Celine Dion

Muzika i ti - asiakeskustelua musiikista, joka ei ole Euroviisuja
Avatar
The_Sipi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8768
Liittynyt: 24 Touko 2006, 22:28
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja The_Sipi »

Hieman off topicia.
Katten-Gustaf kirjoitti:Sen sijaan teki mieli juosta ja lujaa viimeisen biisin aikana karkuun (My Heart Will Go on). Mulla on ihan henk.koht. kammo ko. biisiä kohtaan. Mä tosin istuin kiltisti paikallani, purin kieltäni ja yritin hillitä tunteitani, jopa taputin kohteliaasti... :niinpa:
Jotenkin pystyn käsittämään tunteesi. En kyllä aivan varma ole, mistä johtuu tämä kammo, mutta tämä biisihän kuuluu sarjaan "Se yksi biisi, joka artistilta tiedetään, jos tiedetään". KISSin keikoillakin nimenomaan samaan sarjaan kuuluva I was made for lovin' you sai meikäläisessä sellaisen reaktion, että loppuisi jo. Vaikka pidänkin kappaletta levynsä parhaana kappaleena, se ei tehnyt itse biisistä vielä hyvää (biisin sisältämä Dynasty-levy oli todellakin mielestäni niin heikko) ja noilla keikoillakin oli tuo kappale ehdottomasti keikkojen heikointa antia, vaikka massa tietenkin tuntui tykkäävän. Itsekin olisi tehnyt mieli mielenosoituksellisesti vaan seisoa kädet taskuissa, mutta eihän sitä tietenkään siinä parin metrin päästä lavasta pystynyt. :heh:

Mutta mitä Celineen tulee, niin itsehän en artistia kuuntele ja kuulunkin tuohon joukkoon, jotka tuntevat tuon Titanic-tunnarin lisäksi vain sen viisubiisin, mutta hauska oli lukea, että te fanit olitte saaneet haluamanne :) .
Viimeksi muokannut The_Sipi, 13 Kesä 2008, 22:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mahatma Gandhi walked barefoot most of the time, causing lots of calluses on his feet. He also ate very little, which made him frail and with his odd diet, he suffered from bad breath. This made him... A super calloused fragile mystic hexed by halitosis.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

:offtopic: "I was made for loving you:han" on KISS:in ainoa hyvä kappale :offtopic:
Jos ei "A world without heroes"-biisiä lasketa - siinä on myös kiva melodianPÄTKÄ. :joojoo:

Avatar
Fabrizio
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10140
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 09:22
Paikkakunta: Vaasa

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Fabrizio »

tonywerner kirjoitti: "I was made for loving you:han" on KISS:in ainoa hyvä kappale :offtopic:
Kun olin KISS-bändin keikalla, niin en tiennyt kuin "I was made for loving you" -laulun. :puna:

Celinestä keikaista vielä sen verran, että hieman kerätti hilpeyttä se "juoksumatto"
---> vaikka Celine siinä vain käveli reippaasti. Paikallaolo ja silti liikkuminen toimi
mielestäni sitäkin paremmin.

Tanssijoiden osuus oli merkittävä It's A Man's Man's Man's World -esityksessä
ja se jäi parhaiten mieleen show´sta.
"Because I... I´m just a dreamer,
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."

Marko_TLL
Siemailija
Siemailija
Viestit: 184
Liittynyt: 22 Marras 2007, 21:49
Paikkakunta: Tallinna

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Marko_TLL »

Mun mielestä yksi konsertin huippuhetkiä oli ihan alussa, kun tuli se videopätkä jossa oli edellisiä konserttipaikkoja tyyliin Johannesburg - Tokyo - Brisbane...ja sitten ihan selvällä suomen kielellä:
TÄNÄ ILTANA HELSINKI!

Silloin tuli meikäpojalle kylmät väreet! :kups:

Avatar
Conductor
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1340
Liittynyt: 22 Loka 2007, 23:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Conductor »

Hieno ja upea elämys oli Celinen konsertti. Ainoa asia jota jäin kaipaamaan oli se ettei hän esittänyt NE PARTEZ PAS SANS MOI voittoviisuaan vaikka viisuvoitosta on aikaa tasan 20 vuotta! :draamaa:

Kollega
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 07 Tammi 2007, 10:49

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Kollega »

Kutsuttakoon tätä viestiä vaikka Kollegan encoreksi :mrgreen: eli vielä vihoviimeiset fiilistelyt...

Plokkasin YouTubesta 7-minuuttisen tallenteen Tukholman keikasta, joka on kerrassaan :uujee: liikuttavaa seurattavaa, vaikkei kuvalaatu ihan parhainta mahdollista olekaan. Tässä on taltioitunut miltei kaikki juuri siten kuin koin sen omin silminkin Areenalla.

Heppu ei ilmeisesti tiennyt, että Celine ilmestyy lavalle keskikohdassa, kun siinä alussa vaikuttaa olevan jotenkin hukassa kuvauskohteensa kanssa. Toisaalta, just ton mä muistan: ankaraa taputusta kiljahdusten kera ja samalla silmäilyä niin lavalle kuin muihin paikallaolleisiin. Ja kieltämättä, näin jälkeenpäin se jo naurattaa, miten ensin fiilikset on huipussaan ja sitten mikä :eeek: fiilis siinä vaiheessa iskikään, kun se bändi nousi esiin ja näkökenttäni eteen sieltä lavan uumenista. (tilanne ei näy tällä videolla) Oisinpa nähnyt ilmeeni :draamaa: :heh:

Aikanaan (?) julkaistava World Tour DVD on varmastikin ihan omassa sarjassaan, mutta omasta mielestäni tää heppu on onnistunut ikuistamaan tilanteen juuri sellaisena kuin millaista muistelen shown ensi hetkien olleen Helsingissäkin.

Loppu. The End.

Cyrano
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4856
Liittynyt: 22 Marras 2005, 14:55

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Cyrano »

Marko_TLL kirjoitti:Mun mielestä yksi konsertin huippuhetkiä oli ihan alussa, kun tuli se videopätkä jossa oli edellisiä konserttipaikkoja tyyliin Johannesburg - Tokyo - Brisbane...ja sitten ihan selvällä suomen kielellä:
TÄNÄ ILTANA HELSINKI! :kups:
Kollegan löytämällä videolla näkyy Marko TLL:n mainitsema pätkä, jossa keikan aluksi näytetään yleisölle
tunnelmia muilta tämän kiertueen paikkakunnilta.
Kollega kirjoitti: Plokkasin YouTubesta tallenteen Tukholman keikasta, joka on kerrassaan :uujee:
Tässä
Tuo "I Drove All Night" aloitti keikan ja kuten huomaa, tunnelma oli katossa alusta alkaen,
yleisöä ei tarvinnut lämmitellä, he tiesivät miksi ovat paikalla.

Koko konsertti oli loppuun asti mietitty, kaikki toimi, kaikki oli ajateltu.
Ennakkotyö ja suuri vaivannäkö ei näkynyt ulospäin. Screenejä oli useita, ei vain ne pakolliset kaksi.
Hartwall Areenan seinille oli kiinnitetty lisävalonheittimiä ja kaiuttimia oli muuallakin kuin lavan päällä.
Huonoja kappaleita ei ollut mukana, eikä lavakoreografiasta tullut kertaakaan mieleen WTF ??

Yleisöä ei kidutettu uusimman levyn oudoimmilla kuvioilla, vaan
repertuaarista löytyi ammennettavaa myös niille, jotka ei ole Celinen faneja.
Kun rakkaus kerran voittaa, pois ihmisten kateus silloin jää.
Kun päivä tuo kerran koittaa, se kaikki kansat yhdistää.
Voi rakkaus tuskan poistaa, ei ihmiset sotiaan silloin käy.
Vain aurinko lämmin loistaa ja pelkoa ei missään näy.

Avatar
Juurovissön
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9125
Liittynyt: 18 Tammi 2006, 15:55
Paikkakunta: Turku

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Juurovissön »

Voi jumpe, hieno kuulla ekan Celine Dionin Suomen keikan hehkutusta! Kyllä tässä konsertissa olisi pitänyt olla itsekin mukana. Karmivat lipunhinnat kyllä taisivat vähän lannistaa intoa päästä mukaan.

Hesari muuten myös kovasti kehui keikkaa. Mahtavaa, kyllä "Silain Daion" on sitten niin huikean upea huippuammattilainen Kanadasta! Ei kai 150 miljoonaa (?) onnellista levyn omistajaa voi olla väärässä.

Äänivarannot ja tulkinta on jotain hyvin uskomatonta ja persoonallista! Vielä tänä päivänäkin Sveitsille voitettu euroviisu "Ne partez pas sans moi" on veretseisauttava esitys. Kerrankin Euroviisuista ponnahti kunnon megalomaaninen maailmantähti! Tämän suuremmaksi ei artisti voi enää kasvaa tällä planeetalla. Hienoa!!! Upeaa Celine ja Kanada! Tykkään tosi paljon Celinen kaikista levyistä, mutta ranskankielisisssä levyissä on jotain taianomaista hehkua, käsittämättömän loistavaa satumaista tunnelmaa!

Minkähän takia muuten Celinenkin takana häärännyt ranskalainen monet monet maailmanhitit säveltänyt Jean Jacques Goldman ei loihtisi Ranskalle upeaa sävellystä Euroviisuihin? Upeat melodiat olisivat hyvin hyvin tervetulleita jatkossakin Euroviisuihin :) :peukku:

Kollega
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 07 Tammi 2007, 10:49

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Kollega »

Viennan konsertin aloitus ei nähtävästi mennyt ihan putkeen :draamaa: kts. "3:46".

Playback tai ei, olen sitä mieltä, että Celine osaa laulaa isolla O:lla, eikä playbackin tms. äänitehosteiden käyttö sitä faktaa miksikään muuta :ylppis:

Cyrano
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4856
Liittynyt: 22 Marras 2005, 14:55

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Cyrano »

Celine Dionin Las Vegas show vuodelta 2007 tänään uusintana YLE TV2 23.30 - 01.05
Kun rakkaus kerran voittaa, pois ihmisten kateus silloin jää.
Kun päivä tuo kerran koittaa, se kaikki kansat yhdistää.
Voi rakkaus tuskan poistaa, ei ihmiset sotiaan silloin käy.
Vain aurinko lämmin loistaa ja pelkoa ei missään näy.

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13804
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

Cyrano kirjoitti:Kun osaa, niin ei tarvitse kerrostalon korkuisia lavasteita eikä megavaloshowta.
Pelkistetyimmillään konsertti oli tasainen lava, jossa oli vain Celine ja mikrofoni ja spottivaloja.
Harmitti kyllä kesällä kun lippujen hinta oli mikä oli. Celine on niin mielenkiintoinen, sen lisäksi että sillä on hyvä ääni. Mulla on sellainen käsitys, että kotimaassaan Quebecissä ... Kanadassa pidetään Celineä huonon maun ruumiillistumana. Tai ainakin tällaisia tutkimuksia ton kirjan lisäksi, jota en ole lukenut, on tullut eteen ja ihan kuin ois jotenkin niin, että sillä on jotain kärhämääkin ollut, en nyt muista. Siis siitä huolimatta ett sillä on myös ikonin asema siellä ja se on niin universaalisti suosittu. Just ton takia se on jotenkin niin tärkeä populaarikulttuurin kannalta ja oikeastaan paljon mielenkiintoisempi kuin Madonna, koska Madonnahan on aina "hip". :surrur:

EDIT: no olipa sekavasti sanottu, että kiinnostaa Celine ilmiönä :kups:

Avatar
--evg
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1832
Liittynyt: 24 Marras 2008, 18:53
Paikkakunta: Tampere

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja --evg »

Mäkin olisin halunnut olla katsomassa Celinen keikkaa! Hirveän hintaiset ne liput sinne, mutta onneksi näin TV:ssä uuden vuoden aikaan hänen Amerikan keikkansa ja tuntui kuin olisi ollut yleisössä, se tuli todella myöhään ja naapereita varmaan häiritti minun lauluni keskellä yötä :heh:
IB- International Bullshit

Cyrano
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4856
Liittynyt: 22 Marras 2005, 14:55

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Cyrano »

Telkasta tuli dokumentti Célinestä. Koko ura ja koko elämä lapsesta asti.
Paljon oli mahdutettu yhteen tuntiin, mutta harvapa levyttää 12-vuotiaana tai tapaa paavin 17-vuotiaana.
Kun rakkaus kerran voittaa, pois ihmisten kateus silloin jää.
Kun päivä tuo kerran koittaa, se kaikki kansat yhdistää.
Voi rakkaus tuskan poistaa, ei ihmiset sotiaan silloin käy.
Vain aurinko lämmin loistaa ja pelkoa ei missään näy.

Avatar
mariah
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6373
Liittynyt: 13 Helmi 2005, 15:22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja mariah »

maailman ehkä paras laulaja celine dion saa toisen lapsensa näillä näkymin ensi keväänä :ihana: toivottavasti pikku celinen. uusii biisejäkin tässä ootellaan :surrur:

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57786
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Celine on aivan mahtavan upea laulaja
Ihana ääni ja taitava esiintyjä... My Heart Will Go On on niin koskettava :'(
Ne Partez Pas Sans Moi on myös hieno biisi :mrgreen:
⚰️ R.I.P. Eurovision 🪦

Kollega
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 07 Tammi 2007, 10:49

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Kollega »

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=wbVhzWX0 ... re=related[/youtube]

Äitiyslomaillut Celine Dion palasi Las Vegasin lavalle (2011?) näyttävin uusin efektein. Voi kunpa ja jospa Celine Dion suuntaisi taas keikkailemaan ja mieluusti tämän efektinsä kera... :kups: <3

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57786
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ No hui, ihan tuli kylmät väreet, kun tuota katsoo. Mekon helmat olisivat (ehkä) kaivanneet tuulikonetta. :heh:
⚰️ R.I.P. Eurovision 🪦

Kollega
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 07 Tammi 2007, 10:49

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Kollega »

:heh: itse asiassa mielessäni piipahti, mahtaiskohan Bakuun joku Azerbaidzan tai muu rahakkaampi napata tosta vinkin viisusessiolleen. Oishan toi varmaan aika makee ääniharava, varsinkin, kun ei tuo efekti sillai ole julkisuudessa ollut, että viisukansa sitä Celinen efektiksi tunnistaisi.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33319
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Celine Dion

Viesti Kirjoittaja Pete »

Célinen todennäköisesti lokakuussa julkaistavalta englanninkieliseltä albumilta kappale "Unfinished songs" soi "Laulu Marionille" -elokuvan lopussa. Kappaleen on säveltänyt "viisututtu" Diane Warren. :mrgreen:

Riskinä seniorilaumat

Vastaa Viestiin