Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
wigwam
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2926
Liittynyt: 27 Tammi 2006, 14:42
Paikkakunta: Kouvola

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja wigwam »

Hieno levyraati jälleen tulossa ja vieläpä ennätysmäärällä osallistujia. :tapu:

Tähänkin teemaan olisivat maat sopineet ihan hyvin mukaan, mutta se on hyvä miellyttää välillä myös niitä, jotka muunlaisiakin haluavat. Nyt kun maat eivät ole mukana niin mun puolesta rajan ois voinu rohkeasti vetää vaikka 10000 katselukertaan. 100000 raja on sen verran korkea, että ainakin itselläni on ihan liikaa valinnanvaraa ja valinnan tekeminen äärettömän hankalaa. :draamaa: Myös molemmat aiemmat levyraatibiisini olisivat alittaneet tuon rajan. Maateeman mukana olo on helpottanut biisin valintaa siinä mielessä, että olen antanut muiden varailla maita ensin niin sitten vaihtoehdot hieman vähenee.

Mutta tämä valinnanvaikeus on tosiaan henkilökohtainen ongelmani esim. liian alhainen katselumäärän raja olisi voinut jonkun osallistujan jättää kisassa poiskin, joten hyvä näin, pääasia, että suurimmat hitit jää pois. :peukku:


Oon vissii olevinaan aika kova "hipsteri" kun yhdellä potentiaalisella vaihtoehdollani näyttää youtubessa olevan 0 katselukertaa. :lohduton: :rofl: :hiips:

Avatar
akuankka13
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8989
Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
Paikkakunta: Vanajan taka

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja akuankka13 »

Kappaleet editoitu aloitusviestiin. Kuunnelkaa, kommentoikaa! :uujee: Deadline viikon kuluttua iltayhdeksältä. :joojoo:
Qaj.

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11348
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

26 osallistujaa! :shock: Tässähän tarvitaan seuraavaksi jo semifinaali. :rofl:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5354
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

No huhhuh, mikä osallistujamäärä! :uujee:

:biskop:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57786
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Terasbekoni kirjoitti: 23 Syys 2018, 21:44 Tässähän tarvitaan seuraavaksi jo semifinaali.
No melkeinpä juu. :draamaa:
⚰️ R.I.P. Eurovision 🪦

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17267
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Happy »

Terasbekoni kirjoitti: 23 Syys 2018, 21:44 26 osallistujaa! :shock: Tässähän tarvitaan seuraavaksi jo semifinaali. :rofl:
Mun mielest tää vois olla ihan hyvä idea jos määrä ylittyy kolmellakymmenellä.. toki sellanen olis tosi hienoo :uujee:
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4285
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

Miten tämä onkin näin jännittävää? :surrur: Hienoa, että osallistujamäärä on jatkanut kasvamista!
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7674
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Requel »

Tätä vois kutsua jo viisufinaaliksi!! :uujee: Pikaselaamalla taso on taas hyvä. :peukku:
DöNT jy KNooYH???????
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7557
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Ääntenlaskusta on luvassa siis pitkä maratooni. :tajuton:
Žvižej fucked up the solo

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20764
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

26 osallistujaa on tosiaan huippulukema. Sääli, ettei ole enempää osallistujia viisumaiden ulkopuolelta.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4285
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

^ Ajoikohan routa niin sanotusti porsaat kotiin viime raadin teeman muodossa, ts. palattiin innoissaan viisumaihin kun nyt niin voi tehdä :heh:
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
Samiasd
Pelinhoitaja
Pelinhoitaja
Viestit: 14532
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Kylläpä tällä kertaa on pitkiä kappaleita mukana. :draamaa:
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5354
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Paljon ihanaa outoa musiikkia. :ihana:

Oli kyllä hieman raskas kokemus näiden läpikäyminen viime yönä. :heh: :draamaa:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 37132
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

^ Oi kyllä. :rofl: Hieman tuskainen.
And when I cry I cry for both of us.

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11348
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Minä tein näistä Spotify-soittolistan, josta nautiskelen nyt hitaasti koulumatkoilla. :kuulokkeet2: Hauskaa, että juuri tämänkertaisen raadin biiseistä yhtä lukuunottamatta kaikki löytyvät Spotifysta. :mrgreen:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4285
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

^ Oho, kaikki paitsi yksi :uujee: Teenpä siis itsekin juuri noin.
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20764
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Minäkin kolusin nämä läpi viime yön aikana. Löysin monta sellaista, jotka vaativat sen kolme-neljä kuuntelukertaa ennen lopullista tuomiota. Kärkeä oli yllättävän vaikea hahmottaa. :draamaa:
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 37132
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Kuva Gabe Lopez - If You Could Stop Time
Melko tyypillinen alku, mutta jossain vaiheessa lähtee ihan kivaan nousuun. En ole ihan varma mielipiteestäni. Paljon kivoja elementtejä, mutta kokonaisuus jää ehkä hieman keskinkertaiseksi. Pituus aikaansai tästä kuitenkin elämyksen.
Rentouttavaa rauhaa ja nostattavaa nautintoa. Elämysmatkailua.

Kuva Arion - Last of Us
Viisukarsintatuttuja. En ole kuullut heiltä tyrkkynsä veroista, eikä tämäkään alun perusteella oikein nyt lähde. Kertosäkeessä toki paranee, mutta olisi saanut olla vielä reilusti melodisempaa iskeäkseen täysillä.
Rapsakkaa rockia ja kiehtovia kitaroita. Hienosti.

KuvaKuva Azzddine & Bill Laswell - Droub Al Lil
No nyt päästiin aitoon hipsteritunnelmaan; viekää minulle kävelylle! Nautin suuresti avaruusäänistä ja erikoisista soittimista. Upea elektroninen tunnelmapala, joka pitää otteessaan.
Hirmuisen hipsteriä ja kamalan kahlitsevaa. Ota minut!

Kuva Klara & Jag - Sluta krångla
Edellisen jälkeen meni valtavat negatiiviset väristykset tämän alettua. Onko tämä jotenkin huonosti tuotettu, kun pitää koko ajan muutella äänenvoimakkuutta? Ainakin oli sopivan lyhyt edellisiin nähden.
Vinkeät viulut pelastavat poloista poppista. Adjö!

Kuva KUUMAA - Uppoon suhun
Biisin äänimaisema vei alussa todella voimakkaasti Helsingin hipsterikortteleihin, mutta sitten kohtuullisen ikävä poppikomppi alkoi, eikä kappale sen jälkeen ollut entisensä.
Aavistuksen ankeaa, potkutonta poljentoa. Humpati humpati.

