Viisukuppila

En ees ehkä ihan kunnolla tajua, kuinka suloinen tuo Oosa voikaa olla!

Meidän kaikki kolme muuta kissaa ovat juosseet ulkona iät ja ajat ilman mitään ongelmia, mut Ykällä ei oo ollu ollenkaan niin helppoa. Se norski vaan on niin valtavan huomiota herättävä, ihan hurjan isokokoinen ja värityskin vielä punainen! Ykän kotiinpaluun kuulee yleensä siitä, kun suuri räksäparvi ajaa sitä villisti takaa. Ovatpa varmaankin kerran saaneet otteenkin, sillä Ykälle ilmestyi kerran toiseen korvaansa poimu, eikä se ole siitä miksikään suoristunut.
Pari päivää sitten Ykä oli ollut aamusta asti poissa ja sitten läheisessä talossa asuva nainen oli soittanut meille ja kertonut, kuinka hänen tuttunsa oli joutunut pelastamaan Ykän läheisestä pyöräilypuistosta, kun jotkin hullut pojat olivat viskoneet sitä siellä omenilla. Ykä on vieläpä sellainen hölmäke, että se tulee kenen tahansa luokse kuka sitä vain ikinä luokseen kutsuukaan. Pelottaa, että joku vielä nappaa sen. 

Voi Hazel, osanottoni Muumin poismenon vuoksi. Muistan kun kävin kissojasi katsomassa ja Muumi oli niin komea, ISO ja lempeä. Mutta nyt sen on parempi olla. Jaksamista.

Claran kissat on aika häjyjä!1 Jos ne kerran syö lepakoita, oravia ja sorsia.

Siriuksella ja Severuksella on sama emo, mut eri isä. Muistaakseni tuon äiskän isä on kantanut eläissään sinne Laukaan kotiinsa saman tyyppisiä saaliita. Noilla toi outojen otusten saalistus kulkee selvästi verenperintönä 

Severus kyllä jätti ekat oravat syömättä, mut nyt parista viimesimmästä on jäänyt vain häntä ja etukäpälät jäljelle

Soppis kirjoitti: Claran kissat on aika häjyjä!1 Jos ne kerran syö lepakoita, oravia ja sorsia.

Clara kirjoitti: Siriuksella ja Severuksella on sama emo, mut eri isä. Muistaakseni tuon äiskän isä on kantanut eläissään sinne Laukaan kotiinsa saman tyyppisiä saaliita. Noilla toi outojen otusten saalistus kulkee selvästi verenperintönä 

Severus kyllä jätti ekat oravat syömättä, mut nyt parista viimesimmästä on jäänyt vain häntä ja etukäpälät jäljelle

Elämä pikku-Oosan kanssa on alkanut hiljalleen muotoutua uomiinsa. Pikkuinen on niin pieni, ettei huonoja koirakokemuksiakaan ole ehtinyt vielä kertyä, ja siksi neiti hakeutuu hirmuisen mielellään dalmisten seuraan ja huolehdittavaksi. Tosin hirmuisen varuillaan saa olla, ettei varsinkin koirista nuorempi ole vaan otteissaan turhan raju. Mutta loistavaa miten hienosti ne tulee toimeen!

Sen sijaan Peebo-kissa ei ole ollenkaan niin innoissan pikku-siskosta. Makuuhuoneessa ko. tyyppiä ei ole näkynyt sen jälkeen kun Oosa tänne ilmestyi, mutta jospa se siitä. Eilen kävi sentään vilkaisemassa ovelta, että vieläkö se musta karvapallo on paikalla. Ja onhan se.

Oosa on tosi utelias ja rohkea. Neiti nukkuu tässä papan työpöydällä modeemin päällä, ja loma vessa löytyy ihan vierestä ikkunalaudalta. Matka asunnon toiseen päähän kylppäriin on vielä liian pitkä ja haastava. Mutta mennään muutama viikko, niin eiköhän sitten jo olla valmiita siirtymään isojen tyttöjen hiekkalaatikolle.

Ihmisiinkin luottamus on jo syntynyt. Tänään heräsin sängyn vierestä kuuluvaan piipitykseen, kun neiti halusi papan korvan viereen nukkumaan ja sänky oli vaan kertakaikkiaan ihan liian korkealla. Heti helpotti kun pääsi tyynylle. Muutenhan tuo nukkuisi toki meidän kanssa, mutta nyt ollaan vielä ihan liian pieniä. 30 kiloa dalmatialaisen tai papparaisen takapuolta päälleen läsähtäneenä murskaisi koko neidin.

Mieltä painaa vielä edellisen pikkukissan kohtalo, ja olin ajatellut koettaa ottaa rauhallisesti, mutta minkäs teet. Olen ihan älyttömän rakastunut tuohon tyyppiin. Kuka ei olisi.

Voi että, kyllä noin pieni pentu on ihana huolehdittava, tulee ihan ikävä niitä aikoja, kun omilla kissoilla oli pentuja  . Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja Oosa kasvaa ja kehittyy hellässä huomassa isoksi neidiksi.
Tuo koirien ja kissojen suhtautuminen uuteen pentuun on niin tyypillistä, koira ottaa heti pennun perheeseen, kissa taas on epäluuloinen uutta tulokasta kohtaan. Mutta kyllä se siitä parissa viikossa lähtee sujumaan. Oonalle olisikin kyllä tärkeää ison kissan seura, kun ei ole omaa emoa opettamassa kissamaisille tavoille.

Meillä ne murheet näyttävät jatkuvan. Aamulla huomasin, ettei Punkku varaa juuri ollenkaan oikealle etutassulle. Päivän mittaan ei ole isompaa muutosta tapahtunut, joten tutkin jalan niin hyvin kuin se antoi sen tehdä. Vaiva näyttäisi olevan joko varpaassa tai päkiöiden välissä. Olisiko varvas sitten nyrjähtänyt tai jalkapohjassa on jokin pieni vierasesine. No, kissa kumminkin syö hyvin ja liikkuu tarpeellisen kolmella jalalla ja varaakin toki vähän, joten murtumasta tuskin on kyse. Aamuun katsellaan ja jos ei muutosta parempaan tule, niin taas on eläinlääkärille meno edessä  .

Ehkä Oosasta kasvaa koira.

Toivottavasti Punkulla ei ole mitään pahasti vialla.

Ei varmaankaan, luultavasti se on yöllä loukannut varpaansa hyppiessään kirjahyllyn päällä, ehkä kynsi on jäänyt johonkin kiinni ja varvas venähtänyt. Eiköhän se eläinlääkärissä selviä. Murtuma olisi pahempi, mutten oikein siihen usko, kun kumminkin vähän varaa jalalle.

Tuo pennun samaistuminen toiseen lajiin on muuten hauskaa. Meillä aikoinaan Sini (koira) uskoi olevansa kissa, kun se 7 viikkoisena otti mallia kissoistani  .

Hazel kirjoitti: Ei varmaankaan, luultavasti se on yöllä loukannut varpaansa hyppiessään kirjahyllyn päällä, ehkä kynsi on jäänyt johonkin kiinni ja varvas venähtänyt. Eiköhän se eläinlääkärissä selviä. Murtuma olisi pahempi, mutten oikein siihen usko, kun kumminkin vähän varaa jalalle.

Tuo pennun samaistuminen toiseen lajiin on muuten hauskaa. Meillä aikoinaan Sini (koira) uskoi olevansa kissa, kun se 7 viikkoisena otti mallia kissoistani  .

OHO

Olen aina pikkusen onneton kun luen tätä ketjua. Ihania kissoja on kaikilla. Minäkin haluan oman kissan Missä olet jämerä Paul Hogan joka vaan tuop kissan kotiin ja sanoo ettei ole mitään allergiaa,ei kenelläkään

Meidän helvetti sitten toistaa itseään. Kyllä on vaikea uskoa, että voi olla näin paskaa. Ilmeisesti huikeaan viiden viikon ikään ehtinyt Oosa on saanut jo äidinmaidossa kissaruton itämään, ja aktiivisen ja suloisen pennun sijaan valvotaan taas jonnekin hämärän rajamaille eksyneen uupuneen ja sairaan pennun kanssa.

Keskiviikkona loppui ruokahalu, torstaina voimat, mutta koska mulle sanottiin, että jotain kaksi kymmenestä selviää, niin jo se nyt on liian syvältä jos yksi niistä ei ole meidän Oosa.  Päätin, että toisin kuin viime kerralla, sairaalaan ei lähdetä, vaan ollaan ihan kotona tutussa ja turvallisessa paikassa tuli mitä tuli. Pakkoruokin kerran puolessatoista tunnissa tyttöä ruiskulla suoraan suuhun hunajalla makeutetulla lihaliemellä, johon sitten murskataan mukaan niin antibiootit, oksennuksenestolääkkeet kuin ripulilääkkeetkin. Tämän päivän hyvää uutista on se, että neste pysyy sisällä, tulee siis pissana ulos, eli niin lääkkeet kuin ravintoaineetkin imeytyvät edes jollain lailla, ja että aiemmin päivällä pumpulitupolla syötetty kärpäsenpaskankokoinen klöntti jauhelihaa ja voita ovat myös neidin massussa, plus että energiaa pistää pakkoruokintaa vastaan löytyy kyllä.

Onhan tämä melkoisen toivotonta, mutta ei mahda muuta. Vanha ateisti pistää jo kädetkin ristiin.

Voimia Oosalle ja Mikkelssonille 

Voi Oosa raukka, voimia hoitajillekin!!

Meillä on tosiaan 3 vuotias poikakissa ja tänään meille tuli hoitoon villakoira, Nelli. Leevi kohtasi siis ensimmäisen kerran koiran ja olin positiivisesti yllättynyt sen reaktioista. Koko eroa niillä ei ole juuri lainkaan. Molemmat kierteli toistensa ympärillä uteliaina. Leevillä oli turkki pörheänä mutta ei ollut yhtään vihainen. Nelli-koira kunnioittaa tota kissaa mutta kamalasti haluais mennä lähemmäs haistelemaan. Ne on kyllä mainioita kun tuijottelevat toisiaan ja Nelli juoksee mun selän taakse hakemaan turvaa. Nyt ne on väsyneitä ja nukkuvat tahoillaa. Saa nähdä miten yö sujuu..   Tarkotuksena olis katsoa kuinka tuo kaksikko ystävystyy ja reagoi pidemmän päälle. Jos kaikki menee hyvin niin Nellistä tulee meidän ottolapsi. Sen omistaja on mun työkaveri ja on jo pidemmän aikaa etsinyt Nellille paikkaa jossa voi olla hoidossa useamminkin. Ja mä olen aivan rakastunut tohon pyörremyrskyyn.   Mut Leevi on kuitenkin meille se tärkein että jos se kärsii tästä niin sitten ei jatketa sen enempää.

Mikkelsson & Oosa . Ihan mahtavaa että jollain on noin suuri sydän kaikille eläinlapsille kuin sulla, Mikke.

Mikke,viestität heti miten asia etenee! Voi kun pääsisin ihan teidän kotiin hoivaileen kisua

Voi tuota Oosaa  . En haluaisi tätä ehkä sanoa, mutta mulla on aina pelko noiden virolaisten pikkukisujen puolesta, sitä kissaruttoa kun on siellä maassa todella paljon. Tulee kamalat muistot taas mieleen pikkuisesta Napista, joka tuli mulle Virosta ja ehti elää täällä neljä vuorokautta...  .

Toivotaan nyt todellakin parasta, ehkäpä Oosa jaksaa toipua. Niistäkin tänne silloin  tulleista viidestä kissasta yksi selvisi, joten ehkäpä Oosakin jaksaa taistella.
Olette mielessäni, voimia niin Oosalle kuin koko kotiväellekin   :hali:

Taistelut on meillä taisteltu, ei jaksettu ihan aamuun saakka. Oosa lähti satenkaarenmaahan aamuyöllä omassa sängyssä papan sylissä. Siellä se nyt jo sitten leikkii Piusi-kissan ja Naumovan kanssa, eikä enää koskaan ole paha olla.

On hyvä olla, että pikkuinen lähti turvallisessa paikassa, parhaassa missä voi olla, mutta ei se muuta ihan loputonta surua. Niin paljon se ehti jo antaa.

Oosa oli, ja pappojen mielessä on, paras pikkuinen, niin rakas, energinen ja hauska. Niin mielellään olisi oltu yhdessä pitempään.

Voi ei.   Mikkelsson 

Iso hali Mikkelssonille.

. Ei mulla ole tarpeeksi lohduttavia sanoja. Tiedän mitä kayt läpi, halaisin oikeasti, jos olisit lähempänä.

Onneksi Oosa sai viettää elämänsä viimeiset hetket lämpimässä ja turvassa pahalta maailmalta. Tiedän, että se lohduttaa sinua surussasi kaikkein eniten.

Voi Mikkelsson.

Hyvää matkaa Oosalle Sateenkaarimaahan 

Ja Mikkelsonille 

Lohdun halit Mikkelson

Hyvää matkaa, pikku-Oosa..  Mikkelson ,  sinulle.

Mikke
Oosa

Kiitos ajatuksista. Nyt on jo kirkkaampana mielessä hyvä tunne siitä, ettei viimeiset päivät/tunnit kuluneet pieneltä missään pelottavassa sairaalassa, vaan turvassa omassa kodissa.

Julmaa on sekin, että koska kissaruttobakteeri on niin tarttuva ja niin kestävä, ei meille käytännössä koskaan voi enää tulla kissanpentua. Koti voidaan tarjota ainoastaan sellaiselle pikkutyypille, joka on saanut olla joko kodissaan tai hoitokodissa rokotuksiin saakka. Se tietysti olisikin ideaalia, mutta käytännössä tässä maassa näitä ihan liian pieniä kodin etsiöitä on vaan niin paljon.

Koti on kuitenkin odottamassa pientä tyttökissaa, mikäli joku sen paikan tarvitsee. Onneksi tähän perheeseen ja kotiin mielessä ja sydämessä mahtuu kaikenlaisia ötököitä rajattomasti, fyysinen paikka vaan on rajallisempi. Ja nyt rakas Oosa sitten jatkaa elämäänsä meidän mukana hyvinä ajatuksina ja isona kiitollisuutena siitä, että saatiin tutustua. Muistuttaa siitä, mikä on oikeasti tärkeää. 

Ihmiset ovat julmia.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1447688

Tuo kissa oli kumminkin onnekkaampi kuin moni lajitoverinsa, sillä se jätettiin paikkaan, mistä varmasti löytyi, moni kohtalotoveri heitetään autosta metsätielle ja jätetään mökille kuolemaan  .

Kissa on aika paljon norjalaisen metsäkissan näköinen, mutta lapussa lukeneista tiedoista huolimatta se lienee pitkäkarvainen maatiainen. Nätti punatiikerivalkoinen kisu se on, löytää varmasti uuden hyvän kodin.