Muistathan: Eurovision laulukilpailu 1985

Eurovision laulukilpailu 1985 muistetaan aiemmin jumbosijoja napsineen Norjan ensimmäisestä viisuvoitosta sekä ennen kaikkea juontaja Lill Lindforsin huikeasta pukutempusta. Viisujen juontoperinteitä uudistanut helsinkiläissyntyinen Lindfors ei tyytynyt perinteisen viralliseen juontajarooliin, vaan hän myös esiintyi ja hauskuutti yleisöä. Ensimmäisenä kisajuontajana hän muun muassa tervehti yleisöä laulamalla kappaleen ”My joy is building bricks of music”. Juonto huipentui väliaikanumeron jälkeiseen pukutemppuun: Lindforsin palatessa lavalle hänen mintunvihreän iltapukunsa helma tipahti lattialle. Lindfors kuitenkin taikoi uuden helman esiin pukunsa poimuista, joten katsojien ei pitkään tarvinnut ihastella hänen valkeita aluspöksyjään. Yleisön täytyy pysyä virkeänä, kuittasi yksi kaikkien aikojen suosituimmista viisujuontajista tempauksensa.

EUROVISION LAULUKILPAILU 1985

Ajankohta: 4.5.1985

Kilpailupaikka: Scandinavium, Göteborg

Juontaja: Lill Lindfors

Kapellimestari: Curt-Eric Holmquist

Väliaikanumero: Guitars Unlimited with Swedish Evergreens

Kaikkien viisupukutemppujen äiti oli Lindforsin ja puvun suunnitelleen dragtähti Christer Lindarwin yhteiskeksintö.
Laulukilpailun koordinaattori Frank Naef pahastui tempusta perinpohjaisesti. Varsinkin rouva Naef oli Lindforsin Sloggien vilahtamisesta järkyttynyt.
Pukutemppua ei oltu edes merkitty käsikirjoitukseen. Vuodesta 1986 sääntöihin tuli lisäys, että kenraaliharjoituksen pitää olla identtinen finaalin kanssa.
Toisena esintyneen Sonja Lummen esitystä ennen Lill Lindfors lausui legendaarisiksi viisupiireissä muodostuneet sanat: ” Nyt on Suomen vuoro”

Kun Euroviisut palasivat kymmenen vuoden jälkeen Ruotsiin, halukkaita järjestäjiä oli aina Malmösta Piteåån. Jönköping tarjosi Tipshallenia ja Tukholma Bervaldshallenia, mutta lopulta Göteborgin Scandinavium sai isännöidä 30. Eurovision laulukilpailua. Palmunoksin ja ristikkorakennelmin somistettu esiintymislava hehkui muodikkaasti pastellien eri sävyissä. Kerrotaan, että 12 000 hengelle mitoitettuun Scandinavium-saliin mahtui enää vain 8 000 henkeä sen jälkeen, kun lavarakennelma oli pystytetty. Lavan suuren koon vuoksi sitä voitiin käyttää monipuolisesti ja esiintyjät pystyivät esiintymään sen eri kohdissa. Jokaiselle kappaleelle luotiin omanlaisensa tunnelma erisävyisen valaistuksen avulla. Kappaleiden välillä nähtiin postikortteina kappaleiden tekijöiden seikkailuja Göteborgissa.

Kisassa kuultiin kaikkiaan yhdeksäntoista maan esitykset. Vanhoista euroviisumaista Jugoslavia ja Hollanti pitivät vuonna 1985 taukoa. Kisapäivänä Hollannissa vietettiin toisessa maailmansodassa kuolleiden muistopäivää, Jugoslaviassa taas maan ensimmäisen presidentin ja slaavivaltion yhdistäjän Josip Broz Titon muistopäivää. Uusia maita ei tällä kertaa estradille astunut, edellisenä vuonna taukoa pitäneet Kreikka ja Israel kuitenkin palasivat takaisiin viisukatraaseen. Sen sijaan merkittävää oli kuinka monta aiemmista viisuista tuttua artistia lavalla nähtiin. Koostuihan jo Norjan voittoisa Bobbysocks-duokin vanhoista viisuedustajista. Elisabeth Andreasson oli edustanut Ruotsia vuonna 1982 yhdessä Kikki Danielssonin kanssa ja Hanne Krogh oltiin nähty Norjan edustajana jo Dublinin kisoissa vuonna 1971.

Suomen kappaleen säveltäjä Petri Laaksonen ja sanoittaja V-P Lehto antoivat postikortissa taidonnäytteen suomalaisesta taidelasiperinteestä.
Suomen Sonja Lumme oli pukeutunut rei’itettyyn valkoiseen nahkatakkiin ja mustiin nahkahousuihin. Asua piristettiin glitterin välkkeellä ja pörrökampauksella.

Ensimmäisenä esiintyi Irlannin Maria Christian vaaleansinisessä hihattomassa mekossa. Irlannin säveltäjä Brendan Graham oli jo säveltänyt vuoden 1976 edustuskappaleen. Suunta oli nouseva, sillä Haagin kymmenes sija vaihtui viidenteen, euroviisuvoitto odotti miestä yhdeksän vuoden päässä. Kansainvälisissä arvioissa toisena esiintynyttä Suomea oltiin nostamassa jopa kisan voittajaksi, tosin sillä pienellä varauksella, että kappale olisi pitänyt esittää englanniksi. Suomenkielisenäkin se oli sangen korkealla vedonlyöntilistoilla, Lontoon vedonlyöntipörsissä jopa neljänneksi rankattuna. Varmasti esiintynyt vahvaääninen Sonja Lumme pärjäsikin suomalaisittain sangen mainiosti: Petri Laaksosen ensimmäinen sävellys Eläköön elämä sijoittui lopulta yhdeksänneksi.

Kreikan vuoden 1979 ja 1980 taustakuorosta Kyproksen solistitehtäviin siirtyneen Lia Vissin suloisen sävelmän jälkeen oli jälleen Pohjoismaan vuoro. Tanskalaiset lähettivät jälleen jo vuotta aiemmin hyvin menestyneen Hot Eyes yhtyeen. Esitys oli omalaatuinen, sillä lavalla nähtiin miessolisti Søren Bundgaardin 9-vuotias Lea-tytär riisumassa asusteita taustakuorolta ja pukemassa niitä itselleen. Tanska jäi lopulta tuloksissa huonompaan puoliskoon, kuten myös seuraavana esiintynyt Espanja. ”Eres Tún” ja ”Tú volverásin” säveltäjä Juan Caldos Calderon teki paluun viisupiireihin kymmenen vuoden jälkeen hyvin dramaattisella ”La Fiesta Termino” -sävelmällä. Paloma San Basilio hallitsi kaikki diivan elkeet ja tihkui glamouria. Ennakkosuosikki päätyi lopulta vasta sijalle 14, Suomen raadilta tosin irtosi kahdeksan pistettä.

Espanjan Paloma san Basilion esiintymisasun huhuttiin maksaneen 1 400 puntaa.
Italian Romina Powerin kultainen glamour täydentyi taustakuorolla Italian lipun väreissä.

Seuraavaksi estradilla nähtiin hurmureita Ranskasta ja Turkista. Ranskan Roger Bensin kulmakarva- ja kielityöskentely koitti kovasti vedota naispuolisiin tuomareihin. Turkin Mazharin, Fuatin ja Özkanin eli ytimekkäästi MFÖ:n charmi ei myöskään tehonnut juryihin. Molemmat maat jäivät puoliväliin tuloksissa. Dramaattiset naiset Belgiasta ja Portugalista jakoivat kaksi viimeistä sijaa. Belgian Linda Lepomme jäi jumboksi ”Laat me nu gaan”  -kappaleella. Portugalin Adelaide jopa tehosti sanomaansa vaipumalla lopuksi polvilleen ja värisyttäen olkapäitään painaen samalla päänsä alas.

Saksaa edustanutta kuusihenkistä Wind-yhtyettä  Hanne Hallerin sävellyksellä ”Für Alle” pidettiin kisan vahvimpana ennakkosuosikkina. Kilpailupäivänä vedonlyöjät eivät edes ottaneet enää vastaan vetoja Saksan puolesta. Vaikka voittoa ei lopulta kakkoseksi jääneelle Windille irronnutkaan, taisi yhtyeen kisakokemus olla kuitenkin varsin mieluisa. Wind nähtiin Saksan edustajana vielä kahdesti, vuosina 1987 ja 1992.

Israelia edusti vuoden 1978 euroviisuvoittaja Izhar Cohen. Hän halusi olla ensimmäinen tuplavoittaja ja esiintyikin voitonvarmana viisuviikolla. Lopulta energinen esitys riitti viidenteen sijaan. Italiankin edustajat olivat jo toisella viisumatkalla. San Remon laulukilpailun 1984 ”Ci Sarà” -kappaleella voittanut aviopari Romina Power ja Al Bano edustivat maataan taianomaisella ”Magic oh magic” -laululla. Kotiinviemisinä oli jälleen seitsämäs sija, kuten yhdeksän vuotta aiemmin.

Isrealin esityksessä panostettiin tanssiin ja liikuntaan kaikissa sateenkaaren väreissä.

Italian jälkeen oli Norjan Bobbysocksin ja Rolf Løvlandin sävellyksen ”La det swinge” vuoro. Elisabeth Andreassonin  ja Hanne Kroghin esitys sai tukea yleisön huikeista aplodeista. Göteborgilaiset hurrasivat myös Norjan voiton selvittyä niin raisusti, että olisi voinut kuvitella isäntämaan kerännen voiton jälleen kotiin. Naapurimaahan mennyt voitto oli myös juontajan mieleen. Lill Lindfors onnitteli voittajakaksikkoa ja hehkutti Norjan ansainneen voiton, koska maa oli niin monta kertaa jäänyt viimeiseksi. Menoon yhtyivät myös vuonna 1984 voittaneet Herreyn veljekset, jotka tanssittivat Bobbysocks-tyttöjä villisti lavalla. Bobbysocksin voittajakappaleesta ei tullut ”Diggi-loo diggi-leyn” kaltaista myyntimenestystä, mutta viisufanien keskuudessa se on kuitenkin rakastettu klassikko. Kisan vannoutuneille seuraajille kun merkitsi paljon nähdä pitkään hännänhuipulla sinnitellyt maa kerrankin kultakannassa.

Voittoisan esityksen jälkeen brittiedustaja Vikki ilmestyi lavalle kertomaan rakkaudesta valkean tuolin kanssa, jonka oli löytänyt käytettyjen tavaroiden liikkestä. Vikkin ”Love is” keräsi pisteitä tasaisesti päätyen lopulta neljänneksi sadalla pisteellä. Sveitsin kappaleen säveltäjä amerikkalainen Anita Kerr – tunnettu 60-luvun Anita Kerr Singersista – kapellimestaroi myös ”Piano Piano” -esityksen, ollen näin kolmas naispuolinen kapellimestari. Kahden vuoden takainen edustaja Mariella Farré oli nyt ottanut rinnalleen Pino Gasparinin, sijoitus parani kolmella Münchenista.

Bobbysocksin voittokappaleesta lisää foorumin Viisula-esittelyssä, linkki tämän sivun alalaidan laatikossa.

