Viisukuppila

ta1ja kirjoitti:

En ole Haloo Helsingistä juuri aiemmin perustanut, mutta uusi levy Maailma on tehty meitä varten on kolahtanut ihmeen hyvin, mm. tämä kappale. Suosittelen tutustumaan. Ilo huomata miten paljon bändi on kehittynyt alkuajoista.

Huomennahan on ilmestymässä uusi Irinan levy Askeleita. Tänään Radio Aallon kautta kuulin muutaman biisin ennakkoon ja ei oikein napannut. Koko kuva singlestä olen pitänyt hirveästi, mutta muuten levyn biisivät tuntuivat jotenkin vanhan toistolta.

Ja ensi viikollakin on tulossa kovaa kotimaista, nimittäin Minä ja Ville Ahosen toinen albumi Mia. Rumban ja Soundin ylistävien arvostelujen perusteella odotukset ovat latautuneet korkealle, olihan jo debyytti kaikessa synkkyydessään yksi parhaimpia kotimaisia albumeita joita olen koskaan kuullut. Tässä vielä sinkkulohkaisu Ennen kuin kuolen uudelta levyltä:

Uutta Ismo Alankoa. Lievää ränttätänttää ja ehkäpä Sweet-yhtyettä tämänpäivän soundein, ainakin seitkytluvun glamrockmusiikki näyttäytyy taustalla. Tulevalla levyllä, "Maailmanlopun sushibaari"-nimeltään, odotettavissa musiikkilajien kirjoa. Mitä vaan löytyy. Näin Ismo kertoi Soundin haastattelussa.

Mikko Pohjola yllättää elektropopilla. Biisin nimi on "Kuuluuko, kuuntelen".

En muista oliko tätä täällä:

Pete kirjoitti:Mikko Pohjola yllättää elektropopilla. Biisin nimi on "Kuuluuko, kuuntelen".

Ihan mielenkiintoinen "tulokas". Tulee vähän mieleen "Disco" ja Neljä Ruusuakin. Suomalaisille bändeille kuuluu tuollainen hieman samantyyppinen "hidas tyyli". Mutta ei se onnistu kaikilta että sitä biisiä ja sanoja jää kuuntelemaankin.

Saran uusin levy on mennyt enemmän metallipuolelta "pop-puolelle".



Bändi on tuntunut jäävän vähän indie-asemaan, vaikka on ilman muuta yksi tasokkaimmista suomalaisista yhtyeistä.

Aikaisempaa Saraa:


Tästä biisistä tulee aina outo mielikuva tuohon "Uhan Alla" sarjaan. Kummassakin oli hyvin samantyyppinen tunnelma.

MITÄ IHIMETTÄ! Lauri Ylönen ei ainakaan ota varman päälle uusimmalla sinkullaan saati musiikkivideollaan.

^ No huhhuh. Aluksi mietin että onko tuo joku parodia, mutta ihan oikeasti se on Laurin tulevan, syksyllä ilmestyvän levyn eka sinkku ja virallinen musiikkivideo siihen. Sen verran kohauttava tapaus tämä on suomalaiseksi videoksi, että se on tänään noteerattu useissa medioissa ja viihdeuutisissa eli kohua on ehtinyt jo herättää, ja sitähän tuolla varmaan on haettukin. En ole vielä päättänyt mitä mieltä olen biisistä tai videosta, mutta mauttomuuksien ystävänä taidan ehkä tykätä.

Tänään YLEX:ltä kuultiin Sanni nimisen artistin debyyttisingle Prinsessoja ja astronautteja. Biisin ja artistin haastattelun voi kuunnella täältä:

http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/p ... isini-itse

^
Tässä video. Lupaavan tuhti soundillisesti, laulajan ääni taas on hyvin tavallinen ja lässäyttää koko hienon yrityksen, ja valmiinkin sellaisen.

Läiskäsen tarran toistakin jaffaa.
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=TRZ21DSk ... vQ&index=2[/youtube]

Yksi vielä, huutaa kolme vuotta kännissä ollut Mirja von Zeehorschz baaritiskin takaa.
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=9R-M8p9o ... WY38jWcIvQ[/youtube]

Miks sua vituttaa?

