Viisukuppila

Maa: Ranska
Vuosi: 1994
Kappale: Je suis un vrai garçon
Esittäjä: Nina Morato
Säveltäjä: Bruno Maman
Sanoittaja: Nina Morato
Kapellimestari: Alain Goraguer
Sijoitus: 7./25
Pisteet: 74
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1994fr

Ranskan 1990-luvun edustussävelmät muodostavat monipuolisen ja aika raikkaankin tuulahduksen Eurovision laulukilpailuihin. Vuonna 1994 maa lähetti Dubliniin kilpailemaan 28-vuotiaan Nina Moraton (oik. Stéphanie Morato), joka silinterintapainen hattu päässään lauloi olevansa todellinen poika, Je suis un vrai garçon. Reipas esitys nähtiin kilpailun viimeisenä ja sitä pidettiin tuohon aikaan hieman uskaliaanakin. eikä vähiten sanoituksessa esiintyneen kirosanan vuoksi, joka sai olla sellaisenaan suorassa lähetyksessäkin. Vuosi oli korkeatasoinen, joten Nina voi pitää 7. sijaansa 25 kappaleen joukossa oikein mallikkaana.

Nina Morato oli ennen viisuja julkaissut yhden täyspitkän albumin, mitä ennen joitain sinkkuja eri nimillä (Stéphaniena, Stéphanie de Malakoffina ja Christienä. Ilmeisesti vaikeuksia päättäää...? ). Viisujen jälkeen Morato levytti vielä kaksi albumia, joista viimeisin vuonna 1999. Sittemmin hän on tehnyt satunnaisia musiikki- ja näyttelijäntöitä.

Mitä kuppilalaiset ovat mieltä Ninan kappaleesta ja esityksestä? Tuntuiko se uskaliaalta? Olihan viisujen naiskuva perinteisesti toki hieman toisenlainen.

Nina Morato Spotifyssa
http://www.ninamorato.com/

Puntarini ehdoton ykkönen. Kuvaan viisua sanalla kiehtova. Se kertoo mielestäni kaiken tarpeellisen. 5/5

Hankala ja aika kammottava viisu.

Tässä taas biisi, joka varmasti jakaa kansan. Persoonallisuus on huipussaan. Mainio kokonaisuus. Viisi mauta lähti täältä.

Olihan tämä aika ärsyttävä, mutta eipähän ainakaan tylsä. Kaksi tähteä, mutta silti heikon vuotensa parempaa puoliskoa.

Upea taidepaukku ja vuotensa kärkikastia! Ranskan 90-luvun viisujen taso on aivan järkyttävän korkea. Lisäksi Nina Morato on yksi kaikkien aikojen viisukaunottarista. Kuusi tähteä.

Ranskalaista taideviisua lähes parhaimmillaan. Jännä juttu, tässä toisto ei häiritse ollenkaan ja naukuminenkin kuulostaa kivalta. Kiehtovaa ja vangitsevaa, olen aina tykännyt. Ninan asu kyllä herätti aikanaan huomiota.

Videopostikortissa on kytkös Suomeen. Kuvassa näkyvä autolautta Saint Patrick II oli alunperin Viking Linen Aurella.

Neljä tähteä tälle Viisulan 700. viisulle!

Niin, tämä biisinå kuulostaa niin paljon modernimalle kuin Loreen. Kantsisi muistaa se niissa UMK-piireissä kun kovasti muita banalisoi ja Loreenia kohottaa. Ei siis niin että Loreen huono olisi, vaan että on monta tapaa ratkaista se biisin mittainen taiteellinen tehtävä ja jokaista pitäisi arvioida lähtökohdistaan käsin, tämä on vain yksi laji. Toimiva ralli. Viiteen hellyn. Ranskalla oli kyllä 1980-90-luvun taitteessa ilmeisesti laajemminkin musiikissa oma äänensä, Jarre edelleen, Les negresses vertes ... ja elokuvakin kukoisti, Beneix, Dardennet jne. Mikäköhän tilanne nyt, tuntuu, että mitään siellä ei niin paljon oikein tapahdu, tai sitten ei vaan tiedä. No Gojira, mutta siinä kaikki.

Minusta tämä kuulostaa erilaisen ihanalta, pientä arabi-vivahteisuutta kenties, esiintyjä hyvin mielenkiintoinen, mutta esitys ei avaudu, artisti ei ota lavaa haltuunsa, orkesterin voima ei kantaudu, annan 3.

Aikoinaan pidin tästä enemmänkin. Kivoja koukkuja biisissä ja sovituksessa. Solisti omaa omintakeisen tyylin ja tavan tulkita. Jotenkin biisi on minusta ajan myötä muuttanut muotoaan. Se mikä ennen oli jotenkin "uutta ja modernia" ei enää samalla tavoin vakuutakaan.

VAHVA KOLME!

Taidetta muka. Epämääräinen biisi, jossa kuitekin jokin saa antamaan hyvin vahvat kaksi tähteä. Ehkä tässä sitten jotain taiteellsta onkin.

Kuten AntSa tuossa ilmaisikin, vähän on tämänkin biisin yllätyksellisyys menettänyt tehojaan vuosien varrella, mutta sillon tää oli äärimmäisen toimiva, moderni ja tehokas kolmen minuutin jekku. Itse pidän vuotta 1994 hyvin tasokkaana balladivuotena ja Ranska erottuu kyllä edukseen. Vuotensa listalla jossain 10. sijan tietämillä, vaikka ihan sellainen "neljän tähden" biisi onkin.

"Hän on pieni, sievä, kuin nukke"..... Hänhän on itsekin kuin nuori Marion.
Samaa näköä, kyllä vain

Huonon vuosikertansa ehdotonta kärkikastia

R-R-R-R-Rrrrrrrrrakastan tätä. Täydet viisi

No jaa, kyllä tätä kuuntelee. Vaikkakin tuo maukuminen kuulostaa TODELLA ärsyttävältä.

*** tähteä.

Olen huomaavinani, että nuoremmat viisudiggarit sanovat tätä tylsäksi ja vähän vanhemmat tykkäävät.

En ole koskaan oikein tavoittanut tämän biisin maailmaa. Tuo maukuminen käy sitä paitsi hermoille. Vuosi 1994 on muutenkin aika heikkotasoinen. Annetaan nyt kolme mollukkaa.

Oi ihana. Tämä yltää helposti kaikkien aikojen bottom 5:een, mahdollisesti jopa sijalle kaksi. Tässä (ja tämän sijoituksessa) henkilöityy 90-luvun pimeys.

Entisestä suurinhokistani kuoriutui nyt ihan siedettävä kappale . Tämähän on itseasiassa aika jännä. Ensin ihastuin sovitukseen, wau. Sitten huomioni vei Ninan tyylikäs hattu, koska samanlaiseen sonnustaudun itsekin näinä aikoina, toinen wau. Kolmas mau...eiku wau tulee Ninan äänestä, jota hän todella osaa käyttää. Kolme wauta, kolme tähteä.

Serduchka kirjoitti:Hankala ja aika kammottava viisu.

Hankalat viisut ovat ihan parhautta!

Minulla ei ollut televisiota 90-luvulla, eikä tullut silloin seurattua viisujakaan kuin satunnaisesti. Niinpä kuulin tämän nyt ensimmäistä kertaa Ja perään toisen kerran, kolmannen... Ehkä alkuviehätys vielä latistuu, mutta annan nyt viisi tähteä kumminkin, on viisukontekstissa sen verran erilainen pläjäys, kiehtovat sointivärit ja Ninan tapa käyttää ääntään ääntelyyn eikä perinteiseen laulamiseen.

Turhan jankkaava ja ei nyt varsinaisesti sellaista musiikkia, jota tahtoisin useasti kuunnella. Sekä Ninan hiustyyli että vaatetus toi mieleen Mylene Farmerin, joten siltä osin ei järin persoonallista. Kaksi tähteä.

Edelleen aivan mahtava! Ihanan rajoja rikkova tulloin ja vielä nytkin katsottuna. Eikä haittaa mittään, vaikka Nina unohtaakin kappaleensa sanat viimeisen säkeistön alussa. Se on sitä suoran lähetyksen draamaa.
Moni sanoo vuoden 1992 olevan 90-luvun huonoin vuosikerta. Mutta mulle se taitaa olla tämä 1994? Ainakin silloin tuntui, että johan on masentava kattaus laahaavia balladeja. Tämä piristi kummasti latteaa tasoa. Viisi tähteä silloin ja viisi nyt. Love it!

Viisi tähteä!

Voiko tämä viisu olla jo 18-vuotta vanha, apua!
Monet viinit paranevat vanhetessaan ja niin myös monet viisutkin kuten tämä.
Tykkäsin kyllä tästä jo 1994, mutta silloin ei kolahtanut niin vahvasti kuin nyt. Kuluneiden vuosien myötä tykkään tästä aina vaan enemmän. Sävelmässä on jotain maagista, mysteeristä ja modernia joka tempaa heti mukaansa. Tykkään sävelmän tuomasta tunnelmasta, Ninan tulkinnasta ja orkesterin viuluista. Ihana!

En ole kissaihminen, joten maukuminen ärsyttää. Mielestäni viisujen perinteisessä naiskuvassa ei ole mitään vikaa eikä Ninan modernissa poikakuvassakaan, mutta tämän kuunteleminen on epänautinnollista. Luovuutta ja erottuvuutta arvostan 2 - 3 tähden edestä.

Täähän oli kiva Ja söpö nainenkin. Kivoja koukkuja biisissä, oikeastaan ihan viiden tähden edestä

Olen alkanut pitämään taiteelisista viisuista jos tämä nyt sellaiseksi luokitellaan. Tämä on toisin sanoen loistava. Tulee olemaan vuotensa TOP5:ssä jahka puntarointiurakkani sinne asti pääsee. Viisi tähteä.

Omalaatuinen on paras sana kuvaamaan tätä. Särmikäs ja hyvällä tavalla ripauksen verran härökin.

Onhan tämä todella mielenkiintoinen. Tämä on muutenkin hienosti rakennettu kappale ja mukava lopetus tälle vuodelle. Kolme tähteä.

Törmäsin Youtuben satunnaistoistolla tähän. Onhan tämä aivan maaginen ja vangitseva. Voin kuvitella miten paljon rajoja kappale ja esitys on tuohon aikaan rikkonut. "Putain" ja nahka-asut, itse olen ollut 1-vuotias tuohon aikaan, mutta varjele jos tuo olisi myöhemmin tullut niin olisin puhelimella luukuttanut menemään ääniä. Ehdottomasti Ranskalle ja vuoden parhaimmistoa yhdessä Suomen, Irlannin, Saksan, Kyproksen, Islannin ja UK:n kanssa!