Kuva La Scelta - Il nostro tempo
Ihanan nylkyttävä alku, joka johti jännittävään italohenkeen. Säkeistöjen melodiasta tulee häiritsevän paljon mieleen tämän vuoden Italian viisu. Kertosäe on loppujen lopuksi kappaleen heikoin lenkki. Harmi. Ihan kuunneltava kuitenkin.
Sulputtavaa saapasmaamusaa höystettynä huonolla huipennuksella. Saisinko laskun?

Kuva Andrew Bayer feat. Alison May - End of All Things
Upean eteerinen alku, ja minut tietävät tietävät minun rakastavan eteeriballadeita. Aivan loistava Sufjan Stevensistä ammentava taideteos, joka huipentuu eeppiseen nostatukseen. Huojun puolelta toiselle hypnotisoituneena. Huikea!
Eeppistä eteerisyyttä ja mainiota mäiskettä. Elämää suurempaa.

Kuva A-Daily - Chu
Tunnelmasta toiseen. Täysin rinnoin nautittavaa Korea-ilottelua junan lailla puksuttavalla kertosäkeellä. Olen kohtuullisen helppo tällaisille.
Koreaa Koreaa ja tanssittavaa tsukutsukua. Viimeinen kuulutus!

Kuva Danheim feat. Sigurbodi - Vikinger
Oho, miten möyheviä viikinkirumpuja ja muitakin mörähtelyjä. Tältä siis näyttää, kun muumimörkö yhdistetään Pohjolan mytologioihin ja kutsutaan paikalle kauhuelokuvien käsikirjoittaja. Kohtuullisen nautinnollista, vaikka vaihtelua olisi saanut olla vähän enemmän.
Muhkeaa murinaa ja omalaatuista oikeutta. Laiva on lastattu.

Kuva Alamaailman Vasarat - Kyyhylly
Ensimmäinen, jonka olemassaolo hieman häiritsee minua. Onnittelut lähettäjälle. En osaa päättää, onko tämä taidetta vai vaan hirveää melusaastetta. Ehkä molempia.
Äänekästä äidinmaitoa ja pontevaa pontikkaa. Tupla ja kuitti.

Kuva Kirin J Callinan - My Moment (feat. Sean Nicholas Savage)
Kiinnostava alku, josta voi kehkeytyä vaikka mitä. Kehkeytyi Günther. Onpa merkillisen sensuelli kokonaisuus, jonka kuuntelemisesta tulee jotenkin perverssi olo. China! Ja diskoksikin panivat vielä! Onpa häiriintyneen ihana.
Erikoisen eroottinen elämys, alkukantaista aistikkuutta. Housut pois!

Kuva RAIGN - This World of Ours
Tuttu sekä ESCforumilta että muistakin ympyröistä. Ei parhaita biisejään todellakaan, vaikka tietenkin ihan mukavaa tunnelmointia, mikä lienee tavaramerkkinsä. En nyt vakuuttunut.
Vanhan tutun tunkkainen iltatee kahdella ruisleivällä. Mussun röyh.

Kuva Luc Arbogast - Ursae (Ursae Majoris)
Häiriintyneen ihastuttava kokonaisuus, jota olisi hauskaa tanssia yön pikkutunteina. Folk-oopperaa, uusi kombinaatio ainakin itselleni.
Mukavan miehekäs machoilu. Grrh.

Kuva Gavin James - Glow
Aika tylsä kokonaisuus, vaikka tässä toki hetkensä on. En silti hakisi käsiini kuunnellakseni vapaaehtoisen nautinnollisesti.
Lentävä lokki ja kuollut kala. Seuraava!

Kuva Janice Mangion - Warda
Kiva kuulla maltaa mukana, mutta olisihan se biisikin voinut olla ihan kiva. Tuntuu jotenkin, että tämä perustuu liikaa sanoituksen varaan, sillä melodisesti tässä ei ole oikein tarpeeksi kiinnostavuutta.
Malttamattoman maltalainen, MESCin molliosastoa. Kiekuu, kiekuu.

Kuva TOUKØ - Tammi
Toinen, joka järkytti hentoa mieltäni. Objektiivisesti kai huonoin toistaiseksi, vaikka jollain hyvin väärällä tavalla tykkäänkin. Saako taistella tykkäämistä vastaan?
Toukø ja Terho ne yhteen soppii. Huomenna mennään jne.

Kuva Kelly Lee Owens - Lucid
Rakastan näitä tunnelmanmuutoksia. Nyt jälleen päästiin lentomatkalle jonnekin unimaailman toiselle puolelle. Äärettömän kaunista ja kaikuisaa. Älykästä musiikkia, joka pitää otteessaan.
Pilven päälle eteerielämään. Kukkia ja hedelmiä.

Kuva Ultra Bra - He kääntävät tyynynsä
En ehkä kestä, että täällä on mukana täysin satunnainen Ultra Bra -kappale, joka kaiken lisäksi on minusta yhtyeen parhaita... Ja se on jo saavutus!
Höyryjä ja höyheniä, eläviä kuvia. Olen valmis!

Kuva Ylja - Út
Islannin kieli on lähtökohtaisesti melko hyvä asia, mutta usein sitä ujutetaan kappaleisiin, joihin se ei sovi. Tähän se kyllä sopii, ja tykkään erityisesti nimisanan ujelluksista. Muuten ehkä vähän leirinuotiomateriaalia.
Haikeaa huljuttelua ja maukasta makkaraa. Kähjäyskepille tarvetta?

Kuva Jaakko Teppo - Mäntypistiäinen
En taas ihan kestä tätä muuttuvaa tunnemaisemaa. Kyllähän tämä svengaa kuin se kuuluisa sarvipää, mutta vähän oli satunnainen.
Jos metsään haluat mennä nyt. Surrur.

Kuva Niteworks feat. Kathleen MacInnes - Maraiche
Vähän turhankin tuttu kappale ESCforumilta. Juuri viime viikolla pohdiskelin, paljonko pisteitä tälle antaisinkaan eräässä juhlagaalassa. Lopulta taisi päätyä niukasti pisteiden ulkopuolelle, mutta siellä taso oli niin jäätävän hyvä, ettei pisteittä jääminen kerro huonoudesta.
Kulutettua kurlutusta, silti raikas rasahdus. Uudelleenarvioinnin paikka!

Kuva ARTo - Taajuuksilla
Lisää tuttuja. Minusta tämä ei ole ARTon parhaimmistoa, mutta toki ihan tanssittavaa siltikin. Tulee vain mieleen minun ja ARTon yöllinen seikkailu porvoolaisessa karaokebaarissa kera lastentarhanopettajani.
Nallekarkkeja ja nautinnollisuutta. Muumeja!