Piti kuunnella että miltä tää "Pää Kii" bändi kuullostaa kun kerran niin paljon "mainetta niittänyt" ja Nybergissäkin oli... No ihan kohtuu hyvää rokkiahan tää on.

Ärsyttävästi jää soimaan päähän... Hesarissa oli jokin juttukin tästä. Vähän heikohkoa riimittelyä silti. Mut ihan hyvä biitti... Hyvä on myös toi kohta että "Vaikka vaikutan mulkulta, osaan olla nainenkin"

kuu-kuu kirjoitti:^
Tässä video. Lupaavan tuhti soundillisesti, laulajan ääni taas on hyvin tavallinen ja lässäyttää koko hienon yrityksen, ja valmiinkin sellaisen.
http://www.youtube.com/watch?v=QC-ugh6n6Bg

- jaa minusta nuo säksättävät ja särisevät elektrosoundit ovat hyvin nopeasti muuttuneet omassa kuuntelussani yhtä maneeriksiksi kuin vähän tätä elektrobuumia edeltänyt hevittäminen ja väkisin päälleliimatut särökitarat. Niitä kuulee kaikkialla nyt, kamalan muodikasta ja järkyttävä riesa. Mitään tuoretta niissä ei enää itsessään ole ja mitään sanottavaa niillä ei tahdota saada enää esiin näistä popeista. Ehkä tämä ei ole pahimpia esimerkkejä, mutta kuitenkin.

Muutoin biisi onkin kivempi. Jos laulaja pystyy livenä samaan eikä ole pelkkää efektiä niin tässä pikkutyttömäisyys istuu biisiin todella hyvin. Sanat nojaavat kliseisiin, mutta niiden kliseiden avulla työstetään ihan koskettava biisi.

Niin, tätä Huoratronta kuunneltiin viisi vuotta sitten. Viisuissakin oli se Bulgaria silloin.

^
Ei tuo Sannin biisi mikään riemunkiljahdus minulle ole, mutta onpa pykälän verran elektroa, jota toivon Suomesta tulevan ja lähtevän läksimään mualimalle, kun tuo genre lähes puuttuu kokonaan Suomesta näkyvistä, ehkäpä kokonaan puuttuukin.

Emma-patsaita jaettiin, vai mitä ne ovatkaan nimeltään, ne musiikkipystit. siellä oli luokka: urban, johon kuuluu r&b:t ynnä muut amerikanmusiikit, dancet kai. Kuka voitti tämän lajin: Jukka-Poika, 37 vuotta vanhan kuuloisella musiikillaan.

Tahdon kaikkien genrejen musiikkien tekijöitä Suomen etualalle ja viemään lippua mualimalle.
Tuo Huoratron on vieras otus minulle. On kyllä niin paska nimi, etten ole tutustunut mokomaan. Ymmärrän tietenkin nimen Movetron-yhteyden, mutta siitä huolimatta.

Kuuroudun ja sokaistun ja menetän tunteetkin, kun kuulen tuommoista Sannia, joka on hiukkasen verran Depeche Modea ja David Guettaa ja Ruotsalaistalomafiaa ynnä muuta Lady Gagaa, ja kuvittelen, että vielä Suomesta lentäisi mualiman sademetsienkin listaykköseksi ihan oikeata digitaalista musiikkia, joka on, halusipa tai ei, sitä musiikkia mitä on listojen kärjissä joka puolella maailmaa.

kuu-kuu kirjoitti:elektroa, jota toivon Suomesta tulevan ja lähtevän läksimään mualimalle, kun tuo genre lähes puuttuu kokonaan Suomesta näkyvistä, ehkäpä kokonaan puuttuukin.
(...)
Tahdon kaikkien genrejen musiikkien tekijöitä Suomen etualalle ja viemään lippua mualimalle.
Tuo Huoratron on vieras otus minulle. On kyllä niin paska nimi, etten ole tutustunut mokomaan. Ymmärrän tietenkin nimen Movetron-yhteyden, mutta siitä huolimatta.

Minusta tuntuu nyt, että et seuraa ollenkaan tätä mistä kannat huolta. Nimittäin minä en seuraa elektroa paljon, mutta olen kyllä kuullut, että suomielektro on jo aikaa sitten herättänyt kiinnostusta ulkomailla. Siitä on ollut musiikkivientihankkeitakin, esimerkiksi viime syksynä:
tämä: http://musicfinland.fi/fi/tapahtumat/20 ... amour-2013

Ja etenkään et seuraa, jos et Huoratronia tiedä, koska siitä on tosiaan suuremmin kohkattu jo tosiaan ainakin tuosta $$trooperista alkaen, ja Aki Raski on käsittääkseni ollut Los Angelissa, sinne kutsuttuna, musiikkiaan tekemässä.

Että en voi mitään, jos sinulle musiikki on olemassa vasta kun se on soittolistojen valtavirtaa, totesit toki, että Suomessa ei ole "näkyvissä". Ja siihen liittyen oma pointtini on, että uudenaikaisuus tai tämän päivän soundi ei ole genre edellä menemistä tässäkään asiassa, ellei sitten puhuta valtavirtamusiikkin muoti-ilmiöistä. Ja niissä on toki huiput tekijänsä, kuten se Guetta tai kaiketi tässä tapauksessa Skrillex, joka on vielä enemmän vastuussa säksättävän ja särisevän taustoittamisen popularisoitumisesta. Minusta usein tässä kaikenkattavan muoti-ilmiön vaiheessa käy niin, että niitä tyylipiirteitä ryhdytään "ajanmukaisuuden" nimissä liimaamaan ulkokohtaisesti kaikkialle. Näin kävi särökitaroille ja näin näyttää nyt käyvän elektrosärinälle. Minusta se on halpaa ja rasittavaa ja mikä pahinta banalisoi koko tyylilajia, ja senkin siis tekee genrelähtöisesti, että koko laji sitten todetaan väsyneeksi p*skaksi, näinhän kävi raskaammalle rockille, vaikka kyse on siitä, että osa on huonoa, toinen osa edelleen kiintoisaa.

Lisään vielä aiheesta sivuun, että tähän genre edellä arviointiin sorrutaan toki ammattilaisissakin piireissä. Juuri J.Karjalaisen ja Alangon keikat tavastialla seuranneena ei voi kuin ihmetellä millä ilveellä Karjalaisen kohdalla puhutaan tästä, että "ei mitään uutta" ja Alankoa edelleen pidetäään kritiikeissä innovatiivisena. Minun nähdäkseni myöskään Alanko ei uudella levyllään esitä mitään mitä ei olisi tehnyt jo 30v sitten, vaikka jonkinlaisen taiderockin genrensä saakin genren vuoksi "taiteellisemma" ja siksi innovatiivisemman nosteen. Molemmat keikat olivat loistavia ja levyt omaäänisten artistien töitä.

ta1ja kirjoitti: Että en voi mitään, jos sinulle musiikki on olemassa vasta kun se on soittolistojen valtavirtaa

Ei ollenkaan näin. Jokainen edelläkirjoitettu sana kirjoitetaan isoilla kirjaimilla. Hyvin isoilla, kuvaruudun korkuisilla. Minähän olen tiivistetysti hippi-punkkari-hevari-rockabilly-ym.kaikki populaarimusiikin genret-ihminen. Myös soulkin ja vihaamasi elektroninen heppu. Elektronisuus on viimeisin kerrostuma puukiertymässäni.

Yksinkertaisesti. Tahdon.
Tahdon, että suomalaiset, osa meistä, edes yksi pieni piiri tähtäisi siihen, että tekisi yhden pikkuteon: Jenkkien sinkkulistan ykköseksi hyppäyksen.
Vaikka tuommoinen ärsyttää, moniakin ihmisiä, muitakin kuin "totuus löytyy kaurapuurosta" -biisiä laulavia ihmisiä, (tai kaurapuuropaketin kannesta laulavia ihmisiä) (ed. ei ole vit tuilua), niin kyllä siitä huomiota saa, siis Suomi. Se on totuus.

Sitä paitsi, yksinkertaisesti, tahdon että musiikkielämämme on leveä, rikas, kekseliäs ja joka musiikkia halaileva.

Plus. Tuosta linkistä. Minne sen piti johtaa. Siellä muunmuassa mainittiin French Films, joka ei ole ollenkaan mikään elektrobändi. Se on indietä, kolkytvuotta vanhan kuuloista musiikkia. Ei ärsytä, muttei kiinnostakaan sen enemmin. Näin sen Flow-festareilla viime kesänä.
Tuosta indiestä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutten jaksa. Mainitsen vain, että musalehdet, Rumba ainakin ovat ottaneet tämän syleilyynsä, indien siis, ja toivovat tästä seuraavaa suomalaista vientituotetta, ja myös sitä, että se korvaisi hevin kokonaan.
kyllähän se minulle kävisi, kunhan vaan kuulisin tuoreen kuuloista indietä. Ei semmoista, joka soitattaa kaiken sen, mikä on jo ennen tehty, ja kauan sitten. Tämmöistä Suomi-indie tuppaa olemaan, surullista mutta totta.

kuu-kuu kirjoitti:Tahdon, että suomalaiset, osa meistä, edes yksi pieni piiri tähtäisi siihen, että tekisi yhden pikkuteon: Jenkkien sinkkulistan ykköseksi hyppäyksen.
(...)
Plus. Tuosta linkistä. Minne sen piti johtaa. Siellä muunmuassa mainittiin French Films, joka ei ole ollenkaan mikään elektrobändi. Se on indietä, kolkytvuotta vanhan kuuloista musiikkia. Ei ärsytä, muttei kiinnostakaan sen enemmin. .

Ahaa, nyt valkeni mikä tässä keskustelussa mättää. Hyvä kun mainitsist jenkkilistat. Puhutaan eri elektrosta. Minulle, ja ilmeisesti aika monille ei-tanssimusiikkia-kuunteleville elektro on vain lyhennelmä elektronisesta musiikista siis linjasta Brian Eno, Kraftwerk, Jarre, uusromantikot kuten Human League, Depeche Mode ja niiden uusperinnöstä tai indieversioista, kuten nuo Zebra&Snake yms suomalaisena elektrona virallisesti markkinoidut tuon aiemman linkin takana. Taitaa moni Euroopassakin noin ajatella. Mutta siis, nyt kun tsekkasin mitäs siellä Billboardin listalla kärjessä onkaan ja olin jo valmis toteamaan että eihä tuo ole elektroa vaan räppiä, r'nb:tä ja niiden yhdistelmiä konetaustoin niin lisää tsekkailtuani löysin tällaisen wiki-määritelmän: http://fi.wikipedia.org/wiki/Elektro

- missäs vaiheessa tässä näin on käynyt? Milloin elektro on omittu nimitykseksi nimenomaisesti tälle hittitanssimusiikille? - klubi/tanssimusiikki tuntuu jakautuvan alagenreiksi kiivaammin kuin metalli koskaan, dubstep, elektro, drum'n bass ... siinäkin yhtyy siihen metallin muotivaiheen luonnottomuuksiin.

Onko tuo Billboardin hittimusiikki sitten oikeasti "uutta", ei-vanhaa avantgardea? 1. Macklemoren Thrift Shop, räppiä, ehkä ... 2. Bruno Mars!? Tarkoitan vaan, että minusta edelleen on niin, että suomessa kyllä marginaalit ja oikeat taiteelliset avantgardet, se mikä vie musiikkia eteenpäin, on kansainvälisestikin suht hyvin hallussa, mutta se on totta, että kaupallinen hittibiisi, tyylitietoinen suvereenius muodin aavistamisessa, massasuosioon yltäminen on se taito joka puuttuu meiltä, joka ruotsalaisilla on. Tästä samaa mieltä ja sama toive.

ta1ja kirjoitti: Ahaa, nyt valkeni mikä tässä keskustelussa mättää. Hyvä kun mainitsist jenkkilistat. Puhutaan eri elektrosta. Minulle, ja ilmeisesti aika monille ei-tanssimusiikkia-kuunteleville elektro on vain lyhennelmä elektronisesta musiikista siis linjasta Brian Eno, Kraftwerk, Jarre, uusromantikot kuten Human League, Depeche Mode ja niiden uusperinnöstä tai indieversioista

Pää allapäin tunnustan yhden suurimmista synneistäni: puhun elektrosta, vaikken tiedä mitä sen tarkoittaa. Keksin sanalle merkityksen, enkä sitten avaa sitä muille. En ole oikein tarkka elektrojen kanssa, viskaisen sen vain ruudulle ja unohdan samantien. Jonkilaista uusdiskoa hain sanalle + goottimeininkistä ladygagaa, jossa rouheltaa clashmainen punkki. Pääasia että syntikat tekevät taivaan ja laskevat sateita nykyaikaisen kuuloisesti.

En muuten, tässä heittämällä, muista, kuinka paljon 1980-luvulla puhuttiin elektroista musiikin yhteydessä. Ei kuulunut suuhuni, ainakaan kovinkaan maistuvasti. Elektroniikkapelit kyllä maistuivat ja vaivasivat vatsaa. Mutta onko Kraftwerk muka elektroa, kysyn vaan itseltäni. Kun sehän on opittu tuntemaan Krautrock-bändinä. Muistan, että lapsena sanoin sitä tietokonemusiikkia soittavaksi bändiksi. No, antaa olla vaan, elektrobändi. Kerranhan vain se kirpasee. En ole oikein tyyppiä, jolle on maailmanlopun tärkeää antaa tarkat luokat ja alaluokat bändeille ja madonnoille. Se on semmoista piin desimaali -peliä.

Noista esimerkin henkilöistä ja bändeistä minulla on muuten jokaiselta vähintään yksi levy. Oikea levy.

^
Sinulle siinä ylempänä. En löytänyt Enon levyä, yhtäkään. On kyllä hakusessa.

Ja sinulle siellä vieläkin ylempänä. Tämä biisi muuten puuttuu suom. wikipedian tiedoista, joissa jäljitellään elektroa. Tottamooses sen pitäisi siellä lukea, sanoi Jeesus.
http://en.wikipedia.org/wiki/Popcorn_(instrumental)

ta1ja kirjoitti: Juuri J.Karjalaisen ja Alangon keikat tavastialla seuranneena ei voi kuin ihmetellä millä ilveellä Karjalaisen kohdalla puhutaan tästä, että "ei mitään uutta" ja Alankoa edelleen pidetäään kritiikeissä innovatiivisena. Minun nähdäkseni myöskään Alanko ei uudella levyllään esitä mitään mitä ei olisi tehnyt jo 30v sitten, vaikka jonkinlaisen taiderockin genrensä saakin genren vuoksi "taiteellisemma" ja siksi innovatiivisemman nosteen.

Tuomari Nurmio saa samanlaista huomiota kuin Ismo A. arvioijilta ja otsaisilta musadiggareilta. Onkohan muita tässä maassa kuin nuo kaksi, jotka kuuluvat ryhmään: kaksi yli muiden. Mitenkäs näille kahdelle olisikaan käynyt, jos olisivat aloittaneet romanssipoppareina ja jatkaneet sitten uraansa kuin nämä ovat menneet. Haukuttuina romanssipoppareina. Karjalaisen paikka on vaikeampi sitä ajatellen, että häntä kunnioitettaisiin Jumalana kuolemansa jälkeen. Johtuuko siitä ettei ole koskaan ruvennutkaan samaaniksi tai poppamieheksi, jonka laulut kolisuttelisivat kuuntelijoitten kuoleman portteja. Johtuuko poikamaisesta tai jopa lapsellisesta habituksesta, joka välittyy hänestä kuuntelemisen kautta. Olen kuullut naisen sanovan, ettei J. Karjalaisesta varmasti olisi mihinkään, siis sänkyhommissa. Ei ole mies, ei ole uskottava noita, ei ole mies joka johtaa sotilaitten joukkoja, ei pelota kuuntelijaa.
Mutta kuka artisti ei kuulosta itseltään, kolmenkymmenen vuoden jälkeenkään. Kyllä Dylankin kuulostaa samalta, vaikka ääni ja laulutavat ovat muuttuneet ja vaihdelleet kuin pyyhkeet peppupesulassa.

kuu-kuu kirjoitti: Yksinkertaisesti. Tahdon.
Tahdon, että suomalaiset, osa meistä, edes yksi pieni piiri tähtäisi siihen, että tekisi yhden pikkuteon: Jenkkien sinkkulistan ykköseksi hyppäyksen.

Aika kova on tavoite jos on halu mennä jenkkien tai brittien sinkkulistan ykköseksi. Siihen eivät edes riitä musiikilliset avut. Pitäisi olla valtava brändäyskoneisto ja sen lisäksi mainosalan ammattilaiset ja julkimot taustalla.

Itselle on myös tullut käsitys, että Suomesta on ylipäätään todella vaikeaa nousta kovinkaan suosituksi maailmalla. Ehkäpä vielä Euroopan markkinoille voi onnistua ja varsinkin Keski-Eurooppaan mm. Saksaan (rokin ja metallin suosion takia) tai mm. Japaniin, mutta muihin maihin kynnys on vielä korkeampi.

kuu-kuu kirjoitti: Sitä paitsi, yksinkertaisesti, tahdon että musiikkielämämme on leveä, rikas, kekseliäs ja joka musiikkia halaileva.

Mielestäni suomalainen musiikkigenre on tehnyt todella valtavan harppauksen esim. 1970-luvulta. Vaikka en nyt tuon aikaista musiikkia ole niin valtavasti kuullutkaan, niin yksipuolinen iskelmäpuoli on monipuolistunut lähes jokaiselle osa-alueelle.

Ja ainakin omasta mielestäni taso on todella kova Suomessa. Uskaltaisin jopa väittää että Suomessa taso on melkein kovempi ns. kansalaisten määrään verrattuna kuin monissa muissa maissa (jos kuuntelee sitä listahittikamaa).

Ei ole sen takia ihmeellistä, että todella moni bändi joka Suomessa menestyy niin pärjää edes kohtalaisesti ulkomaillakin.

kuu-kuu kirjoitti:Mainitsen vain, että musalehdet, Rumba ainakin ovat ottaneet tämän syleilyynsä, indien siis, ja toivovat tästä seuraavaa suomalaista vientituotetta, ja myös sitä, että se korvaisi hevin kokonaan.
kyllähän se minulle kävisi, kunhan vaan kuulisin tuoreen kuuloista indietä. Ei semmoista, joka soitattaa kaiken sen, mikä on jo ennen tehty, ja kauan sitten. Tämmöistä Suomi-indie tuppaa olemaan, surullista mutta totta.

Indie on hieman kornikin termi kun ottaa huomioon, että juuri sen tyyppinen musiikkihan on tuntunut tulevan jonkinlaisessa suuressa suosiossa maailmalla (?) ja ainakin YLEX tuntuu aina yrittävän löytää joitakin "indieyhtyeitä".

Tietysti kun metallipuoli on liian raskasta siihen että sillä saavutettaisiin sellaista valtasuosiota (esim. Nightwish on kaikesta menestyksestään huolimatta tuntunut myyvän eniten albumejaan Suomessa, vaikka Suomessa potentiaalisia ostajia ei luulisi olevan niin paljon kuin muissa maissa).

Rokkipiireissä myös tuntuu olevan jokin metallifobia eli tuossa "ta1jan" lainauksessa sanotaan hyvin sellainen tietynlainen totuus siitä mitä metallista ajatellaan joissakin piireissä. Onko sitten tuo suuri suosiokin osaltaan vaikuttanut tuollaiseen inhoon? Eli metallista tuli jonkinlaista "mainstreamia", kun muualla maailmassa se on pienemmässä genressä?

Poets Of The Fall on mielestäni jäänyt jollakin tavalla pimentoon eli bändinä ei ole saanut sellaista hypeä minkä voisi ansaitakin. Yksi syy lienee kyllä siinäkin että on tietoisestikin valittu tuollainen "epäkaupallisempi" tie eli pieni levymerkki jne.

Sunrise Avenue taas tuskin olisi koskaan saanut Suomessa sellaista suosiota mitä mm. Saksassa on tullut. Kuullostaa "liian valtavirralta" suomalaiseen makuun.

euroviisuholisti kirjoitti: Itselle on myös tullut käsitys, että Suomesta on ylipäätään todella vaikeaa nousta kovinkaan suosituksi maailmalla. Ehkäpä vielä Euroopan markkinoille voi onnistua ja varsinkin Keski-Eurooppaan mm. Saksaan (rokin ja metallin suosion takia) tai mm. Japaniin, mutta muihin maihin kynnys on vielä korkeampi.

On niin pitkä aihe kirjoittamiseen, että laitan vain lyhyesti.
Miten niin? Kysyn vain. Edes ujuttaa yhtä biisiä. Onnistuihan Darude ja Bomfankit nousemaan listoille korkealle. Yksi ja sama jätkä biisien takana: J. Salovaara.
Miksei onnistujia tulisi enemmänkin. Kaikkihan on kiinni vain siitä, että tekee mahdollisimman hyviä biisejä, ja sitten siitä toisesta puolesta, eli tukijoista, sparraajista ja kauppiaista, ja näitähän maassamme löytyy, kunhan vaan aletaan etsimään ja järjestelemään.
Vielä kerran ihmetys ääneen, miksi Suomesta ei listamenestyjiä tulisi, kun onhan noita tullut Ruotsista, Tanskasta ja Norjastakin muunmuassa. Joku on raivannut tietä, toiset ovat seuranneet ja näin eteenpäin.
Ihan kuin Suomen ympärillä olisi jokin lukko tai paskarinki, joka estäisi suomalaisia valloittamasta maailman. Tosin semmoinenhan maamme ympärillä on, este, jonka suomalaiset itse ovat vääntäneet.
Pitkä kirjoitusaihe.
Jopa kyselisin levy-yhtiöiltä, että millä perusteilla sainaavat porukoita ja millä perusteella jättävät porukoita ulkopuolelle. Tahdotaanko tietyntyyppistä musiikkia esille, iskelmää tai iskelmänkaltaista musiikkia ja jätetään tarkoituksella ulkopuolelle ne tekijät, jotka tekevät esim. urbaania dancea, josta saattaisi leipoa vaikka mimmoisia tekijöitä, eli jätetäänkö ulkopuolelle ne, jotka ovat ihan hyviä, mutta joita suomalaiset eivät suostu ostamaan, vanhastaanhan suomalaiset katsovat nyrpeästi suomalaisia musiikintekijöitä, jotka koettavat olla "amerikkalaisia".
Liian pitkä teksti tuli. Ja paljon jäi kirjoittamatta.

kuu-kuu kirjoitti: On niin pitkä aihe kirjoittamiseen, että laitan vain lyhyesti.
Miten niin? Kysyn vain. Edes ujuttaa yhtä biisiä. Onnistuihan Darude ja Bomfankit nousemaan listoille korkealle. Yksi ja sama jätkä biisien takana: J. Salovaara.
Miksei onnistujia tulisi enemmänkin. Kaikkihan on kiinni vain siitä, että tekee mahdollisimman hyviä biisejä, ja sitten siitä toisesta puolesta, eli tukijoista, sparraajista ja kauppiaista, ja näitähän maassamme löytyy, kunhan vaan aletaan etsimään ja järjestelemään.

Niin uskon kyllä että Suomestakin voisi tulla tuollainen biisi, mutta se on paljolti tuuristakin kiinni että mikä biisi nousee tuollaiseen maailmanlaajuiseen suosioon. Tai sitten pitää olla ne isot koneistot taustalla kuten vaikkapa näillä amerikkalaisilla biisien tekijöillä eli koneisto takoo mahdollisimman iskevät biitit ja sitten nostetaan suosiota omassa maassa ja levy myy sitten maailmallakin.

Oma arvioni olikin lähinnä siinä että Suomesta matka tuntuu olevan varsin pitkä sinne huipulle. Ei se estä menestymistä, mutta epäilemättä hidastaa sitä. Oikea ajoitus on tärkeä juttu musiikissakin.

Kovin vähälle on myös jäänyt huomioimatta "Setä Tamu", joka on luonut samankaltaisia listaykkösiä vain eri markkinoille.

^
Setä Tamu -linkistä kiitoksia. Hyvä että noita löytyy ja onhan myös MGI-nimimerkillä esiintyvä, Henri Lanz päässyt vokottelemaan biisilistoja Jenkkipurkkamaassa, no ainakin tekemään biisejä pikkuisen suuremmillekin amerikan ihmisille. Henri Lanzhan se nimi kai oli, en jaksa nyt wikipedioida.
Kauhistumiseni, järkytykseni, kiihtymykseni, ynnä muu voimakkaasti purskuileva tunteiluni johtui siitä, etten tahdo enää koskaan lukea, kuulla tai edes tuntea ihokarvoillani sellaisia viestejä, joissa sanotaan, ettei suomalainen osaa. Ettei suomalainen voi päästä jenkkien listaykköseksi. Että suomalainen vaan on niin huono joka asiassa. Tästä pitäisi päästä eroon, tästä itsemme vähättelystä. Pitäisi kehua suomalaisia, pitäisi sanoa, että kyllä osataan, kunhan saadaan oikeat välineet. Että olemme vielä maailman paras populaarimusiikintekijä kansa väkilukuun suhteutettuna.
Ja samanlainen tapa suhtatua itseemme, suomalaisiin olisi levittävä joka alalle. Mitä tahansa alamme tekemäänkin, olisi sanottava, tasapainoisesti mutta itsevarmasti, että me osaamme. Me voitamme. Jne. Ei pidä olla ylimielinen, pitää olla tasapainoinen ja uskoa itseemme.

Kuuntelin Yle Areenasta parin-kolmen viikon takaista Levylautakunta-ohjelmaa, levyraatimainen ohjelma. Tuli biisi, josta tuli mieleen, siinä kuuntelun aikana, että tämähän sopisi euroviisuihin, vaikka pikkasen liian pitkältä tuntui. Bondmainen tunnelma. Paljastui, että hänhän se siellä lauleskeli. Ohjelman toimittaja, Tarja Närhi kertoi, että Saaran takana on kuulemma kova koneisto, joka on tekemässä hänestä isompaakin tähteä, jopa Kiinaankin olisi mänössä. Tämä biisi siellä sitten soi.


Jälkikirjoitus. Tästähän on ollut jo puhetta osastossa: euroviisutähtien uutta tuotantoa. (espanjaksi otsikko)

kuu-kuu kirjoitti:Tarja Närhi kertoi, että Saaran takana on kuulemma kova koneisto, joka on tekemässä hänestä isompaakin tähteä, jopa Kiinaankin olisi mänössä. Tämä biisi siellä sitten soi.

Toivoisihan tuota Saarallekin onnea niissä Kiinan kuvioissa, mutta en usko että se on yhtään sen helpompi markkina-alue kuin koti-Suomikaan tai muut maat.

Saara on hyvä esimerkki sellaisesta artistista, joka on musiikillisesti valtavan lahjakas mutta on siltikin suuria ongelmia päästä tekemään ylipäätään musiikkia (koska se ei myy).

Mietin tuotakin seikkaa, että onko Saaralla joitakin puutteita koska kaikesta lahjakkuudestaan huolimatta ei ole pärjännyt erityisen hyvin suomalaisilla musiikkimarkkinoilla. Vaikeaahan Saaraa on myydä eteenpäinkin "kansainväliseksi staraksi", jos ei pysty kunnolla vakuuttamaan suomalaisiakaan.

Mutta en oikein näe niitä puutteita. Persoona vain tuntuu olevan vääränlainen suomalaisille musiikkimarkkinoille eli Saaralta puuttuu sellainen nöyryys, jota Suomessa vaaditaan. Jos on liian kunnianhimoinen ja uskoo vielä itseensäkin täysin, niin silloin on vaarana käydä kuten Saaralle. Totta kai häneltä löytyy tietynlaista "herkkyyttäkin", mutta monet kokevat kai sen liian "päälleliimatuksi" ja sen takia se ei vakuuta.

Maailmalla Saaran kaltainen persoona ei kuitenkaan olisi yhtään niin huono juttu kuin Suomessa (tai näin uskoisin). Suomessa liikaa keskitytään artistin persoonaan ennen kuin voidaan harkitakkaan vaikkapa levyn ostamista.

Voi tietysti kysyä myös että ovatko ne levyt aivan sellaisia mestariteoksia vai puuttuuko niistä jotakin. Sitä koska ainakin itse ajattelee, että hyvä musiikki myy joka tapauksessa eli olipa artistin persoona millainen tahansa ja pidettiimpä hänestä tai ei.

Saara voi kuitenkin yllättää. Eli voi hyvinkin nousta vielä huippusuosioon. Toivon mukaan kuitenkin käyttää lahjakuuttaan musiikin parissa ja yrittää kokeilla sielläkin rajojaan (esim. säveltäjänäkin). Tuo Kiinan kokeilu on yksi sellaisista, jonka toivoisi onnistuvan.

Pelottava biisi: