Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”Johanna Iivanainen”:
Suomen euroviisukarsinnoissa herttaisella olemuksellaan ihastuttanut Johanna Iivanainen on julkaissut uuden albumin. Levy sisältää luonnollisesti euroviisukappaleen “Luojani mun” sekä tuoreemmaan radiohitin “Kadotaan uneen”, joka on myös albumin nimikkokappale. Ammattitaitoinen Johanna on ollut mukana kymmenissä levytys- ja konserttiprojekteissa, mutta tämänkaltainen sooloalbumi on hänen laajassa tuotannossaan tavallaan harvinaisuus. Levy sisältää varta vasten Johannalle tehtyjä uusia lauluja, joiden tekemisessä hän itsekin ollut vahvasti mukana. Albumi on myös yhtenäinen kokonaisuus, joka on toteutettu Johannan oman yhtyeen kanssa, Edu Kettusen tuotannollisen vastuun alaisuudessa. Levy avataan nimikkokappaleella “Kadotaan uneen”, joka on kiekon ehdoton helmi. Johanna on itse säveltänyt kappaleen ja sanoittanut sen yhdessä Edu Kettusen kanssa. Valitettavasti samanlaiset soljuvat sävelmät ovat levyllä melko harvinaisia. Suurin osa kappaleista on temmoltaan uinuvia ja sävelmät yksinkertaisia ja itseään toistavia. Sanoituksetkaan eivät avaudu helposti, sikäli mikäli niillä on jotain merkitystä. Tarinat tuntuvat kovin ympäripyöreiltä ja mitäänsanomattomilta – melkein kuin tekstiä olisi luotu vain siksi, että Johannalla olisi jotain laulettavaa.
Turun Caribiassa vietetään tänä iltana jänniä hetkiä kun Düsseldorfin viisuedustajamme ratkeaa Suomen viisufinaalissa. TV2:lla nähtävässä suorassa lähetyksessä edustuspaikasta kisaavat Eveliina Määttä, Sami Hintsanen, Milana Misic, Paradise Oskar, Cardiant, Johanna Iivanainen, Father McKenzie, Marko Maunuksela, Saara Aalto ja Stala So.
Ehdokkaiden lisäksi loppuunmyydyssä Caribiassa esiintyvät myös Linda Lampenius ja ruotsalainen Gentlemen-lauluyhtye. Finaalin juontajina nähdään Jaana Pelkonen ja Tom Nylund. Illan äänestyksessä valta on yleisöllä kaksivaiheisessa puhelin ja tekstiviestiäänestyksessä. Äänestykset tapahtuvat suoran lähetyksen aikana. Voittaja ratkeaa suorassa lähetyksessä noin kello 21.42. Muutamaa minuuttia aikaisemmin lähetyksessä julkaistaan myös Viisukuppilan faniäänestyksen voittaja.
Lue lisää »
Suomen finaali kisataan kahden viikon päästä lauantaina Turussa. Tänään kisatusta kolmannesta alkukarsinnasta tiensä jatkoon selvittivät Stala & So., Sami Hintsanen ja Saara Aalto. Niin ikään tänään kisannut Eveliina Määttä nappasi itselleen finaalipaikan YLEn villillä kortilla.
Aikaisemmin tiensä finaaliin ovat selvittäneet Johanna Iivanainen, Marko Maunuksela, Cardiant, Paradise Oskar, Father McKenzie ja Milana Misic.
Viisukuppilan perinteisen faniäänestyksen ykkössijan voitti viime vuonna Heli Kajo kappaleellaan “Annankadun kulmassa”. Nyt on taas aika äänestää uusi Viisukuppilan fanisuosikki! Voittaja julistetaan suorassa lähetyksessä Suomen finaalin yhteydessä 12. helmikuuta. Äänestys on alkanut ja se päättyy torstaina 10. helmikuuta.
Kyseessä on Viisukuppilan sisäinen faniäänestys ja äänestää saavat kaikki rekisteröityneet käyttäjät. Nimimerkin rekisteröinti tulee olla tehty viimeistään 23. tammikuuta 2011. Tarkoituksena on laittaa 2011 vuoden artistit, yhtyeet ja kokoonpanot sekä heidän esittämänsä kappaleet omaan mieluisaan järjestykseen!
Tänä vuonna pisteitä annetaan kolmelle parhaalle. Parhaalle annetaan 6 pistettä, toiseksi parhaalle 3 pistettä ja kolmannelle 1 piste. Tarkemmat äänestysohjeet ja -lomake löytyvät foorumin puolelta täältä.
Hetki sitten päättyneestä Suomen euroviisukarsintojen ensimmäisestä alkuerästä jatkoon pääsivät Johanna Iivanainen (kuvassa), Marko Maunuksela sekä Cardiant. Näin ollen Jonna sekä Automatic Eye karsiutuivat jatkosta. Karsiutuneilla on kuitenkin vielä mahdollisuus päästä Turun finaaliin, sillä YLE valitsee kaikkien kolmen alkuerän karsiutuneista yhden villikortin jatkoon.
Ensi viikolla jatkopaikoista kisaavat Jimi Constantine, Paradise Oscar, Soma Manuchar, Father McKenzie ja Milana Misic.
Viisukuppila on paikan päällä Tohlopissa seuraamassa Suomen euroviisukarsinnan kenraaliharjoitusta. Lähetys on jälleen kokenut jonkin verran uudistuksia, jotka eivät kaikki ole yksinomaan positiivisia. Uusi miesjuontajaTom Nylund osoittautui lavan takana varsin mukavaksi veikoksi, mutta osaan odottaa että hän todella jakaa mielipiteet kansan ja etenkin viisufanien keskuudessa.
Lähetyksen runko kulkee seuraavasti. Alkujuonnon jälkeen Tom ja Jaana siirtyvät takahuoneeseen, eikä heitä nähdä estradilla ennen lopun tulosten julkistamista. Ennen esityksiä nähtävissä postikorteissa joku takavuosien euroviisuedustajamme esittelee vuorossa olevan kilpailijan. Esityksen jälkeen artistit “pääsevät” Tom Nylundin käytävähaastatteluun vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin. Matkaa lavalta uuteen tyylikkääseen green roomiin on pidempi matka kuin aikaisemmin. Miinusmerkkiseksi uudistukseksi laskettavan haastatteluosuuden lisäksi toinen iso miinus tulee lopun väliaikanumerosta. Ensimmäinen väliaikanumero on hauska osio, jossa entiset viisutähtemme muistelevat menneitä juhlavuoden kunniaksi, mutta toisessa yritetään jälleen hauskuuttaa kansaa. Sami Hedberg ja Niko Kivelä pukeutuneina pitkiin peruukkeihin “Harlin ja Selin”-rooleissaan eivät siinä millään muotoa onnistu. Loppukliimaksissa, jossa julkistetaan jatkoon päässeet on hieman yritystä, sillä lavalle on raahattu kristallipallo joka kertoo punaisella tai vihreällä värillään, pääseekö kilpailija jatkoon vai ei.
Suomen karsintojen ensimmäinen alkuerä alkaa vajaan neljän tunnin kuluttua. Viisukuppila seuraa tunnelmia paikan päällä Tohlopin tv-studioilla Tampereella. Tänä iltana Turun jatkopaikoista kisaavat Automatic Eye, Marko Maunuksela, Johanna Iivanainen, Jonna ja Cardiant.
Jonna lupaa illan esitykseen kunnon tanssishow’n.
- Lava täällä on isompi kuin normaaleilla keikoilla, mikä antaa mahdollisuudet kunnon kuvioihin.
- Parhaamme olemme tehneet esityksen suhteen ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, vaikka perfektionistina olenkin sitä mieltä, että aina on parantamisen varaa, Jonna kertoo.
Jonna uskoo, että hänen kilpailukappaleensa “Puppets” toimisi hyvin myös Saksan viisulavalla.
- Menestyvässä euroviisussa pitää aina olla jotain uutta ja erilaista, mitä ei ole aikasemmin nähty. Muuten kappale saattaa helposti hukkua muiden kappaleiden joukkoon.
Kisaan Jonna on lähtenyt tosissaan mukaan. Sen takia kappaleeseen on tehty esimerkiksi tehty kunnon musiikkivideo.
- Kun lähdetään tällaiseen kisaan mukaan, pitää se tehdä tosissaan. Totta kai toivon, että kansainvälinen uranikin saisi potkua tästä.
Suosikkiviisukseen Jonna mainitsee Alankomaiden voitokkaan “Ding-a-dong” kappaleen vuodelta 1975.