Kuva Diabulus In Musica - Crimson Gale
Onpas möyheää rockia. Yhtye on varmaan kyllästymiseen saakka saanut kuulla vertauksia Nightwishiin, mutta pakko hehkuttaa, ettei paljoa häviä Ainoan Oikean tuotannolle. Kertosäe ehkä vähän pettymys, muuten oikein hieno taideteos.
Rouheaa oopperarockia, ehdottoman eheä. Kurnau.

Kuva Ethnofil - Heavy Dust I
Ennen pilliä aika tylsää, mutta kyllähän tämä loppujen lopuksi mukavalle matkalle lähimetsään vie. Ahdistavista bassoista aina plussaa. Jotenkin kappale onnistui käymään läpi kokonaisen vuorokauden. Hieno kokonaisuus, joka kehittyi vielä hienommaksi loppua kohden.
Maagista metsätunnelmaa ja pikkulintujen piipitystä. Lähtisitkö?

Kuva Kalle - Fat Wizard
Raadin loppusuoralle sopiva biisi. Tulee mieleen maalaismaisema, jossa onnelliset maaseudun ihmiset ovat peltotöissä ja elävät omia rauhallisia elämiään. Enhän minä sellaisesta uushelsinkiläisenä mitään ymmärrä, mutta musiikista voin nauttia. Yksi parhaista!
Perunoita maassa, multaa sormien välissä. Kenen koira?

Kuva Sparks - Pulling Rabbits Out of a Hat
Viimeistä viedään, poijjaat. Mahtipontista vingutusta ja erikoista tunnelmaa. Ehkä jopa hieman musikaalin omainen. En nyt ihan täysillä kuitenkaan innostunut. Toinen mahdollisuus selkeyttänee mielipidettä.
Raakaa kanaa vai ylikypsä kampasimpukka? Jatkoon!
And when I cry I cry for both of us.

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5354
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

^ En kestä kommenttejasi. :rofl:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57786
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Kommentteja pukkaa...

Kuva Gabe Lopez - If You Could Stop Time
Kaunis piano-intro. Laulajalla on kiva ääni. Vähän tasapaksu, mutta plussaa tulee kyllä kappaleen herkästä tunnelmasta.

Kuva Arion - Last of Us
Juuri kun luulee, että selkeämpi ja tarttuvampi säkeistö lähtee käyntiin, niin sitten se jääkin junnaamaan paikoilleen. Tämmöstä perus raskaampaa rokkia. Ei oikein tarjoa mitään uutta, varsinkaan minun soittolistalleni... ei oikeastaan pääse sille ollenkaan, vaikka nippanappa ok onkin.

Kuva Kuva Azzddine & Bill Laswell - Droub Al Lil
No nyt on eksentrinen intro, arabivaikutteita mukana. Sitten tulee pianokin. Lauluääni kyllä yllätti. Robottiko siellä hoilottaa? Onpas tämä nyt outolintu. Ei kyllä aukea meikäläiselle tämmönen. Lienee siis vahvoilla näissä skaboissa.

Kuva Klara & Jag - Sluta krångla
Nyt kuulostaa jo "pikkasen" paremmalta! Svengaava kappale ja pianot + viulut ovat kivat. Tykkeen.

Kuva KUUMAA - Uppoon suhun
Tuttu biisi! Tykkään tästäkin. Rento meininki. Kuulostaa tosin pelottavan paljon Spotifyn vinkkimusalta.

Kuva La Scelta - Il nostro tempo
Joikua? Ainakin kuulostaa siltä. Tässä on R&B:tä, etnoa ja hieman ehkä elektroa. Taas joikua. Tästä ei ota nyt kyllä kunnolla otetta sitten millään. Vaikka kertsi toi tähän vähän voimaa, niin ei tämä kyllä kunnolla pääse lentoon.

Kuva Andrew Bayer feat. Alison May - End of All Things
Alusta tuli ihan mieleen joku Disney-leffa. Haurasta, niin haurasta. Sitten lähtee jossain vaiheessa pimputukset käyntiin. Eloa biisiin, hyvä hyvä. Kasvua myös? Ai, tässä tulee tuollainen väsynyt hölkkä-komppi. Plääh. Tähän olisi toivonut vähintäänkin tyydyttävää EDM-osaa.

Kuva A-Daily - Chu
JEE! Tätä on tullut jo monta kertaa popitettua. Ihana biisi!

Kuva Danheim feat. Sigurbodi - Vikinger
Viikinkihenkeä! Intensiivinen viikinkirumpu ja ihan kuin olisi taustalla myös jotain kurkkulaulantaa. Tämäpä vaikuttaa vallan kiintoisalta biisiltä. Mielikuvitusta käytetty ainakin enemmän kuin Tanskan tämän vuoden euroviisussa. Tosin tämä on myös vaikeammin avautuva, mistä hieman kyllä miinuksia tällaisessa kisassa. Into lopahti jo.

Kuva Alamaailman Vasarat - Kyyhylly
Tamppaavamppoo rokkia. Tässä on jotain humoristista aspektia. Kuulostaa kappaleelta, joka olisi voinut ottaa osaa kaikkien aikojen ensimmäiseen UMK:hon. Biisi miltei ahdistaa minua, muttei hyvällä tavalla. Ihan ahdistukseen saakka ei päästä, mutta kyllä tästä ihan löytyy semmoisia viboja, että voisi jopa ahdistaa jotakuta. Toisaalta tässä on myös kivoja koukkuja, mutta ei tarpeeksi.

Kuva Kirin J Callinan - My Moment (feat. Sean Nicholas Savage)
Juuri kun luulin, että saataisiin jotain hieman normaalimpaa, niin tuli tuo psykedeelinen meininki. Sitten lausutaan jotain sanoja, juu ei. Kuin runonlausuntaa jonkun omituisen ääniraidan päälle. Ei aukea tämän biisin idea, mutta taidetta tämäkin lienee. Ihan kiintoisaa, että joku tekee tämmösiäkin biisejä. Jaa, tässä on vähän vaikutteita EDM:stäkin. Kiva, kun biisi alkaa vasta muutaman minuutin päästä kuulostaa paremmalta.

Kuva RAIGN - This World of Ours
Jopa tällainen indie-pläjäys kuulostaa jo normaalilta tässä joukossa, vaikka yleensä tällaisessakin olisi se taiteellinen aspekti melko vahva. Perusradiohöttöä, mielestäni. Ei mitään sen ihmeellisempää. Tylsähkö.

