Katten-Gustaf kirjoitti:Jos ihan rehellisiä ollaan, niin mä olisin itse asiassa aika yllättynyt, jos sä väittäisit pitäväsi niiden tuotannosta, koska mä en ole yhdenkään sun ikäisen kuullut tähän mennessä diggailevan Epuista. On aika luonnollista, ettei ne sun ikäisiin kolahda samalla tavalla kuin meidän sukupolveen.
Voi kuule Katten. Niitä meidän ikäisiä Eppu-faneja löytyy kuule yllättävänkin paljon ihan jo tuttavapiiristäni.
Dannyn "Kuusamo"-laulusta voisin tehdä seuraavanlaisen pastissin:
"Täällä on joukko eppu-faneja, ja heitä on monta.
Liian monta.
En tahtoisi olla yksi heistä" :lol: :lol: :lol:
Eli Tony puhui pelkkää asiaa kun kirjoitti:
tonywerner kirjoitti:. Eli se, että Eput ei kolahda ei taida johtua hänen nuoresta iästään.
Sitten Ha(a)rman Heikkiin...
Liisukka kirjoitti:Hector, jonka tuorekaan levy ei kovin pahalta korvissani kuulosta, vaikkei se vedäkään vertoja mm. "Kadonneet lapset" tai "Varjot ja lakanat" levyille.
Tuo
Kadonneet lapset on mun mielestä kyllä Hectorin yliarvostetuin levy. Siis siinä on neljä aivan upeeta biisiä (
Tuulisina öinä, Kadonneet lapset, Ei mittään ja
Kissojen yö) mutta loput on minun mielestäni aivan kamalaa huttua, esim.
Insinöörin unet on laittaa heti sormen vaistomaisestikin skip-nappulaan. En ole aina oikein ymmärtänyt Hector-fanien arvostusta ko. levyä kohtaan. Tuleehan niissä sanoituksissa selkeästi esiin 70-luvun lopun lama-ajan ankea ilmapiiri, mutta silti... jos musiikki on mitä on, niin sitä ei osuvat sanoituksetkaan pelasta.
Olen varmasti monien fanaattisten Hector-fanien mielestä tylsä, kun kerron että kyllä ne suosikkialbumit menee tuonne
Herra Mirandos ja
Hectorock 1 -puoleen. Varsinkin jälkimmäinen on niitä harvoja levyjä, joiden kappaleiden keskiarvo lähestyy jo 4½ (arvosteluasteikko 1-5).
70-luvun lopulla rupesi menemään jo vähän huonommin ja 80-luvun alku oli jopa laadutonta (paitsi että
Eurooppa-albumi on ihan piristävä poikkeus), mutta sitten mun mielestä taas Hectorin levyt parantuivat tasoltaan huomattavasti kun saavuttiin 80-luvun loppuun.
Nuku idiootti (1987) ja
Varjot ja lakanat (1988) ovat jo hyviä,
Yhtenä iltana (1990) ja
Ensilumi tulee kuudelta (1992) loistavia ja sitten
Salaisuuksien talo (1994) on vielä ihan mukava. Vaikka täällä ei ehkä niin arvosteta Hectorin 90-luvun tuotantoa (ehkä siksi, että hänellä ei ole ollut mitään suurhittejä), niin kyllä ne albumit on mun mielestä ihan mukavia kokonaisuuksia ja niistäkin löytyy huippuhetkensä. Uusi levykin on siis ihan mukavaa kuultavaa, tosin siitähän kirjoitinkin enemmän jo tuolla
Levyraati-osastolla. Ihan mukava, 3½ levy sekin...
Ja psst vielä: Jos joltain edelleen löytyy se
Lapsuuden loppu-kokoelma vuodelta 1991, jossa 16 biisiä ja haluaisi luopua siitä, niin yhteyttä vaan tänne päin
![:wink:](//cdn.jsdelivr.net/gh/twitter/twemoji@latest/assets/svg/1f609.svg)
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.