejan - Ostani kraj mene
19. Slovakia - Martin Durinda & Tublatanka - Nekonečná pieseň
20. Kreikka - Kostas Bigalis - Diri diri
21. Ranska - Nina Morato - Je suis un vrai garçon
22. Liettua - Ovidijus Vyšniauskas - Lopšinė mylimai
23. Sveitsi - Duilio - Sto pregando
24. Espanja - Alejandro Abad - Ella no es ella
25. Romania - Dan Bittman - Dincolo de nori
"Kyllä Suomen luonto on sitten kaunis. Varsinkin, kun se palaa."
-Miik-

Avatar
Aintsu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17145
Liittynyt: 15 Marras 2003, 11:37
Paikkakunta: Kotka

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja Aintsu »

Jee, listoja, jee! :D

Aina yhtä kiva tehdä sekä lukea ^^
You're not ugly, you are smart, talented
And have abilities to make the world better

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Kiitoksia listastasi ATE!  :hali:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Kolme vuotta edellisestä päivityksestä. Järkyttävän paljon balladeja, mutta ehkä minusta on tullut keski-ikäinen setä, sillä jaksoin katsoa ja kuunnella kaikki 25 biisiä putkeen.  :miettii:

Siirsin VHS:ltä matskua DVD:lle... Kone näytti kyllä tallentavan, mutta ei suostu toistamaan levyä.  UUSIKSI MENI! :niinpa:

Dublinissa tehtiin varmasti kabineteissa härskejä pisteiden vaihtokauppoja. Jotenkin haiskahti palaneen käry muutaman maan antaessa pojoja. Lehmänkauppoja, sanon minä!  :niinpa:

Malta antoi: Slovakia 12, Kroatia 10, B-H 7...
B-H antoi: Malta 12...
Slovakia antoi: Kroatia 10, Malta 10, B-H 8...
Kroatia antoi: Malta 7, B-H 4...

En pitänyt juontajista, enkä Suomen selostajista. Kirsi-Marja "Niinpä" Niemi ja Erkki Pohjanheimo. ARGH!!  :evil:
Ja aiku YLE:n jengi oli vappuaaton tunnelmissa. Niinku nyt Maltan biisin lopussa alkaa Radio-uutiset kuulumaan läpi tv-lähetyksessä. :twisted: Onneksi loppui sentään just ennen Alankomaiden kappaleen alkamista. Vaatemuoti... Monella oli ihan liian suuria vaatteita päällä. Hirveitä telttoja ja röyhelöä. Nauratti katsoa. Mutta eiköhän riitä marmatus ja mennä päivän pisteisiin. :joojoo:

MuzaMazan ESC 1994- chartti 2.11.2007:

01.Iso-Britannia: Frances Rufelle - We will be free (Lonely symphony) *****
-Mielettömän hyvä! Tähän ei vaan kyllästy ja siksi taisi
nyt nousta vuotensa parhaaksi. Mielettömän komea sovitus
ja ihanan svengaava taustakuoro. Brittien kaikkien aikojen
parhaita. Ei kahta, eikä kolmatta sanaa!

02.Norja: Elisabeth Andreasson & Jan Werner Danielsen - Duett *****
-Ehdottomasti Bettanin paras edustusviisu. Ihana biisi ja huikea
duettopari. Vahvaa, väkevää, suorastaan juurevaa tulkintaa.
Rauha J-W:n muistolle. Ihan liian aikaisin poistui keskuudestamme.

03. Puola: Edyta Górniak - To nie ja! *****
-Esikatseluiden jälkeen olin varma, että Puola voittaa.
Melkein voittikin. Hieno biisi ja upeaääninen solisti.
Eikä ulkonäössäkään mitään vikaa. Paketti sidottu
tiukasti kasaan.

04.Ranska: Nina Morato - Je suis un vrai garçon ****
-Monta vuotta vuotensa ykkönen, mutta ei tänään.
Tosi hyvä ja persoonallinen biisi ja ihanan räväkkä artisti.
Sanat unohtui livevedossa, mutta vähät siitä. Pidän erittäin paljon!

05.Irlanti: Paul Harrington & Charlie McGettigan - Rock'n'roll kids ****
-Hyvä biisi ja näköisensä esittäjät. Katu-uskottavaa ja rehellistä
touhua. Ihan ansaittu voitto, vaikka 13 vuotta sitten allekirjoittaneelta
taisi päästä muutamakin pettymyksen kyynel.

06. Saksa: Mekado - Wir geben'ne Party *** 1/2
-"Shannen Doherty" ja kumppanit nappasivat kisassa
pronssia ja sekös minua ärsytti kun he tajusivat käyttää
taustanauhaa. Pirteä poppisbiisi ja hyvä mimmikolmikko.
Kasaria henkivää, omituista taustaryhmää en ihan ymmmärrä.

07. Romania: Dan Bittman - Dincolo de nori *** 1/2
-Olen aina pitänyt tästä Romanian esikoisesta.
Ihana ja kasvava kappale, jossa mahtava taustakuoro.
Sedällä järkky iso paita päällään. Miksi ihmeessä?

08. Kypros: Evridiki - Ime anthropos ki ego *** 1/2
-Huikean dramaattinen, ehkä vähän liikaakin.
Karismaa ja vahvaa läsnäoloa. Pidän!
Vaikea kappale ainakin yhteislaulu-iltaan.

09. Ruotsi: Marie Bergman & Roger Pontare - Stjärnorna *** 1/2
-Ammattitaidossa ja karismassa piisaa. Hieno
festivaali-balladi. Olihan tää karsintojen paras tyrkky
Ruotsilta.

10. Venäjä: Youddith - Vetschni strannik *** 1/2
-Olen oppinut pitämään tästä hieman kummallisestakin
kappaleesta. Ihana solisti ja huikea mekko lisäplussana.

11. Espanja: Alejandro Abad - Ella no es ella *** 1/2
-Mistäs se Alejandro laulaa? Väärästä tytöstä...
Oliko napannut mukaansa dragin?...  :heh:
Minä tykkään tästä biisistä, intohimoista meininkiä.

12. Suomi: Cat Cat - Bye bye baby   *** 1/2
-Sori ihanat kissat, mutta tänään ette pisteilleni
yltäneet. Livesovitus on niin karseaa kuultavaa, että
en nyt katsellut yhtään sinivalkoisten lasien läpi.
Mahdollisuus, joka mokattiin. Harmittaa vieläkin.

13. Portugali: Sara - Chamar a música ***
-Nuori Sara veti varmasti sinällään
simppelin balladin. A-osa paljon parempi
kuin hokeva kertosäe.

14. Alankomaat: Willeke Alberti - Waar is de zon ***
-Annoin kolme tähteä! Huihuihui!
Kauheen miellyttävä tämä Hollannin "Katri-Helena".
Kaunis kappalehan tämä loppua kohti kasvava
balladi on.

15. Viro: Silvi Vrait - Nagu merelaine  ***
-Viro nousussa? Mitä ihmettä?!?
Ilmeisesti olen alkanut tykkäämään kun
fanitapaamisissa tätä hoiltataan täysin palkein.
Eihän tää nyt niin paha olekaan.

16. Bosnia-Hertsegovina: - Alma & Dejan Ostani kraj mene  ***
-Nätti kappale eipä siinä mittään.
Onks tätä levytetty suomeksi? Ihmettelen jos ei.

17. Unkari: Friderika - Kinek mondjam el vétkeimet ***
-Järkyttävän yliarvostettu tämä menestysviisu. En ole
koskaan lämmennyt, mutta kolme tähteä annoin silti.

18. Itävalta: Petra Frey - Für den Frieden der Welt ***
-Tuttua ja turvallista meininkiä. Ei ärsytä, eikä
herätä suurempia intohimoja. Varmaotteinen artisti
nuoresta iästään huolimatta.

19. Islanti: Sigga - Nætur ***
-Periaatteessa kaikki kohdallaan, mutta
ei vaan jaksa kolmea minsaa kuunnella
varsinkaan live-sovitusta. Se oli kehno!

20. Kreikka: Costas Bigalis - Diri diri ** 1/2
-Tässä ihan kiva tunnelma, mutta se diri diri
pilaa sinällään aurinkoisen fiiliksen. Se on sitten
typerä hokema!!

21. Slovakia: Martin Durinda & Tublatanka - Nekonecna piesen ** 1/2
-Sori kaima, mutta kovin oli puuduttava biisi.
Kertosäkeessä ihan kivaa yritystä, mutta yritykseksi jäi.

22. Malta: Chris Scicluna & Moira Stafrace - More than love ** 1/2
-Kauheen yliarvostettu tämä tusinaballadi.
Epävireistä livelaulantaa, eikä jaksa kiinnostaa muutenkaan.

23. Kroatia: Toni Cetinski - Nek'ti bude ljubav sva **
-Esikatseluissa pidin, finaalissa en pitänyt.
Tylsänvetelä slovari, vaikka kirkonkellot ihan kivat.

24. Sveitsi: Duilio - Sto pregando **
-Simppeli balladi, joka ei kasvanut mielestäni
tarpeeksi. Karismaton artisti, hukkuu massaan.

25. Liettua: Ovidijus Vyshniauskas - Lopsine mylimai **
-Tylsä debyytti Liettualta. Yksinkertainen ja helposti
unohdettava balladi. Artistilla tosin hyvä ääni ja kiva takki.
Viimeksi muokannut MuzaMaza, 02 Marras 2007, 13:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Hyvän - itseasiassa aivan TÄYDELLISEN ykkösen olit nimimerkki Muzamaza itsellesi tälle loistavalle vuodelle löytänyt, mutta muuten osittain listasi herätti kovasti hämmästystä!  :draamaa:  Suomi vasta tuolla - ja Cat Cat-aktin edellä mm. Romaniaa, Irlantia ja Ranskaa..  :draamaa:  :hiips: 

Ja Malta noin alhaalla?!!?  Se taruhan  kertoo melkolailla suoraan tästä viisuharrastuksesta!!!!!  :draamaa:  Siis ainakin mulle..  :heh: :hiips:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
gentedimare
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 23672
Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
Paikkakunta: Pori

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja gentedimare »

MuzaMaza kirjoitti: 16. Bosnia-Hertsegovina: - Alma & Dejan Ostani kraj mene  ***
-Nätti kappale eipä siinä mittään.
Onks tätä levytetty suomeksi? Ihmettelen jos ei.
NO TIETYSTI ON!!!
Mutta kun en nyt vaan mitenkään muista, että ketkä tän jodlas yhdessä suomeks.
Haluaisin sanoa Susanna Heikki, mutta en sano  :heh:
Oisko ollut Piritta Venho ja joku? :raaps:
Mutta jonku tangoprinsessa se oli  :draamaa:
Kai.... ehkä..... maybe....  :heh:
Viimeksi muokannut gentedimare, 02 Marras 2007, 21:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja AntSa »

gentedimare kirjoitti:
MuzaMaza kirjoitti: 16. Bosnia-Hertsegovina: - Alma & Dejan Ostani kraj mene  ***
-Nätti kappale eipä siinä mittään.
Onks tätä levytetty suomeksi? Ihmettelen jos ei.
NO TIETYSTI ON!!!
Mutta kun en nyt vaan mitenkään muista, että ketkä tän jodlas yhdessä suomeks.
Haluaisin sanoa Susanna Heikki, mutta en sano  :heh:
Oisko ollut Piritta Venho ja joku? :raaps:
Mutta jonku tangoprinsessa se oli  :draamaa:
Kai.... ehkä..... maybe....  :heh:
LUOKSEIN JÄÄ löytyy tietenkin PIRITTA VENHON 1999 ilmestyneeltä SYDÄNTEN KOTIMAA-cd.ltä! Se on kuulkaa duetto JARI HELLMANin kanssa!  :draamaa:  Ihan toimiva sellainen vieläpä. Miten te ette näitä hallitse?  :draamaa: 

Hyvä Gente; muistit mimmin kuitee!  :tapu:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22139
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja Jónsì »

MuzaMaza kirjoitti: 01.Iso-Britannia: Frances Rufelle - We will be free (Lonely symphony) *****
-Mielettömän hyvä! Tähän ei vaan kyllästy ja siksi taisi
nyt nousta vuotensa parhaaksi. Mielettömän komea sovitus
ja ihanan svengaava taustakuoro. Brittien kaikkien aikojen
parhaita. Ei kahta, eikä kolmatta sanaa!

04.Ranska: Nina Morato - Je suis un vrai garçon ****
-Monta vuotta vuotensa ykkönen, mutta ei tänään.
Tosi hyvä ja persoonallinen biisi ja ihanan räväkkä artisti.
Sanat unohtui livevedossa, mutta vähät siitä. Pidän erittäin paljon!

05.Irlanti: Paul Harrington & Charlie McGettigan - Rock'n'roll kids ****
-Hyvä biisi ja nä
köisensä esittäjät. Katu-uskottavaa ja rehellistä
touhua. Ihan ansaittu voitto, vaikka 13 vuotta sitten allekirjoittaneelta taisi päästä muutamakin pettymyksen kyynel.

06. Saksa: Mekado - Wir geben'ne Party *** 1/2
-"Shannen Doherty" ja kumppanit nappasivat kisassa
pronssia ja sekös minua ärsytti kun he tajusivat käyttää
taustanauhaa. Pirteä poppisbiisi ja hyvä mimmikolmikko.
Kasaria henkivää, omituista taustaryhmää en ihan ymmmärrä.

25. Liettua: Ovidijus Vyshniauskas - Lopsine mylimai **
-Tylsä debyytti Liettualta. Yksinkertainen ja helposti
unohdettava balladi. Artistilla tosin hyvä ääni ja kiva takki. [/size]
Hyvä vitsi. Not. :roll:
Mistä tän saa poistettua? Apua!

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Jónжì kirjoitti: Hyvä vitsi. Not. :roll:
:megafoni: Nyt poika PERUSTELE!  :draamaa: 

Avatar
gentedimare
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 23672
Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
Paikkakunta: Pori

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja gentedimare »

AntSa kirjoitti: Hyvä Gente; muistit mimmin kuitee!  :tapu:
Joo, mä muistin et toi mies on joku ei-kukaan  :rofl:
ja Piritta Venho tuli tuolta selkäytimestä.... aiku tää muisti  :tapu:
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

gentedimare kirjoitti: Piritta Venho tuli tuolta selkäytimestä.... aiku tää muisti  :tapu:
No vissiin tuli. :heh:
Siehän olet muokannut tuota juttua ja korjannut sinne sen Venhon nimen!  :draamaa:

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja AntSa »

gentedimare kirjoitti:
AntSa kirjoitti: Hyvä Gente; muistit mimmin kuitee!  :tapu:
Joo, mä muistin et toi mies on joku ei-kukaan  :rofl:
ja Piritta Venho tuli tuolta selkäytimestä.... aiku tää muisti  :tapu:
Ihana Iskelmä-Asiantuntija!  :hali:  :heh:  Tolta Pirittan levyltä löytyy se ihana SOITA, POIKA SOITA, joka on niitä Laur-raan ekan levyn tekijöiden helmiä sekin. Pirittalle meni!  :heh:  Ja poikahan soittaa.  :heh:   :skitta: :bandi: :bandi: :torvi: :viulu:

Muistan hämärästi, että PIRITTA olisi jossain Huomenta Suomessa tms. mainostanut tuota Bosnian euroviisusta tekemäänsä coveria silloin?!  :lashatumbai:  Pee-ärrää.  :perspusu:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

MuzaMaza kirjoitti:
gentedimare kirjoitti: Piritta Venho tuli tuolta selkäytimestä.... aiku tää muisti  :tapu:
No vissiin tuli. :heh:
Siehän olet muokannut tuota juttua ja korjannut sinne sen Venhon nimen!  :draamaa:
Eihän gente sellaista tee  :roll:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22139
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja Jónsì »

MuzaMaza kirjoitti:
Jónжì kirjoitti: Hyvä vitsi. Not. :roll:
:megafoni: Nyt poika PERUSTELE!  :draamaa: 
Tekotaiteellista paskaa x2, yksi umpitylsä ja yksi tekopirteä rallatus on toki parempia kuin aito tarina, sävelmä ja tulkinta. :draamaa:
Mistä tän saa poistettua? Apua!

Avatar
gentedimare
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 23672
Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
Paikkakunta: Pori

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja gentedimare »

MuzaMaza kirjoitti:
gentedimare kirjoitti: Piritta Venho tuli tuolta selkäytimestä.... aiku tää muisti  :tapu:
No vissiin tuli. :heh:
Siehän olet muokannut tuota juttua ja korjannut sinne sen Venhon nimen!  :draamaa:
Antsan viestin jälkeen muokannut, TOKI :rofl:
Käytä järkeäs, Maza  ja opi katsomaan kellonaikoja jolloin viestit lähetetään....  :stupido:
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

gentedimare kirjoitti: Antsan viestin jälkeen muokannut, TOKI :rofl:
Käytä järkeäs, Maza  ja opi katsomaan kellonaikoja jolloin viestit lähetetään....  :stupido:
Eihän tossa ole kyse mistään AntSan viestistä :draamaa: vaan sun omasta viestistäsi jonka olet alunperin kirjoittanut kello 21.18 ja sitten muokannut sitä kolme minuuttia myöhemmin. Kertoo VAIN
siitä, että keksit sen ex-bingoemännän nimen sinä aikana etkä viestiä kirjoittaessasi. TUNNUSTA POIS!  :heh:

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja Toni »

MuzaMaza kirjoitti: 01.Iso-Britannia: Frances Rufelle - We will be free (Lonely symphony) *****
-Mielettömän hyvä! Tähän ei vaan kyllästy ja siksi taisi
nyt nousta vuotensa parhaaksi. Mielettömän komea sovitus
ja ihanan svengaava taustakuoro. Brittien kaikkien aikojen
parhaita. Ei kahta, eikä kolmatta sanaa!
Eikä kahta sanaa!!!
MuzaMaza kirjoitti: 02.Norja: Elisabeth Andreasson & Jan Werner Danielsen - Duett *****
-Ehdottomasti Bettanin paras edustusviisu. Ihana biisi ja huikea
duettopari. Vahvaa, väkevää, suorastaan juurevaa tulkintaa.
Rauha J-W:n muistolle. Ihan liian aikaisin poistui keskuudestamme.
Sinänsä hyvä biisi, mutta ehkä hivenen yliarvostettu. Tämä jos jokin on niitä yliarvostettuja balladeja... :roll:
MuzaMaza kirjoitti: 05.Irlanti: Paul Harrington & Charlie McGettigan - Rock'n'roll kids ****
-Hyvä biisi ja näköisensä esittäjät. Katu-uskottavaa ja rehellistä
touhua. Ihan ansaittu voitto, vaikka 13 vuotta sitten allekirjoittaneelta
taisi päästä muutamakin pettymyksen kyynel.
...kuten tämäkin!
MuzaMaza kirjoitti: 07. Romania: Dan Bittman - Dincolo de nori *** 1/2
-Olen aina pitänyt tästä Romanian esikoisesta.
Ihana ja kasvava kappale, jossa mahtava taustakuoro.
Sedällä järkky iso paita päällään. Miksi ihmeessä?
Loistavaa, että joku muukin pitää tästä! Kasvaa ja koskettaa! Taustakuoron röyhelöitä en ehkä ihan täysin kestä...  :heh:
MuzaMaza kirjoitti: 10. Venäjä: Youddith - Vetschni strannik *** 1/2
-Olen oppinut pitämään tästä hieman kummallisestakin
kappaleesta. Ihana solisti ja huikea mekko lisäplussana.
Herraisä! Onko sinua missään vaiheessa koskettanut tämän naisen yksinäisyydestä kertova huuto? Merten takkaa huuttaat! Liveversio ei kyllä ollut ehkä ihan niin hyvä kuin levyversio, mutta kameratyöskentelyssä paranee nekin miinukset! :draamaa:
MuzaMaza kirjoitti: 17. Unkari: Friderika - Kinek mondjam el vétkeimet ***
-Järkyttävän yliarvostettu tämä menestysviisu. En ole
koskaan lämmennyt, mutta kolme tähteä annoin silti.
No niinpä tietenkin on yliarvostettu...  :roll: Ota itseesi tuo karisma ja tuo tulkinta. Tyttö kertoo nuoresta iästään huolimatta omista "virheistään" ja hyvin kertookin. En yhtään ihmettele tuomariston reaktiota. Minä olen ainakin aivan myyty! Loistavan yksinkertainen esitys, joka jättää aina yhtä henkihiveriin!
MuzaMaza kirjoitti: 19. Islanti: Sigga - Nætur ***
-Periaatteessa kaikki kohdallaan, mutta
ei vaan jaksa kolmea minsaa kuunnella
varsinkaan live-sovitusta. Se oli kehno!
Tästähän on nimenomaan paras mahdollinen versio tästä biisistä... Ihana taustakuoro, joka todellakin paneutuu työhönsä! HYVÄNENAIKA! :draamaa:
MuzaMaza kirjoitti: 22. Malta: Chris Scicluna & Moira Stafrace - More than love ** 1/2
-Kauheen yliarvostettu tämä tusinaballadi.
Epävireistä livelaulantaa, eikä jaksa kiinnostaa muutenkaan.
Nytnytnyt...

Tältä minun lempparivuodelta meiltä löytyi yllättävän paljon näitä eroavaisuuksia... Ehkä ne meidän yhtäläisyydet painottuvatkin sitten sinne nopeampaan osastoon!  :draamaa:
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
gentedimare
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 23672
Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
Paikkakunta: Pori

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja gentedimare »

MuzaMaza kirjoitti: Eihän tossa ole kyse mistään AntSan viestistä :draamaa: vaan sun omasta viestistäsi jonka olet alunperin kirjoittanut kello 21.18 ja sitten muokannut sitä kolme minuuttia myöhemmin. Kertoo VAIN
siitä, että keksit sen ex-bingoemännän nimen sinä aikana etkä viestiä kirjoittaessasi. TUNNUSTA POIS!  :heh:
TÄ? Mitä hemmetin väliä sillä ees olisi? Joka tapauksessa mä muistin.
Kai se nyt on ihan sama vaikka mä oisin kirjoittanut ton viestin, mennyt pa**lle ja siinä samalla oisin sen muistanut. Sama kai se millä hetkellä se selkäytimestä tulee, joka tapauksessa jossain vaiheessa se tulisi just sillä hetkellä kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Voi luoja kun sä olet TY-HY-MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!  :stupido:
Ihana kun sitä oottaa päähän se, että mä tiedän jotain mitä se ei  :heh:
Ei siis olekaan hukkaan heitettyä tämä mun harrastus lainata kirjastosta tangoprinssien ja prinsessojen, kuninkaitten ja kuningattarien levyt.... muistuu mieleen yhtä ja toista mistä sulla ei ole tietoa :heh:

Mutta pääasia että teille hornetin kanssa on ees toisenne :lohtu:
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

gentedimare kirjoitti: Mutta pääasia että teille hornetin kanssa on ees toisenne :lohtu:
:roll:  :miettii: :raaps:

Okei, sovitaan sitten niin.  Pienet sille, vai mitä Tornero?  :hali: :tuopit:

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

MuzaMaza kirjoitti:
gentedimare kirjoitti: Mutta pääasia että teille hornetin kanssa on ees toisenne :lohtu:
:roll:  :miettii: :raaps:

Okei, sovitaan sitten niin.  Pienet sille, vai mitä Tornero?  :hali: :tuopit:
No vaikka, jos tuo iso vauva :vauva: ei muuta keksi :tuopit:

  :megafoni: Otatko OLUEN KÖNTTIMAARU!? Mä tarjoon!
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja lharju »

MuzaMaza kirjoitti: Dublinissa tehtiin varmasti kabineteissa härskejä pisteiden vaihtokauppoja. Jotenkin haiskahti palaneen käry muutaman maan antaessa pojoja. Lehmänkauppoja, sanon minä!  :niinpa:

Malta antoi: Slovakia 12, Kroatia 10, B-H 7...
B-H antoi: Malta 12...
Slovakia antoi: Kroatia 10, Malta 10, B-H 8...
Kroatia antoi: Malta 7, B-H 4...
Kreikka antoi: Suomi 10 :heh:
gentedimare kirjoitti:
AntSa kirjoitti: Hyvä Gente; muistit mimmin kuitee!  :tapu:
Joo, mä muistin et toi mies on joku ei-kukaan  :rofl:
ja Piritta Venho tuli tuolta selkäytimestä.... aiku tää muisti  :tapu:
Eihän se ole mainittu kuin tämän ketjun sivun 2 viimeisissä viesteissä. Aiku ne lukee taas näitä viestejä :draamaa: :draamaa: :draamaa:
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
gentedimare
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 23672
Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
Paikkakunta: Pori

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja gentedimare »

Te ootte niin samasta puusta veistettyjä juttujenne kanssa, että ihan hurmaavia olette
noitten ainasten räksytystenne kanssa  :repeilee:

SUORASTAAN HUUMAAVAN HURMAAVIA OLETTE, TOKI!  :rofl:
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Toni kirjoitti: Tältä minun lempparivuodelta meiltä löytyi yllättävän paljon näitä eroavaisuuksia... Ehkä ne meidän yhtäläisyydet painottuvatkin sitten sinne nopeampaan osastoon!  :draamaa:
:draamaa: Ehkäpä niin. Johan se kertoo jotain, että 1994 on sun lempparivuotesi.  :draamaa:
Minusta se on yksi huonoimmista jonka tiedän. Liian paljon balladeja.  :niinpa:
Äkikseltään vain 1995 ja 1992 tuntuvat huonommilta viisuvuosilta.

Mutta muutenhan meillä on varsin erinomainen musiikkimaku.  :hali:

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

gentedimare kirjoitti: Te ootte niin samasta puusta veistettyjä juttujenne kanssa, että ihan hurmaavia olette
noitten ainasten räksytystenne kanssa  :repeilee:

SUORASTAAN HUUMAAVAN HURMAAVIA OLETTE, TOKI!  :rofl:
Sinähän et koskaan toista itseäsi  :roll:
Tuossakin viestissäsi kaikki informaatio oli aivan ennen kuulumatonta  :roll: :roll: :roll:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
gentedimare
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 23672
Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
Paikkakunta: Pori

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja gentedimare »

lharju kirjoitti: Eihän se ole mainittu kuin tämän ketjun sivun 2 viimeisissä viesteissä. Aiku ne lukee taas näitä viestejä :draamaa: :draamaa: :draamaa:
Perjantai väsymys.... mitä se oikeen horisee?  :rofl:
No vissiin voi muistaa jotain 2 vuotta sitten kirjotettuja viestejä.
Mutta myönnän kyllä, en mä jaksa näitä kaikkia viestejä ees lukea ja puoliakaan lukemistani en jaksa muistaa... HYI MUA!  :stupido:
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

lharju kirjoitti:
gentedimare kirjoitti: Joo, mä muistin et toi mies on joku ei-kukaan  :rofl:
ja Piritta Venho tuli tuolta selkäytimestä.... aiku tää muisti  :tapu:
Eihän se ole mainittu kuin tämän ketjun sivun 2 viimeisissä viesteissä. Aiku ne lukee taas näitä viestejä :draamaa: :draamaa: :draamaa:
No eihän niitä nyt aina jaksa kahlata läpi. Hyvänen aika!  :mrgreen:

Avatar
gentedimare
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 23672
Liittynyt: 13 Marras 2003, 00:32
Paikkakunta: Pori

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja gentedimare »

tonywerner kirjoitti: Sinähän et koskaan toista itseäsi  :roll:
Tuossakin viestissäsi kaikki informaatio oli aivan ennen kuulumatonta  :roll: :roll: :roll:
Right back at ya, BABE!!!  :tapu:
Diggi-loo diggi-ley alla tittar på mig
Där jag går i mina gyllne skor
Jag dansade omkring på gatan
Och hela världen den log
Diggi-loo diggi-ley

Avatar
Katten-Gustaf
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11843
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 17:29
Paikkakunta: Siellä sun täällä...

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja Katten-Gustaf »

MuzaMaza kirjoitti: MuzaMazan ESC 1994- chartti 2.11.2007:

01.Iso-Britannia: Frances Rufelle - We will be free (Lonely symphony) *****
-Mielettömän hyvä! Tähän ei vaan kyllästy ja siksi taisi
nyt nousta vuotensa parhaaksi. Mielettömän komea sovitus
ja ihanan svengaava taustakuoro. Brittien kaikkien aikojen
parhaita. Ei kahta, eikä kolmatta sanaa!

02.Norja: Elisabeth Andreasson & Jan Werner Danielsen - Duett *****
-Ehdottomasti Bettanin paras edustusviisu. Ihana biisi ja huikea
duettopari. Vahvaa, väkevää, suorastaan juurevaa tulkintaa.
Rauha J-W:n muistolle. Ihan liian aikaisin poistui keskuudestamme.

03. Puola: Edyta Górniak - To nie ja! *****
-Esikatseluiden jälkeen olin varma, että Puola voittaa.
Melkein voittikin. Hieno biisi ja upeaääninen solisti.
Eikä ulkonäössäkään mitään vikaa. Paketti sidottu
tiukasti kasaan.

04.Ranska: Nina Morato - Je suis un vrai garçon ****
-Monta vuotta vuotensa ykkönen, mutta ei tänään.
Tosi hyvä ja persoonallinen biisi ja ihanan räväkkä artisti.
Sanat unohtui livevedossa, mutta vähät siitä. Pidän erittäin paljon!

05.Irlanti: Paul Harrington & Charlie McGettigan - Rock'n'roll kids ****
-Hyvä biisi ja näköisensä esittäjät. Katu-uskottavaa ja rehellistä
touhua. Ihan ansaittu voitto, vaikka 13 vuotta sitten allekirjoittaneelta
taisi päästä muutamakin pettymyksen kyynel.

06. Saksa: Mekado - Wir geben'ne Party *** 1/2
-"Shannen Doherty" ja kumppanit nappasivat kisassa
pronssia ja sekös minua ärsytti kun he tajusivat käyttää
taustanauhaa. Pirteä poppisbiisi ja hyvä mimmikolmikko.
Kasaria henkivää, omituista taustaryhmää en ihan ymmmärrä.

07. Romania: Dan Bittman - Dincolo de nori *** 1/2
-Olen aina pitänyt tästä Romanian esikoisesta.
Ihana ja kasvava kappale, jossa mahtava taustakuoro.
Sedällä järkky iso paita päällään. Miksi ihmeessä?

08. Kypros: Evridiki - Ime anthropos ki ego *** 1/2
-Huikean dramaattinen, ehkä vähän liikaakin.
Karismaa ja vahvaa läsnäoloa. Pidän!
Vaikea kappale ainakin yhteislaulu-iltaan.
Kaikki biisit loistavia, tosin ihan kaikki ei taitais enää uudessa chartissa mahtua top-kymppiini. Kiva huomata, että joku muukin arvostaa Romaniaa.
09. Ruotsi: Marie Bergman & Roger Pontare - Stjärnorna *** 1/2
-Ammattitaidossa ja karismassa piisaa. Hieno
festivaali-balladi. Olihan tää karsintojen paras tyrkky
Ruotsilta.
Tuon ammattitaidon ja karisman allekirjoitan, mutta muuten...  :repeilee: Voi hyvä isä sentään, pese korvasi.
10. Venäjä: Youddith - Vetschni strannik *** 1/2
-Olen oppinut pitämään tästä hieman kummallisestakin
kappaleesta. Ihana solisti ja huikea mekko lisäplussana.
Hienoa, olet alkanut kuulla oikein.
11. Espanja: Alejandro Abad - Ella no es ella *** 1/2
-Mistäs se Alejandro laulaa? Väärästä tytöstä...
Oliko napannut mukaansa dragin?...  :heh:
Minä tykkään tästä biisistä, intohimoista meininkiä.

Siivoa tuo Ruotsi pois tuolta ja nosta tämä oikealle paikalleen. Mulla se tosin on vielä korkeammalla.

16. Bosnia-Hertsegovina: - Alma & Dejan Ostani kraj mene  ***
-Nätti kappale eipä siinä mittään.
Onks tätä levytetty suomeksi? Ihmettelen jos ei.

Pahus, kun mä en tiedä, tavataanko me ens viikonloppuna. Voisin tuoda sulle vanupuikkoja. Olet kerrassaan hurmaavan hauska! NOT!

17. Unkari: Friderika - Kinek mondjam el vétkeimet ***
-Järkyttävän yliarvostettu tämä menestysviisu. En ole
koskaan lämmennyt, mutta kolme tähteä annoin silti.

Lue yläpuolelta, tähän pätee sama.

19. Islanti: Sigga - Nætur ***
...varsinkaan live-sovitusta. Se oli kehno!

Hommaa nyt heti maanantaina aika korvalääkärille, kuulosi on ilmiselvästi pahasti alentunut...

21. Slovakia: Martin Durinda & Tublatanka - Nekonecna piesen ** 1/2
-Sori kaima, mutta kovin oli puuduttava biisi.
Kertosäkeessä ihan kivaa yritystä, mutta yritykseksi jäi.

Siis HALOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Slovakian ainoa hyvä biisi niiden tynkäviisuhistoriassa. Puuduttava! MAI AAAAAAAAAAASSSSSSSSSSSSSSS!!!!!!!!!!!!!!!!

22. Malta: Chris Scicluna & Moira Stafrace - More than love ** 1/2
-Kauheen yliarvostettu tämä tusinaballadi.
Epävireistä livelaulantaa, eikä jaksa kiinnostaa muutenkaan.

23. Kroatia: Toni Cetinski - Nek'ti bude ljubav sva **
-Esikatseluissa pidin, finaalissa en pitänyt.
Tylsänvetelä slovari, vaikka kirkonkellot ihan kivat.

Olet sä kyllä varsinainen vitsiniekka. NOOOOOOOOT!
...kan inte säga nej,
jag måste släppa tag,
du vinner över mig...

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Eurovision laulukilpailu 1994

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Katten-Gustaf kirjoitti:
19. Islanti: Sigga - Nætur ***
...varsinkaan live-sovitusta. Se oli kehno!
Hommaa nyt heti maanantaina aika korvalääkärille, kuulosi on ilmiselvästi pahasti alentunut...
Ei mun tarvitse. Kävin äskettäin vastaanotolla ja kuuloni todettiin erinomaiseksi.  :peukku:

Vastaa Viestiin