Kuva Luc Arbogast - Ursae (Ursae Majoris)
Oo, menninkäisetnojytkettä! Oopperaa. Tää on oikeasti aika kiintoisa. Hieman yksitoikkoinen komppi, mutta toimii.

Kuva Gavin James - Glow
Perinteisemmän kuuloista pop/rockia. Hyvin radioystävällisenkuuloinen biisi. Jotenkin semisymppis. Ei mikään ihmeellinen, mutta ei huonokaan omassa sarjassaan. Semmonen ihan ok biisi.

Kuva Janice Mangion - Warda
Tuttu tyttö Maltalta. On hänellä kyllä kaunis ääni. Biisi kasvaa pikkuhiljaa, mutta on mun makuuni ehkä hieman turhan siirappinen. Voisi olla joku Disney-prinsessan kappale.

Kuva TOUKØ - Tammi
Siis mitä vattua?! Apua. Tyyppi näköjään ollut tuossa ihan viihdyttävässä Elämänpeli-nimisessä biisissä, mutta en tiedä, mitä tästä biisistä pitäisi olla mieltä. Onhan tää kyllä tanssittava ja hauska.

Kuva Kelly Lee Owens - Lucid
Utuinen naisääni. Hieman hapuileva kappale, josta on vaikeaa saada otetta. Eteeristä indie-balladia tässä kaiketi haettu? Hmm, ei aukea mulle ainakaan. Jaa, tähän tuli sitten vielä joku poppi-komppi. Ei toimi, näin myöhään ainakaan. Tunnelman muutos pitää tehdä näyttävämmin.

Kuva Ultra Bra - He kääntävät tyynynsä
Mulla tulee nykyään tämmösestä musasta jostain kumman syystä mieleen Porin Annis, haha. Täällähän yksi teatteriporukka ottaa paljon vaikutteita ja innoitusta Ultra Bralta. Mä tykkään ainakin objektiivisesti Ultra Brasta ja siitä, että tekivät omanlaistaan musiikkia tuohon aikaan. En ole subjektiivinen fani, mutta näissä on ollut monesti hyvin mielenkiintoisia lyriikoita, vaikken niitäkään kovin usein kuuntele.

Kuva Ylja - Út
Islannin kieli kuulostaa erityisen hauskalta tässä biisissä. Tunnelmallinen kitaranrämpyttely. Kieli tuo tähän paljon enemmän mielenkiintoa, mitä tämä olisi englanniksi. Jotenkin tämä kuulostaa silti kovin tavanomaiselta kappaleelta genressään.

Kuva Jaakko Teppo - Mäntypistiäinen
Onpa svengaava ja ihana intro! Lyriikat nyt ovat ihan hölmöt, mutta kappaleen erottuvasta ja tarttuvasta tyylistä biisi saa itsessään plussaa.

Kuva Niteworks feat. Kathleen MacInnes - Maraiche
Tilttasiko lauluääni vai mitä se tolleen samaa koko ajan hokee. Tässä on ilmeisesti jotain kelttiläistä kieltä. Mielenkiintoista. Vähän paikallaanjunnaava biisi, mutta kieli kiehtoo.

Kuva ARTo - Taajuuksilla
Mä en oo koskaan tajunnut ARTon viisufanisuosiota. Tämäkin on lähinnä väsynyt suomipop-kappale, jossa ei ole oikein mitään kunnolla innostavaa. Kyllä tämä tässä porukassa silti jotenkin erottuu.

Kuva Diabulus In Musica - Crimson Gale
Raskaamppoo espanjalaista. Tulee vähän uudempi ja vanhempi Nightwishin tuotanto yhdessä mieleen. Kappale on aika perus, mutta toimii... melkein ainakin. Vähän jää semmonen puhkikulutettu-fiilis, vaikka kappaletta kuunteleekin vasta ekaa kertaa.

Kuva Ethnofil - Heavy Dust I
Kivat pillit. Tulee mieleen joku raikas laakso ja laskeva aurinko. Synkempää biittiäkin tuli biisiin. Tämä biisi ei tunnu oikein kasvavan mihinkään. Menisi ehkä taustamusiikkina jossain hipsterikahvilassa, mutta ei kyllä iske muhun muuten.

Kuva Kalle - Fat Wizard
Juu ei, taidekiintiö on tässä vaiheessa ylittynyt jo taidokkaasti. Omituista häröilyä. Hieman klassisempaa rokkiakin.

Kuva Sparks - Pulling Rabbits Out of a Hat
Viimeistä viedään, huh huh. Tämä on ihan selkeästi kuin jotain elokuvamusiikkia. Hieman farssinomaisia piirteitä.
⚰️ R.I.P. Eurovision 🪦

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4285
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

1. Gabe Lopez - If You Could Stop Time
Kauniisti korvissa soljuva kappale, joka onnistuu lopulta pituudestaan huolimatta pitämään pauloissaan alusta loppuun. Sanat koskettivat jollain tasolla. Toimiva kokonaisuus.

2. Arion - Last of Us
Alun ja instrumentaaliväliosan kitarat ovat oikein hienoja. Muutenkin kyllä laadukas rockkappale, jota kuuntelee varsin mielellään. Ei tosin omaan korvaani mitenkään kovin erityinen genressään.

3. Azzddine & Bill Laswell - Droub Al Lil
Oi että, mistä aloittaisin. Tämä on taas niitä kappaleita, joista vaipuu lähes transsinomaiseen tilaan. Aivan ihastuttavia soittimia ja kiintoisia elektronisia ääniä. Loppuu upeasti! <3

4. Klara & Jag - Sluta krångla
"You just killed every cat in Denver."
- Simon Cowell American Idolin koelauluissa vuosia sitten. Vähän samanlainen fiilis tuli kertosäkeen ulinoista ja kieunnoista. On tässä jotain ihan kivojakin elementtejä, mutta ne menevät auttamatta hukkaan. Lähes vastenmielinen tekele.

5. KUUMAA - Uppoon suhun
Tämän luulisi olevan joku radiohitti, on kyllä miellyttävä ja kiva. Having said that...tämä karkaa mielestäni/korvistani! Ikään kuin unohdan kuunnella. :sorivaan:

6. La Scelta - Il nostro tempo
Tämä kuulostaa korvaani jotenkin kaoottiselta, mikä on lähes aina hyvä asia. Hämmentävän italojoikukuoren alla on loppupeleissä melko perinteinen biisi. Kivoja soittimia, tarttuvuutta. Hauska on.

7. Andrew Bayer feat. Alison May - End of All Things
Monella tavalla maaginen tunnelmapala ja samalla loistava esimerkki siitä, miksi tähänkin raatiin kannatti sallia myös yli viisiminuuttisia kappaleita. Tämän kuunteleminen on kuin seikkailu, jokaisella kerralla erilainen. Ja seikkaileminenhan on kivaa.

8. A-Daily - Chu
Hepulikohtausmusiikkia. Varsin tarttuva ja sympaattinen vanha tuttu. Alun jytke on jotain aivan ihanaa. Tsuppitsuppi.

9. Danheim feat. Sigurbodi - Vikinger
Voi kyllä. Kylmät väreet tulevat sekunneissa, varsinkin pimeässä tai silmät kiinni kuunnellessa. Herkullisen nautinnollista pahaenteisyyttä. Jos päässäni puhuisi ääni, se kuulostaisi tältä.

10. Alamaailman Vasarat - Kyyhylly
Vangitsevan häiriintynyttä veitsen kääntämistä korvassa. Ihanaa kuulla jotain, missä on oikeasti sulateltavaa, Soittakaa tämä hautajaisissani heti, kun ...Baby One More Time lakkaa soimasta.

11. Kirin J Callinan - My Moment (feat. Sean Nicholas Savage)
Niin ikävältä kuin se tuntuukin myöntää, niin onhan tämä tavallaan aika ihana. Erottuu joukosta olemalla rehellisen nolo. En missään nimessä halua tietää, mistä tässä tarkalleen ottaen lauletaan.

12. RAIGN - This World of Ours
Tietyllä tavalla ihan vaikuttava tunnelmointi, joka ei kuitenkaan oikein kasva tai kehity mihinkään suuntaan. Sopisi varmaakin hyvin jonkun TV-sarjan taustalle musiikiksi. Artisti on upea.

13. Luc Arbogast - Ursae (Ursae Majoris)
Ihana, tanssittava, riemukas. Persoonallinen lauluääni lisää muutenkin herkulliseen kokonaisuuteen oman mausteensa. Enemmän tätä!

14. Gavin James - Glow
Tälläiset iloiset rämpyttelyt ovat akilleen kantapääni. Leirinuotio, iltauinti ja jotain tällaista soi autoradiosta. Aw. <3

15. Janice Mangion - Warda
Tämän kanssa olen vähän kahden vaiheilla. Janice laulaa upeasti ja biisikään ei ole turha, muttei myöskään varsinaisesti ihan minun juttuni. Ei houkuttele kuuntelemaan uudestaan, vaikka kuuntelekokemus on ihan mukava.

16. TOUKØ - Tammi
Kärsin paljon. En enää ikinä halua kuulla sanoja Touko, tammi ja terho. Pahinta on se, että tämä pökäle on ihan tarttuva ja olisi varmaan hyvä vähemmän kamalana. :heh:

17. Kelly Lee Owens - Lucid
Hienon tunnelmallinen ja muuttaa lopussa oikein mallikkaasti muotoaan. Ei aivan tempaa mukaansa, mutta ainakin pyytää kauniisti.

18. Ultra Bra - He kääntävät tyynynsä
En tiedä, mitä sanoa. Tämä on monella tapaa huikea, mutta jostain syystä ärsyttävä. Kaiken järjen mukaan minun tulisi pitää tästä, mutta ei vaan lähde.

19. Ylja - Út
Aika harmiton tunnelmointi, miellyttää kyllä korvia jonkun verran. Jää vähän ehkä jalkoihin tässä skabassa.

20. Jaakko Teppo - Mäntypistiäinen
Tämä kuulostaa NIIN HYVÄLTÄ noiden edellisten jälkeen, herätti ihan koomasta. Voisin kyllä mielelläni kuunnella tätä kaksi tai kolmekin kertaa pidempään, nyt jää vähän hätäiseksi ralliksi.

21. Niteworks feat. Kathleen MacInnes - Maraiche
Yllättävänkin hyvä ja edukseen erottuva viisiminuuttinen, jonka kokisi uudestaankiin ihan mielellään. Jokin koukku tästä ehkä puuttuu.

22. ARTo - Taajuuksilla
Jollain tavalla aika sympaattinen ja melkein tanssittavakin. Ei kuitenkaan mitään ihmeempää sanottavaa tästä.

23. Diabulus In Musica - Crimson Gale
Ohh, tässähän on ihan kunnon örinääkin! Hienoa! Erittäin raikas tuulahdus tässä joukossa. Raskaampikin olisi voinut olla, mutta tällaisenaan jo oikein mallikas.

24. Ethnofil - Heavy Dust I
Ihastuttavan rauhoittava ja harmoninen kappale! Pilli on tietysti suurenmoinen. :ihana: Loppuhuipennus nostaa tämän vielä ihan uudelle tasolle!

25. Kalle - Fat Wizard
Ooh! Tässä on jotain euforista. Sielu vaan lepää. Yksinkertaisesti upea.

26. Sparks - Pulling Rabbits Out of a Hat
Varsin hauska retroisa rytke! Joukon tanssittavimpia kappaleita, ehdottomasti. Yllätin itseni innostumalla tästä näinkin paljon.
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5341
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

[01]Kuva Gabe Lopez - If You Could Stop Time
Ensivaikutelmalta aika tavanomainen sloveri, mutta laulajan tunteikas ääni yhdistettynä kauniiseen pianomelodiaan onnistuu jollain tapaa menemään jopa ihon alle. Kappale ei tuntunut lainkaan pitkältä, vaikka yli viisiminuuttinen onkin.

[02]Kuva Arion - Last of Us
Tässä raadissa oli yllättävän paljon tuttuja. Tässä ensimmäinen. Ihan kivankuuloista heviä ovat pojat näköjään UMK:nkin jälkeen tehneet. Toisaalta kappale eteni ehkä vähän liikaakin tuttuja ja turvallisia uria. Ei ehkä ihan yltänyt heidän tyrkkynsä tasolle.

[03]KuvaKuva Azzddine & Bill Laswell - Droub Al Lil
Alku on varsin hypnoottinen. Tai no oikeastaan koko kappaleen ajan tuntui siltä kuin olisi vetänyt itsensä jollain kielletyillä aineilla transsiin. Yli viittä minuuttia tätä tuskin uskaltaisi kuunnella. Saattaisin vaikka alkaa hallusinoimaan puhuvista kameleista.

[04]Kuva Klara & Jag - Sluta krångla
Ja sitten Ruotsin levyraatidebyytti. Ihan kiva discobiitti sinäänsä. Kappale ei vain tarjoa oikein mitään uutta ensimmäisen minuutin jälkeen. Vähän tämmöinen kevyt välipala.

[05]Kuva KUUMAA - Uppoon suhun
Olen tainnut jonkun biisin tältä porukalta kuullakin. Jotenkin hassusti hipsteri ja mainstream samaan aikaan. Kokonaisuutena oikein miellyttävä. Kappaleella on näköjään spotifyssä hieman enemmän suosiota kuin tubessa. :heh:

[06]Kuva La Scelta - Il nostro tempo
Alku lupasi varsin erikoista settiä, mutta kappale taipuikin sitten aika tyypilliseksi italoiskelmäksi. Vähän tuli kieltämättä mieleen maan tämän vuotinen viisu. Ihan hyvä biisi silti.

[07]Kuva Andrew Bayer feat. Alison May - End of All Things
Eteerinen avaruusmatka. Pitää otteessaan uskomattoman hyvin. Varsin nautinnollista kuunneltavaa.

[08]Kuva A-Daily - Chu
Voiko korealainen tyttöpoppi epäonnistua? En oikein usko. Tämä ainakin pistää jalan vipattamaan toden teolla. Tsippi tsuu vaan kaikille. :surrur:

[09]Kuva Danheim feat. Sigurbodi - Vikinger
Tanskasta löytyy näköjään myös oikeita viikinkejä niitten rauhaa tahtovien viisuviikinkien lisäksi. Näitä tyyppejä saattaisinkin juosta pakoon. Kuumottava viisiminuuttinen.

[10]Kuva Alamaailman Vasarat - Kyyhylly
Lisää kuumotusta. Kappale varmaankin kuvastaa sitä tunnetta, kun löydät kyyn hyllystäsi. Heko heko. Miksi tämä muuten kuulostaa joltain videopelimusiikilta?

[11]Kuva Kirin J Callinan - My Moment (feat. Sean Nicholas Savage)
Arvaamaton kuin häästressistä kärsivä morsian. Ei ihan päihitä samaisen artistin Big Enough - kappaletta, mutta hyvin osui tämäkin kakka tuulettimeen.

[12]Kuva RAIGN - This World of Ours
Kaunis, tummanpuhuva kappale. Indie-mausteita löytyy, vaikkakin tässä raadissa kappale on yksi tavallisimmista.

[13]Kuva Luc Arbogast - Ursae (Ursae Majoris)
Cezar, is that you? No ei, kyllähän kimeä-äänisiä kreivejä löytyy toki Ranskastakin. Kreiville jää valitettavasti tässä kattauksessa narrin rooli.

[14]Kuva Gavin James - Glow
Helppoa ja miellyttävää kuunneltavaa. Tosin suuremman vaikutuksen teki kyllä videon piirtäjä.

[15]Kuva Janice Mangion - Warda
Lisää tuttuja. Ihan kaunis kappale, vaikka onkin vähän samasta puusta veistetty kuin visutyrkkynsä. Mutta mikäs siinä, jos se on sitä hyvää puuta, josta Vesa-Matti Loirikin laulaa.

[16]Kuva TOUKØ - Tammi
Tuttu tyyppi tämäkin. Taattua WTF-matskua by Konala Productions. :rofl: Toukon Terho olisi muuten hyvä nimi uudelle poliittiselle fanfictionille. Rakkautta yli puoluerajojen. :hiips:

[17]Kuva Kelly Lee Owens - Lucid
Nimi lupaa selkounia ja aika lähelle tässä päästäänkin. Erittäin miellyttävä ja parhaimmilaan jopa rentouttava kappale.

[18]Kuva Ultra Bra - He kääntävät tyynynsä
Meikäläisen kesäisestä harrastuksesta on siis tehty kappalekin. :heh: Ei ollut minulle etukäteen tuttu kappale, mutta kaikki perinteiset Ultra Bra - elementit ovat kyllä mukana, mikä teki kappaleesta jotenkin tutun kuuloisen.

[19]Kuva Ylja - Út
Mukavaa leirinuotiotunnelmaa. Islannin kieli on ihana. Pienenä miinuksena se, että nimi sanan ulvominen alkoi loppua kohden vähän kyllästyttämään.

[20]Kuva Jaakko Teppo - Mäntypistiäinen
Hyvälle tuoksuminen on ilmeisesti elinehto niin ihmisille kuin mäntypistiäisillekin. Mainiosti svengaava kappale ja hupaisa tarina. Vieremäläisiä tosin käy sääliksi, mikäli väite viinakaupan puuttumisesta pitää paikkansa.

[21]Kuva Niteworks feat. Kathleen MacInnes - Maraiche
OIkein toimivaa elektropoppia. Laulukieli lisää kappaleen mystisyyttä hurjasti.

[22]Kuva ARTo - Taajuuksilla
Ja jälleen UMK-tuttuja. ARTon muusiikki ei ehkä ihan uppoa itseeni, mutta sentään tyyppi on tyylilleen uskollinen. Positiiviselle sanomalle tietysti myös peukku.

[23]Kuva Diabulus In Musica - Crimson Gale
Espanjan Nightwish? Ihan kiva lisä tähän raatiin, vaikkei omassa genressään tunnu mitenkään kovin erityiseltä.

[24]Kuva Ethnofil - Heavy Dust I
Mielenkiintoista, että kappale on Unkarista. Tunnelma kyllä vie enemmän jonnekin Itä-Aasian vuoristoon. Rentoutusmusiikkia on ollut tässä raadissa aika paljon, mutta sitähän tämä hektinen maailma kyllä kaipaa.

[25]Kuva Kalle - Fat Wizard
Yhtyeellä on ihanan suomalainen nimi. :hihi: Kappaleen nimen perusteella odotin huumoribiisiä, mutta sieltähän tuli aivan mykistävän upea indie-tunnelmointi. Biisi ainoastaan paranee lisäkuuntelulla.

[26]Kuva Sparks - Pulling Rabbits Out of a Hat
Mahtipontinen lopetus tälle raadille. Erottuu raadin muista kappaleista edukseen. Oudolla tavalla tutun kuuloinen kappale.

Aivan kuten raadin viimeinen kappale kehottaa, aion antaa aplodit. :tapu: Jälleen oli kyllä todella loistava ja monipuolinen kattaus. Pisteitä olisin halunnut antaa useammalle kuin kymmenelle, mutta valitettavasti piti jättää muutama hyvä kappale pisteittä. Tulosjulkistuksen odotan olevan varsin jännittävä.
Jaskanko
Voi vittu
Khanaa.
– ESC Addict 98

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4170
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

granaattiomena kirjoitti: 27 Syys 2018, 00:33
[18]Kuva Ultra Bra - He kääntävät tyynynsä
Meikäläisen kesäisestä harrastuksesta on siis tehty kappalekin. :heh:
Ja minä kun luulin, että tämä kappale on kirjoitettu minusta. Totta joka ainoa sana. Ilmeisesti meitä on enemmänkin :heh:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11348
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Tässäpä vähän omia ajatuksiani. Olen kirjoitellut näitä pitkin viikkoa, joten pahoitteluni, jos (ja ilmeisesti kun) olen kirjannut ylös samanlaisia huomioita kuin edellä kommentoineet. Taso on jälleen mukavanpuoleinen, ja ainakin kolme biisiä olen nostanut jo nyt omille soittolistoillenikin.

  1. Kuva Gabe Lopez - If You Could Stop Time
    Tosi nätti biisi! Pianomelodia on upea, eikä sovitus muutenkaan ole liian täyteen ahdettu tai siirappinen. Tunne välittyy. Jotenkin näin se balladi mielestäni pitääkin tehdä.
  2. Kuva Arion - Last of Us
    Kas, meinasin itsekin lähettää erään Arionin tänä vuonna julkaistun balladin tähän raatiin. :heh: Todella aliarvostettu yhtye kaiken kaikkiaan. Tämä(kin) biisi on oikein melodinen ja mieleenjäävä. Tykkään.
  3. KuvaKuva Azzddine & Bill Laswell - Droub Al Lil
    Kiinnostavaa etnoilua ja nautinnollisia soundeja. Erityisesti loppupuoli jättää kivan maun suuhun.
  4. Kuva Klara & Jag - Sluta krångla
    Jaahas, Ruotsin levyraatidebyyttiä saatiin sitten odottaa peräti kolmanteen osaan asti. :heh: Tunnistettavan ruotsalainen hömppä, joka erottuu tuttuudellaan aika mukavasti tästä porukasta. Ihan kyllä tykkään, ja jää ainakin päähän soimaan.
  5. Kuva KUUMAA - Uppoon suhun
    KUUMAA tuli tänä kesänä aika tutuksi, kun yhtyeen Kuumaa-biisi soi yhtenään kesätöiden taustalla Radio Suomessa. Tarttuvaa nykyaikaista musiikkia, jota ei olla pilattu niin monen muun nykypäivän suomibiisin tapaan alatyylisillä lyriikoilla. Ja olisiko tässä porukassa myös ainakin muutaman kuppilalaisen makuun iskeviä poitsujakin. :vonkaus: Joka tapauksessa vahvasti symppaan tätä kokoonpanoa sekä myös tätä biisiä. :peukku:
  6. Kuva La Scelta - Il nostro tempo
    Taas vähän etnoisampaa, mutta kyllähän sieltä paljastuu oikein tarttuva ja jopa italoiskelmäinen melodiakin. Oikein hyvä.
  7. Kuva Andrew Bayer feat. Alison May - End of All Things
    Hypnoottisia konesoundeja, joille on paikkansa omilla soittolistoillanikin. Musavideo istuu hyvin musiikin luomiin mielikuviin. Spotifysta taisi löytyä tästä joku 9-minuuttinenkin versio, joka vasta olikin elämys.
  8. Kuva A-Daily - Chu
    Tätä en tosiaan ainakaan itse löytänyt Spotifysta, mutta ei se mitään, koska biisi jäi kertalaakista päähän. :mrgreen: Pirtsakka kappale ja taas itselleni sitä tutummankuuloista korealaista musiikkia.
  9. Kuva Danheim feat. Sigurbodi - Vikinger
    Astetta aidompaa menoa kuin Tanskan tämänvuotisilla euroviisuviikingeillä. :heh: Ei ehkä hirveän melodinen, mutta onnistuu välittämään erinomaisesti tietyn tunnelman ja perustelee siten olemassaolonsa.
  10. Kuva Alamaailman Vasarat - Kyyhylly
    Aluksi olin silleen, että mitä tämä on, mutta kyllä tästäkin se punainen lanka lopulta löytyi. Tummanpuhuva ja perinteikkään suomalaiselta kuulostava instrumentaatio miellyttää korvaa ja on ehdottomasti parasta tässä.
  11. Kuva Kirin J Callinan - My Moment (feat. Sean Nicholas Savage)
    Onpa kiinnostava! Soundimaailma on kerrassaan upea ja paranee vaan trance-elementtien tullessa mukaan. Tällaista voisi löytyä helposti omilta soittolistoiltanikin. :ihana:
  12. Kuva RAIGN - This World of Ours
    Nätti ja moderni indie-tunnelmointi, joka kasvaa mukavasti loppua kohden.
  13. Kuva Luc Arbogast - Ursae (Ursae Majoris)
    Oho, enpä olisi alkutahtien ja levykannen perusteella osannut odottaa, että sieltä tulisi tällaisia sulosointuja. Omaperäinen ja tanssittava etnojytke, mikäs sen parempaa.
  14. Kuva Gavin James - Glow
    Tästä tulee sellaisella positiivisella ja energisellä tavalla syksyinen fiilis. Kirpsakka syysaamu, ruskaretki ja lämpöisenä hehkuva hiillos nuotiossa... Iskee ainakin tällä ajanhetkellä yllättävänkin kovaa.
  15. Kuva Janice Mangion - Warda
    Kiva saada Maltalle ja maltan kielellekin edustusta! :peukku: Biisi on tutumpaa balladiosastoa, mikä tuo juuri tähän kattaukseen ihan raikkaankin tuulahduksen.
  16. Kuva TOUKØ - Tammi
    Tyylipuhdasta suomalaista Spotify-bilemusiikkia. Ihme, ettei ole suositumpi. Kyllähän tämä ihan tanssittaa ja jää mieleen.
  17. Kuva Kelly Lee Owens - Lucid
    Alun utuiset soundit olivat kerrassaan upeita. Olisin voinut jäädä leijailemaan niihin koko biisin ajaksi, mutta kyllähän tuo lopun tunnelmanvaihdoskin ihan kivasti herättelee ja ravistelee.
  18. Kuva Ultra Bra - He kääntävät tyynynsä
    Mietinkin, että ihan tunnettujenkin artistien ei-sinkkumateriaali tarjoaisi varmasti lukemattomia mahdollisuuksia löytää alle 100 000:n katselukerran videoita tähän raatiin. Ultra Bran hitit eivät ole koskaan kolahtaneet täysillä, Scandinavian Music Groupin biisit sen sijaan kyllä, ja tämä onneksi kuulostaakin eteeriydessään hieman enemmän SMG:ltä.
  19. Kuva Ylja - Út
    Toinen syksyisiä viboja nostattava kappale. Todella tunnelmallinen folk-ulvonta, johon islannin kieli tuo oman ainutlaatuisen lisänsä. Tykkään todella paljon. <3
  20. Kuva Jaakko Teppo - Mäntypistiäinen
    Ihan veikeä lyhyt rykäisy legendaariselta artistilta. Plussaa pohjoissavolaisen Vieremän mainitsemisesta. :mrgreen:
  21. Kuva Niteworks feat. Kathleen MacInnes - Maraiche
    Sujuvasti etenevä elektropoppis. Musiikillisesti jopa aika mainstream, mutta kieli nostaa tämän toisenlaisiin sfääreihin. Musiikkivideolla kauniita maisemia ja tunnelmia.
  22. Kuva ARTo - Taajuuksilla
    ARTo on niin symppis - kuin myös tämä biisi. Mukavan suomipopahtavaa musiikkia, jossa on muutama aivan erityisen hyvä sävelkulku. Mielellään kuulisin tällaista radiostakin.
  23. Kuva Diabulus In Musica - Crimson Gale
    Tuntuu jotenkin luonnottomalta, että aurinkoisessa Epsanjassakin tehdään tällaista musiikkia. :heh: Mikäs siinä tietysti, melodinen ja kauniita sävyjä sisältävä oopperametallihan toimii aina.
  24. Kuva Ethnofil - Heavy Dust I
    Rauhoittavaa fiilistelyä, kyllä. Vie ajatukset jonnekin Horehronien tapaiseen keskieurooppalaiseen metsään, joten onnistuu kai tavoitteessaan.
  25. Kuva Kalle - Fat Wizard
    Oho, luulin hetken tätä suomalaiseksi ja olin jo kysymässä, että onko tuo duettopari sama nainen, joka laulaa Mikael Saaren Dialogue-biisissä. :puna: Ovat muutenkin tunnelmaltaan yllättävän samanlaisia biisejä. Tykkään kyllä, ja musiikkivideo on ihastuttava! <3
  26. Kuva Sparks - Pulling Rabbits Out of a Hat
    Mahtipontinen päätösbiisi. Sävelkulut kuulostavat hetkittäin myös vähän itämaisilta, mikä lisää kiinnostavuutta.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16712
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Hyvin tuli maavariaatiota vaikkei ollutkaan sääntöä. En sanoisi, että maasääntöä tarvitaan silloin kun on jokin muu rajoite – ja muut rajoitteet ovat yleensä mielenkiintoisempia.
antsa798 kirjoitti: 24 Syys 2018, 14:49 ^ En kestä kommenttejasi. :rofl:
En minäkään :rofl2:

