Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

kuva

Janis Joplin, Jim Morrison, Kurt Cobain, Amy Winehouse... Numerolla 27 on ikävä kaiku musiikin historiassa, sillä moni lahjakas artisti on siirtynyt taivaalliseen orkesteriin tuossa iässä. Raadin numerosta huolimatta emme kuitenkaan rajaa muistelemista pelkästään heihin, vaan ääneen päästetään myös kaikki muutkin laulajat, jotka eivät enää ole keskuudessamme.

Säännöt
Lähetä mukaan kappale, jonka laulaja ei kappaleen lähetyshetkellä ole enää elossa. Ei ole väliä, esiintyykö kyseinen laulaja kappaleella sooloartistina vai jonkin bändin jäsenenä, eli mukaan kelpaisi esimerkiksi mikä tahansa Queenin kappale, jossa Freddy Mercury toimii vokalistina. Myös räppärit ovat tervetulleita. Mukaan voidaan kelpuuttaa myös duettoja tai lauluryhmiä, kunhan edesmennyt laulaja hoitaa vähintään 50 % kappaleen vokaaliosuuksista. Pelkkä taustalaulajana toimiminen ei siis riitä. Vaikka jonkin lauluryhmän kaikki jäsenet olisivat jo siirtyneet tuonpuoleiseen, edellä mainitun 50 % säännön pitää silti toteutua, sillä tarkoituksena on, että jokainen osallistuja muistelee juuri yhtä laulajaa. Instrumentaalit eivät siis tällä kertaa kuulu ohjelmistoon.

Mukaan hyväksytään perinteinen yksi kappale/artisti, minkä lisäksi myöskään muisteltavat laulajat eivät voi olla mukana kuin kerran. Esimerkki: Käyttäjä A lähettää raatiin The Beatlesin kappaleen Here Comes the Sun, jonka laulajana toimii George Harrison. Tämän jälkeen käyttäjä B ei voi lähettää raatiin George Harrisonin soolotuotantoa, eikä myöskään mitään toista The Beatlesin kappaletta. Sen sijaan John Lennonin soolotuotanto kelpaisi mukaan edelleen. Muilta osin noudatetaan oletussääntöjä. Raadissa on pelkkä finaali. Pisteytyskaava oletussääntöjen mukaisesti osallistujamäärästä riippuen, se kerrotaan pisteytyksen alettua.

Ilmoittautumislomake
Maa:
Esittäjä:
Kappale:
Youtube-linkki:
Kappaleen laulaja: (Jos osallistut sooloartistilla voit jättää tämän kohdan tyhjäksi)
Lyhyt muistelmateksti laulajasta:

Muistelmatekstin näkökulman voit valita vapaasti. Se voi olla parin lauseen mittainen lyhyt esittely laulajasta tai jokin henkilökohtainen muisto, joka sinulla liittyy kyseiseen laulajaan. Älä ota tekstistä stressiä. Muistelmat julkaistaan soittolistan julkaisun yhteydessä.

Aikataulu:
Kappaleiden lähettämisaika alkaa: Maanantaina 19.6 klo 20.00
Kappaleiden lähettämisaika päättyy: Torstaina 29.6 klo 23.59
Äänestysaika alkaa: Perjantaina 30.6 joskus päivän aikana
Äänestysaika päättyy: Maanantaina 10.7 klo 23.59
Tulosshow: Tiistaina 11.7 klo 19.00.

Kappaleiden lähetysaika päättyy samana päivänä kuin Kesäraadissa. Valitettavasti en oikein saa muuta päivää järkevästi sopimaan aikatauluihini, joten olkaahan tarkkoina että muistatte lähettää molempiin raateihin biisin ajoissa.

🕯Tervetuloa mukaan 🕯
Viimeksi muokannut Erakkorapu, 10 Heinä 2023, 11:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Kappaleet

