en ole nyt (ehkä) täällä erikseen keräämässä myötätuntoa ja huomiota... mutta en voi olla laittamatta tuskaani (>Ne mogu sakriti svoju bol = En Tuskaani Kätkeä Voi, - suom. - Jugoslavia -76) paperille.... toissapäivänä....? sunnuntaina, kävin piikittämässä .. piikityttämässä rakkaan n. 4-vuotiaan (kts. Koirat-ketju- muutama sivu taaksepäin... voi niitä onnen päiviä, kiitos Jaro, näistä vuosista... kasvatit minua paljon ihmisenä.... kiitos kaikesta varauksettomasta rakkaudestasi, tuhansista hännän heilutuksista, nuolaisuista, vilpittömän ihanista katseistasi : Joko mennään...!? (lenkille, eteenpäin.... onko sinulla varmasti makupala mukana, tuoksuu makkaralta... nakinpalalta... ... ..... ) koirani pois päiviltä.... neljäs tai viides yhteenotto oli jo liikaa, jokainen kerta oli liikaa, tietysti.... enkä sellaisia yhteenottoja olisi halunnut nähdä edes painajaisunissanikaan....!
rakas karvatötterökorvani oli siis valuvikainen, luonnevikainen... joillekin koirille vihainen suklaasilmäni olisi ollut liian suuri stressi minun jo muutoinkin herkälle, hauraalle ja epävakaiselle taiteilijaluonteelleni und psyykeelleni.... kävelevä aikapommi.... "monikaan ei ajoissa tajua luopua hullusta koirastaan..." rauhoitteli rakas luottoeläinlääkäri Penttikin mua.... "teit ihan oikean ratkaisun...." (ai ... kirjoita selvemmin...? saattaa puuskahtaa jälleen joku tämänkin foorumin lukijoista....
no ei kuule v...ttu tasan tarkkaan vois vähempää kiinnostaa, siis se miten selkokielisiä viestejä minäkin tänne loppujen lopuksi oksennan.... joka minun viestejäni haluaa lukea niin saa taatusti selvää niistä... ja mitä tulee taas niihin valittajiin l. kermaperseisiin niin heistä ei sitten todellakaan ole ni(kovinkaan) väliksi....! huis ja puis....vaan...kuule Teille! kielipoliisit! ... ....)
anteeksi, olen tietysti edelleen aika poissa tolaltani ja olen välillä kuolla tähän suruuni.... kurkkua kuristaa, silmäni sumentuvat kyyneliin.... Tappavat kyyneleet uurtavat ties monensiako polkuja pitkin karvaisia poskiani .... enkä voi tietenkään katsella koirien kuvia tai juttuja lehdistä.... vaikea on tietysti kulkea myös autoni luo, kun siitä n. 3 metriä oikealle entisen kaivon paikkeilla, syreenin ja marjaomenapuun alla, niiden välissä lepää ikiuneensa vaipunut erikoisen suurilla käpälillään varustettu kumppanini ja kulkee ja lampsii kai kohti sitä kuuluisaa Sateenkaarisiltaa pitkä kieli mustan lerppaisen suupielen yli roikkuen... ... touhojooseppini, sähfersäheltäjäni.... :tuskaa...: .....
...
...
usemmanlaiset raatokärpäset pyörivät jo kovin ruumiin ympärillä, hetkessä limakalvoilla pyörivät jo pienen pienet kärpäsen toukat... elämän kiertokulku jatkuu... marjaomenapuun ja syreenin ja koivun lehtiä putoaa hiljaa kahahtaen karvaiselle turkille ja sen ympärille maahan... ruskan värit alkavat pikku hiljaa tulla esille klorofyllin alta... On syyskesä .... On minun vuoden aikani. Nyt se laitettiin vain kovin tummanpuhuviin kehyksiin....
toisaalta tämä on tietysti mulle MYÖS valtava helpotus... l tämä aivan liian pitkälle mennyt luopuspöötkseni (jk. = luopumispäätökseni, - aina valmis ja valpas oikolukijani, latojani.) lisää elämääni nyt paljon liikkumatilaa, ja vapautta.... jää monenlaiset varotoimenpiteet, kytkemiset summuut pois.... voin olla vapaampi menemään ja tulemaan..... :tuskaa....: .... ....
