Viisukuppila

Night_Owl kirjoitti: ↑25 Huhti 2020, 01:24 Viisufaniuduin neljä vuotta sitten, kun hyvä ystäväni (täälläkin kirjoitteleva, hei vaan!) esitteli minulle Saara Aallon No Fearin. Kiinnostuin oikeastaan vain ensimmäiseksi UMK:sta, sillä olen pitkäaikainen Saara-fani. Saara jäi pian taka-alalle (siis UMK:ssa, ei muuten, koska en hänen fanitustaan ole lopettanut), kun tutustuin herra Mikael Saaren helmeen. Seurasin monena yönä Kuppilan keskusteluja, mutten uskaltanut heti tehdä tunnareita. No aika pian ne sitten piti tehdä, kun paloin halusta saada osallistua. Tästä tykästymisestä On it goesiin ja kirjautumisesta tänne lähti entistä lujempaa viisupyörä pyörimään. Päädyin vetämään Mikaelin somekampanjaa. Se oli jotenkin ihanaa kylpeä siinä huumassa, jännittää oman suosikin puolesta ja kuunnella yhä uudestaan ja uudestaan biisejä ja arvioida niitä. Rakastuin siihen ympärillä olevaan hullunkuriseen, avoimeen ja lämpimään tunnelmaan. Tutustuin Mikaeliin ja muihin mahtaviin tyyppeihin, joista monista on tullut minulle hyviä ystäviä. He tutustuttivat minut silloin viisujen maailmaan yhä syvemmin. Kuuntelin ekaa kertaa kaikki viisut läpi ajatuksen kanssa vuonna 2016. Yllätyin tarjonnan monipuolisuudesta ja moderniudesta. Tykästyin moniin biiseihin ja esityksiin. Myöhemmin aloin seurata myös karsintoja tarkemmin ja totesin, että siellä on monesti parempia biisejä kuin itse viisuissa. Mutta en aina vain ehdi tai jaksa seurata kaikkia niitä, vaikka haluaisinkin. Aloin käydä myös viisutapahtumissa, mistä monista mulle on jäänyt ihania, pitkälle kantavia muistoja. Viisut oli ennen mulle neutraali asia ja tyyliin yhtä kuin se kerran vuodessa tuleva finaali enkä edes tiennyt, että siihen liittyy näin paljon kaikkea muutakin. En ota viisuilusta kuitenkaan paineita ja etenen tässä omaan tahtiini oppien koko ajan uutta ja löytäen vanhoista viisuista mulle uusia suosikkeja. Tärkeintä on, että viisuilu tuo mulle iloa ja energiaa, vaikka joskus saatan uhotakin lopettavani katsomisen, kun oma suosikkini ei pärjääkään.

Ihanaa, että fanitat.

Olipa Night_Owlilla kaunis kertomus

Huomasin samalla että enpä olekaan kertonut omaa historiaani. Se on kaksijakoinen: Lapsuudessani ja nuoruudessani ei telkkarista paljon ohjelmaa tullut, ja se mitä tuli, seurattiin hartaana. Eli Euroviisuja ja jo Suomen karsintaa katseltiin koko perheen voimin, se oli jonkinlainen itsestäänselvyys. Musiikkia muutenkin oli ihan järkyttävän paljon vähemmän tarjolla kuin nykyään (en tiedä voiko sitä edes tajuta jollei niitä vuosia ole elänyt). Telkusta tuli viisujen lisäksi Syksyn sävel ja Lauantaitanssit. Toisaalta parhaista viisuista tehtiin suomi-coverit, joita saattoi hyvällä säkällä kuulla radiosta, ja niistä usein pidin ja pidin edes tietämättä että ovat viisuja.

Sitten muuten opiskelemaan, ei ollut telkkaria, ja viisujen seuraaminen jäi paitsi jos satuin juuri viisuviikonloppuna olemaan kotipuolessa käymässä. Yleensä en ollut. Jonain vuonna taisin yrittää kuunnella radiosta, mutta ei se ihan samalla tavoin toiminut, vaikkei ne kasariviisut vielä sellainen visuaalinen show olleetkan kuin nykyiset.

Sitten lähempänä vuosituhannen vaihdetta hommasin töllöttimen rupesin seurustelemaan viisuja joka vuosi katsovan tyypin kanssa, ja harrastus elpyi . Huomasin että tulee esikatseluohjelmakin, jonka rupesin tallentamaan kun videonauhurinkin hankin, eli halusin perehtyä asiaan etukäteen huolella. Ehkä tämä oli jo orastavaa faniutta? Viimeistään vuonna 2004, kun finaalia kaveriporukalla katsottiin ja jakauduttiin jyrkästi Ukrainaa ja Serbia-Montenegroa kannattaviin leireihin, voisin sanoa olleeni fani. Fanius on siis sitä, että ei voi enää puhua viisuista kylliksi tavisten kanssa, eli ne ei jaksa niin paljon kuin haluaisin . Ylellä oli niihin aikoihin joku viisukeskustelu joten menin sinne, tosin se taisi aina keskittyä eniten omaan artistiimme (en muista enää kunnolla). Sitten se jotenkin loppui? Kun Suomeen oli tulossa viisut, asiasta oli paljon juttua kaikkialla, ja jotain muuta hakukoneella hakiessani löysin Viisukuppilaan, joka tuntui siltä että lopultakin paikka jossa puhua aiheesta sydämen kyllyydestä. Pari vuotta meni edustusbiisien parissa, sitten tajusin että täällä seurataan eri maiden karsintoja, joista alkoi vähitellen tulla parempilaatuisia striimejä jne., ja kyllähän YouTuben kasvava tarjonta harrastusta kanssa helpotti. Jotta jotenkin noin se kehittyi!

ihanan samaistuttavia juttuja, olisin halunut kuulla myös Rouskun harrastushistoriasta vielä jotain enemmän ... mutta voihan näitä aina täydennellä ja jatkaa... ja Viisula -foorumiltahan löytyy myös paljon lisää tuntoja...

Muistaakseni joskus kerroin stoorini pääpiirteittäin esittäytymisketjussa, mutta kertaushan on opintojen äiti, isä ja isoveli. Ennen vuotta 2007 suhtautumiseni viisuihin oli hyvinkin yliolkainen. En ymmärtänyt miksi joku viitsii seurata jotain random laulukilpailua, varmasti olin viisukappaleita vahingossa kuullut ennen tuota vuotta, joskin itse konsepti meni minulla ns. näkemättä kakkaa osastoon. Lordin voittoakin muistan kommentoineeni koulussa asiaa hypettäneille "ketä kiinnostaa" vastapallolla

Sitten vuonna 2007 finaali oli käynnissä televisiossa kun astuin olohuoneeseen. Äitini (ei viisufani) piti melkein pakottaa minut viideksi minuutiksi ruudun ääreen ja jäin äärimmäisen vastahakoisesti istumaan mutisten jotain manauksia takaisin. En ole aivan varma minkä esityksen näin ensimmäisenä, ehkä Venäjän, joka esiintyi viidentenätoista. Jotenkin ihmeellisesti liimauduin ruudun ääreen miltei heti, viimeistään kahdeksantenatoista esiintynyt Ukraina räjäytti potin. Loppujen laulujen tultua halusin heidän voittavan, pettymykseni oli valtaisa kun joku Serbia meni voittamaan huudollaan (makuni oli todella huono tuolloin ) Dancing Lasha Tumbaista tuli myös suuri hitti koulussa, koko seuraavan viikon sitä sai kuulla milloin mistäkin kaiuttimesta Tosiaan vaikka istumani piti se viisi minuuttia töllön ääressä istuin kuin tatti paikallani mykistyneenä koko lähetyksen loppuun, äitini nukahti suhteellisen aikaisessa vaiheessa iltaa

Myöhemmin vuonna 2007 otin suurin piirtein tuon vuoden biisikattauksen haltuun ja popittelin niitä itsekseni aina joskus. Seuraavana vuonna katselin viisut kokonaan semejä myöten ja kannustin intohimolla suosikkejani (lähinnä nopeatempoisia ja vitsiviisuja ) Petyin tuloksiin suuresti tuolloin ja siinä suhteessa mielipiteeni on muuttumaton, ihan hirveät tulokset Vuonna 2009 onnistuin löytämään jopa pari viisubiisiä etukäteen ennen toukokuuta, Norjaa muistan karsastaneeni jostain syystä. Kaikki lähetykset katselin aivan täpinöissäni kuten joka vuosi tuon jälkeenkin. Vuonna 2010 kuuntelin ensimmäistä kertaa kaikki biisit monta kymmentä kertaa läpi ennen kisoja, hyppäsin mukaan myös youtubemaailmaan, ensin katsomalla top-listoja yms. sieltä, myöhemmin syksyllä rupesin itsekin tekemään viisuvideoita sinne.

Vuonna 2011 seurasin jo joitakin karsintoja, muistan loukkaantuneeni verisesti kun Banjo Laura ei voittanut Latviassa eikä Oida Taunz Itävallassa Muistan niinikään intoilleeni kun omat topvideoni (2 kpl) vuoden tarjonnasta saivat yhteensä yli 50000 näyttökertaa sekä satoja kommentteja. Tuolla uralla jatkoin muutaman vuoden (ja vuonna 2013 aloittelin kulkemaan viisuhistoriaa taaksepäin ihan alkuun asti, ihania biisejä löytyy aivan alkuvuosiltakin) kunnes löysin viisukuppilan vuonna 2014. Tiesin kaiketi etäisesti paikan olemassaolosta jo aiemmin, mutten kokenut tarpeelliseksi liittyä. Tuona vuonna sen tein, joskaan en kirjoittanut riviäkään ennen kuin vuoden 2015 puolella. Ah tuo kevät ja legendaariset PKN väännöt, nevö förget Tuon jälkeen viisufanius on elänyt minussa vahvana, kuppilassa tulee päivittäin käytyä, youtuben olen valitettavasti pannut tauolle, jokainen video menee nykyään miltei suoraan eston puolelle enkä jaksa taistella jokikisen videon kanssa enää. Mutta kuppilahan on ja pysyy, mitäs muuta tässä tarvitaan

jdjj22 kirjoitti: ↑25 Huhti 2020, 12:52 viimeistään kahdeksantenatoista esiintynyt Ukraina räjäytti potin. Loppujen laulujen tultua halusin heidän voittavan, pettymykseni oli valtaisa kun joku Serbia meni voittamaan huudollaan (makuni oli todella huono tuolloin )

Eihän se nyt huono voi olla, jos Ukrainan halusit voittavan. Toki tuota Serbiaa itsekin vielä hieman karsastin tuolloin, mutta se oli silloin se.

Muistan kyllä katsoneeni niin Suomen karsintoja kuin Melodifestivalenia 2004, mutta viisufaniutuminen tapahtui kunnolla kun satuin katsomaan Inför ESC-jaksoa, jossa esiteltiin Wild Dances, ehkä myös Tii. Ensiksi mainittu tuli yllättäen puun takaa, sillä Mattan 8v. oli siihen asti pitänyt Euroviisuja kuivana aikuisten ohjelmana. No, katsoin sitten kyseisen jakson ja loputkin, ja kun ruutuun vielä lävähti Viron kappale, joka oli Ukrainaakin parempi, niin olin jo myyty. Viron finaalista putoaminen oli karvas pettymys, mutta lauantaina oli vielä kisat. Katsoin finaalin kokonaan, mikä oli jo tilanteen sisältäneen valvomisen puolesta hieno juttu, ja vielä hienompaa oli, että Ukraina meni voittamaan (nykytilanteessa olisin äänestänyt Serbiaa ja Montenegroa ).

O'Connorin kirja ilmestyi vuonna 2005, ja taisin lainata sen kirjastosta noin kymmenen kertaa muutaman vuoden aikana. Vuoden 2005 viisuja odotin innolla, katsoin luonnollisesti taas Suomen ja Ruotsin karsinnat, Inför ESCit ja mitä niitä nyt olikaan, ja olin innosta piukeana, kun koulun pihalla puhuttiin viisuista (muistaisin Unkarin olleen suosittu). Itse tulokset olivat ja ovat edelleen karvas pettymys, joka toimi hyvänä muistutuksena siitä, ettei kaikkea voi saada viisuissa. Sitä seuraavana vuonna tulokset kyllä olivat erinomaiset, mutten oikein tajunnut tilanteen suuruutta, kun kolmannella kerralla onnisti. Pyörin tietenkin Helsingissä paljon viisuviikolla 2007, mutta viisufaniutuminen oli tuolloin jo raiteillaan.

Sain oman koneen käyttööni syksyllä 2011, ja kuinka ollakaan, liityin Viisukuppilaan keväällä 2012. Sen jälkeen olenkin löytänyt viisupiirejä myös muualta maailmasta, ja itse asiassa olen tätäkin viestiä kirjoittaessa pölissyt kansainvälisessä viisukeskustelussa. Eipä kyseisiä ihmisiä olisi tullut tavattua mitenkään muuten, mutta näinhän sitä verkostoa saa rakennettua.

MIH96 kirjoitti: ↑20 Huhti 2020, 16:16

Haksis kirjoitti: ↑20 Huhti 2020, 11:10 Sävellykset ovat monipuolistuneet, kaikilla on mahdollisuus pärjätä, semifinaalit ovat aivan mahtava asia ja uusi pistelaskujärjestelmä vielä parempi

Seuraa melko epäsuosittu mielipide: viisujen yleistaso oli 2010-luvulla huonompi verrattuna 2000-luvun ensimmäiseen vuosikymmeneen.

Muotoilin hieman väärin. Tarkoitin, että omasta mielestä 2010-luvulla on tullut tietyltä osin erikoisempia (kokeilunhaluisempia) ja hieman ehkä jopa futuristisempia viisuja kuin aiemmin. Toki balladeissa on tunkua ja moni on aika samanlainen versus 2000-lukuun, joka oli popin ja uptempon kulta-aikaa, niitä on kyllä ikävä Ja tuon ajan tanssimusa on vielä omilla listoilla. Sinne ei hirveästi 2010-luvulta ole tunkua..