ESC 2024: osallistujamaat

Euroviisut 2024 länsinaapurissa
Avatar
Simsalabim
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 497
Liittynyt: 05 Loka 2023, 09:21

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Simsalabim »

Mä olin alunperin ns. traditionalisti näissä osallistujamaissa ja ärsytti laajentuminen ausseihin, mutta ne on olleet niin täysillä mukana ja sulautuneet täydellisesti meininkiin että olisi surullista heidät menettää.

EBU ei olisi heittänyt Venäjääkään menemään ilman laajaa vastustusta niin eivät kyllä omaehtoisesti tee niin Israelille, etenkään kun on taloudellisia kytköksiä.

Vaikka itse niin toivoisinkin.
Life's love
Thing is known
Like in dreams

Avatar
sienimursu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2514
Liittynyt: 28 Huhti 2015, 21:42

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja sienimursu »

Jos tänä vuonna mukana oli 37 maata ja niistä yksikään ei pudottaudu, Luxembourg tulee takaisin ja samoin 2023:sta jättäytyjät niin sitten päästään kyllä lukuun 41. Pohjois-Makedoniahan kai ilmeisesti olisi palaamassa (hauska kun eivät kuitenkaan junnuviisuja ohittaneet MRT kuitenkin hoitaa molemmat), Montenegrosta ei ole kuulunut kai yhtikäs mitään suuntaan tai toiseen, Bulgarian viestintä on aivan sekavaa. Jos tulevat mukaan ovat varmaan löytäneet viime hetkellä jonkun sponsorin tai sponsoroivan artistin.

Voi toki olla että tuo 41 maata on annettu jonain alustavana maksiminumerona delegaatioille tms. ja tokihan tässä saattaa tapahtua muutosta koska tuo Israelin tilanne on niin päivästä päivään muuttuva paraikaa. Sisäisistä tekijöistähän se vetäytyisi eikä EBUn takia (moroccanoil jne) mutta voinee vielä tapahtua.

Slovakian paluuhun en näin aikaisin usko. Hallitus on anti-EU henkinen, kiinnostus viisuja kohtaan vielä pienempi kuin Tšekeissä, ja Tšekkiläiset antavat Slovakialaisten osallistua Tšekin karsintoihin kai juuri tuon takia. B&H ei tule kuuloonkaan vieläkään, Serbiatasavalta (republika Srpska) ei maksa osiaan velasta joten TV-yhtiö jää lopulliseen velkaan EBUlle. Kosovon suhteen on enemmän toivoa kuin koskaan, mutta en silti usko sen tapahtuvan kunnes Serbia ja Kosovo pääsevät oikeasti sopuun ja Kosovo pääsee muihinkin järjestöihin mukaan. Australian en usko lähtevän mihinkään, SBS on varmaan vain käynyt neuvotteluja siitä kuinka pitkään etukäteen sopimus tehdään kun viimeksi sovittiin 2023 asti. Monacohan kai varmisti etteivät vielä lähde mukaan kun TV-asema vasta saatiin käyntiin.
This is bread. I mean, heh, this is bread aaand like it's really good it's good bread. :joojoo:
- Viki Gabor, 2019

Temuwish
Siemailija
Siemailija
Viestit: 186
Liittynyt: 08 Loka 2023, 11:41

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Temuwish »

Veikkaan, että Turkki on mukana, on voinut olla ehtona Ruotsin Nato-prosessissa.

En ylläty, jos Yhdysvallat on mukana, kun se American Melodifestivalen ei saanut suosiota, niin pitäähän se Yhdysvallat nyt vaikka väkisin saada pidettyä viisuperheessä. Björkmanilla sinne yhteyksiä ja viimeksihän Ruotsin viisuissa jo nähtiin amerikkalaisen popparin megashow. ;)

Mikseesrekisteröidyn
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1135
Liittynyt: 15 Tammi 2023, 13:23
Paikkakunta: Minäminämaa

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Mikseesrekisteröidyn »

Jos Jenkit on mukana niin huhhuh. Jos jonkun vuoden erikois jutun takia on niin ok mut ei mukaan. Toisaalta on ne Aussitkin viisuissa
:kaunis:Jassoo, tissii, Veronikaaa oo oo oo :kaunis:

Temuwish
Siemailija
Siemailija
Viestit: 186
Liittynyt: 08 Loka 2023, 11:41

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Temuwish »

Mikseesrekisteröidyn kirjoitti: 17 Marras 2023, 18:13 Jos Jenkit on mukana niin huhhuh. Jos jonkun vuoden erikois jutun takia on niin ok mut ei mukaan. Toisaalta on ne Aussitkin viisuissa
Ensi vuonna viimeistään saa tekosyyn kutsua Yhdysvallat mukaan, kun viisut täyttää pyöreitä.

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8396
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Temuwish kirjoitti: 17 Marras 2023, 18:09 Veikkaan, että Turkki on mukana, on voinut olla ehtona Ruotsin Nato-prosessissa.
Ruotsin vai Turkin asettamana ehtona? :mitvit: Turkkihan lähti ihan itse omasta tahdostaan ovet paukkuen.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
hercules
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2261
Liittynyt: 12 Touko 2018, 21:06

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja hercules »

Hieman ihmettelen mitä Turkki sun muut hyvin konservatiiviset maat tekevät viisuissa. Venäjänkin mukaan viisut edustavat länsimaista moraalista rappiota. Jos Turkki palaa viisuihin niin se myös lähtee sieltä varmaan aika liukkaasti. Lisäksi minusta pitäisi lakkauttaa kaikki EBUn vapaapassit muille kuin Euroopan maille. Nämä Amerikan viisut eivät toimi jo niiden kulttuurisesta samankaltaisuudestaan johtuen. Euroopassa on monimuotoisempi kulttuuriperintö, vahvempi paikallisidentiteetti. Eurooppa huutaa viisuja.
Nyt ne verhot kii

Temuwish
Siemailija
Siemailija
Viestit: 186
Liittynyt: 08 Loka 2023, 11:41

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Temuwish »

Kyllähän nyt jotain uusia maita tarvitaan, sillä nythän osallistumismaksut nousivat Venäjän ja Valko-Venäjän lähdettyä, heidän osuuden maksaa nyt muut maat ja tämä kirpaisee köyhimpiä tv-yhtiöitä/valtioita. Joko on pienennettävä kisojen kuluja tai luotettava siihen, että nykyisillä mailla löytyy rahaa jatkossakin (tuskin kaikilla) ja että nykyiset maat pysyvät mukana. Tai sitten kassavajetta on täytettävä muilla tuloilla, esimerkiksi sponsoreilla jne. Tai on haalittava uusia (varakkaita) maita mukaan. Ei joku Bosnia, Andorra tai Slovakia paljoa rahaa tuo.

Avatar
Simsalabim
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 497
Liittynyt: 05 Loka 2023, 09:21

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Simsalabim »

Turkkihan lähti ihan omasta halusta, eiköhän heille ole ovi ollut aina auki. Tuskin he tai Unkari tulevat lähitulevaisuudessa takaisin. Tavallaan sääli, koska etenkin Turkki kuului lempiviisumaihini, mutta ei niillä mun mielestä ole nykyisellään asiaa kisoihin.

Australia on mielestäni sulautunut viisuihin hyvin, mutta en näe jenkkien pystyvyyttä tai halukkuutta siihen. USAn mukaantulo rikkoisi kyllä viisut lopullisesti, kun ainakin itselle viisujen magia on nimenomaan se vastalääke jenkkiläisten hallitsemaan valtaviihdemediaan ja -musiikkiin.

Milloinkohan nämä osallistujamaat julkistetaan :miettii:
Life's love
Thing is known
Like in dreams

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17399
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Happy »

Itse en halua Yhdysvaltoja viisuihin :eiei: perustakoot omansa ja ottakoot vaikka Israelinsa mukanaan :hiips:


Turkki taas olisi erittäinkin toivottu itselleni <3

Australian mukanaolon taas koen sijainnista huolimatta oikeutetuksi, se on kuitenkin kulttuuriltaan niin lähellä meitä Eurooppaa, täten en pahastuis Uuden Seelanninkaan osallistumisesta.
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8396
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Ja Japani. Ja miksei myös Etelä-Korea.

Se ei ole mikään ihme, että Yhdysvaltain viisut floppasi. Nehän oli vähän verrattavissa siihen aivan kuin Suomessa Helsinki, Turku ja Tampere kisaisivat keskenään musiikinteossa. En ole koskaan ymmärtänyt kaupunkien ja kuntien välistä nokittelua. Olen enemmän maaotteluihmisiä.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10967
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja WildDance »

^ Osavaltiot ovat kuitenkin vähän eri asia kuin valtion sisäiset kaupungit. :heh: Onhan myös Yhdysvaltojen väkiluku lähes puolet koko Euroopan väkiluvusta.
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8396
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Yhdysvallat on kuitenkin huomattavasti yhtenäiskulttuurisempi (kieli, ym) kuin Eurooppa.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
Kasper_
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5841
Liittynyt: 29 Maalis 2022, 22:01
Paikkakunta: Kotka
Viesti:

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Kasper_ »

Tavallaan Yhdysvallat voisi olla hauska nähdä viisuissa kertaluontoisesti kutsuvieraana, mutta koska siinä kävisi kuitenkin sitten samalla tavalla kuin Australian kanssa, niin ehkä mieluummin ei.
Bejba, it's kajnda krezja :kaunis:

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10967
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja WildDance »

^^ Ovat varmasti, mutta ei se nyt silti ole verrattavissa mihinkään Tampere-Turku-eroihin. :heh: Osavaltioiden välillä on paljon eroja. Minusta tuo Amerikkaviisut floppasi lähinnä koska konsepti itsessään oli aika huono ja mielenkiinnoton.
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Avatar
hercules
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2261
Liittynyt: 12 Touko 2018, 21:06

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja hercules »

Itse ihmettelen mistä tämä aina nousee että Euroviisujen pitäisi kattaa muu maailma. Ja millä perusteella joku saa olla mukana ja joku ei.

Itse en lähtisi rikkomaan Euroviisuja. Eurooppa tarvitsee Euroviisuja. Se yhdistää ja tuo meidän kulttuuriperintömme yhteen. Ei kaikkea tarvitse globalisoida. Euroviisut eivät tarvitse elääkseen muita maita, vaan muut maan tarvitsevat pikemmin Euroviisuja. Koska tämä konsepti ei ole vietävissä sellaisenaan muualle, joten sen menestyksessä halutaan olla mukana. Siksi koska eurooppalaiset valtiot tekevät siitä ja sen sisällöstä mielenkiintoisen.

Itse olin Australian mukanaoloa vastaan, koska kun oven aukaisee se jää pysyväksi kuten huomaamme. Ehdotettu Uusi-Seelanti on pian täällä. Yhdysvaltojen jälkeen Kanada milloisenkin juhlavuoden perusteella.
Nyt ne verhot kii

Avatar
sienimursu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2514
Liittynyt: 28 Huhti 2015, 21:42

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja sienimursu »

Mistä ihmeestä te kaikki nyt nuo amerikat sun muut tällä kertaa veditte :rofl:
This is bread. I mean, heh, this is bread aaand like it's really good it's good bread. :joojoo:
- Viki Gabor, 2019

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10967
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja WildDance »

Joo ja ei mitään ulkopuolisia maita viisuihin. Rikkoo EUROviisut lopullisesti. Australiankin osallistumista vastaan olin aikanaan. He nyt ovat tosin viisuissa huomaamatta menneet. Turkkikin voi pysyä poissa venkoilemassa.
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Avatar
Kasper_
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5841
Liittynyt: 29 Maalis 2022, 22:01
Paikkakunta: Kotka
Viesti:

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Kasper_ »

Joo sehän se on että Australiankin piti osallistua vain kerran, mutta toisin kävi. Siksi en halua enää uusia ulkopuolisia maita sinne Viisuihin. Israelit, Turkit ja Kaukasian maat voin kelpuuttaa, sillä ne ovat kuitenkin suhteellisen lähellä Eurooppaa
Bejba, it's kajnda krezja :kaunis:

Avatar
Simsalabim
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 497
Liittynyt: 05 Loka 2023, 09:21

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Simsalabim »

^ Turkille ja kaukasian maille on ihan viisujen perinteisiä perusteita ajatellen objektiivinen mukanaolosyy, koska he kuuluvat Euroopan neuvostoon.

Tuskinpa ovat kuitenkaan vetämässä jenkkejä mukaan (ainakaan tänä vuonna), mutta teoriassa täällä jo panikoidaan :heh:
Life's love
Thing is known
Like in dreams

Avatar
sienimursu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2514
Liittynyt: 28 Huhti 2015, 21:42

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja sienimursu »

Israelilla ei ole ilmeisesti omaa ketjua niin laitan tänne. Tuli Twitterin kautta selville kuinka iljettävä viimeöinen HaKokhav HaBa (Israelin viisuartistin karsinta) jakso oli ja oli pakko mennä itse katsomaan koska juoruihin ei pidä luottaa. Jos haluaa, ohjelman voi katsoa täältä

Muistatteko kun Ukraina oli viime vuonna keskellä puolustussotaa ja Vidbir jouduttiin pitämään metrotunnelissa? Siitä huolimatta karsinnassa keskityttiin laajalti sotilaitten (Moiseita lukuunottamatta koska hän oli itse sotilas) sijaan siviilien yhteiseen toivoon sekä eniten itse artisteihin. Tänä vuonna Israelin karsinnassa omistetaan koko alkulaulu IDF:än sotilaille videon (jossa kätevästi sekoitetaan Hamasin uhrit ja IDF sotilaat samaan videoon) kera mukavasti studiossa istuessa, kilpailijoita että tuomareita pukeutuu sotilasasuihin tai -merkkeihin, naissotilaat laulavat keskellä kisaa etänä studioon yms. Ukrainassa näytettiin kuinka musiikki tuo siviilit yhteen sodassa, Israelissa näytetään kuinka musiikki tuo sotilaat yhteen sodassa.

Sitten loppuun laitetaan kyyneleitä ulosvetävä muistovideo niille, jotka Hamas tappoi tai kidnappasi #BringThemHomeNow hashtagin kera joka on uhrien perheiden tärkeä kampanja Hamasin uhrien pelastamisen puolesta..... Eli väkivallan uhrit ja väkivallan toteuttajat sekoitetaan yhteen, miten tuo sopii näyttää sen jälkeen kun show on omistettu juuri sille armeijalle joka epäonnistui näitten ihmisten suojelussa, hyvin mahdollisesti paraikaa tappaa juuri näitä kidnapattuja pommituksella, sekä tappaa tuhansittain enemmän ihmisiä kuin nämä lopussa muistetut uhrit. Joka uhri ei siis ole tärkeä ilmeisesti, vain nämä uhrit ansaitsevat kyyneliä ja kunnioitusta. Muiden uhrien tappajat saavat yhteislaulun viisukarsinnassa. :roll:

Edittiä: Näin tästä ensimmäistä kertaa pienemmän blogin/sivuston kautta, mutta nyt Eurovoix on myös kommentoinut asiaa ja ilmoittanut rajoittavansa Israelin osallistumisen raportoinnin tämän IDF promootiojakson takia, kokien tämän liialliseksi viisujen politisoinniksi ja armeijan toimien tukemiseksi.
This is bread. I mean, heh, this is bread aaand like it's really good it's good bread. :joojoo:
- Viki Gabor, 2019

Temuwish
Siemailija
Siemailija
Viestit: 186
Liittynyt: 08 Loka 2023, 11:41

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Temuwish »

Ehdottomasti Israel ulos kisasta, on kyllä niin korruptoitunutta ja kaksinaamaista, jos Israel saa olla mukana Malmön kisoissa. Mutta kun raha haisee ja pienet piirit jyllää ja pitää valtaa globaalisti, sattumalta viisujen pääsponsori rekisteröity Israeliin.

AX + X0
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1143
Liittynyt: 01 Tammi 2013, 19:34

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja AX + X0 »

Tuon lähetyksen perusteella on iso yllätys, mikäli myös Israelin edustuskappale ei viittaa jollain tapaa sotaan.
” Tämä kappale on todella erilainen, ainutlaatuinen ja persoonallinen, ja se onnistuu todella erottumaan massasta.”

- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8396
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Hunajaista rauhanpallaadia varmaankin Israelilta luvassa...
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17399
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Happy »

Kiitos sienimursu tästä infosta & sen tuomisesta tänne :kiitos:
Nyt kun Israel on heittänyt ensimmäisen poliittisen viisukivensä niin mä heitän omani:
En halua vauvanmurhaajia euroviisuihin


Ja kommenttini perustan sillä että Israelin hallitus harjoittaa tällä hetkellä omien intressiensä valossa sitä että käyttää Hamaksen uhreja kilpenään sillä että voi jatkaa tuota Gazan pommittamista & Länsirannikon hävittämistä tuhansista siviiliuhreista välittämättä, jopa viisukarsintaa käytetään hyväksi siinä että saa oman kansansa syvästi vihaamaan palestiinalaisia ja täten kansansa hyväksynnän näihin jatkuviin vauvamurhiin.
Kyseenalaistan myös itseni että haluanko todella seurata toukokuun valkopesuviisuja joihin Israel saa osallistua & parhaimmassa tapauksessa käyttää sitä poliittisena välineenä, luultavasti en halua. Poliittiset alkusoitot on jo havaittavissa, esim Noa Kirelin uusin propagandaversio viisubiisistään.
Viimeksi muokannut Happy, 21 Marras 2023, 16:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Never miss a good chance to shut up.

Mikseesrekisteröidyn
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1135
Liittynyt: 15 Tammi 2023, 13:23
Paikkakunta: Minäminämaa

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Mikseesrekisteröidyn »

Juu nytten voin itsekkin asettua sille kannalle että Israel poies viisuista.
:kaunis:Jassoo, tissii, Veronikaaa oo oo oo :kaunis:

AX + X0
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1143
Liittynyt: 01 Tammi 2013, 19:34

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja AX + X0 »

hra47 kirjoitti: 21 Marras 2023, 15:16 Hunajaista rauhanpallaadia varmaankin Israelilta luvassa...
Kappaleen nimihän voisi olla kaikkien suureksi yllätykseksi: Bring them home now.
” Tämä kappale on todella erilainen, ainutlaatuinen ja persoonallinen, ja se onnistuu todella erottumaan massasta.”

- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023

AX + X0
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1143
Liittynyt: 01 Tammi 2013, 19:34

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja AX + X0 »

Happy kirjoitti: 21 Marras 2023, 16:35 Poliittiset alkusoitot on jo havaittavissa, esim Noa Kirelin uusin propagandaversio viisubiisistään.
On muuten hyvin poliittiset sanoitukset alkuperäisessä biisissäkin, jos sitä lähtee tarkastelemaan nimenomaan siitä näkökulmasta. Koko biisin sanoma muuttuu jopa aika härskiksi.

Can write a new book
Don't you wanna change it now?
It's gonna be
Phenomen, phenomen, phenomenal
” Tämä kappale on todella erilainen, ainutlaatuinen ja persoonallinen, ja se onnistuu todella erottumaan massasta.”

- Viisu-Alno kuvaillessaan Kyprosen kappaletta 24.3.2023

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17399
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Happy »

^ jep , mut nyt ku toi uusin IDF-viisuvideo on julkaistu niin nuo sanat entistä kylmäävämpiä..
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
Kasper_
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5841
Liittynyt: 29 Maalis 2022, 22:01
Paikkakunta: Kotka
Viesti:

Re: ESC 2024: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Kasper_ »

Minusta ei tarvitse vieläkään sotkea Viisuja politiikkaan
Bejba, it's kajnda krezja :kaunis:

Vastaa Viestiin