Uskottu eläinlääkärini Tapio : "saanko antaa sulle yhden neuvon... älä hanki palveluskoiraa.... ota mieluummin joku noutaja... se pysyy mukana..." (mitä tietysti teki tämäkin paimenkoira .... "aina mukana kaikkialla - seurasi vaikka ulkohyysiin..." - mutta eli minun laillani "terveydentilani" takia vain liian suojattua, erakoitunutta elämää. Koiran sosiaalistaminen on luonnollisesti aika lailla heikompaa näin harvaan asutulla maaseudulla. Varsinkin kun naapurissa on erityisen asenne- ja luonnevikainen, suoraan sanottuna hullu hirvikoiraharrastaja, joka muuten kävi minuun käsiksi tämän viimeisimmän, painajaismaisen välikohtauksen aikana, kun kaiken ennalta uskomani ja ns. maalaisjärjen mukaan koirani olisi pitänyt pysyä erikoisvahvisteisen ruuvihakasen ja vaijerin avulla läheisen kylätiemme varrella olleesa metsikössä. Tietysti olisin voinut viedä Jaron syvemmällekin metsään mutta en enää jaksa jossitella......) ja tietysti ymmärrän hyvin pitkälle hänen tuohtumuksensa mutta vain tiettyyn pisteeseen asti... omaapa hänkin osittain sen verran mädät geenit joten minkäs hän sille ja arvaamattomalle luonteelleen voi... ja hänen mahdollisille selästä johtuneille univaikeuksille ja niiden mukanaan tuomille vaivoille ja psyyken repeämisille .....)
joten ei tarvi ihmetellä jos välillä vaikenen ja jo ennenkaikkea tämänkin takia.... "ei koskaan enää minkäänlaista karvaista kaveria...." "kissaa olen tosin vielä suunnitellut...." kissat kun ovat niin p-a-l-j-o-n helpommin pidettäviä ..... tuskin hankin enää koiraa.... kuten sanoin ja lekurillekin puuskahdin henkeä vetäen sen armonpiikin jälkeen että -ei minkäänlaista karvaista kaveria! .... muuta kuin sellainen kaksijalkainen - korkeintaan ... - nisäkäs tietysti....! .... mieluummin tumma, ja partainen ja lempeäluonteinen ..... ... mutta kiitos kun/jos jaksoit lukea tämän ahdistuneen vuodatukseni ..... ...hyviä hetkiä Teille kaikille lemmikkienne parissa! .....
onneksi minulla on vielä tuo noin 13-16 vuotias mustavalkoinen Nalle -kolli ... siinä me vanhat keittiön ikkunan edessä välillä juodaan kahvia, (tai siis minä juon kahvia, Nalle lakkii kokotinki maitoa....) kahtellaan ulos, mm. lintuja, Nalle narisee, pitkät valkoiset viiksikarvat vaan heiluvat (siis kissalla), välillä hän saapi lakkia kokomaitoa (hups, toistoa! oikolukijan ja latojan huomautus) suoraan viereisessä naapurissa asuvan veljeni tilatankista haettuna.... paksun kermakerroksen maustamana..... ja väliin taas maksamakkaraa kyytipoikana..... Nalle-kissamme on suloinen!
jk.. ... kiitos myötäelämisestä nm. TomppaJr .... enköhän tästä vielä .... täytyy vain painaa ja tehdä töitä kuin hullu.... ja siten yrittää hukuttaa surua... ! ... ja nauttia myös tästä kolikon toisestakin puolesta. Muistakaa - Rakkaat foorumilaiset - Kolikoilla on aina se toinenkin puoli!