Minun käsitykseni mukaan kyse on siitä indiepopista ja uusiskelmästä, jota kuulee flow-festareilla, josta voi lukea rumbasta, tai mikä se ulkkis-julkaisuraamattu on, joku pitchfork? tai jota kuulee radio helsingissä. Etenkin viimeisimmän tarjontaan tämä valikoma uppoaisi kokonaisuudessaan täysin. Se että sitä sanotaan "uudeksi" johtuu siitä, että tämä laji on ominut uutuuden ja avangarden käsitteet tyylilajilleen, sekoittavat siis genren, tyylin ominaispiirteet, laadullisten "uutuuden" määreiden kanssa, vetävät yhtäläisyysmerkit väliin, johon niitä ei loogisesti kuuluisi vetää. Toki uutta, aitoa avantgardeakin joukossa on, mutta niin on kaikissa lajeissa ja paljon on "uudessa musiikissa", indiessä jne ihan vaan geneeristä tyylipiirteiden toteuttamista. Ja paljon retroa, hupsua sinällään, että esimerkisi kasarielektron kierrättämistä pidetään yhä eteenpäin suuntautuvana uutena ...Huilumies kirjoitti:Mitäköhän tarkoittaa "Uusi Musiikki" UMK:n järjestäjien mielestä?
UMK 2012: Yleinen keskustelu
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
- kaivanto
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1623
- Liittynyt: 12 Helmi 2004, 03:40
- Paikkakunta: Villa Gesell, Argentiina
- Viesti:
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Jos mä osallistuisin biisintekijänä tai solistina kilpailuun, jonka tähtäimenä on Eurovision loppukilpailun finaali ja 3 minuutin esitys, on kohtuutonta vaatia, että pitäisi mennä tuollaisen suomalaisen raadin eteen teuraalle vastailemaan tyhmiin kysymyksiin ja tekemään tämmöistä tosi-teeveetä. Mä säästäisin paukkuni siihen, että pääsen vastailemaan kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa tyhmiin kysymyksiin.
Sen sijaan esim. Tiktak-Petran ja monen muun pudottamista ei voi hyväksyä ja kuten kirjoitin, emme tiedä mitä kaikkia helmiä jäi TOP40:n ulkopuolelle.
Sanoinkin "melko oikein". Auraahan mä puolustin bloggauksessani.Huilumies kirjoitti:Sitten voitkin kertoa, miksi Aura Pineda ja Aili pudotettiin?? Minusta heidän molempien esiintymisensä oli omissa pudotuserissään loistava, ja syntyi heistä paljon parempi kuva kuin aikaisemmassa vaiheessa!
Sen sijaan esim. Tiktak-Petran ja monen muun pudottamista ei voi hyväksyä ja kuten kirjoitin, emme tiedä mitä kaikkia helmiä jäi TOP40:n ulkopuolelle.
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Mistä tiedämme mitä helmiä on aikaisempina vuosina (kymmeninä) jäänyt julkisen karsinnan ulkopuolelle? En pidä Valpiosta, mutta hän oli oikeassa arvaillessaan, kuinka raivopäistä yleisö on loppua kohden kun kappaleita karsitaan julkisesti...kaivanto kirjoitti:ja kuten kirjoitin, emme tiedä mitä kaikkia helmiä jäi TOP40:n ulkopuolelle.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin
- Mä elän vieläkin
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Ja samaan aikaan esim. Freeman ei maininnut Metron haastattelussa UMK:ta vaan puhui vain euroviisuista.Haksis kirjoitti:Jotenkin alkaa tympimään tuo jatkuva juontajien ja tuomareiden "euroviisu"-sanan välttely. Kokoajan puhutaan vaan UMK:sta ja UMK:n voittajasta. Saa nähä tuleeko juontajien suusta kertaakaan sanaa Euroviisut,tai Baku lauantain finaalissa..
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Tottakai miljoonat tv-katsojat aikaansaavat myös suosiota kappaleille, mutta sitä ei voi kieltää etteikö tuo musiikki ole juuri sitä jota ruotsalaiset muutenkin kuuntelevat (kuuntelevat toki myös muuta). Senkö takia levyt myyvät, kappaleet soivat ja keikkapaikat täyttyvät että MF:ssa ne on esitelty? Ei sen takia että ruotsalaiset haluaisivat niitä kuulla oikeasti? Levymyynti, Allsång på Skansen, lukuisat musiikkiviihdeohjelmat täynnä MF-kytköksiä, Vikingarna, iloisemman musiikin pop-kappaleet - kaikki pelkkää suuren MF-aivopesukoneiston tuotostako?Timoteus kirjoitti:Minun on vaikea uskoa, että olet nyt ihan tosissasi. Ihanko vakavissasi väität, ettei MF:n suosiolla ole mitään muuta selittävää tekijää kuin biisien taso?jeejee kirjoitti:MF:ssä on mukana hyviä biisejä (=lähes koko kansa tykkää), Suomen viisuissa ei. Hyvät biisit menestyvät ja jäävät elämään. MF on vain väline hyvien biisien ja artistien lanseeraukseen, MUTTEI niiden menestyksen syy!
Ainakin Svensktoppenin top10:ssä näyttää olevan aika mukavasti (noin puolet) MF-kytköksisiä artisteja läpi vuoden.
http://sverigesradio.se/sida/artikel.as ... kel=454888
Itse väitän että suomalaiset on saatu aivopestyä viimeisen tehosoittolistavuosikymmenen aikana kuuntelemaan pelkkää eputwickholmyörockmössöä, koska vaatisi liikaa vaivaa ylläpitää samaa popimpaa musiikkia markkinoilla kuin aikaisemmin. Muistelkaapa mikä musiikki myi 80- ja 90-luvuilla. Lamako vei kaiken ilon Suomesta ja lakaisi kaikki iloiset iskelmät maton alle?
Monipuolinen ja perinteitäkin kunnioittava kattaus olisi varsin mahdollinen meilläkin jos vaan haluttaisiin nähdä vaivaa. MF-formaatti meille, kiitos. Tuotantotiimi uusiksi ja jäärät pihalle.
"Olen kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen."
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Huomenna viisuasiaa radiossa / nettilähetyksenä!
To 23.2. klo 12-13 Radio Helsinki, keskusteluohjelma nimeltä Musaneuvosto. Aiheena Euroviisut ja UMK. Puhumassa Radio Helsingin ohjelmapäällikkö ja UMK:n tuomariston jäsen Anna Laine, UMK:n tuottaja Anssi Autio sekä Viisukuppilan edustaja.
Kuuluvuusalueella radiotaajuus on 88,6 MHz, mutta ohjelman voi kuunnella myös netissä paikasta riippumatta.
http://www.radiohelsinki.fi/ohjelmat-te ... aneuvosto/

Haluaisin mieluummin olla täällä euroviisuissa kuin kotona! -Kwak
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Nimi(Erkkej)ä!Marjukka kirjoitti:Viisukuppilan edustaja.
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
MarjukkaToni kirjoitti:Nimi(Erkkej)ä!Marjukka kirjoitti:Viisukuppilan edustaja.
Sitähän sä kysyit?
Haluaisin mieluummin olla täällä euroviisuissa kuin kotona! -Kwak
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Jvvv puhuu pelkkää asiaa. Joka sana. Amen!
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
varmaan oioit tahallasi, mutta kun nyt tässä yhteydessä Eput esiin (juu ei oo minunkaan suosikkibändini, mutta kun usein tällaisissa yhteyksissä mainitaan) taitaa ne itkuvirret ja ruotsalaisen ja suomalaisen musiikin ero olla pidempää perua kuin eppu-aivopesukauden tuotetta. Etenkin kun Eput on taitaneet tehdä suomalaisittain aika paljon iloluontoisia ja reippaita ralleja. Se Murheellisten laulujen maahan on täyttä ironiaa, ne keräs kaikki murheiset suomi-kliseet, kaiken kaikki päin v*ttua kuvaston tarkoituksena nauraa sille - "yllättäen" otettiin ihan täydestä, tällaisia olemme Itse ryömisin kansallisromantiikan korkekulttuuriseen yleväotsaisten kansanmusiikin puhdistustoimenpiteiden pariin; eput ovat ennemmin yhteydessä siihen rillumareihin joka pois siivottiin. Ja ne lienevät suomalaisista niitä, joilla itseasiassa on yhteistä ruotsalaisten viikinkihumpan kanssa.jvvv kirjoitti:suomalaiset on saatu aivopestyä
Minulla muuten on se käsitys, että vaikka MF kappaleet suosittuja ovatkin ja vaikka MF kerää koko kansan yhteen niin mitenkään varauksetonta arvostusta se musiikki ei nauti.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral
- Salvador Sobral
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
En ole varma Yritetään selvittää!Serduchka kirjoitti:^ Kuuleeko tätä lähetystä myöhemmin jostain?
Haluaisin mieluummin olla täällä euroviisuissa kuin kotona! -Kwak
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Bulgariassa esiintyy viisi tämän vuoden euroviisuedustajaa! Kuinkakohan monta UMK-finaalissa?!
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Tähän ei oo ny panostettu....
Sääli. Noista valitaan joku, mutta hyvää tulosta ei nyt tule.
Lordin kaltaiset juhlat saa unohtaa ja se on sääli!
Tunnetut artistit ei tällaiseen pelleilyyn osallistu, paitsi Freeman. Ai niin se onkin jo lähes eläkkeellä....
Martina (niin hirveä kuin onkin) oli sentään siedettävä kappale... ja moni muu. Movetron, Cristal Snow...Korpiklaani!
Tässä muutama tuntematon, jotka olisi mielellä kuullut... hieman pidemmällä....
http://soundcloud.com/max-and-the-ducks/all-the-way
http://soundcloud.com/blooh/i-want-to-be-your-friend
Ilman selkeää melodiaa ei noissa pippaloissa pärjää....
Toivottavasti tämä on ensimmäinen ja viimeinen kokeilu tällaisella formaatilla.
Toivo

Marjukka kirjoitti:En ole varma Yritetään selvittää!Serduchka kirjoitti:^ Kuuleeko tätä lähetystä myöhemmin jostain?
Tulee myöhemmin kuultavaksi:
http://www.radiohelsinki.fi/lataukset/a ... aneuvosto/
Mutta klo 12, eli tunnin päästä siis, suorana ulos.
Haluaisin mieluummin olla täällä euroviisuissa kuin kotona! -Kwak
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Kuuntelee Anssi Aution jorinoita Radio Helgingistä. UMK:n tarkoitus laajentaa katsojakuntaa perinteisistä TV2-katsojista isommalle joukolle. Käsi sydämelle: No miten on käynyt?
Anna Lainetta ei ole kiinnostanut euroviisut aikaisemmin. On tämä vaan hauskaa, että homma annetaan tommoisten tyyppien käsiin, jos ei kerran koko skaba kiinnosta.
"Kuunneltuani 170 kertaa eurodiskoa alkoi jo tuskan hiki valua otsalta."...
"Etsin biisejä, joita voitaisiin soittaa Radio Helsingissä."
Autio muistelee edelleen Abbaa ja kysyy mitä sille kisalle on tapahtunut viime vuosina... Eikö siis ole katsonut sitten 70-luvun?
Autio myöntää: "Eihän tämä valmis ole. Tämä on pilottivuosi."
"TOP 40 oli suvereenisesti parempaa musiikkia kuin viime vuosina."
Marjukka "Mukana enää laimeita pop-kappaleita. Genren ilotulitus jäi jonnekin."

Viimeksi muokannut MuzaMaza, 23 Helmi 2012, 12:37. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Täällä myös kuunnellaan ja Marjukka saanut kyllä tuotu pointteja hyvin. Eikä pysty Anna Laine-tuomari tai Anssi Autio-tuottaja muutakun noita samoja asioita lässyttämään... Myöntäkää: UMK on täysi floppi!
Seuraavaksi voisi ottaa esille katsojaluvut ja sen, että tuomareilla on liian suuri valta, kun he kerta karsivat 540 demosta biisit seitsemään. Enemmän valtaa yleisölle.
Edit. Anna Laine-tuomari: "mä valitsen biisiä, jonka voisin kuvitella soivan täällä meillä, Radio Helsingissä. Enhän mä nyt itelleni meinaa mitään euroviisubiisii valita." Voi herttileijaa, huhhuh! Tollasia ihmisiä tuomaristossa valitsemassa Suomelle euroviisuedustajaa...

Viimeksi muokannut Hurrican, 23 Helmi 2012, 15:44. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Mun mielestä radiokeskustelu on tosi mielenkiintoista, mutta naurattaa kyllä se, että katsotaan niin vahvasti tulevaisuuteen, että tämän vuoden UMK yritetään jo tässä vaiheessa lakaista maton alle pilottivuotena. Ikävä tosiasiahan on se, ettei näitten laimeiden kisojen jälkeen Uuden musiikin kilpailu ole sen tutumpi kellekään, jos me suurennuslasin kanssa kisaa seuraavat viisufanitkaan emme tajua, mitä järkeä tässä kaikessa on. Onko ohjelmalle saatu uutta yleisöä, jos katsojaluvut ovat puolittuneet aikaisemmista euroviisukarsinnoista eikä normikansalainen ole koskaan kuullutkaan koko kisasta? Mutta ENSI vuonna UMK on monipuolinen musiikillinen kattaus ja kaikki seuraavat sitä. Ok.
21:15 <@XXX> kuten huomaat, mulla on vähän tautologiaa.
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Nyt meni keskustelu vähän liiaksi mielipiteiden vaihtoon kappaleista ja kappaleiden laadusta. Niistähän voi olla ihmiset mitä mieltä vaan. Enemmän kaipaisin radiolähetyksen alussa ollutta keskustelua itse formaatista. Anssi Autio sanoo ihan pokkana, että olemme saaneet UMK-formaatin kautta uutta yleisöä euroviisukarsinnoille. Samalla oven avauksella taisi aika moni yleisöstä lähteä muualle.
Jee, Ovo je balkan soi nyt!
Jee, Ovo je balkan soi nyt!
...Åh jag börjar nästan (s)Weewa I mina gyllene skor.
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Voi luoja noita Aution Anssin juttuja.. Laineen Annasta tuun aina pitämään, olkoon vaikka kuinka anti-euroviisuihminen. Studioon olisi pitänyt hankkia keskustelemaan myös joku entisten viisukarsintojen parissa työskennellyt tyyppi. Nyt kaikki umk-kritiikit torpataan tyylillä "ennen oli huonommin". Katsojia kuitenkin jostain syystä kiinnosti karsintoja töllätä.
I am not that desperate and you are not that lucky.
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Mitä tämä Anssi Autio on ennen tehnyt? Harvinaisen ärsyttävät jutut.
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Haukkukaa nyt Laine ja Autio ja ohjelman juontaja viisut maanrakoon. Siihen onkin hyvä päättää.
Asenteenne kertoo kaiken. Oikeastaan en huomaa heidän sanovan mitään postiivista euroviisuista. Silti ovat tuottamassa sitä Suomessa. Hämmentävää.
Asenteenne kertoo kaiken. Oikeastaan en huomaa heidän sanovan mitään postiivista euroviisuista. Silti ovat tuottamassa sitä Suomessa. Hämmentävää.
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Anna ja Anssi toistelee koko ajan, etteivät tiedä euroviisuista yhtään mitään... Silti kovasti tulee kehitysehdotuksia. Eiks kannata ottaa jatkossa tuottamaan ohjelmaa sellaiset henkilöt, jotka ymmärtää euroviisuista jotain ja joilla todella olisi kiinnostusta tekemään hyvää ohjelmaa?
...Åh jag börjar nästan (s)Weewa I mina gyllene skor.
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Anssi Autio-tuottaja se vaan inttää v-mäisellä äänensävyllä, että miksi ARto olisi voittanut viisut. No miksi joku Pernilla voittaisi...
Sit vaan puhutaan euroviisuista yleisesti ja onko niissä mitään järkeä. Kaikki kolme (juontaja, Autio-tuottaja ja Laine-tuomari) nauravat räkäisesti ja juontajakin totesi, että ei niitä kisoja pysty ilman viinaa katsomaan. Mikä siinä on, että tätä harrastusta näin julkisesti pilkataan? Nauretaanko futisfaneille, jotka foorumeillaan ruotii eri joukkueiden kokoonpanoja ja tekevät kisamatkoja ympäri maailmaa ja seuraavat nettistriimeiltä jotain b-sarjan otteluita Paraguaysta? Tuskinpa, hehän vaan suhtautuvat harrastukseensa intohimoisesti. Viisufanille kyllä voidaan naureskella radiossa todella pilkkaavaan sävyyn...
Tulee vaan paha mieli, kun Suomen euroviisut on annettu näihin käsiin. Montakohan kertaa Laine-tuomari ja Autio-tuottaja ovat todenneet, etteivät he juurikaan euroviisuista tiedä mitään... Voi voi.

Loppukeskustelu ei ollutkaan sitten niin mielenkiintoista. Aika ankea maku jäi suuhun. En tosiaan olisi halunnut olla Marjukan saappaissa puolustamassa viisuinstituutiota yksin muita vastaan.
21:15 <@XXX> kuten huomaat, mulla on vähän tautologiaa.
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Niin, mahtavatko nämä UMK-biisit sitten soida Radio Helsingin ohjelmissa, jos kerran tämä on ollut Laineen päätöksien perusteena? Äkkiseltään en huomannut soittolistoja selatessani kuin yhden biisin (Noitanainen). Vai Paskalistassako ne soivat? Niin ja Laululeijahan tossa nyt äsken ohjelman alkuun soi.
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 5198
- Liittynyt: 09 Syys 2008, 16:19
- Paikkakunta: ... (Kouvola)
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
En tietenkään tiedä, kuinka paljon te täällä liioittelette kuulemaanne, mutta jos tuo kaikki pitää paikkansa, mitä nyt olette kertoneet näiden UMK-tyyppien suhtautumisesta Euroviisuihin, niin: KIITOS siitä, että olette auttaneet minua tekemään päätökseni! Päätin juuri, että katson aivan satavarmasti lauantaina mieluummin Melodifestivalenia kuin tätä surkeaa UMK:ta. Pitäkööt UMK:nsa. Onnea vaan sinne jäähallille.
Tein muuten juuri epätieteellisen kokeen ja kysyin tekstarilla isosiskoltani, aikooko hän katsoa UMK:n finaalin. Vastaukseksi sain...
"Mikä hitto on UMK??"
Juu, varmasti saatte sen miljoonayleisönne!
Tein muuten juuri epätieteellisen kokeen ja kysyin tekstarilla isosiskoltani, aikooko hän katsoa UMK:n finaalin. Vastaukseksi sain...
"Mikä hitto on UMK??"
Juu, varmasti saatte sen miljoonayleisönne!
Bussi tytön aina ohi onnen vie
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
Kun toiset löytää sen
- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)
- Mickey Joe
- Maistelija
- Viestit: 47
- Liittynyt: 04 Kesä 2006, 20:11
- Paikkakunta: Helsinki
Re: UMK 2012: Yleinen keskustelu
Radiokeskustelun surkuhupaisimpia pätkiä olivat esimerkiksi ne, kun Anssi Autio toteaa:
"Nyt täytyy kyllä myöntää, etten mä ymmärrä euroviisuista mitään"
No, se nyt on tullut selväksi, kun kuuntelee noita jatkoonpäästettyjä kappaleita
Anna Laine: "Valitsin jatkoon päässeet sillä perusteella, voisinko itse soittaa niitä Radio Helsingin kuuntelijoille."
Olen sanaton
Kaikki nämä musiikkipäälliköt etsivät selvästi vain soitettavia kappaleita omille kanavilleen.
Ilmankos ne olivat suurimmaksi osaksi suomenkielisiä, eli valituilla kappaleilla on lähtökohtaisesti huonompi mahdollisuus pärjätä kansaivälisessä loppukilpailussa.
Euroviisuihin pitää mennä euroviisujen ehdoilla, eikä narista siitä, miten huonoja ja muovisia kappaleita muut muka lähettävät ja todeta että me täällä Suomessa ollaan tosi rohkeita, kun uskalletaan lähettää jotain tosi persoonallista (Stig ).
Sitten kisojen jälkeen he toteavat, että Suomi uskalsi olla rohkeasti erilainen, mutta muut maat eivät vain ymmärtäneet musiikkimakuamme.
Siitä tuleekin mieleeni esim. vuosi 1982: YLEn raati antoi täydet pisteet Kojolle ja kansainvälisen loppukilpailun jälkeen Iltasanomien etusivulla maanantaina luki: "Eurooppa ihmetteli Suomen musiikkimakua."
Lisäksi nämä yleläiset ja tuomariston jäsenet väittävät, ettei euroviisuista mikään kappale jää elämään eikä niiden avulla suurin piirtein kukaan ole päässyt maineeseen... Väite ei pidä ollenkaan paikkaansa:
Monissa maissa, missä niihin on panostettu, ne nousevat listojen kärkeen ja niitä soitetaan melkein joka paikassa - ravintoloissa, radiossa jne. Lisäksi en jaksa edes alkaa luetella kaikkia maailmantähtiä, jotka ovat euroviisuissa mukana olleet ja kaikkia niitä ikivihreitä esim. 50- ja 60-luvuilta, joita yleläiset eivät edes euroviisuiksi tunnistaisi.
Antti Autio väitti nimittäin, että euroviisun kyllä tunnistaa (valitettavasti) euroviisuksi , yeah right

"Se on yksi musiikkigenre" oli hänen viisautensa. Ilmankos Ovo je balkania erehtyi luulemaan Dancing lasha tumbaiksi. (Ehkä) kopiokappaskandaali!Mickey Joe kirjoitti: Antti Autio väitti nimittäin, että euroviisun kyllä tunnistaa (valitettavasti) euroviisuksi , yeah right
I am not that desperate and you are not that lucky.