Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Anastasia Prikhodko”:
Suomea kahdeksan vuotta sitten Tallinnan Euroviisuissa edustanut Laura Voutilainen (kuvassa) on mukana parasta aikaa kilpailtavassa ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmassa ja on selviytynyt siinä jo kuuden parhaan joukkoon. Viikottain miljoonayleisön keräävä tanssiohjelma ei ole jättimenestys ainoastaan Suomessa, vaan julkkisten tanssiesitykset jaksavat ihastuttaa televisionkatsojia ympäri maailman. Jos Suomessa Lauran lisäksi parketilla taitojaan ovat esitelleet sellaiset kotimaisista viisukarsinnoista tutut nimet kuin Tomi Metsäketo, Maria Lund, Pirkko Mannola, Kwanin Mariko Pajalahti, Humanen Kim Herold sekä ensi tammikuussa Tohlopissa esiintyvä Jimi Pääkallo, niin ei muukaan Eurooppa kalpene yhtään vertailussa. Katsotaas!
Virossa tanssitaan parhaillaan neljättä kautta ”Tantsud tähtega” -ohjelmasta, josta juuri viime viikonloppuna lähtöpassit sai viisuvoittaja Dave Benton (Viro 2001). Etelänaapurissa tanssivia viisutähtiä on nähty joka kaudella: Viime vuonna Maarja-Liis Ilus (Viro 1996 & 1997) sijoittui toiseksi, kun taas Vanilla Ninjasta tuttu Piret Järvis (Sveitsi 2005) tipahti jo kolmantena ulos. Toisen kauden voiton vei Koit Toome (Viro 1998) ja ensimmäisellä kaudella harmittavasti toiselle sijalle jäi Gerli Padar (Viro 2007). Ehkä Viron kansa palkitsi Gerlin seuraavissa maan viisukarsinnoissa ja äänesti hänet tuolloin voittoon asti. Mukana Helsingin viisulavallakin oli Gerlin silloinen tanssipari Martin Parmas, joka on Gerlin “pari” myös yksityiselämässä.
Helsingissä vuonna 2007 viisufanit “Dancing lasha tumbai”-kappaleellaan hurmannut ukrainalainen “kotirouva” Verka Serduchka (kuvassa) haluaa kirkastaa silloisen hopeamitalinsa ja pyrkii uudelleen kotimaansa eurovisioedustajaksi. Viime viikolla Ukrainassa järjestettiin koelaulut, joista valittiin 35 artistia karsinnan toiseen vaiheeseen. Verkan lisäksi mukana on Venäjää vuonna 2009 Moskovan viisuissa edustanut Anastasia Prikhodko. Näistä 35:stä valitaan myöhemmin lopulliset finalistit. Finaalit pidetään 26.-27. helmikuuta 2011.
Katso kaikki 35 jatkoon päässyttä ukranalaisartistia:


