Muistathan: Suomen karsinnat 1979

1970-luvun viimeisessä viisukarsinnassamme karsittiin edellisvuotiseen tapaan sekä euro- että interviisuedustajat. Kahdentoista ehdokkaan joukkoon ei ikivihreitä mahtunut nimekkäästä artistikaartista huolimatta, mutta euroviisukarsintojen voittaja on jäänyt elämään muidenkin edestä. Ikuiseksi kakkoseksi nimetty Katri Helena oli ollut karsintojen toinen vasta kaksi kertaa, mutta sai lopulta hyvitystä vuonna 1965 kärsimästään vääryydestä. Suomen kansa oli ylpeä sinivalkoisesta Katri Helenastaan!

.

SUOMEN KARSINTA 1979

Ajankohta: Lauantai 10.2.1979
Kilpailupaikka: Kulttuuritalo, Helsinki
Juontaja: Marjatta Leppänen
Kapellimestari: Ossi Runne
Kilpailumenetelmä: Avoin sävellyskilpailu (n. 300 sävelmää)
Arvostelu: 30-jäseninen raati
Kilpailukappaleita: Euroviisut 6, Interviisut 6

1970-luvun viimeinen viisukarsintamme muistutti siltä osin edellisvuotista, että tälläkin kertaa valittiin Suomelle edustajat sekä euroviisuihin että interviisuihin. Muuten kuvioita oli sekoitettu siten, että viiden vuoden tauon jälkeen karsinta järjestettiin yleisötilaisuutena. Paikan päällä Helsingin Kulttuuritalossa oli myös 30-jäseninen raati, joka valitsi molempien karsintojen voittajat. Avoimen sävellyskilpailun sadosta oli valittu kuusi ehdokasta sekä itään että länteen.
Kuuden euroviisusävelmän säveltäjien joukkoon ei mahtunut yhtään ensikertalaista, vaan mukaan oli valittu pelkkää kokemusta. Säveltäjistä Esa Nieminen ja Eero Lupari olivat saaneet kappaleensa mukaan molempiin karsintoihin. Ensimmäisenä esiintyi Kivijärven siskoksista koottu Seidat-lauluyhtye. Kaksi vuotta aikaisemmin säveltäjänäkin kunnostautunut Eeva Kiviharju avasi karsintakisan sooloartistina, mutta nyt hän sai avata kisat sisartensa Suvin ja Raisan kanssa. Kilpailukappale ”Hei tännepäin” jäi kuitenkin euroviisukarsinnan jumboksi.

Esa Niemisen säveltämä ja Juha Vainion sanoittama euroviisumuottiin räätäilöity pirteä iskelmä ”Sano Susanne” oli saanut esittäjäkseen Markku Aron. Markun jähmeähkö esitys pudotti sinänsä tarttuvan rallin kuitenkin toiseksi viimeiseksi. Kolmantena esiintyi kisojen ainoa tuntemattomampi nimi Yvonne Gräsbeck, joka esitti Lasse Mirschin sävelmän ”Hyvästi ystäväin”. Monien yllätykseksi raadit arvostivat persoonallisen balladin peräti toiseksi parhaaksi.
Katri Helena ja Matti ”Fredi” Siitosen säveltämä mahtipontinen ”Katson sineen taivaan” oli kuitenkin itseoikeutettu voittaja. Kaksi kertaa toiseksi ja kerran kolmanneksi sijoittunut Katri Helena sai lopultakin neljäntoista vuoden yrittämisen jälkeen ansaitsemansa revanssin. Suurta kansansuosiota nauttiva Katri oli edustajana myös suuren yleisön makuun ja koko kansa tuntui seisovan valinnan takana. Taiteilijaa itseään hieman pelotti edellisvuotisen edustajamme Seija Simolan kohtalo, mutta vaikka kansainvälisessä finaalissa ei kovin hyvää sijoitusta tullutkaan, ei se hetkauttanut Katrin uraa. Edustuskappaleen mukaan nimetty lp-levy toi Katrille kultalevyn.

Euroviisukarsinnan toiseksi viimeisenä esiintyivät Babitzinin laulavat sisarukset Kirka, Anna ja Muska, joista vain kuopus Anna oli ensimmäistä kertaa mukana viisukarsinnoissa. Eero Luparin tekemä reipas kilpailukappale ”Aikuiset anteeksi antaa” sai tuekseen viimeisimmän muodin mukaiset esiintymisasut ja harjoitellut kameratyöskentelyt, mutta raati ei esitykselle lämmennyt. Kappale on kuitenkin jäänyt ihmisten mieliin. Euroviisuesitykset päätti Pepe Willberg, joka tyylilleen uskollisena esitti herkän balladin ”Päivä tuskin päättyis kauniimmin”. Pepen itsensä yhdessä Markku Johanssonin kanssa säveltämän kappaleen oli sanoittanut Juha Vainio, joka oli saanut näihin kisoihin mukaan yhteensä neljä tekstiä. Kaksi euro- ja kaksi interviisuihin.

Interviisuosastolla ei yllättäen tänä vuonna kuultukaan suuria ikivihreitä, vaan suurin osa ehdokkaista on vaipunut unohduksiin. Vain edustusmatkalle päässeet Ritva Oksasen ”Tuulessa soitto sousi” ja Gregerin ”Sain kauniin maan” muistetaan, vaikka mukana oli nimekkäitäkin solisteja kuten Taiska, Paula Koivuniemi ja Maarit. ”Tuulessa soitto sousi” oli tehokkaan Jukka Siikavire/Erkki Mäkinen kaksikon käsialaa. Persoonallinen kappale ja intiaanipukuun sonnustautuneen Ritvan teatraalisen näyttävä tulkinta eivät kuitenkaan purreet Sopotissa, vaan laulu jäi sijoittumatta. Sen sijaan toinen edustajamme Greger sijoittui hienosti kolmanneksi. Sitä, miksi karsinnassa vasta viidenneksi sijoittunut Greger pääsi myös Sopotiin, ei aikakirjoihin ole kirjoitettu.

Lopputulokset:

Euroviisut:
1. Katri Helena: Katson sineen taivaan (140 p.)
2. Yvonne Gräsbeck: Hyvästi ystäväin (113 p.)
3. Pepe Willberg: Päivä tuskin päättyis kauniimmin (110 p.)
4. Kirka, Anna & Muska: Aikuiset anteeksi antaa (95 p.)

5. Markku Aro: Sano Susanne (94 p.)
6. Seidat: Hei tännepäin (78 p.)

Interviisut:
1. Ritva Oksanen: Tuulessa soitto sousi (132 p.)
2. Maarit: Pieni niin oon (124 p.)
3. Eero Lupari: Hiiltynyt rakkaus (104 p.)
4. Taiska: Tule (101 p.)

5. Greger: Sain kauniin maan (98 p.)
6. Paula Koivuniemi: Viime kesää ken unohtaa (71 p.)