Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Sveitsi”:

Sveitsin vuoden 2012 viisukarsintojen tarkat säännöt on julkaistu. Kuten Viisukuppila jo aiemmin uutisoi, kolme maan televisiokanavaa (saksankielinen SF, ranskankielinen RTS ja italiankielinen RSI) ja DRS 3 -radiokanava ovat päätyneet jatkamaan yhteistyötään muutamaa muutosta lukuun ottamatta melko samanlaisin rakentein kuin viime vuonna. Finalistien lukumäärää on kuitenkin päätetty nostaa tusinasta 14:ään, joista SF-kanava valitsee 6, RTS 3, DRS 3 -radiokanava 3 ja RSI 2. 

Sangen erikoisen säväyksen finaalille antaa kuitenkin sääntöjen kohta, jossa mainitaan, että näitä 14 sävelmää ei kuulla kokonaan. Katsojille esitetään kaikista lauluista pääasiallisesti vain kahden minuutin versiot, vaikka sääntöjen toisessa kohdassa kuitenkin vaaditaan, että karsintoihin voi lähettää vain kappaleita, joiden pituus on vähintään kaksi minuuttia ja 55 sekuntia ja korkeintaan kolme minuuttia. Voittaja valitaan joulukuun 10. päivänä puhelinäänestyksellä.

SF-kanavan järjestämä Internet-karsinnan äänestys alkaa 16.  ja loppuu 30. päivänä lokakuuta. Yhdestä IP-osoitteesta voi antaa koko äänestysaikana neljä ääntä.

Saksankieliset karsintasäännöt (Downloads-kohdasta Reglement zur ESC-Selektion 2012 (pdf).)

Keskustele aiheesta foorumillamme

Vielä ei ole käyty edes vuoden 2011 viisufinaalia, kun ensimmäiset tulevan viisukauden karsintauutiset jo julkaistaan. Sveitsin kolme televisioyhtiötä (saksankielinen SF, ranskankielinen RTS ja italiankielinen RSI) ja DRS-radiokanava lyövät jälleen hynttyyt yhteen valittaessa maan viisuedustaja, tällä kertaa vuosimallia 2012. Viimevuotiseen tapaan kaikki osapuolet valitsevat tietyn määrän sävelmiä finaaliin, joka järjestetään joulukuun 10. päivänä.

Saksankielinen SF-kanava järjestää jälleen Internet-äänestyksen. Halukkaat voivat ladata kappaleensa karsinnalle varatulle sivustolle syyskuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Lisätietoja julkaistaan, kun tämän vuoden viisut ovat ohi.

Keskustele aiheesta foorumillamme

Anna Rossinelli syntyi huhtikuussa 1987 Sveitsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Baselissa. Lapsesta lähtien laulanut Anna on opiskellut myös pianonsoittoa sekä musiikin teoriaa Baselin jazz-opistossa. Laulajana pitkäkutrinen Anna on kerännyt kokemusta useamman eri genrenkuten popin, rockin ja acapellan parissa.

Pian 24-vuotissyntymäpäiviään juhliva Anna toimii tällä hetkellä solistina Anne Claire -triossa. Annan bändikaverit 28-vuotias basisti Georg Dillier ja 27-vuotias kitaristi Manuel Meisel nähdään mitä luultavimmin Annan kanssa Düsseldorfin viisulavalla, sillä he ovat olleet Annan mukana sekä Sveitsin karsinnoissa että “In love for a while” kappaleen musiikkivideolla. Anne Claire -kolmikko esiintyy mielellään kotikaupunkinsa Baselin kaduilla mutta kokoonpano on viime vuosina kokeillut katumuusikon elämää myös muualla Euroopassa sekä New Yorkissa.

Lue lisää »

Sveitsi oli ensimmäinen maa, joka valitsi viisunsa Düsseldorfiin. Baselin kaupungista kotoisin oleva Anna Rossinelli voitti jo viime joulukuussa maan karsinnat kappaleella “In love for a while”. Nyt 23-vuotiaan laulajattaren kilpailukappaleeseen on tehty myös musiikkivideo. Video noudattaa jo Sveitsin karsinnoista tutuksi tullutta rauhallisen letkeää tunnelmaa.

David Kleinin säveltämä ja sanoittama “In love for a while”  tavoittelee finaalipaikkaa ensimmäisestä semifinaalista, joka kisataan 10. toukokuuta. Kaksi kertaa euroviisut voittaneen Sveitsin menestys on ollut viime vuosina heikkoa. Edellisen kerran maa on nähty finaalissa vuonna 2006 Ateenassa.

Katso video Youtubesta.

Keskustele kappaleesta ja videosta foorumillamme.

Anna Rossinelli voitti hetki sitten päättyneen Sveitsin karsintakilpailun kappaleella “In love for a while”.  Puhelinäänestäjät valitsivat Annan voittajaksi kahdentoista ehdokkaan joukosta Die grosse Entscheidungs Show’ssa. Sveitsi oli ensimmäinen maa, joka ehti valitsemaan kappaleen ensi kevään Düsseldorfin euroviisuihin. Sveitsi ei ole viimevuosina saavuttanut menestystä euroviisuissa. Maan viimeisen finaalipaikka on vuodelta 2006.

Anna Rossinelli on 23-vuotias sveitsiläinen laulaja-lauluntekijä. Annan kilpailukappaleen “In Love For a While” on säveltänyt ja sanoittanut David Klein.

Seuraavana maana kilpailukappaleen valitsee Albania, jonka karsinta huipentuu joulupäivänä.

Katsele liveversio

Kuuntele studioversio Youtubessa.

Keskustele aiheesta foorumilla.

Lauantaina on vuorossa uuden viisuvuoden ensimmäinen varsinainen karsintafinaali.

Monena vuonna sisäiseen valintaan luottanut Sveitsi järjestää tällä kertaa kahdentoista kappaleen karsinnan, jossa Sveitsin edustaja valitaan puhelinäänestyksellä.

Kreuzlingenissä Pohjois-Sveitsissä käytävään karsintaan on valittu lauluja syksyn ajan kolmen tv-kanavan ja yhden radiokanavan voimin. Yksi finaalipaikan lunastaneista artisteista on a cappella -lauluryhmä The Glue (kuvassa).

Lue lisää, miten karsinta on tähän asti edennyt: Lue lisää »

Sveitsin yleisradio SF on julkaissut nyt myös seitsemän nettikarsinnasta jatkoon päässyttä kappaletta. Ne ovat Andrina: “Drop of drizzle”, Anna Rossinelli: “In love for a while”, Bernarda Brunovic: “Confidence”, CH: “Gib nid uf”, Polly Duster: “Up to you”, Sarah Burgess: “Just me” ja The Glue: “Come what may”.

Toisin kun eilen uutisoimme, italiankielisen radion ykkösvalintaa Sarà Orphelinea ei nähdäkään kisaamassa finaalissa. Nuori neito on vetäytynyt kisasta ja hänet korvaa Vittoria Hyde kappaleella “Play the trumpet”. Edellä mainnittujen kappaleiden lisäksi finaalissa kuullaan myös saksankielisen radion kolme valintaa, jotka ovat Dominique Borriello: “Il ritmo dentro di noi”, Duke: “Waiting for ya” ja The Colors and Ilira: “Home”. Myös ranskankielinen radio on valinnut yhden kappaleen kisaan mukaan, mutta sitä ei ole vielä julkaistu. Sveitsin finaali kisataan 11. joulukuuta.

Viisukuppilan palvelin joutui viime viikonloppuna virushyökkäyksen kohteeksi mistä syystä sekä uutissivusto että keskustelupalsta olivat pari päivää alhaalla. Nyt kun tekniikka taas pelaa, lienee syytä niputtaa viime päivien viisu-uutisia hieman yhteen.

Tarkastellessa viisujen, niin kansallisten karsinnoiden kuin kansainvälisten loppukilpailujenkin tuloksia, kuulee usein vitsailtavan rahakuorien liikkumisesta. Epäillään että edustuspaikkoja, samoin kun tuomariston ääniä on helppo ostaa rahalla. Belgiassa asia on viety tällä kertaa astetta pidemmälle ja rahalla voi todella edetä. Belgian ranskankielinen yleisradio RTBF, jolla on tänä vuonna vetovastuu maan karsinnoista, perustaa nettikarsinnoistaan jatkoonpäässeet kappaleet nimittäin yleisöltä tultuihin lahjoituksiin. Jokainen vähintään 20 000 euroa kerännyt kappale pääsee suoraan finaaliin. Toistaiseksi viisi kappaletta on yltänyt tuohon kyseiseen summaan. Jatkoon päässeet kappaleet (“Artistes 100%”) ja muut ehdokkaat löydät kilpailun kotisivulta.

Lue lisää »

Düsseldorfin euroviisujen h-hetkeen eli finaalin on aikaa enää hieman reilu puoli vuotta.  Niin sanottu “viisukrapula” lienee siis ohi koko Euroopassa, mikä alkaa näkyä hiljalleen lisääntyvinä karsintauutisina. Ja pian elämmekin taas keskellä hektistä ja aina yhtä ihanaa karsintakautta eli syksy ja talvi eivät siis missään nimessä tarkoita pelkkää pimeyttä ja kylmyyttä.

Azerbaidžanissa edustuspaikasta kisaa 77 kappaletta, jotka on valittu 120 ehdokkaan joukosta . Näin uutisoi paikallinen englanninkielinen uutissivusto “news.az”. Maassa järjestetään kaiken kaikkiaan seitsemän yhdentoista kisaajan alkuerää, joiden voittajat jatkavat finaaliin. Tarkkoja päivämääriä ei ole vielä julkaistu mutta sen verran tiedetään, että voittajan valinnassa vaikuttaa niin ammatilaisraatien mielipide kuin yleisöäänetkin. Ainakin Seyran Ismayilkhanovin ja amerikkalaisen Barklay Nikola Williamsin tiedetään lähettäneen kappaleet kisaan.
Lue lisää »

Sveitsi järjestää ensimmäisen julkisen euroviisukarsintansa sitten vuoden 2004. Silloin edustustehtävät langetettiin Piero Esterioren harteille, mutta “Celebrate” kappale jäi semifinaalin hännänhuipuksi nollapistein. Ilmeisesti siitä viisastuneina Sveitsin edustaja on valittu vuodesta 2005 lähtien sisäisesti. Aluksi menetelmä kantoi hedelmää, kun virolainen Vanilla Ninja ja kansainvälinen lauluyhtye Six4one pääsivät finaaliin. Vuodesta 2007 alkaen Sveitsin menestys on ollut heikkoa eikä finaalipaikkoja ole hyvistä yrityksistä huolimatta irronnut. Viime vuonna Sveitsiä edustanut Michael von der Heide oli semifinaalinsa viimeinen, saaden vain 2 pistettä.

Sveitsin karsinta starttaa lokakuussa. Edustajaksi halajavat voivat ladata ehdotuksensa kappaleensa Sveitsin yleisradioyhtiön verkkosivuille. Marraskuussa alkaa äänestys, josta eniten ääniä saavat kappaleet pääsevät finaaliin. Alkukarsinnassa on mukana myös asiantuntijaraati, jonka painoarvo äänestyksessä 50 prosenttia. Finaali järjestetään Kreuzlingenissä 11.12.2010 ja Sveitsin edustaja valitaan yksinomaan puhelinäänestyksellä.

Valitse aihe
Tapahtumat
Trivago hotellihaku
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com








Jatomaki Consulting - Täyden palvelun hosting ratkaisut