Suomi 1972Vuoden 1972 euroviisuedustusduomme toinen osapuoli Päivi Paunu (myöh. von Hertzen) poistui keskuudestamme eilen, keskiviikkona, pitkän sairauden uuvuttamana. Päivi syntyi Helsingissä 20.9.1946 musikaaliseen perheeseen. Hänen kerrotaan laulaneen puhtaasti jo ennen kuin hän oppi puhumaan. Esiintymiskokemusta karttui jo kansakoulussa, mutta tie isommille estradeille avautui 1960-luvun alussa Suomessa villinneen folk-kuumeen myötä. Päivi kuului Hootenanny-klubin konserttien vakioesiintyjiin ja nopeasti hänelle tarjottiin levytyssopimusta. Helmikuussa 1966 ilmestyi Päivin esikoissingle ”Aamulla varhain”. Singlen kääntöpuolen kappale ”Mun ikkunani luota” sai television Levyraadissa täydet pisteet. Kokonainen esikois-LP ilmestyi vielä saman vuoden aikana ja samalla alkoi aktiivinen keikkaelämä. Saman vuoden syksyllä Päivi aloitti myös opiskelun Teatterikoulussa ja vuonna 1968 hän oli enää lopputyötä vaille valmis näyttelijä. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin, kun 26.9.1968 Päivi levytti kappaleen ”Oi niitä aikoja”. Kappale oli käännös Mary Hopkinin megahitistä ”Those were the days”. Levystä tuli valtava menestys ja Päiviä vietiin kaikkialle.

Samalla myös teatteriopinnot jäivät kesken. Päivin ohjelmisto monipuolistui ja kesällä 1969 hänet nähtiin Danny show’n leading ladyna. Samana vuonna julkaistiin iskelmällisempää musiikkia sisältänyt toinen albumi ”Päivi”. Syksyyn mahtui vielä osallistuminen Syksyn sävel kilpailuun Jukka Kuoppamäen kappaleella ”Oi rakkahin”. Mary Hopkinin toinen hitti ”Goodbye” käännettiin sekin Päivin laulamana suomeksi. Se ja samanniminen albumi ”Hei vain” olivat menestyksiä vuonna 1971. Seuraava menestyslevy oli vuoden 1971 lopulla julkaistu ”Mozart 40”, jossa Päivin kanssa duetoi Aarno Raninen. Kappale löytyy Päivin neljänneltä albumilta ”Uskon päivään kauniimpaan”. Duoilu jatkui vuonna 1972 Suomen euroviisukarsinnoissa. Suomen kansa valitsi Päivin ja hänen duokumppaninsa Kim Floorin postikorteilla edustamaan Suomea Toivo Kärjen kappaleella ”Muistathan”. Esitys sijoittui Edinburgin kisoissa sijalle 12.

Suuren suosion saavutti myös vuonna 1973 julkaistu ”Jokainen päivä on liikaa”, joka oli käännös Roberta Flackin hitistä ”Killing me softly”. Samana vuonna julkaistiin jälleen myös uusi kokopitkä, joka sai nimekseen ”Huomiseen mä luotan vieläkin”. Päivi Paunun viimeksi superhitiksi jäi ”Maria, lapsi auringon” vuonna 1976 ja viimeiseksi sooloalbumiksi seuraavana vuonna julkaistu ”Jos rakkaus jää”. 1970-luvun lopulla Päivi jatkoi laulamista Mirumaru-triossa yhdessä Paula Karppasen ja Titta Jokisen kanssa. Osallistuivatpa he euroviisukarsintoihin vuonna 1978 kappaleella ”Abc”.

Lopulta Päivi kyllästyi iskelmätähden elämään ja jatkuvaan kiertämiseen. Hän päätti opiskella itselleen uuden ammatin ja aloitti logopedian opiskelun Helsingin yliopistossa. Valmistumisensa jälkeen Päivi työskenteli puheterapeuttina ja viittomakielen opettajana. Musiikki säilyi tietenkin mieluisana harrastuksena ja Päivi teki silloin tällöin myös pienimuotoisia keikkoja, lähinnä yhdessä miehensä, muusikko Lars ”Lasse” von Hertzenin kanssa. Lasse muistetaan myös Cumulus-yhtyeen jäsenenä. Vuonna 2007 Päivi ja Kim nähtiin Suomen euroviisukarsintojen semifinaalin nostalgisena väliaikanumerona. Päivi Paunun kohtaloksi koitui pahanlaatuiset syövät. Vuonna 2010 hän parantui leikkauksella suusyövästä, mutta kolme vuotta myöhemmin diagnosoituun imusolmukesyöpään ei enää löytynyt parannuskeinoa. Päivi ehti vielä juhlia 70-vuotis syntymäpäivänsä lähipiirissä.

© Viisukuppila

Valitse aihe
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila