Viikon video: En duell – Agnes vs. Loreen

Tällä viikolla Viikon video sarjassamme on pitkästä aikaa luvassa taas niin sanottu kaksintaistelu. Tällä kertaa vastakkain ovat kaksi nuorta neitoa länsinaapuristamme, jotka ovat hurmanneet viisufaneja Ruotsin karsinnoista. Vuonna 2009 Agnes osallistui Ruotsin finaaliin kappaleella ”Love, love, love”. Loreen nähtiin samaisessa kisassa viime keväänä kappaleella ”My heart is refusing me”. MF-osallistumisen lisäksi tytöillä on muutakin yhteistä, sillä molemmat ovat nousseet aikoinaan julkisuuteen Ruotsin Idolin myötä. Loreen sijoittui neljänneksi sarjan ensimmäisellä kaudella vuonna 2004. Vuotta myöhemmin Agnes voitti ohjelman toisen tuotantokauden.

Don’t Go Breaking My Heart” on ensimmäinen singlejulkaisu Agnesin uudelta, järjestyksessään jo neljänneltä albumilta. Loreenin hiljattain ilmestynyt uutuuskappale kantaa nimeä ”Sober”. Voitte äänestää näistä kahdesta kappaleesta omaa suosikkianne foorumillamme (vaatii rekisteröitymistä).

Viikon video -sarjamme jää nyt toistaiseksi tauolle, mukavaa syksyä kaikille Viisukuppilan lukijoille!