Vuotta aiemmin Harrogatessa Elisabeth Andreassonin kanssa duetoinut Kikki Danielsson edusti puolestaan nyt Ruotsia soolona. Kikkin taustalla kaksi Michael Jacksonin tyyliin puettua tanssijaa harrasti varsin tarmokasta lavaliikuntaa. Tosin tanssijat saattoivat jopa viedä huomion artistin  karismasta. Suomen raatiin kuitenkin länsinaapurin tarkkaan harjoitellut askelkuviot tehosivat, sillä lahden yli matkasi kaksitoista pistettä. ”Bra Vibrationer” sijottui lopulta kolmanneksi, kappaleen säveltäjä Lasse Holm siis uusi näin kahden vuoden takaisen sijoituksensa.

Kahden vuoden takaisista viisuista oli myös Itävallan edustaja Gary Lux tuttu Westend-yhtyeen riveistä. ”Kinder Dieser Welt” -kappaleen säveltäjä oli haettu briteistä ja sanoittaja Saksasta. Myös lapsista laulanut Luxemburg oli kääntynyt naapurimaan puoleen. Maa luotti jo kolmannen kerran saksalaisen Ralph Siegeliin edustuskappaleen sävellyksessä. Kolmikielinen ”Children, Kinder, Infants” laulettiin pääasiassa ranskaksi. Kuusihenkisessä valkoisiin pukeutuneessa edustusjoukkuessa nähtiin mm. Ireen Sheer, joka oli edustanut maata vuonna 1974 sekä Saksaa neljä vuotta myöhemmin. Kreikkalaislaulaja Takis Biniaris päätti illan esitykset Skandinavuimissa.  ”Miazume”-kappale ei saanut poikkeuksellisesti edes Kyprokselta täysiä pisteitä ja jäi kolmanneksi viimeiseksi.

Bettan ja Hanne matkasivat voiton jälkeen lentolakon lamaannuttamasta Ruotsista pinkillä Bobbysocks-autolla Osloon.
Neljä maata päätyivät lopputuloksissa yli sadan pisteen. Suomi sai 58 pistettä, Ruotsista ja Kreikasta kymmenen pistettä.

Kilpailukappaleet:

1. Irlanti: Maria Christian – Wait until the weekend comes – 6. sija (91 pistettä)

2. Suomi: Sonja Lumme – Eläköön elämä – 9. sija (58 pistettä)

3. Kypros: Lia Vissi-Pilouri – To katalava arga – 16. sija (15 pistettä)

4. Tanska: Hot Eyes – Sku’ du spørg’ fra no’en – 11. sija (41 pistettä)

5. Espanja: Paloma San Basilio – La fiesta termino – 14. sija (36 pistettä)

6. Ranska: Roger Bens – Femme dans ses reves aussi – 10. sija (56 pistettä)

7. Turkki: MFÖ – Didai didai dai – 14. sija (36 pistettä)

8. Belgia: Linda Lepomme – Laat me nu gaan – 19. sija (7 pistettä)

9. Portugali: Adelaide- Penso em ti, eu sei – 18. sija (9 pistettä)

10. Saksa: Wind- Für alle – 2. sija (105 pistettä)

11. Israel: Izhar Cohen – Olé, olé – 5. sija (93 pistettä)

12. Italia: Al Bano & Romina Power – Magic, oh magic – 7. sija (78 pistettä)

13. Norja: Bobbysocks – La det swinge – 1. sija (123 pistettä)

14. Iso-Britannia: Vikki – Love is – 4. sija (100 pistettä)

15. Sveitsi: Mariella Farré & Pino Gasparini – 12. sija (39 pistettä)

16. Ruotsi: Kikki Danielsson – Bra vibrationer – 3.sija (103 pistettä)

17. Itävalta: Gary Lux – Kinder dieser Welt – 8. sija (60 pistettä)

18. Luxemburg: Margo, Franck Olivier, Chris Roberts, Ireen Sheer, Diane Solomon & Malcolm Roberts – Children, kinder, enfants – 13. sija (37 pistettä)

19. Kreikka: Takis Biniaris – Miazoume – 16. sija (15 pistettä)

Keskustele aiheesta foorumillamme