Avatar
akuankka13
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8989
Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
Paikkakunta: Vanajan taka

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja akuankka13 »

Deadline häämöttää 26 tunnin päässä ja olemme vielä kymmeniä pisteitä vailla! :eeek: Muistutusviestit lähtevät asianomaisille myöhemmin illalla.
Qaj.

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7674
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Requel »

Pisteyttäminen oli tällä kertaa suht. helppoa kun kymmenen parasta erottuivat helposti, ei jäänyt sellainen olo että voi kunpa tollekin olisi saanut antaa pisteitä. Mukana oli vähän liiankin outoja ja vähän ärsyttäviäkin tapauksia mun makuun. :heh: Mutta ehkä raadin teemaan oli sopivaakin, että nämä erikoiset kipaleet pääsivät näytille.

Harmi, kun en taida saada biisikohtaisia kommentteja nyt aikaiseksi, mutta ehkä laitan niitä sitten jälkikäteen. Kohta siis nukkumaan ja huomenna oon kotona vasta ysin maissa. :lohduton:

Vielä yksi kertaus top-10mppini kesken ja finitto. :peukku:
DöNT jy KNooYH???????
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6602
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Tässä levyraadissa on kyllä jälleen kiinnostava kattaus musiikkia, mutta kyllä ymmärtää miksi osalla kappaleilla on näyttökerttoja alle 100 000. Varsinkin selviöt mainstream kappaleet tuntuvat keskinkertaisilta ja yrityksiltä kuulostaa joltain mikä pitäisi menestyä. Raatiin on myös päätynyt suhteessa toisiinsa varsin saman henkisiä tekeleitä. Kokonaisuus ei avaudu mulle yhtä kirjavana mitä parin aiemman raadin biisisaldo. Toisaalta 25 biisin kokonaismäärä saattaa tuottaa omaa puututtavuuden tunnetta kappaleita läpikäydessä.

Joukosta kyllä erottuu pari kärkibiisiä selvästi ja varsinkin suosikki kappalettani olen kuunnellut viikon aikana paljon. Se on iskevyyttä joka solulle ja tinkimätöntä tunnetta. Erittäin riemastuttavaa musiikkia. Melkein yhtä hyvä kuin oma raatibiisini. Huomenna sitten selviää kenen käyttäjän ansiosta kappale on löytänyt tiensä korviini. Muutenkin odotan mielenkiinnolla raadin tuloksia, koska mulla ei ole oikein minkäänlaista kutinaa millainen lopputulos on luvassa.

Avatar
Maalaispoju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1379
Liittynyt: 06 Syys 2012, 21:15

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja Maalaispoju »

Hui!

Pakko sanoa, että hirvee urakka kuunnella! Mutta oli kyllä mielenkiintoinen kattaus ja pisteet laitan heti kun kotoudun lenkiltä! Sain vähän erilaisempaa lenkkimusiikkia nyt, mutta siellä oli oikeasti todella nättejä kappaleita, hauskoja ja pakko suoraan sanoa, mutta muutama ei kyllä miellyttänyt mua, mutta heilläkin on onneksi kuuntelijakuntansa!

Tuloksia odotellessa ja kohta lähetän omani 😎

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4285
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati (vol 3) - Hips(ters) don't lie

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

Minäkään en osaa yhtään sanoa, mikä biisi tämän raadin voisi voittaa. Itselleni täältä erottui varsinkin seitsemän parasta, jonkun niistä voittoon olisin varsin tyytyväinen. Tähänastisista levyraatikattauksista tämä oli minulle kaikkein polarisoivin, löytyy tosi upeita kappaleita ja toisaalta myös muutamia ööh...vähemmän mieltä ylentäviä tapauksia. Täytyypä tässä jo etukäteen kiittää 12, 10 ja 8 pistettäni saaneita käyttäjiä, vaikken vielä tiedäkään, keitä olette. :rofl: Ihan mahtavia biisejä!

Tulokset lähestyvät! Ehkä tällä kertaa voisimme jopa saada täysin uuden raadinpitäjän? :heh:
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Vastaa Viestiin