Viisufani-ystäväkirja
Vs: Viisufani-ystäväkirja
1. Nimi
Jesse
2. Ikä
22 (vuosimallia -85)
3. Kuinka kauan olet ollut viisufani?
Fanitus on kunnolla alkanut vuonna 2000, jolloin ensimmäisen kerran katsoin viisut kokonaan. Sitä ennen 1998 fanitin hirmusesti Nylon Beatia ja olisin halunnut heidän edustamaan. Itse viisut katsoin sinä vuonna vaan puolella silmällä. 1999 meni ihan ohi, mutta tosiaan 2000 sitten olin koukussa!
4. Mikä on paras asia viisuissa?
Tutustuu uusiin artisteihin ja saa vähän väliä uusia kipaleita kuultavaksi. Sekä tietenkin itse viisujen jännitys.
5. Minkä asian muuttaisit viisuissa, jos voisit?
Ei nyt tuu kyllä mitään mieleen..Tai no, joka vuosi sais mun lempparit voittaa
6. Lempiviisuvuotesi/-vuosikymmenesi
2000-luku on lempivuosikymmen. Lempiviisuvuosi on joko 1998 tai sitten 2007
7. Lempiviisumaasi
En osaa valita. Joka maalla on sekä hyviä että todella huonoja..
8. Kaikkien aikojen paras euroviisu
Tää on kans paha. Save your kisses for me oli yhdessä vaiheessa mun lemppari. Mutta enpä vastaa tällä kertaa mitään.
9. Kaikkien aikojen paras suomalainen euroviisu
Katson sineen taivaan/Leave me alone
10. Kaikkien aikojen paras lempiviisumaasi viisu
No jo on taas kysymys..
11. Seuraatko myös viisukarsintoja, jos, niin minkä maiden?
Ruotsin on tullut seurattua monesti. Viro silloin tällöin ja sitten miten nyt sattuu muitakin maita. Biisejä latailen kyllä koneelle ja poimin suosikit lähes joka maalta.
12. Mikä on suosikkikarsintakappaleesi (eli kappale, joka ei ole päässyt viisuedustusmatkalle)?
Umm ma ma!!
13. Lempiviisuartistisi
Kate Ryan
14. Onko sinulla jotain
viisujen seuraamiseen liittyviä rituaaleja tai tapoja, mitä?
Eip. Paitsi, että yksin en viisuja katso!
15. Hienoin euroviisumuistosi
Ateenan matka kaikkinensa! Olis ollut hienoin euroviisumuisto ilman Lordin voittoakin.
16. Mitä kaikkea euroviisuharrastukseesi kuuluu? (viisutapaamisia, levyjen keräilyä, videoiden katselua uudestaan ja uudestaan tms.)
Levyjä hankin jos artisti miellyttää. Mitenkään ihan hulluna en artistien albumeja/sinkkuja keräile. Tapaamisissa tulee ravattua aina kun vaan pääsee/jaksaa
17. Haluatko vielä paljastaa jotain muuta viisuharrastukseesi liittyen?

Anything that's worth having is sure enough worth fighting for
Vs: Viisufani-ystäväkirja
Jee, kiva idea!
1. Nimi
Katri
2. Ikä
23
3. Kuinka kauan olet ollut viisufani?
Vuoden 2004 viisujen aikaan aloin oikeasti ajatella itseäni fanina. Erittäin kiinnostunut olen kuitenkin ollut vuodesta 2000 lähtien, jolloin ostin viisu-cd:n.
4. Mikä on paras asia viisuissa?
Hyvä musiikki ja sympaattiset artistit sekä mahdollisuus löytää uusia suosikkeja, joiden tuotantoon voi tutustua.
5. Minkä asian muuttaisit viisuissa, jos voisit?
Estäisin joitakin Länsi-Euroopan maita lähettämästä surkeita edustajia ja valittamasta, kun ne ei pärjää.
6. Lempiviisuvuotesi/-vuosikymmenesi
No ylläri, 2004. Mutta myös 2006 & 2007 ovat hyviä.
7. Lempiviisumaasi
Kai se on Makedonia, koska sieltä tulee suurin suosikkini enkä ole inhonnut yhtään kyseisen maan kappaletta. Yleensäkin tykkään usein Itä-Euroopan kappaleista.
8. Kaikkien aikojen paras euroviisu
Tose Proeski: Life (Makedonia 2004)
9. Kaikkien aikojen paras suomalainen euroviisu
Tää on vaikee kysymys. Ekana tulee mieleen Katson sineen taivaan, joten vastaan sen.
10. Kaikkien aikojen paras lempiviisumaasi viisu
No, se Tose edelleen.
11. Seuraatko myös viisukarsintoja, jos, niin minkä maiden?
Tänä vuonna aloin ekan kerran seurata karsintoja. Maat meni aika arpomalla. Seurasin niitä, jotka sattui olemaan sopivaan aikaan tai jonka kappaleita sain joltain tms. Romanian, Makedonian, Ruotsin ja Viron karsintoja aion seurata jatkossakin.
12. Mikä on suosikkikarsintakappaleesi (eli kappale, joka ei ole päässyt viisuedustusmatkalle)?
Tose Proeskin Daleku od mene (Makedonia 2004) sekä Andreas Johnsonin A little bit of love ja Sing for me (Ruotsi 2007 & 2006).
13. Lempiviisuartistisi
Onks pakko taas sanoa se? Tose!
14. Onko sinulla jotain
viisujen seuraamiseen liittyviä rituaaleja tai tapoja, mitä?
Ei oikeastaan. Aina tulee syötyä jotain samalla, mut mää nyt syön muutenkin koko ajan.
15. Hienoin euroviisumuistosi
Viisut Suomessa sekä eka kerta, kun tapasin suuren joukon muita viisufaneja (pikkujoulut 2006).
16. Mitä kaikkea euroviisuharrastukseesi kuuluu? (viisutapaamisia, levyjen keräilyä, videoiden katselua uudestaan ja uudestaan tms.)
Levyjen kuuntelua, kisojen katselua, joidenkin artistien muuhun tuotantoon tutustumista, viisutapaamisia.
17. Haluatko vielä paljastaa jotain muuta viisuharrastukseesi liittyen?
Enköhän paljastellut jo tarpeeksi. No okei, nolo paljastus vielä. Vielä pari viikkoa sitten en ollut nähnyt yksiäkään 80-luvun viisuja. Nyt olen nähnyt, mutta olin niin kännissä, etten muista niistä mitään, edes vuosilukuja.

Viimeksi muokannut Margot, 13 Elo 2007, 13:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
What color is your life?
- JukkaV
- Kanta-asiakas
- Viestit: 15682
- Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
- Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
- Viesti:
Vs: Viisufani-ystäväkirja
1. Nimi
- Jukka
2. Ikä
- 29 v.
3. Kuinka kauan olet ollut viisufani?
- Pidin itseäni joskus euroviisufanina, mutta en enää.
4. Mikä on paras asia viisuissa?
- Kansainvälisyys.
5. Minkä asian muuttaisit viisuissa, jos voisit?
- Hävittäisin tuon vapaan kielen säännön melkein kokonaan.
6. Lempiviisuvuotesi/-vuosikymmenesi
- 1995 oli paras vuosi, vuosikymmen ehkäpä joku 1980-luku.
7. Lempiviisumaasi
- Serbia.
8. Kaikkien aikojen paras euroviisu
- Italia 1974 ja Serbia 2007.
9. Kaikkien aikojen paras suomalainen euroviisu
- Aava.
10. Kaikkien aikojen paras lempiviisumaasi viisu
- Serbia 2007.
11. Seuraatko myös viisukarsintoja, jos, niin minkä maiden?
- Ruotsin ja satunnaisesti muiden.
12. Mikä on suosikkikarsintakappaleesi (eli kappale, joka ei ole päässyt viisuedustusmatkalle)?
- Arja Saijonmaa: Högt över havet ja Cecilia Vennersten: Det vackraste. Suomesta Johanna Kurkelan Olet uneni kaunein.
13. Lempiviisuartistisi
- Alenka Gotar, nainen täynnä älyä.
14. Onko sinulla jotain
viisujen seuraamiseen liittyviä rituaaleja tai tapoja, mitä?
- Eipä ole.
15. Hienoin euroviisumuistosi
- Kuuluminen Serbian euroviisutiimin välittömään läheisyyteen 2007.
16. Mitä kaikkea euroviisuharrastukseesi kuuluu? (viisutapaamisia, levyjen keräilyä, videoiden katselua uudestaan ja uudestaan tms.)
- Kaikkea noita ja paljon muutakin.
17. Haluatko vielä paljastaa jotain muuta viisuharrastukseesi liittyen?
- Kyllä: en ole viisufani.

Viimeksi muokannut JukkaV, 13 Elo 2007, 15:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin.
- GiveMeWings
- Kanta-asiakas
- Viestit: 8830
- Liittynyt: 15 Loka 2004, 21:50
Vs: Viisufani-ystäväkirja
1. Nimi
GMW
2. Ikä
33
3. Kuinka kauan olet ollut viisufani?
Ainakin vuodesta 1983, sitä ennen en paljoakaan muista. On tosin mahdollista että katsoin viisut jo vuonna 1979. 80-luvun alussa aktivoiduin ihmettelemään viisujen maailmaa TV:n ääressä.
4. Mikä on paras asia viisuissa?
Instituutio ja tietty kaikki se meno, esittäminen, show, myös musiikki
5. Minkä asian muuttaisit viisuissa, jos voisit?
Formaatti on liian joustamaton. Jokainen vuosi voisi olla täysin oma entiteettinsä. Pisteidenlasku lyhyemmäksi, lisää maita finaaliin. Vanhan ajan glamouria lisää. Kaksi semiä
olis myös kiva. Juontajille voisi keksiä jotain hauskoja jippoja lisää.
6. Lempiviisuvuotesi/-vuosikymmenesi
70- ja 80-luvut, monta ihanaa vuotta siellä
7. Lempiviisumaasi
Suomi
8. Kaikkien aikojen paras euroviisu
Ykkössijalla on tietenkin Katson sineen taivaan, mutta ei ole kaukana myöskään Tule luo.
9. Kaikkien aikojen paras suomalainen euroviisu
KST
10. Kaikkien aikojen paras lempiviisumaasi viisu
KST
11. Seuraatko myös viisukarsintoja, jos, niin minkä maiden?
Säännöllisesti Suomi, Ruotsi, Saksa, satunnaisesti myös muita maita, yleensä ne mitkä saa näkymään satelliitilta tai netistä streamattua.
12. Mikä on suosikkikarsintakappaleesi (eli kappale, joka ei ole päässyt viisuedustusmatkalle)?
Niitä on monta, yksi ylitse muiden herkkyydessään on tietenkin vuoden 1978 "Ystävä"
13. Lempiviisuartistisi
Katri Helena
14. Onko sinulla jotain
viisujen seuraamiseen liittyviä rituaaleja tai tapoja, mitä?
Moniakin. Jos katson kotona niin hyvä siideri palan painikkeena ja herkkuja napostelua varten. Usein edeltävät tunnit menevät nykyään netissä. Kotona viisut katson
miellään tykiltä olohuoneessa. Jos pääsen paikanpäälle niin yleensä käydään kavereiden ja kullan kanssa hyvin syömässä ja garderoobia sun muutaa tilpehöörää pitää tietty suunnitella tovi jo etukäteen..
15. Hienoin euroviisumuistosi
Helsinki 2007 -viikko kokonaisuudessaan
16. Mitä kaikkea euroviisuharrastukseesi kuuluu? (viisutapaamisia, levyjen keräilyä, videoiden katselua uudestaan ja uudestaan tms.)
Tapaamisia jossain määrin, eteenkin viisujen aikaan. Silloin myös biletystä. Keräilen kyllä myös DVD-tallenteita ja CD- sekä vanhoja LP-levyjä asian tiimoilta. Parhaat otokset pitää aina silloin tällöin uudestaan pyörittää
17. Haluatko vielä paljastaa jotain muuta viisuharrastukseesi liittyen?
En tällä haavaa.

Terveisiä kotiin. Joka kotiin.
Vs: Viisufani-ystäväkirja
1. Nimi
Juha
2. Ikä
Vuosikertaa -80
3. Kuinka kauan olet ollut viisufani?
Muistan katselleeni viisuja ekaa kertaa jo kauan sitten, mutta paremmin faniutunut olen vasta myöhään, kavereiden ja vaimotyttöystävän lietsomana.
4. Mikä on paras asia viisuissa?
Musiikki. Erilaiset genret ja lajit ja tyylit täydessä harmoniassa, ainakin melkein.
5. Minkä asian muuttaisit viisuissa, jos voisit?
Antaisin sille paremman maineen ei-fanien keskuudessa. Vaikka eihän se viisujen vika ole.
6. Lempiviisuvuotesi/-vuosikymmenesi
2000-luku toistaiseksi. Ehkä vuosi 2004. Vaikea sanoa.
7. Lempiviisumaasi
Ukraina!
8. Kaikkien aikojen paras euroviisu
Wild dances. Luulen ma.
9. Kaikkien aikojen paras suomalainen euroviisu
Hard rock hallelujah!
10. Kaikkien aikojen paras lempiviisumaasi viisu
Jollei Wild dances, niin sitten Dancing lasha tumbai.
11. Seuraatko myös viisukarsintoja, jos, niin minkä maiden?
Juu. Tänä vuonna ainakin Ruotsin ja Viron tuli seurattua televisiosta. Muiden maiden karsintoja satunnaisemmin netistä ja muualta.
12. Mikä on suosikkikarsintakappaleesi (eli kappale, joka ei ole päässyt viisuedustusmatkalle)?
Sunflowers, ehkä.
13. Lempiviisuartistisi
En osaa vastata. Kukaan ei nouse niin paljon ylitse muiden sinänsä.
14. Onko sinulla jotain viisujen seuraamiseen liittyviä rituaaleja tai tapoja, mitä?
Ei mitään muuta kuin kaverit, ruoka ja juoma.
15. Hienoin euroviisumuistosi
Helsingin kisojen seuraaminen paikan päältä.
16. Mitä kaikkea euroviisuharrastukseesi kuuluu? (viisutapaamisia, levyjen keräilyä, videoiden katselua uudestaan ja uudestaan tms.)
Noita kaikkia ainakin. Lasketaanko myös irkkaus #viisukuppilassa ja yleinen häröily?
17. Haluatko vielä paljastaa jotain muuta viisuharrastukseesi liittyen?
Ei oikein ole mitään paljastettavaa. Paitsi että on ehkä maailman parasta, kun vaimo ja parhaat ystävät seuraavat viisuja myös.

Spread our codes to the stars
You must rescue us all
You must rescue us all
Vs: Viisufani-ystäväkirja
1. Nimi
Eeva
2. Ikä
20, vielä
3. Kuinka kauan olet ollut viisufani?
Aina oon viisut katsonut, mut fani varmaan 6 vuotta.
4. Mikä on paras asia viisuissa?
Saa tutustua muiden maiden musiikkiin, erilaiset tyylit, showt, esikarsinnat, esikatseluvideot, postikortit, juontajat... siis kaikki!
5. Minkä asian muuttaisit viisuissa, jos voisit?
Toivoisin monipuolisempaa musiikkia
6. Lempiviisuvuotesi/-vuosikymmenesi
En muista kaikkia, enkä tiedä kaikkia, mutta sanotaan, että 2006, liittyy niin paljon muistoja.
7. Lempiviisumaasi
Espanja, Italia, Kreikka, Israel
8. Kaikkien aikojen paras euroviisu
Nämä vaihtelevat niin paljon, joskus tykkään enemmän toisesta ja joskus toisesta. En osaa ehkä sanoa parasta, mutta sanotaan nyt joku eli Espanja 1995 Anabel Conde- Vuelve conmigo.
9. Kaikkien aikojen paras suomalainen euroviisu
Sata salamaa
10. Kaikkien aikojen paras lempiviisumaasi viisu
Tuossahan se tulikin.
11. Seuraatko myös viisukarsintoja, jos, niin minkä maiden?
Aika vähän, jos jonkun muun niin Ruotsin.
12. Mikä on suosikkikarsintakappaleesi (eli kappale, joka ei ole päässyt viisuedustusmatkalle)?
Lovex - Anyone anymore
13. Lempiviisuartistisi
Voi, osaanko nimetä vain yhtä... sanotaan vaikka Jari Sillanpää.
14. Onko sinulla jotain
viisujen seuraamiseen liittyviä rituaaleja tai tapoja, mitä?
Ei taida olla. Suomen lippu messiin aina
15. Hienoin euroviisumuistosi
Ateena 2006. Suomi voitti, jos joku ei tiennyt.
16. Mitä kaikkea euroviisuharrastukseesi kuuluu? (viisutapaamisia, levyjen keräilyä, videoiden katselua uudestaan ja uudestaan tms.)
Kuuntelen euroviisumusiikkia, ostan tavaraa kun sattuu vastaan, käyn täällä viisukuppilassa... ja toki osallistun Suomen karsintoihin ja mahdollisesti myös joskus muihinkin fanitapaamisiin.
17. Haluatko vielä paljastaa jotain muuta viisuharrastukseesi liittyen?
Hmm. Enpä tiedä. Olisi mukavaa olla vähän aktiivisempana täällä kuppilassakin, mutta aika ei aina käy myöten.

...Åh jag börjar nästan (s)Weewa I mina gyllene skor.
- tonywerner
- Kanta-asiakas
- Viestit: 28218
- Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
- Paikkakunta: Riihimäki
Vs: Viisufani-ystäväkirja
HassuHazlehurst kirjoitti: Tämän tunnustuksen jälkeen en todellakaan uskalla ja kehtaa tulla viisutapaamisiin
Ei tuossa nyt mitään hävettävää ole! Meillä jokaisella on omat "perversiomme" viisujen suhteen
Siitähän saisi kivan ohjelmanumeron tapaamiseen, kun johtaisit siellä mielikuvitusorkesteria
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough
Cause love comes once, if you're lucky enough
Vs: Viisufani-ystäväkirja
Joo, ehdoton ohjelmanumero pikkujouluihin! Viisuorkesterin paluu!
