Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Lauris Reiniks”:

fusedmarcKaksi kuukautta kestänyt Liettuan karsinta huipentui tänään suureen finaaliin. Maa lähettää edustajakseen elektronista musiikkia soittavan Fusedmarcin kappaleella ”Rain of Revolution. Esitys oli sekä yleisön että tuomariston suosikki. Yhtye on perustettu jo vuonna 2004 Vilnassa. Heidän konsertteja pidetään audiovisuaalisesti ainutlaatuisina ja  yhtye on keikkailut ahkerasti myös ulkomailla.

Tuomaristossa nähtiin viime vuoden edustaja Donny Montell, joka  avasi finaalin kappaleellaan ”I’ve Been Waiting for This Night”. Väliaikanumerona yleisöä viihdytti  Lauris Reiniks. Viisufanit muistavat hänet F.L.Y. – yhtyeestä Latvian euroviisuissa vuonna 2003. Moldovan SunStroke Project esiintyi myös Liettuan finaalissa. Yhtye on kiertänyt ahkerasti eri maiden karsintoja. Keväällä nähdään, oliko promootiosta hyötyä.

Liettua kilpailee toisessa semifinaalissa 11. toukokuuta.

Katso kappaleen live-esitys

Keskustele aiheesta foorumillamme

Latvian yleisradio LTV julkaisi tänään maan karsintoihin osallistuvat 20 artistia ja kilpailukappaletta. Artistien joukossa on muun muassa Lauris Reiniks, joka oli yksi Latvian vuoden 2003 edustajista. Latvian finaali ”Eirodziesma 2011” kisataan 26. helmikuuta. Sitä edeltää kaksi semifinaalia sekä niin sanottu Second chance -kilpailu.

Kuuntele kappaleet Latvian yleisradion LTV:n viisusivuilla.

Keskustele aiheesta foorumilla.

Valitse aihe
Tulevat tapahtumat
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila