Viisukuppila

^ Pohjoisessa-Koreassa ja Lännessä-Saharassa on omaan kielikorvaan ihan mahdottomia muotoja, mutta en kyllä äkkiseltään osaa heittää, mihin sääntöön tuo perustuu.

Tässä on nyt kaksi eri sääntöä.

1) Adjektiivinen alkuosa taipuu: Isossa-Britanniassa, Uudessa-Seelannissa.

2) Rinnasteisissa yhdistelmänimissä alkuosa taipuu, jos se on osittainkin suomennettu: Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, Etelä-Georgiassa ja Eteläisillä Sandwichsaarilla. Tämä on kaikkiaan aika harvinainen ryhmä. Muutoin alkuosa ei taivu: Bosnia-Hertsegovinassa.

Ilmansuunta-alkuosat eivät kuulu kumpaankaan ryhmään, elleivät ne ole adjektiivimuotoisia. Mitään poikkeusluokkaa ne eivät muodosta. Emmehän käy Huipullavuorilla, Järvessä-Suomessa, Vuoristossa-Karabahissa emmekä edes Kaukanaidässä (Kaukossaidässä?). Näissä alkuosa on määriteosa eikä loppuosan kanssa rinnasteinen.

Rinnasteisten yhdistelmänimien sääntökään ei taida olla kovin yleispätevä. Miksi taivutetaan "Itävalta-Unkarin keisarikunta" eikä "Itävallan-Unkarin". Onhan "Itävalta" suomennettu ja nimet ovat rinnasteisia eikä Itävalta ole määriteosa.

^Kiitos vastauksesta, mutta en mä vieläkään oikein hiffaa Vääntäisitkö rautalangasta?

Aancon kirjoitti:Yleissääntönä on, että jos paikan yhdistelmänimen etuosa on suomennettu, molemmat osat taivutetaan (esim. Isossa-Britanniassa, Uudessa-Seelannissa), mutta jos etuosaa ei ole suomennettu, sitä ei taivuteta (esim. Bosnia ja Hertsegovinassa, Guinea-Bissaussa). Kielikorvahan nämä tietää, mutta minkä säännön mukaan sama ei päde paikannimiin, joissa on ilmansuunta, esim. Pohjois-Koreassa ja Länsi-Saharassa?

Yleissääntösi on virheellinen.

Sääntö kuuluisi pikemminkin näin: Jos nimen alkuosa on suomennettu sanalla, joka taipuisi esiintyessään puhtaasti suomenkielisen nimen alkuosana, taivuta alkuosaa. Muissa tapauksissa älä taivuta alkuosaa.

Koska et taivuta Länsi-Suomen länttä, ei sinun tarvitse vaivautua taivuttamaan myöskään Länsi-Saharan länttä. Koska taivutat Uudenmaan uuden, taivutat myös Uuden-Seelannin uuden.

^ Ei tuostakaan ole yleissäännöksi, koska Suomen oman paikannimistön taivutuksessa on epäsäännönmukaisuutta: Isosaaressa mutta Isossa-Britanniassa, Mustasaaressa mutta Mustallamerellä.

Ulkomaisissa paikannimissä adjektiivinen alkuosa taipuu uskoakseni aina, kunhan siis adjektiivi esiintyy nimessä kokonaisena, samassa muodossa, jossa se esiintyisi itsenäisenä sanana. Valko-Venäjän valko ei tietenkään taivu. Poikkeukseksi säännöstä en kelpuuta luovutetun Karjalan paikannimistöä (esim. Pyhäjärveä, joka taipuu samoin kuin kaikki rajojemme sisällä edelleen sijaitsevat Pyhäjärvet). MUOKS: Tai no, yleisemmin, jos nimistö on alunperin suomenkielistä eikä suomeksi käännettyä, taivutus voi olla säännönvastainen poliittisista rajoista riippumatta. Väärältä puolelta Muonionjokea löytyy Kaunisvaara, jonka alkuosa ei taivu.

Länsi, etelä ja itä eivät ole adjektiiveja vaan substantiiveja eivätkä taivu. Läntinen, eteläinen ja itäinen ovat adjektiiveja. Pohjoinen on molempia mutta ei esiinny yhdyssanan alkuosana tässä muodossa.

Noni, nyt taisin hiffata! Kiitti!

Voidaanko humalainen-sanalla viitata myös humaltuneeseen henkilöön? Yleisesti kai humalaisen ajatellaan tarkoittavan alkoholistia.

^ Mitääh? Mun mielestä humalainen on nimenomaan humalassa oleva henkilö eikä sana ota mitään kantaa siihen, onko kyseinen henkilö alkoholisti vai ei.

^ Kai se olen vaan sitten minä, joka olen ajatellut asian noin.

Mulla ensisijainen mielikuva humalaisesta on nimenomaan känniläinen, siis työkseen juova. Humalaista voi kyllä käyttää adjektiivina (humalaiset teinit) ja joissain tapauksissa pelkästäänkin humalaisista ihmisistä (kiersin humalaiset), mutta kyllä se ensisijaisesti tarkoittaa mulle alkoholistia. Jos kadulla istuu humalainen, oletukseni on pultsari.

Edit: Tosin Kielitoimiston sanakirja antaa vain merkityksen "päihtynyt, juopunut" ottamatta sen enempää kantaa.

Ehkä mä oonkin tässä nyt ihan pihalla.

Toki mäkin siis käytän sanaa enemmän juopoista, mutta kyllä myös kaikki satunnaiset viikonloppuheilujat junassa tms. on mulle humalaisia (subst.).

Noh, joka tapauksessa sanaa voi siis käyttää molemmista tyypeistä. Mulle sana on vaan ollut niin vahva, että olisi tuntunut väärältä kutsua jotakin muutaman ottanutta humalaiseksi.

Mä oon kyllä samaa mieltä Margotin kanssa. Minulle humalainen on ihminen joka on humalassa, eli voin käyttää sanaa vaikka itsestäni jos olen juopunut. Sen sijaan alkoholistista käytän ennemmin sanaa juoppo/spurgu tms.

Yhdyn ehdottomasti Margotiin ja Hurricaniin

^Kuten myös. Ensimmäistä kertaa eläissäni kuulen, että humalaisella voitaisiin tarkoittaa alkoholistia . Siis ihan TUJ että niin voisi olla! Alkoholistihan voi olla myös selvin päin, jopa pitkiä ajanjaksoja. Onko hän silloinkin humalainen?

Minä liityn myös niihin, joiden mielestä humalainen voi olla kuka tahansa selvästi havaittavassa juopumistilassa oleva - siis jonka puheesta tai liikkumisesta tuo tila kuuluu tai näkyy. Alkoholistikin on minusta humalainen vain silloin, kun hän on juovuksissa.

Minäkään en ole ikinä kuullut käytettävän humalainen-termiä alkoholistista/spurgusta. Eli olisiko tällä logiikalla jollakin tietyllä hetkellä selvänäkin oleva alkoholisti humalainen?

^tompasta tulee humalainen partaotus?

Minun lapsuudessani spurgut olivat humalaisia (tai humppeja tms.), joten ajattelin heti, että se olisi jotenkin lapsenkielinen ilmaus. Taitaa kuitenkin vain olla vähän vanhahtava

Minä olen kyllä käyttänyt sanoja "humalaiset" ja "känniläiset" viitaten nimenomaan spurguihin/juoppoihin. Sen sijaan jos joku ei-alkoholisti on jurrissa, hän on mielestäni vain HUMALASSA, eikä humalainen. Ai miten niin sekavaa?

Minusta alkoholisti, humalainen ja spurgu ovat kaikki eri asioita. Tai oikeammin niin, että spurgu on alkoholistin alalaji. Alkoholistit, edes spurgut, eivät aina ole humalaisia, ja useimmat humalaiset eivät ole alkoholisteja, saati spurguja (ainakin toivon niin).

Myös olut voi olla humalaista.

onko täällä jo rykäisty esille tuo, tavanomainen kaksoisvakuuttelu kun sanotaan että "kyllä, joooo, mäkin katson että asia on noin...." siihen itsekin syyllistyneenä... nohh eihän sekään ole mitenkään tai ainakaan paljoa häiritsevää. Sympaattista tai ehkä lapsenomaisen hellyyttävää vaan... toki... vai ? Sille kai tuskin löytyy semmkummepaa selitystä - historiaaa.....

Oletteko koskaan käyttäneet sanaa "ansiokansio"? Uskalsimme vihdoin tänään töissä laittaa sen läpi käännöksenä englannin sanalle "portfolio" Kyseinen sanahan löytyy (eräästä) virallisesta suomen kielen sanakirjasta, ja olemme sitä aina ihastelleet, mutta jättäneet sivuun. Päätin kuitenkin eilen, että se on ihan hyvä, paljon kivempi kuin portfolio tai työnäytekansio tms. Söpö sana!

Tätähän te taas kysyitte...

En, koska ei ole tapana käyttää sanoja, joita kuulijani tuskin ymmärtävät.

En ole, mutta hauska ja nätin kuuloinen sana se kyllä on!

En ole käyttänyt, enkä edes kuullut. Kuulostaa kyllä ihan kivalta, mutta ehkä en miellä portfoliota (tässä yhteydessä) ansiokansioksi, vaan jonkinlaiseksi näytekansioksi. Eli kansioksi, joka sanoo "tällaisia juttuja teen", ja se on sitten tarkastelijan asia päättää, ovatko ne ansiokkaita vai ei.

^Hyvä pointti! Tietenkin riippuu kontekstista. Meillä se portfolio mainitaan yleensä sen jälkeen, kun on lueteltu, mitä tarjoajalla tai hakijalla on oltava ollakseen valintakelpoinen, joten ansiokansio mielestäni käy ihan hyvin näissä tapauksissa. Ei tietenkään kaikissa. Mutta meillä on aika usein vähän erikoisia sanoja käytössä, koska käytämme kotoperäisiä sanoja mahdollisimman paljon (ja tämä ei ole vain meidän juttumme, vaan yleisenä käytäntönä EU-teksteissä).

Ihan veikeä sana tuo "ansiokansio". En ehkä osaisi käyttää sitä, kun portfolio on niin vakiintunut käsite.

Ansiokansio on todella hyvä uussana - hienoa, että sellainen on keksitty ja hienoa, että otitte sen käyttöön. Eiväthän tuollaiset uudet sanat yleisty, ellei joku niitä ala aktiivisesti käyttää. Kotoperäisten sanojen levittämiselle.