Haluaisin mieluummin olla täällä euroviisuissa kuin kotona! -Kwak
Vs: Viisufani-ystäväkirja
Olen ihan varma, etten ole ainoa viisufani, joka "laulaa" ja "esittää" viisuja milloin missäkin, mm. suihkussa, kadulla kävellessä tai ihan missä vaan, kun sille päälle sattuu.
Take a minute, take a breath to reload
Spell it out and let 'em know
That we're never gonna lose our colours
We're just gonna let 'em show
Spell it out and let 'em know
That we're never gonna lose our colours
We're just gonna let 'em show
Vs: Viisufani-ystäväkirja
1. Nimi
Natalia
2. Ikä
2...8, kääk, jo
3. Kuinka kauan olet ollut viisufani?
Turkin Bana Banaa ohjannut kapellimestari sai minut 80-luvun lopulla tajuamaan, että olen fani.
4. Mikä on paras asia viisuissa?
Monipuolisuus, niin musiikillisesti kuin kulttuurillisestikin. Viittaan sekä kansallisiin että vähemmistökulttuureihin.
5. Minkä asian muuttaisit viisuissa, jos voisit?
Orkesteri takaisin kaikille, jotka sellaisen haluavat! Lisäksi olen alkanut lämmetä ajatukselle maantieteellisestä semifinaalijaosta. Sitä sietäisi edes kokeilla, ennen kuin mälsät läntiset viisumaat panevat pillit pussiin ja media kyllästyy totaalisesti.
6. Lempiviisuvuotesi/-vuosikymmenesi
Lähes jokainen viisuvuosi on tuntunut meneillään ollessaan lempparilta.
7. Lempiviisumaasi
Kypros, Kreikka, Turkki. Ranska, Espanja. Sekä Balkanin maat. Entinen Neuvostoliitto on lisäksi yhä kovemmassa nousussa.
8. Kaikkien aikojen paras euroviisu
Elena Konstantopoulou Kreikan asialla 1995: Pia Prosefhi
9. Kaikkien aikojen paras suomalainen euroviisu
1974: Älä mene pois, aliarvostettu loistoviisu ja loistopianistikin vielä laulajanlahjojensa lisäksi tuo Carita.
10. Kaikkien aikojen paras lempiviisumaasi viisu
Apua. Sanotaan nyt vaikka että Ranskan tarttuva Un, deux, trois, joka on oikeastaan todella syvällinen ovelan rallatuskuoren alla.
11. Seuraatko myös viisukarsintoja, jos, niin minkä maiden?
En ehdi. Olen pienten lasten äiti.
12. Mikä on suosikkikarsintakappaleesi (eli kappale, joka ei ole päässyt viisuedustusmatkalle)?
Liehuva liekinvarsi :-D
13. Lempiviisuartistisi
Joka vuosihan niitä kertyy. Tämänvuotinen ihastukseni on Dima Bilan.
14. Onko sinulla jotain viisujen seuraamiseen liittyviä rituaaleja tai tapoja, mitä?
Puntarointi ja jokavuotinen kauhea vauhkoaminen alkuvuodesta pitkälle viisufinaalin yli.
15. Hienoin euroviisumuistosi
Ne liittyvät viisubileisiin, ihaniin ihmisiin, joiden kanssa on voinut jakaa vapautuneen hörhösti ilonsa ja joilta on saanut lohtua suruihinsa.
16. Mitä kaikkea euroviisuharrastukseesi kuuluu? (viisutapaamisia, levyjen keräilyä, videoiden katselua uudestaan ja uudestaan tms.)
Viisutapaamisia ja pikemminkin uudestaan ja uudestaan kuuntelua kuin katselua. Ostan välillä viisuaiheisia kirjoja hyllyyni. En kuitenkaan taida olla niin kova fani kuin moni muu.
17. Haluatko vielä paljastaa jotain muuta viisuharrastukseesi liittyen?
Olen tänä vuonna tajunnut, miten kaikki harrastukseni ja työnikin liittyvät siihen, mistä euroviisuinnostukseni aikoinaan sai alkunsa. Olen mahdottoman kiinnostunut siitä, miten eri tavalla ihmiset eri paikoissa (tai aikoina) voivat ajatella. Ja musisoida :-)

Viimeksi muokannut Nata, 22 Elo 2007, 17:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Svet je naš
i nova deca s nama stvaraju bolji svet.
i nova deca s nama stvaraju bolji svet.