Tässä on nyt sellainen suuri filosofinen kysymys, että kuinka paljon katsotaan etukäteiskampanjoinnilla olevan merkitystä kilpailumenestyksen kannalta.
Ennen Eurovision laulukilpailun finalisteja ei saanut esittää juuri missään ennen maalis-huhtikuuta. Pikkuhiljaa tuo raja on venytetty edellisen syksyn puolelle. Oisko nykyään lokakuun ensimmäinen päivä? Samoin Suomen karsintabiisit kuultiin ennen ensimmäisen kerran (ja moni biisi myös viimeisen, heh-heh) karsinnoissa. Syksyn Sävelessä oli yhtä tiukka meininki.
Viime vuonna Loreenin esittämä
Euphoria ja Jesse Kaikurannan tulkitsema
Järjetön rakkaus oli hyvin iskostettu ainakin aktiivisten musiikkifanien tietoisuuteen ennen puhelinäänestysten alkamista. Varovaisesti arvioisin, että ei ennakkosoitoista ainakaan haittaa ollut, mutta biisitkin olivat niin hyvät, että olisivat voineet voittaa ilman ennakkohypeä. Ei voi yleistää näiden tapausten perusteella. Ymmärrän kyllä EBU:n herrojen ilon ja iloitsen itsekin, että viisuvoittaja oli oikeasti hitti jo ennen viisuvoittoa. Viisujen dissaajille hyvä argumentti. Tietysti niin kovakalloiset tyypit kuten Suomen musiikkivaikuttajat eivät kerrasta usko, joten Loreenin tasoisia voittajia pitäisi ehkä olla noin 5 vuoden putki
Uskoisin, ja uskonasioista nimenomaan kannattaa aina kiistellä, että pääsääntöisesti kuitenkin Euroviisuissa edelleen
valtaosa puhelinäänestäjistä tekee valintansa vain ja ainoastaan finaaliesitysten perusteella ja samoin tuomaristot parin kuuntelun perusteella. Siksi menestyskappaleen ja -esityksen pitää yksinkertaisesti olla hyvä. Uskolleni jotenkin uskottavaa taustaa antavat myös monien kappaleiden kannatuksen merkittävät heitot semifinaalien ja finaalien välillä: aktiiviset fanit ovat kuitenkin pieni vähemmistö, jotka eivät ratkaise voittajaa, ellei mene kärjessä todella tasaiseksi.
Valitettavasti nämä Suomen karsintametodit, mitä hyvänsä ovatkin olleet ja ketä hyvänsä onkin ollut niistä vastuussa, ovat hyvin usein tuottaneet huonoja kompromisseja. Siinä ei pahemmin auta, vaikka panisi miljoonan kampanjointiin kuten esim. missirouva Agurbash, jos biisi ei ole voittaja-ainesta.
Ja vaikka vastaus olisi ensimmäisen kappaleen kysymykseen kyllä tai ei tai jotain siltä väliltä, on silti aivan selvää, että on Yleisradiolta täysin härskiä, hävytöntä, luokatonta, sopimatonta jne. toimia niin kuin se on viime vuosina toiminut. Kilpailu on kilpailu. Ylen jos kenen pitäisi näyttää mallia, miten järjestetään reilu kilpailu.