Viisukuppila

Timoteus kirjoitti: ↑15 Syys 2023, 21:10 Muut lajit, joista pidin, olivat luonnonhelmassa harrastettavat kestävyyslajit. Käytännössä siis maastohiihto ja suunnistus. Siinä ne liikuntatuntien valonpilkahdukset olivatkin. Muissa lajeissa motoriset taitoni eivät riittäneet edes tyydyttävään suoritukseen. Vähiten silloin, jos laji edellytti tasapainotaitoja (esim. voimistelu) tai silmä–käsi-koordinaatiota ja välineenkäsittelytaitoja (esim. pallopelit). Aikuisena tajusin, että olisin tarvinnut liikunnassa tukiopetusta, mutta eipä sellaista taidettu omina kouluaikoinani liikunnassa tarjota.

OT (ehkä tälle on parempikin ketju, mutta en tiedä, mikä se olisi): Osittain samastun kokemukseesi. En niinkään olisi tarvinnut tukiopetusta, vaan aikaa kaikessa rauhassa itsekseni harjoitella. Mutta ei, liikuntatunnilla näytettiin kerran, ja sitten pitikin jo suorittaa. Pahimmassa tapauksessa jotain kammottavaa, jossa voi teloa itsensä. (Pukkihyppy - eikö siinä muka taita ranteensa? Ja mikä onkaan kuvaavampi nimi puolapuissa pää alaspäin roikkumiselle kuin turmariipunta! En ikinä uskaltanut kokeilla.) Sama se oli musiikin opetuksessa. Minut pikkulapsena tunteneet ovat kertoneet, että lähdin kävelemäänkin vasta kun varmasti tiesin että osaan, ts. mitään hapuiluvaihetta kaatumisineen ei ollut. Ja kun piti laulaa, mietin puoli tuntia ensin. Kai mielessäni hahmotin melodiaa? En itse muista näitä. - Luistelemaan opettelin itsekseni aikuisena uudelleen, hokkareilla. Myös se sirklaus, joka aiemmin ei sujunut; tosin vain toiseen suuntaan. Asuin luistinradan vieressä ja menin iltayöstä treenaamaan. En enää osaisi.

Myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, etten ole motorisesti onneton, vaan vain hidas. Hitausmotoriikkani onkin erinomainen: Onnistuin askartelumaalauksessa tekemään ihan uskomatonta filigraanityötä, ja olen se käärmekäsi, joka onnistuu poimimaan kirjahyllyn taakse pudonneen kirjeen talteen sörkkimättä sitä yhä syvemmälle piiloon vain. Minulla myös on herkkä tuntoaisti, joten huomaan heti, jos jokin asento tai ote on väärä. Mutta mikään spontaani ja refleksinomainen ei onnistuisi, eikä mikään motorinen suoritus automatisoituisi. Siis ikään kuin mikään tapahtuisi suoraan selkäytimestä, vaan kaikki koukkaisi aivojen kautta. Ja sinne kanssa menee sitten kaikki, ilman mitään epäolennaisen pois suotumista. (Tämä pätee muuhunkin kuin liikuntaan.) - En vain osaa olla tanssin (tyypillisesti) vaatimalla tavalla "rytmin vietävänä". Ja vielä jos siinä on joku pari, jonka liikkeeseen pitäisi mukautua! (Tämä ei ole ihan tarkkaan totta, sillä joskus olen saattanut osata, jos olen saanut olla silmät kiinni, ja se toinen ns. vie. Aina se elämää helpottaa jos yhden aistikanavan informaation voi sulkea pois.)

Lisäksi minulla varmaan on maailman hitaimmat lihassolut. No, enpä toisaalta sitten väsy helposti. Mutta jotain ponnistusvoimaa minulla ei ole pätkän vertaa.

Pallopeleistä olen silti aina pitänyt. Harmikseni meillä oli niitä liikuntatunneilla kovin harvoin. Pallon perässä kirmaaminen vain on ihanaa, koko muu maailma sulkeutuu pois, kun sitä tekee. Ehkä asenteeni oli tarpeeksi aggressiivinen, jotta pärjään, vaikka minulla on fyysiset rajoitteeni. Yritän aina tosissani! Ja ehkä niissä on apua hyvästä avaruudellisesta hahmotuskyvystä myös? Ja sekin, ettei niissä pitkästy. Ne ovat älyllisesti kiinnostavia. Se vähä mitä olen kamppailulajeja kokeillut, on samalla tapaa innostavaa ollut.

Mutta olen tullut siihen tulokseen, että liikuntatuntikokemukseni toisaalta oli avartava. Ehkä ymmärrän paremmin ihmisiä, joiden on vaikea tajuta tai oppia asioita, jotka ovat minulle helppoja, kun en ole kaikessa saanut loistaa. Vaikka joku matematiikka voi toiselle olla sama kuin liikunta minulle - vaatii vähän enemmän aikaa vain. Ja voi vaatia sitäkin, ettei opettaja koko ajan vieressä selitä ja vaadi ymmärtämistä, vaan aikaa ajatella itse. (Joskus itse yksityisesti vähän opetinkin, ja kyllä se yksikin taiteilijasielu lukion kemiasta pääsi läpi, ja taisi oikein innostuakin reaktioyhtälöitä, kun löytyi hänelle sopivan värikäs tapa ajatella ne.)

OT OT. Juttu yhden eksäni kanssa alkoi oikeastaan tanssilattialla. Tunsin kyllä tyypin ja oli mielestäni ihan ok, mutta vasta tanssilattialla (silmät kiinni vietävänä) se tatsi herätti kiinnostuksen. (Siis en ymmärrä ulkonäkökorosteisuutta kun ainakin tunto-, haju- ja kuuloaisti ovat tärkeämmät). Myöhemmin menimme tanssikurssille, ja hyvä ettei juttu päättynyt siihen. Mutta vika oli opettajan, jonka mielestä tangon tahtilaji kai on 3,2/4, mikä minusta oli käsittämätöntä.

Sivumennen sanottuna tykkään kyllä katsoa, kun etevät tanssijat pistävät jalalla koreasti. Mielessäni onkin ollut Watch My Dance -teema, jossa pitää olla myös video, joka on osa arviointia.

Timoteus kirjoitti: ↑16 Syys 2023, 02:18 Moniko luokkasi tytöistä harrasti pallopelejä seurassa koulun ulkopuolella? Omina kouluaikoinani pojista kai enemmistö, ja harrastetuimmissa lajeissa kuten jalkapallossa taitotasoero oli niin massiivinen, ettei sitä mikään määrä aggressiivisuutta tai yritystä olisi kentällä kompensoinut. Olisi tarvittu tasoryhmät.

Ei varmaan kovin moni, sellaisilta otteet vaikuttivat. Yksi oli joka oli pelannut pesäpalloa, ja aiemmin vuoden ajan toinen, joka peräti - jääkiekkoa Se oli aika extremeä siihen aikaan.

Ja joo, uskon minäkin, että sukupuoliryhmä tuossa vaikuttaa. Pystyin kompensoimaan fyysisiä puutteita asenteella ja peliälylläkin. Siis vaikka joku pesis, katsoo millä hetkellä lähtee juoksemaan pesältä toiselle.

Mutta harvoinpa meillä pallopelien kaltaista herkkua oli.

Viimeinen johonkin raatiin suorittamani Bangladesh-sukelluksen löytö.

^ Se oli mun ”lähetä tää jonnekin” -listalla.