1. :flag_ca: Leonard Cohen - You Want It Darker
2. 🇵🇱 Anna German - А он мне нравится
3. :flag_us: G.R.L. - Ugly Heart
4. :flag_us: Audrye Sessions - Relentless
5. :flag_fi: Yö - Hän tanssi kanssa enkeleiden
6. :flag_it: Valentina Giovagnini - L'amore non ha fine
7. :flag_fr: Daniel Balavoine - Vivre ou survivre
8. 🇷🇺 Zhanna Friske & Diskoteka Avarija - Malinki
9. :flag_us: Perry Como - Killing Me Softly With Her Song
10. :flag_us: Prince - Sleep Around
11. 🇷🇴 Madalina Manole - Suflet gol
12. :flag_fi: Pave's Mistakes - Ihminen, hallitsee O.K.
13. :flag_fr: Jean Ferrat - L'amour est cerise
14. :flag_us: Jessye Norman - Henry Purcell: When I Am Laid In Earth
15. :flag_us: Bebe & Cece Winans (ft. Whitney Houston) - Hold Up The Light
16. :flag_fi: Otto Donner - Kuka kertoisi minulle?
17. 🇳🇿 OMC (Otara Millionaires Club) - How Bizarre
18. 🇨🇳 Leslie Cheung - Sin Neoi Jau Wan (倩女幽魂)
19. :flag_us: 🇩🇪 Melanie Thornton - Wonderful Dream (Holidays Are Coming)
20. 🇷🇺 Kongar-ool Ondar - Tuva Groove
21. 🇮🇪 Dolores O'Riordan - Ordinary Day
22. 🇵🇹 Antonio Variações - O Corpo é Que Paga
23. :flag_us: Aaliyah - Back & Forth
24. 🇧🇪 Ann Christy - De Roos
25. 🇬🇧 Joy Division - Heart and Soul
26. :flag_us: Tina Turner - He Lives in You
27. :flag_it: Fausto Mesolella - Quello che non voglio
28. 🇵🇱 Anna Jantar - Tylko mnie poproś do tańca
29. 🇸🇰 Dano Heriban - Hodina nočného pokoja
30. 🇰🇭 The Cambodian Space Project - Whisky Cambodia
31. :flag_fi: Viivi - Unelmat
32. :flag_br: Sapão - Vou Desafiar Você
33. :flag_us: Fats Waller - Ain't Misbehavin'
34. :flag_us: Jackson C. Frank - I Want to Be Alone (Dialogue)

SOITTOLISTA

Pisteytyskaava: 12 parhaalle asteikolla 15-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1

Lähetä pisteesi minulle yksityisviestillä viimeistään Maanantaina 10.7 klo 23.59
Viimeksi muokannut Erakkorapu, 30 Kesä 2023, 13:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Laulajien muistelmat. Muiden kuin sooloartistien kohdalla laulaja kerrottu kappaleen nimen perässä.

1. :flag_ca: Leonard Cohen - You Want It Darker
Leonard Cohen oli kanadalainen runoilija ja lauluntekijä, joka tunnettiin maailmalla karismaattisesta äänestään ja syvällisistä sanoituksistaan. Kappale on hänen viimeisiään, ja siitä voi jo aavistaa lopun lähestyvän. Hän kuoli nukkuessaan marraskuussa 2016.

2. 🇵🇱 Anna German - А он мне нравится
Tutustuin Anna Germaniin lukion venäjän tunneilla. Opettajamme soitti tätä kappaletta silloin useasti hyvänä esimerkkinä datiivin käytöstä. Hän kertoi, että aikanaan Neuvostoliitossa Germanin ääntä olisi soitettu parantoloissa potilaille, koska sillä katsottiin olevan parantavia vaikutuksia. En tiedä, onko väite totta, mutta ei Germanin ääni ainakaan häntä itseään pystynyt parantamaan. Hän kuoli vuonna 1982 osteosarkoomaan, joka on harvinainen, mutta aggressiivinen syöpä. German oli kuollessaan vain 46-vuotias.

3. :flag_us: G.R.L. - Ugly Heart / Laulaja: Simone Battle
Lupaavan G.R.L.-tyttöbändin ura sai traagisen käänteen, kun yhtyeen keulahahmoksi luokiteltu Simone Battle menehtyi itsemurhan seurauksena samana vuonna kuin Ugly Heart julkaistiin. Simone oli vain 25-vuotias, kun hänet löydettiin köyden jatkona omasta kodistaan.

4. :flag_us: Audrye Sessions - Relentless / Laulaja: Ryan Karazija
Kappale on laulajalta kuin viesti rajan takaa. Jos pelko rajoittaa elämää, jää paljosta myös paitsi. Jokainen kaipaa kannustajaa, muttei kukaan elä puolestamme. Pääsääntöisesti kaikki ansaitsevat elää hyvää elämää ja unelmat on tehty tavoiteltaviksi. Aloittaa voi vaikka nyt, sillä joskus, kenties, on liian myöhäistä.

5. :flag_fi: Yö - Hän tanssi kanssa enkeleiden / Laulaja: Olli Lindholm
Lindholm tunnetaan Yö-yhtyeen laulajana. Takana on tuhansia keikkoja ja miljoonia kilometrejä - ja miljoona myytyä levyä. Suomalaisista bändeistä Yön levymyynnin ylittää vain Eppu Normaali. Kulta-, platina-, tuplaplatina ja multiplatinalevyjä on tullut yhteensä kolmisenkymmentä. Olli kuoli 54-vuotiaana 12. helmikuuta 2019 sairauskohtaukseen.

6. :flag_it: Valentina Giovagnini - L'amore non ha fine
Valentina Giovagnini oli italialainen pop-laulaja, joka muun muassa osallistui Sanremon nuorten laulajien kilpailuun vuonna 2002. Hän kuoli seitsemän vuotta myöhemmin auto-onnettomuudessa. Kappale L'amore non ha fine ("Rakkaudella ei ole loppua") sekä samanniminen albumi julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen.

7. :flag_fr: Daniel Balavoine - Vivre ou survivre
Upea laulaja, joka kuoli vain 33-vuotiaana Malin aavikolla helikopteriturmassa vuonna 1986. Ennen tätä raatia en ollut kuullut miehestä juuri mitään, mutta tekemäni tutkimusmatkan ansiosta arvostan hänen aina vakuuttavaa tulkintaansa sekä ääntään. Erityisesti kappale "Tous les cris les S.O.S." kannattaa lisäksi katsastaa mikäli haluaa ymmärtää miehen erityisen lahjan.

8. 🇷🇺 Zhanna Friske & Diskoteka Avarija - Malinki / Laulaja: Zhanna Friske
Tämä duetointi & kappale on julkaistu vuonna 2006: Diskoteka Avariya käytti tässä viimeisen kerran edesmenneen jäsenensä vokaaleja. Oleg Zhukov-räppäri (1973-2002) menehtyi nopeasti edenneeseen aivokasvaimeen. Oleg oli yhtyeen jäsen vuodesta -97, Olegia ei korvattu & yhtye jatkoi kolmihenkisenä.

Traagisuutta lisää se että tässä kokoonpanossa duetoiva artisti Zhanna Friske (1974-2015) menehtyi myös aivokasvaimeen. Zhanna oli tunnettu laulaja, näyttelijä & malli Venäjällä: suosio ulottui myös muihin Itä-Euroopan maihin.
Näyttävä ura alkoi jo ysärillä suositun tyttöbändin jäsenenä, 2000-luvun alussa Zhanna aloitti menestykkään soolouran. Meriitteihin kuului myös mm Venäjän Selviytyjissä menestyminen. Äiteys oli kuitenkin tähden yksi suurimmista haaveista, odotettu raskaus vuonna 2013 sai traagisen käänteen sillä Zhannalta löydettiin agressiivinen aivokasvain. Zhanna ei halunnut vaarantaa raskautta, raskaat syöpähoidot viivästyivät & syöpä levisi peruuttomasti.

9. :flag_us: Perry Como - Killing Me Softly With Her Song
Perry Como osoitti jo taaperona lahjoja ja kiinnostusta musiikkiin, mikä johti hänet menestyksekkäälle laulajan uralle, vaikka hän alun perin halusi olla parturi. Como ei ollut ainoastaan laulajana suosittu, vaan hänen karismaattinen persoonansa säihkyi myös TV-ohjelmissa.

10. :flag_us: Prince - Sleep Around
Prince Rogers Nelson, yli sata miljoonaa äänitettä myynyt seitsenkertainen Grammy-voittaja, on erityisen tunnettu muun muassa When Doves Cry -hitistään, joka oli ensikosketukseni muusikkoon. Laajasta äänialastaan ja androgyynistä imagostaan tunnettu Prince on valtavan suosionsa vuoksi varmasti yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä artisteista, joita ei olla vielä Levyraadissa nähty. Jo on siis aikakin!

11. 🇷🇴 Madalina Manole - Suflet gol
Magdalena-Anca Mircea, taiteilijanimeltään Madalina Manole oli romanialainen artisti, joka päätyi kammottavan tekoon vain 43-vuotiaana. Madalina Manolen kyseinen biisi on julkaistu vuonna 2010, vain viisi kuukautta ennen hänen kuolemaansa.

12. :flag_fi: Pave's Mistakes - Ihminen, hallitsee O.K. / Laulaja: Pave Maijanen
Pekka ”Pave” Maijanen oli maamme kuuluisimpia musiikin moniottelijoita, multi-instrumentalisti ja tuottaja. ALS-taudin herkistämä taiteilija, joka edusti maatamme myös Euroviisuissa sekä artistina että esitysten taustahenkilönä, menehtyi vuonna 2021.

13. :flag_fr: Jean Ferrat - L'amour est cerise
Jean Ferrat oli Ranskaan muuttaneen ja Auschwitzissa kuolleen Venäjän-juutalaisen poika. Hänen tuotantonsa ulottui 1950-luvulta 1990-luvulle. Hän oli aatteellisesti lähellä Ranskan kommunistipuoluetta, mutta tuomitsi Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkoukset. Pidän häntä Ranskan Hectorina, toisaalta kantaaottavien ja toisaalta hyvin kauniiden runollisten laulujensa vuoksi.

14. :flag_us: Jessye Norman - Henry Purcell: When I Am Laid In Earth
Diiva, väitetysti Beineixin Diivankin diiva. Diiva, jonka diivuus oli perfektionismia ja taiteellinen näkemystä, joka johti milloin täysosumiin, milloin omituisiinkin ratkaisuihin (kuten tässä kuolemanläheisessä raatikappaleessa). Yhdysvaltain syvässä etelässä rotuerottelun aikoina varttunut saksalaisen liedin armoitettu tulkitsija. Joidenkin mukaan oopperasopraano. Antaa heidän pitää uskonsa.

15. :flag_us: Bebe & Cece Winans (ft. Whitney Houston) - Hold Up The Light / Laulaja: Whitney Houston
Alkujaan kirkon solisti, joka kylmässä ja tuomitsevassa maailmassa lauloi rakkauden, rohkeuden ja sydänsurujen sanoja. Kohtaamistaan vaikeuksista huolimatta Whitney jatkoi sinnikkäästi sitä minkä parhaiten osasi – laulamista

16. :flag_fi: Otto Donner - Kuka kertoisi minulle?
Henrik Otto Donner (1939 - 2013) oli musiikkialan uudistaja ja sekatyömies. Säveltäjä, sovittaja, tuottaja, luottamusmies, kapellimestari, trumpetisti, tarvittaessa laulajakin. Donner oli suomalaisia pioneereja mm. elektronisen musiikin kehittämisessä ja kirjallisen runolyriikan säveltämisessä. "Kuka kertoisi minulle?" on Donnerin oma sävellys Aulikki Oksasen runoon.

17. 🇳🇿 OMC (Otara Millionaires Club) - How Bizarre / Laulaja: Pauly Fuemana
Pauly Fuemana syntyi Aucklandissa hyvin köyhiin oloihin. Jengit ja erilaiset rötöstelyt vetivät nuorta Fuemanaa puoleensa ja vankilakin tuli tutuksi, mutta musiikin tekeminen vei loppujen lopuksi voiton. How Bizarre -kappale oli suurmenestys, ja yhtyeen ironiseksi tarkoitettu nimi oli jonkin aikaa täyttä totta. Sittemmin Fuemana ajautui talousvaikeuksiin ja sairastui harvinaiseen CIDP-autoimmuunitautiin. Hän kuoli vain 40-vuotiaana keuhkokuumeeseen.

18. 🇨🇳 Leslie Cheung - Sin Neoi Jau Wan (倩女幽魂)
"I am who I am, a different color sparkler. I love myself, just like the bloomy rose waiting to flourish even in the desert"

19. :flag_us: 🇩🇪 Melanie Thornton - Wonderful Dream (Holidays Are Coming)
Melanie Janene Thornton (1967, Etelä-Carolina, Yhdysvallat – 2001 Sveitsi) oli yhdysvaltalainen pop-laulaja sekä saksalaisen eurodance-yhtye La Bouchen keulakuva ennen soolouralle siirtymistään.

Thornton kuoli lento-onnettomuudessa Sveitsissä marraskuussa 2001, kolme kuukautta laulaja Aaliyahin lento-onnettomuuden jälkeen. Hän oli tuolloin matkalla Zürichiin televisioesiintymisiin ja mainostamaan tätä uutta singleään.

Hänen ennenaikaisen kuolemansa vuoksi Coca-Colalla oli vaikea päätös tehtävänä. Vetääkö kovalla rahalla tehty mainoskampanja viimehetkellä pois, vai mennäkkö eteenpäin. He päätyivät ajamaan kampanjan ulos, ja loppu on historiaa. Wonderful Dream (Holidays Are Coming) kappaleesta tuli valtaisa jouluhitti, useamman sukupolven tiettyä vuodenaikaa määrittävä anthem. Maailma voisi olla hyvin erilainen paikka jos Coca-Cola olisi tehnyt erilaisen päätöksen.


20. 🇷🇺 Kongar-ool Ondar - Tuva Groove
Kongar-ool Ondar (1962–2013) oli kansainvälisesti tunnetuimpia keskiaasialaisia kurkkulaulajia sekä Tuvan kansallinen ikoni, jonka vaikutus paikallisen lauluperinteen elinvoimaan on ollut huomattava.

21. 🇮🇪 Dolores O'Riordan - Ordinary Day
Dolores O'Riordan oli irlantilainen laulaja-lauluntekijä. Hän oli vuonna 1989 perustetun The Cranberries -yhtyeen laulaja ja keulakuva. O’Riordan kuoli yllättäen hotellissa Westminsterissä vuonna 2018. Kuolinsyyntutkijan mukaan hän hukkui humalassa hotellihuoneensa kylpyammeeseen.

22. 🇵🇹 Antonio Variações - O Corpo é Que Paga
António Variações menehtyi vuonna 1984 AIDS:in aiheuttamaan pesäkekeuhkokuumeeseen 39-vuotiaana. Lyhyestä urastaan huolimatta Variações oli eräitä Portugalin merkittävimpiä Neilikkavallankumouksen jälkeisiä artisteja.

23. :flag_us: Aaliyah - Back & Forth
Suruni ja onneni on edustaa nuppua joka puhjettuaan olisi kukkana varjostanut koko maailman. Aaliyah kuoli lento-onnettomuudessa vain 22-vuotiaana. Kadotettujen kuningatar ei ehtinyt hallita, mutta eläessään olisi ollut elämää suurempi.

24. 🇧🇪 Ann Christy - De Roos
Belgian kultakurkun Ann Christyn esittämä versio Bette Midlerin maailmanhitistä The Rose.

25. 🇬🇧 Joy Division - Heart and Soul / Laulaja: Ian Curtis
Englantilainen Ian Curtis oli post-punk yhtye Joy Divisionin karismaattinen keulakuva, jonka yksityiselämän haasteet leimasivat vahvasti koko yhtyeen musiikkia. Masennuksesta ja epilepsiasta kärsinyt Curtis menehtyi traagisesti oman käden kautta vain 23-vuotiaana toukokuussa 1980. Joy Divisionin toinen ja viimeiseksi jäänyt studioalbumi Closer ilmestyi pari kuukautta laulajan kuoleman jälkeen. Sittemmin Curtisin taide on toiminut inspiraation lähteenä lukemattomille aloitteleville muusikoille.

26. :flag_us: Tina Turner - He Lives in You
Tämä kappale on tuonut minulle aina mieleen yhden rakkaan edesmenneen ihmisen omasta elämästäni. Nyt kun Tinakin nukkui pois, niin tämän kappaleen viesti on vielä voimakkaampi. Tina on ikuisesti rockin kuningatar.

27. :flag_it: Fausto Mesolella - Quello che non voglio
Fausto, tuo karismaattinen italialainen laulaja, loisti lavalla rohkeudellaan ja vahvalla viestillään kannustaen ihmisiä olemaan uskollisia omalle itselleen. Muistakaamme Faustoa toiveidensa mukaan elämänsä voitokkaiden hetkien sijaan elontien alamaissa, sillä vasta silloin ihminen on aidoimmillaan.

28. 🇵🇱 Anna Jantar - Tylko mnie poproś do tańca
Anna Jantar kuoli 29-vuotiaana lento-onnettomuudessa. Hän oli palaamassa esiintymismatkalta Yhdysvalloista. Opolen musiikkifestivaalin debyyttisarjan palkinto on nimetty hänen mukaansa.

29. 🇸🇰 Dano Heriban - Hodina nočného pokoja
Dano Heriban tunnettiin maassaan sekä näyttelijänä että muusikkona. Hänellä oli taito taipua niin komediaan kuin vakaviinkin rooleihin. Monilahjakkaan miehen elämä päättyi sydänkohtaukseen vain 43-vuotiaana. Heribanin kuoleman jälkeen surunvalittelunsa esitti mm. Slovakian presidentti Zuzana Čaputová.

30. 🇰🇭 The Cambodian Space Project - Whisky Cambodia / Laulaja: Kak Channthy
Kak Channthy (1980–2018) nousi köyhistä oloista kansainvälisille lavoille aviomiehensä kanssa perustamansa yhtyeen keulanaisena. Kambodžan riisipeltojen paljasjalkadiivaksi tituleerattu laulaja kuoli liikenneonnettomuudessa 38-vuotiaana.

31. :flag_fi: Viivi - Unelmat
Löysin Viivin Spotifyn suositusten kautta keväällä 2019. Joskus vuoden 2021 puolella kuuntelin jotakin Viivin kappaletta ja mietin, olisikohan häneltä tulossa jossain vaiheessa uutta musiikkia. Sitten selvisi, että hän olikin jo lähtenyt.

Viivi Orvasto oli vuonna 1990 syntynyt laulaja-lauluntekijä, jonka lupaavasti
alkanut ura ja samalla elämä päättyi keuhkosyöpään joulukuussa 2020. Elämänsä viimeisenä vuotena hän piti blogia sairastamisestaan ja toi näkyville keuhkosyövän riskiä nuorten tupakoimattomien naisten keskuudessa.


32. :flag_br: Sapão - Vou Desafiar Você
Rio de Janeiron Alemão favela -kompleksissa syntyi poika, joka sai jo nuorena lempinimen Sapão (”iso sammakko”) ulkonäkönsä takia. Sapão teki ennen musiikillista uraansa useita eri matalapalkkaisia töitä, kunnes joutui vankilaan väitetyn huumekaupan vuoksi. Vaikka Sapão vapautettiin pian todisteiden puuttumisen vuoksi, hän kuitenkin ehti vankilassa kirjoittaa ensimmäisen kappaleensa. Kappaleiden kirjoittaminen jatkui ja hittejäkin alkoi syntyä.
Sapãolla oli koko elämänsä ajan terveysongelmia liikalihavuuden takia ja hän kuoli 40-vuotiaana oltuaan ensin sairaalassa vakavan keuhkokuumeen takia.

33. :flag_us: Fats Waller - Ain't Misbehavin'
Muun muassa sinun ansiostasi olen tutustunut 1900-luvun alkupuolen jazziin ja muuhunkin ajan musiikkiin. Fats Waller, olet todellinen legenda, joka muutti kevyttä musiikkia aikanaan mielenkiintoiseen suuntaan.

34. :flag_us: Jackson C. Frank - I Want to Be Alone (Dialogue)
Jackson Carey Frankin elämä kulki onnettomuuden ja sairauksien synkässä varjossa, ja hän kuolikin vasta 56-vuotiaana. Vaikka Frank ei julkaissut kuin yhden levyn eikä saavuttanut suurta suosiota elinaikanaan, on häntä kutsuttu yhdeksi parhaista 1960-luvun unohdetuista biisinkirjoittajista, joka on inspiroinut monia musiikintekijöitä.
Viimeksi muokannut Erakkorapu, 30 Kesä 2023, 13:46. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Tulokset:

:voitto: :flag_us: Jackson C. Frank - I Want to Be Alone (Dialogue) Tegu (165p)

:hopea: :flag_it: Valentina Giovagnini - L'amore non ha fine UFOPOLI (157p)

:pronssi: :flag_ca: Leonard Cohen - You Want It Darker Viiksivallu (128p)

4. 🇨🇳 Leslie Cheung - Sin Neoi Jau Wan (倩女幽魂) GuoZu8 (117p)
5. 🇮🇪 Dolores O'Riordan - Ordinary Day Pete (117p)
6. 🇰🇭 The Cambodian Space Project - Whisky Cambodia Timoteus (114p)
7. :flag_fr: Jean Ferrat - L'amour est cerise Huilumies (109p)
8. 🇵🇱 Anna German - А он мне нравится DenEurovise (104p)
9. :flag_fi: Viivi - Unelmat teemuus (104p)
10. :flag_us: Fats Waller - Ain't Misbehavin' TomppaJr (100p)
11. :flag_fi: Yö - Hän tanssi kanssa enkeleiden Taikahuilu (100p)
12. :flag_us: Jessye Norman - Henry Purcell: When I Am Laid In Earth Rousku (98p)
13. :flag_fi: Otto Donner - Kuka kertoisi minulle? Palikka (96p)
14. :flag_us: Tina Turner - He Lives in You WildDance (93p)
15. :flag_us: Perry Como - Killing Me Softly With Her Song Celda (91p)
16. 🇵🇹 Antonio Variações - O Corpo é Que Paga CottonJoel (91p)
17. 🇵🇱 Anna Jantar - Tylko mnie poproś do tańca sziget (90p)
18. :flag_us: Prince - Sleep Around ESC Addict 98 (83p)
19. :flag_us: G.R.L. - Ugly Heart Aleksi (82p)
20. 🇷🇴 Madalina Manole - Suflet gol jiiii (81p)
21. :flag_fr: Daniel Balavoine - Vivre ou survivre jdjj22 (77p)
22. 🇷🇺 Kongar-ool Ondar - Tuva Groove akuankka13 (71p)
23. 🇷🇺 Zhanna Friske & Diskoteka Avarija - Malinki Happy (66p)
24. :flag_us: 🇩🇪 Melanie Thornton - Wonderful Dream (Holidays Are Coming) Unihiekkamyrsky (65p)
25. 🇬🇧 Joy Division - Heart and Soul Erakkorapu (58p)
26. :flag_br: Sapão - Vou Desafiar Você Saturnus Psycho (54p)
27. 🇸🇰 Dano Heriban - Hodina nočného pokoja granaattiomena (43p)
28. :flag_us: Audrye Sessions - Relentless Requel (42p)
29. 🇧🇪 Ann Christy - De Roos romualdo (38p)
30. :flag_us: Bebe & Cece Winans (ft. Whitney Houston) - Hold Up The Light vendyssel (36p)
31. :flag_us: Aaliyah - Back & Forth Havulintu (34p)
32. :flag_fi: Pave's Mistakes - Ihminen, hallitsee O.K. klaus-12 (30p)
33. 🇳🇿 OMC (Otara Millionaires Club) - How Bizarre Koirankuonolainen (29p)
34. :flag_it: Fausto Mesolella - Quello che non voglio Ankanpää (25p)

Linkki Exceliin
Viimeksi muokannut Erakkorapu, 12 Heinä 2023, 00:32. Yhteensä muokattu 6 kertaa.

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20792
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Erinomaista. :tapu: Toivoinkin saavani jo osateemana nähdyn kokonaisuuden ihan omassa paketissaan.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Yhtenä lisänä sääntöihin koskien lauluyhtyeitä: Jos edesmennyt laulaja laulaa sekä soolo-osuuksia että osia kappaleista muiden jäsenten kanssa niin jälkimmäistekin osuudet lasketaan mukaan vaadittuun 50 %. Muutenkin lauluyhtye/duo-osuuksissa pyrin tarkastelemaan yksittäistapauksia maalaisjärjen kera; oleellista on että muisteltava laulaja erottuu kokonaisuudessa selkeästi eikä toimi pelkkänä taustalaulajana.

Avatar
Saturnus Psycho
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3789
Liittynyt: 16 Maalis 2022, 15:57
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Saturnus Psycho »

Kun voitin syysraadin, ajattelin että tämä voisi olla yksi vaihtiehto seuraavan syysraadin teemaksi (pyhäinpäivän hengessä) joten teema luonnollisesti on erittäin mieluinen!
So unimpressed but so in awe
Such a saint but such a whore
So self aware so full of shit
So indecisive so adamant

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Kappaleiden lähetysaika on alkanut. Käyn ensimmäiset ilmoittautumiset läpi noin puolen yön aikaan kun pääsen koneen äärelle.

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17399
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Happy »

loistava & odotettu teema :joojoo: toivottavasti raadista ei tule kuitenkaan pelkkä isojen nimien paraati.

tähän raatiin artistia etsiessä tajusin myös samalla että lattariraatini artistini kuoli yllättäen viimesyksyn, oli kokonaan menny itelläni ohi :shock: :nyyh:
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4298
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

Huh, runsaudenpula. :kuolaus: Tämä teema motivoi ehkä edistämään eräitä kesken olevia musiikkiintutustumisprojekteja, mutta samalla uhkaa tulla paniikki, kun niin paljon pitäisi ehtiä käymään läpi ja sitten tekemään uusiakin katsauksia... :apuva: Yksi selkeä vaihtoehto olisi valmiina, mutta houkutuksia on...paljon
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 37226
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

ESC Addict 98 kirjoitti: 20 Kesä 2023, 12:11 Huh, runsaudenpula. :kuolaus:
Minulla ei ole juuri mitään. :rip:
And when I cry I cry for both of us.

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4298
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

TomppaJr kirjoitti: 20 Kesä 2023, 12:48
ESC Addict 98 kirjoitti: 20 Kesä 2023, 12:11 Huh, runsaudenpula. :kuolaus:
Minulla ei ole juuri mitään. :rip:
Sun pitää äkkiä pistää joku kylmäksi.
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
Saturnus Psycho
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3789
Liittynyt: 16 Maalis 2022, 15:57
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Saturnus Psycho »

Päädyin etsimään kaikenlaista uutta, ja ihan jo ensimmäisestä maasta löytyi kaksi niin hyvää vaihtoehtoa etten taida uskaltaa etsiä lisää. :rofl:
So unimpressed but so in awe
Such a saint but such a whore
So self aware so full of shit
So indecisive so adamant

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4185
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Tässä olisi todella tullut runsaudenpula, jos olisin yhtään enempää ruvennut miettimään. Raatijonossa on kuitenkin eräs kappale odotellut sopivaa teemaa kärsimättömänä jo pitkään, joten valinta oli nopea.
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
Tegu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5799
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Tegu »

Mulla oli tähän teemaan pitkään mietittynä tietty kappale, mutta sitten sen alkuperäinen versio ilmaantuikin raatiin. Tai siis kappaleeni kertsi oli lainattu toisesta kappaleesta. Enpä siis viitsinyt lähettää sitä.

Tämä taisi tapahtua ennen Selviytyjäraatia, jossa minulla oli myös kuolleiden artistien teema. Sain lähetettyä siihen kuitenkin mainion kappaleen, joten en voi oikein harmitella aiemman kappaleen menemistä sivu suun.

Tällä kertaa ei tosin oikein ole haisua, mitä lähettäisi. Muistelmateksti on kiva lisä, vaikka jostain syystä se ehkä tuokin lisäkynnystä mulle.. Ei tietty pitäisi.

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7698
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Requel »

Oisko jollain hakuvinkkejä? Haluan etsiä jotain uutta, mutta tosi usein kuolleita etsiessä törmää niihin isoimpiin nimiin ja jos googlaan vaikka "Etelä-Afrikkalainen laulaja kuoli" (in english) niin saan 10 google-sivua samasta artistista ikään kuin hän olisi maassaan ainut kuollut laulaja. :lohduton:
DöNT jy KNooYH???????
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17399
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Happy »

Requel kirjoitti: 22 Kesä 2023, 00:54 Oisko jollain hakuvinkkejä? Haluan etsiä jotain uutta, mutta tosi usein kuolleita etsiessä törmää niihin isoimpiin nimiin ja jos googlaan vaikka "Etelä-Afrikkalainen laulaja kuoli" (in english) niin saan 10 google-sivua samasta artistista ikään kuin hän olisi maassaan ainut kuollut laulaja. :lohduton:
mm tää

https://commons.wikimedia.org/wiki/Recent_deaths


tai sit tää.. (mut täs sit enempi tiktok/-painotteinen ja sitähän vihaat, ja muutenki liikaa yhdysvaltalaisia vrt muihin)
https://www.famousbirthdays.com/deceased/

Mut aikamoni artisti on ns epätunnettu noihin molempiin listoihin, paremmin törmää harvinaisuuksiin kun muistelee omia suosikkiartisteja/tai tonkii omia soitttolistoja.

Ja jos haluut googlesta todenmukaisempia & laajempia hakutuloksia nii sit eri maiden VP:nt varmasti auttaa paremmin.
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7698
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Requel »

^ Kiitos, noilla vinkeillä - en suoranaisesti mutta mutkien kautta - tein löytöjä, joista yksi tuntui oikealta. :uujee:
DöNT jy KNooYH???????
THat JY GÄT mIiiIIih??????????
That jy GÄT MiIIii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Je Miii mIi mIIi EeeeHH???????!?!?!?!?!?

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20792
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Olen valinnut jo kappaleeni raatiin - vai olenko? Ihan kaikessa rauhassa vastaan tuli pari iltaa sitten artisti, joka sai raavaan miehen itkemään. Kävisi (ikävä kyllä) teeman puolesta, mutta jo lähettämänikin on varsin tärkeä. Ehkä säästän uuden löytöni myöhemmäksi, vaikka se olisikin juuri tähän omiaan ja tahtoisin hänen tarinansa jakaa.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Taikahuilu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2113
Liittynyt: 27 Helmi 2018, 20:22

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Taikahuilu »

Raadin nimi kyllä sopii aiheeseen....vaikka kuulostaa joulu- ja syysraadilta :sekava:

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Juhannusviikon loppupuolella mukana on 19 muistelijaa. Mielenkiintoisia ja monipuolisia valintoja olemme saaneet toistaiseksi mukaan. Ilmoittelen jo tässä kohtaa että tiistaini menee muuttopuuhissa joten silloin tulevat ilmoittautumiset ehdin todennäköisesti käsittelemään vasta keskiviikon puolella.

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Muutto on onnistuneesti suoritettu ja netin käyttöönottokin sujui epäilyttävän kivuttomasti joten linjat ovat jälleen auki. 24 on tällä hetkellä osallistujien lukumäärä. Vielä tämä ja huominen vuorokausi aikaa tulla mukaan.

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Ilmoittautuneita on raadin teemaan sopivasti 27 tällä hetkellä, mutta kaikki halukkaat otetaan toki kernaasti edelleen mukaan. Puoleenyöhön asti on vielä virallista ilmoittautumisaikaa. Alan huomenaamulla valmistelemaan raatia pisteytyskuntoon joten yön aikana mukaan tulevat kappaleet voin periaatteessa vielä päästää mukaan. Tällöin en kuitenkaan ehdi enää huomioimaan mahdollisia päällekkäisyyksiä tai muita epäselvyyksiä joten jos mielit raatiin osallistua suosittelen toimimaan aikataulujen puitteissa :joojoo:

Avatar
Unihiekkamyrsky
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2240
Liittynyt: 27 Tammi 2021, 19:26
Paikkakunta: Oulu

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Unihiekkamyrsky »

Odottelen jo aika kärsimättömästi biisilistaa täällä, varmasti hyvä raati tulossa :uujee:

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Ilmoittautumisaika on lopullisesti päättynyt. 34 kiinnostavaa valintaa saatiin raatiin mukaan. Alan valmistelemaan soittolistan julkaisua kunhan saan aamukahvit hörpittyä.

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Kappaleet, soittolista ja pisteytysohjeet löytyvät nyt ketjun toisesta viestistä, laulajien muistelmat puolestaan kolmannesta :joojoo: Muistakaahan siis pisteyttää maanantaihin 10.7 klo 23.59 mennessä.

Lähetän omat pisteeni ensimmäiselle pisteyttäjälle. Huomenna olen pois koneen äärestä koko päivän joten mahdolliset huomenna tulevat pisteet kuittaan sunnuntaina.

Avatar
Taikahuilu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2113
Liittynyt: 27 Helmi 2018, 20:22

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Taikahuilu »

Leslie Cheung on sitten varmaan Guozun....

Avatar
Havulintu
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 97
Liittynyt: 10 Helmi 2023, 11:20
Paikkakunta: Oulu

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Havulintu »

Oi että! Mun top 50 lempparibiiseistä kaksi on raadissa, eikä kumpikaan ole mun oma edustus :heh:
Elämä on rock'n roll, vaikka joskus meniskii vähä bluesin puolelle.

Avatar
Unihiekkamyrsky
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2240
Liittynyt: 27 Tammi 2021, 19:26
Paikkakunta: Oulu

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Unihiekkamyrsky »

Tähtijakauma:

5/5 2 biisiä
4/5 10 biisiä
3/5 8 biisiä
2/5 9 biisiä
1/5 4 biisiä

Avatar
Erakkorapu
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 302
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 127 - Kynttilät syttyvät varhain

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Pisteytysajan ollessa noin puolivälissä on velvollisuutensa suorittanut 9 henkilöä. Muistutukset laittelen todennäköisesti lauantain aikana joten mikään kiire ei vielä ole jos sellaiselta haluaa välttyä :joojoo:

Vastaa Viestiin