Viisukuppila

No siis tota "hype"-merkitystä juuri hain. Kiitos

Voidaanko muita eläimiä kuin hevosia kutsua ratsuiksi? Siis esimerkiksi norsuja, kameleita ja aaseja?

Pakko muuten mainita sanan merkityksen muuttumisesta johtuneesta virheestä, jonka syksyllä työharjoittelussani tein. Eräs asukas huikkasi lähtiessään, että hän lähtee baariin. Ajattelin, että hyvänen aika! Eihän vahvoja psyykkisiä lääkkeitä syövän ole kovin järkevää käyttää alkoholia. En kuitenkaan kysynyt asiasta ohjaajaltani, kun hän ei siihen huikkaisuun reagoinut sen kummemmin. Noh, sitten jonkun ajan jälkeen pääsin mukaan tämän asukkaan lääkäritapaamiseen, jossa kysyttiin alkoholinkäytöstä. Asukas vastasi lääkärille, ettei käytä alkoholia ollenkaan. Minä ajattelin, ettei hän vaan kehtaa myöntää asiaa lääkärille ja totesin, että kyllähän sinä käyt aina silloin tällöin baarissa. Onneksi ohjaajani oli mukana vastaanotolla, sillä selvisi, että asukas kutsui huoltoaseman kuppilaa baariksi, aivan kuten ennen vanhaan on aina tehty. Harvoin tulee noin vahvoja Ahaa!-elämyksiä.

Pete kirjoitti:Voidaanko muita eläimiä kuin hevosia kutsua ratsuiksi? Siis esimerkiksi norsuja, kameleita ja aaseja?

No totta kai voidaan! Jos eläimellä ratsastetaan, se on ratsu. Olkoon kyseessä sitten vaikka lehmä tai lohikäärme.

^ Jotenkin vaan miellän ratsun niin vahvasti hevoseksi, etten kielikorvan perusteella uskaltanut olla asiasta varma.

^Kokeile googletusta "aasi ratsu", "kameli ratsu", "norsu ratsu", "laama ratsu", niin kyllä tulee osumia

Kyllä minusta mitä vain eläintä voi kutsua ratsuiksi, jos niillä kuljetaan niin että istutaan kävelevän eläimen selässä. Paikoin ovat aasit ja muulit tainneetkin olla tavallisen kansan parissa hevosta yleisempiä ratsuja; hevonen on tainnut olla ratsujen joukossa semmoinen paremman väen kapine, aikansa mersu tai bemari. Jopa hirvestä on kuulemma koetettu kehittää ratsu.

Isäni tokaisi tänään jääkaapilla: "Minun jugurtit on kaikki!" Onkohan tuo vain kainuulainen tapa ilmaista jogurttien loppuminen, vai lieneeköhän muuallakin käytössä?

Olen törmännyt elämäni aikana useisiin ihmisiin, jotka käyttävät kirjoittaessaan minua/mua-muotoa muodossa "muo" (vastaavasti: sinua/sua - suo). Onko tuo jonkinlainen murteellinen muoto vai mistä se oikein kumpuaa? ;miettii: Murreteoriaani sekoittaa vähän se fakta, että tuntemistani muo/suo-ihmisistä yksi on kotoisin Pohjanmaalta, toinen taas paljasjalkainen helsinkiläinen.

Tuli siis tämä mieleen, kun tänään bongasin juuso-nimimerkin kommentin, jossa hän käytti tuota muo-muotoa.

juuso kirjoitti:tää UMk touhu ei vaan ole jaksanut muo yhtään innostaa

Pete kirjoitti:Isäni tokaisi tänään jääkaapilla: "Minun jugurtit on kaikki!"

Minäkin olen törmännyt tuohon. Ainakin yläsavolaiset sukulaiseni käyttävät tuollaista tapaa.

Toni kirjoitti:Olen törmännyt elämäni aikana useisiin ihmisiin, jotka käyttävät kirjoittaessaan minua/mua-muotoa muodossa "muo" (vastaavasti: sinua/sua - suo). Onko tuo jonkinlainen murteellinen muoto vai mistä se oikein kumpuaa? ;miettii: Murreteoriaani sekoittaa vähän se fakta, että tuntemistani muo/suo-ihmisistä yksi on kotoisin Pohjanmaalta, toinen taas paljasjalkainen helsinkiläinen.

Mun lempiselitys moniin ilmiöihin on hyperkorrektius. Jos puhekielinen mua koetaan samanlaiseksi kuin puheen avartuneet diftongit (kualla/kuolla), niin sen "kirjakielinen" vastine olisi muo. Onko jollain parempia ehdotuksia tai jopa jotain mutua vahvempaa?

Ei tää nyt varsinaisesti ole kielikysymys, mutta en tahtonut löytää tälle muutakaan ketjua, niin kysytään täällä:

Jos haluan Espanjassa tilata suomalaiseen makuun tyypillisen kahvin maidolla, niin pitääkö tilata café con leche (maitokahvi) vai café cortado (kahvi, jossa on vain vähän maitoa)?

^Ei varmaan ainakaan sitä maitokahvia, sillä sehän on perinteisesti lasillinen kuumaa maitoa, johon on laitettu espresso-shotti sekaan. Tilaa cafe americano ja lisää siihen itse maitoa

^ Joo, kiitti. Jotain tuon tapaista muistelinkin ton café con lechen kohdalla, mutta en ollut varma.

Miten Malmö nyt oikein taipuu? Mun kielitaju sanoo "Malmöhön".

Malmöön. -hVn -loppu tulee yleensä lyhyisiin sanoihin, jotka loppuu kahteen vokaaliin (esim. maahan, suuhun, yöhön). -seen -loppu taas tulee pidempiin sanoihin, jotka loppuu kahteen samaan vokaaliin (esim. Espooseen).

Edit: Sehän toki lausutaan "Malmöö", mutta silloinkin loppu olisi tuolla taivutusvartalolla säännönmukaisesti -seen, "Malmööseen".

Mua hämää tossa se, että sittenhän genetiivi "Malmön" on äänneasultaan täysin sama.

Täällä näyttäis olevan artikkeli "Riiasta Malmöhön", mutta sitä ei pääse lukemaan ilman tunnuksia:

http://arkisto.kielikello.fi/index.php? ... c&s_term=2

Edit: Muutenkin nettilähteet näyttäisi tukevan tuota. Sehän on vieraskielinen paikannimi, joten suomalaisten paikannimien säännöt eivät päde.

Margot kirjoitti:Täällä näyttäis olevan artikkeli "Riiasta Malmöhön", mutta sitä ei pääse lukemaan ilman tunnuksia:

http://arkisto.kielikello.fi/index.php? ... c&s_term=2

Artikkeli käsittelee sitä, millaisia kysymyksiä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimistönhuoltoon tulee.

Suuri osa kysymyksistä koski nimen oikeaa kirjoitustapaa, mutta myös taivuttamiseen kysyttiin apua. Onko Malmö-nimen illatiivi edelleen Malmöhön? (Kyllä.) Entä mikä on Southeby’s-nimen genetiivimuoto? (Southeby’sin) Miten taivutetaan ranskalaisia paikannimiä? Ulkomaisten paikannimien osuus kaikista kysymyksistä on pysynyt samana kuin vuonna 1995. Ne kuitenkin syrjäyttävät aiemmin kysytyimmät eli kotimaiset etunimet.

Tämä johtunee siitä, että kyseessä on tosiaan Malm-öö ("ööhön tulee kaksi pistettä").

^ Kiitos!

Hassua. Tosin noin mäkin sen sanoisin.

Hei kielinerot ja paljon lukeneet! Mitä tarkalleen tarkoittaa viitemerkinnät (mts. xx) tai (mt. xx)? Eli siis kun ollaan viitattu johonkin kirjaan, niin tuo ilmeisesti tarkoittaa sitä, että viitataan samaan kirjaan uudelleen? Mutta mistä noi lyhenteet tulee?

Mainittu teos ja mainitun teoksen sivulla. Eli teos selviää edellisestä viitteestä (jonka pitäisi olla samassa kappaleessa).

Sokoksen 3 + 1 -päivillä mikrofoninainen käytti kahdesti sanaa edukas. Oli suomea tai ei, niin harvinaisen ruma sana joka tapauksessa.

^No niin on. Lisäksi vielä ihan tarpeeton, kun edullinenkin on olemassa.

Jos sanaa käytetään, niin se on silloin osoittanut tarpeellisuutensa.

Jónsì kirjoitti:Jos sanaa käytetään, niin se on silloin osoittanut tarpeellisuutensa.

Kuten tahtotila? Mikä se muuten on?

Niin, jos sanaa käytetään, niin se on silloin osoittanut tarpeellisuutensa sen käyttäjille. Jotakuta se voi ällöttää, mutta ei se sanasta turhaa tee.

^Poikkeaako sanojen käytössä tarpeellisuus vs. turhuus sitten muiden asioiden käytön tarpeellisuudesta vs. turhuudesta? Eli jos vaikka joku syö lihaa tai hanhenmaksaa, niin kai se on sitten tarpeellista hänelle? (Jään ihmettelemään, mitä käyttöä sanalle "turha" sitten jää.)

Tahtotilaa kysyin kyllä silkasta uteliaisuudesta, en ällötyksen vuoksi. On jäänyt askarruttamaan, miten se ehkä on eri asia kuin silkka tahto.

^ En sanoisi, että merkittävästi eroaa. Turhuus on kontekstisidonnaista ja subjektiivinen kokemus ja oman subjektiivisen kokemuksen yleistäminen koskemaan kaikkia muita on vähän itsekeskeistä eikä oikeastaan hyödytä muuta kuin puhujan itsensä omanarvon tunnetta. Esimerkiksi valmiiksi pilkottu sipuli on joidenkin mielestä turhaa, mutta sen pysyminen kauppojen pakastelaareissa osoittaa, että se ei suinkaan ole turhaa. Vastaavasti kauppojen sunnuntaiaukiolot ovat joidenkin mielestä turhia, koska elämänhallinta, mutta silti ne ovat, mitä ilmeisimmin, kannattavia kaupoille.

Ja jäähän sanalle "turha" edelleen käyttöaluettakin, esimerkiksi puhuttaessa joistakin toimenpiteistä, jotka eivät saavuta niille asetettuja päämääriä. Esimerkiksi keskellä peltoa olevien terveiden puiden kaataminen on turhaa, jos tarkoituksena on estää sen kaatuminen voimalinjan päälle, jollaista siis ei ole lähimainkaan. Jos tällä toimenpiteellä olisi jokin muu tarkoitus, niin sittenhän sen tarkoituksellisuus riippuisi siitä, saavutetaanko sillä nämä halutut päämäärät.

Tahdolla ja tahtotilalla taitaa olla eri rekisterit. En usko, että niillä on mitään mainittavaa merkityseroa, mutta toista nyt vain käytetään tietynlaisissa diskursseissa.

Mielenkiintoista filosofointia turhuudesta. Jónsìn linjaus on johdonmukainen, mutta olen sen verran itsekeskeinen, että määrittelen mielelläni asioita turhiksi oman subjektiivisen kokemukseni perusteella ihan riippumatta siitä, onko jokin minusta turha asia taloudellisesti kannattavaa vai ei. Turhuuden omistaminen vain niille toimenpiteille, jotka eivät saavuta niille asetettuja päämääriä, tuo mukanaan moraalisia ongelmia: itsemurhasta ei silloin voi puhua turhana kuolemana, koska sehän saavuttaa päämääränsä.