IMG_0098Euroviisufanien vuoden tärkein päivä on koittanut Kiovassa. Päivä on valjennut pilvisenä ja sadekuurot uhkaavat viisuturisteja ulkosalla. Mahdollinen sade ei kuitenkaan voi uhata sitä tuttua jännitystä vatsanpohjassa, jonka Eurovision laulukilpailun finaali viisufaneissa aiheuttaa.

Ukrainalaiset ovat rakentaneet tämän vuoden show’n omannäköisekseen. Tulemme kuulemaan kilpailukappaleiden lisäksi Ukrainan viisuvoittajia, Ruslanaa ja Jamalaa. Lisäksi väliaikanumeroissa kunnioitetaan muutenkin ukrainalaista musiikkiperinnettä. Jotain ruotsalaistakin ollaan saatu ujutettua mukaan, kun eräässä väli-insertissä euroviisuvoittaja ja viime vuoden juontaja Måns Zelmerlöw käy opettamassa tämän vuoden juontajakolmikolle Oleksandr Skitškolle, Volodymyr Ostaptšukille ja Timur Mirošnytšenkolle juontotaitojaan.

Ilta tulee huipentumaan jännittävään äänestykseen, jossa ensin jaetaan osallistujamaiden tuomaripisteet ja pisteidenantajat julistavat, kenelle menee miltäkin maalta 12 pistettä. Lopuksi tulee yleisöäänet ja jokaiselle osallistujamaalle kerrotaan käänteisessä suuruusjärjestyksessä puhelinäänestyksen pisteet. Tämän jälkeen illan voittaja onkin selvillä.

Viisukuppilan ja escstats.comin seitsemän henkilön tiimi on seurannut Kiovan euroviisuja tiiviisti paikan päällä jopa kaksi viikkoa. Illan finaalin myötä onkin tullut aika meidän kevään viimeiselle veikkaukselle. Kukin tiimimme jäsen veikkasi finaalin kärkiviisikkoa niin, että ensimmäiselle sijalle sijoitettu sai 5 pistettä, toiselle sijalle sijoitettu 4 pistettä ja niin edelleen.

Koko kevään ennakkosuosikin viittaa harteillaan pitäneen Italian Francesco Gabbanin voitto on veikkauksemme mukaan selviö. Italian voittoa kirittämään nousi viime metreillä veikkauksessamme kaksi muuta eteläeurooppalaista miestä: Bulgarian  Kristian Kostov ja Portugalin Salvador Sobral. Kolmen kärki erottuu veikkauksessamme selvästi muista kilpailijamaista. Voittajaksi veikkaa meistä Italiaa neljä ja Portugalia kaksi tiimiläistä ja Bulgariaa yksi tiimin jäsen. Kärkikolmikosta Portugalin äänet hajoavat eniten, ja kaksi veikkaajaa ei usko Salvadorin pääsevät edes viiden parhaan joukkoon. Kaukana kolmikon takana tulevat muut veikkauksessa pisteitä saaneet Romania, Australia, Ranska, Armenia ja Azerbaidžan. Yksittäisiä TOP5-sijoja ja hajapisteitä veikkauksessa sai Unkari, Moldova, Iso-Britannia ja Ruotsi.

Semifinaaliveikkauksemme tuotti tänä vuonna oikein vain 15 maata kahdestakymmenestä mahdollisesta. Siksi veikkaustulokseemme kannattaa suhtautua varauksella. Euroviisuissa lähes mikä vain voi olla mahdollista, ja sen suomalaiset saivat semifinaalissa jo karvaasti kokea Norma Johnin tiputtua jatkosta. Illan tulosten jälkeen saamme myös tietää tarkemmat semifinaalien tulokset, jolloin selviää, kuinka kauaksi Suomi jäi tänä vuonna finaalipaikasta.

Viisukuppilan ja escstatsin finaaliveikkaus:

1. Italia 30 pistettä
2. Bulgaria 26 pistettä
3. Portugali 20 pistettä
4. Romania 8 pistettä
5. Australia 6 pistettä
6. Ranska 4 pistettä
7. Armenia ja Azerbaidžan 3 pistettä
9. Unkari 2 pistettä
10. Iso-Britannia, Moldova ja Ruotsi 1 piste

 

Eurovision Song Contest 2016: Finaali, Yle TV2, kello 22.00

Esiintymisjärjestys, äänestysnumerot ja äänestysohjeet:

1. Israel: IMRI – I Feel Alive             Lähetä viesti 01 numeroon 17163.

2. Puola: Kasia Moś – Flashlight             Lähetä viesti 02 numeroon 17163.

3. Valko-Venäjä: Naviband – Story of My Life             Lähetä viesti 03 numeroon 17163.

4. Itävalta: Nathan Trent – Running On Air             Lähetä viesti 04 numeroon 17163.

5. Armenia: Artsvik – Fly With Me             Lähetä viesti 05 numeroon 17163.

6. Alankomaat: OG3NE – Lights and Shadows             Lähetä viesti 06 numeroon 17163.

7. Moldova: Sunstroke Project – Hey Mamma             Lähetä viesti 07 numeroon 17163.

8. Unkari: Joci Pápai – Origo             Lähetä viesti 08 numeroon 17163.

9. Italia: Francesco Gabbani – Occidentali’s Karma             Lähetä viesti 09 numeroon 17163.

10. Tanska: Anja – Where I Am             Lähetä viesti 10 numeroon 17163.

11. Portugali: Salvador Sobral – Amor Pelos Dois             Lähetä viesti 11 numeroon 17163.

12. Azerbaidžan: Dihaj – Skeletons             Lähetä viesti 12 numeroon 17163.

13. Kroatia: Jacques Houdek – My Friend             Lähetä viesti 13 numeroon 17163.

14. Australia: Isaiah – Don’t Come Easy             Lähetä viesti 14 numeroon 17163.

15. Kreikka: Demy – This is Love             Lähetä viesti 15 numeroon 17163.

16. Espanja: Manel Navarro – Do It For Your Lover             Lähetä viesti 16 numeroon 17163.

17. Norja: JOWST – Grab The Moment             Lähetä viesti 17 numeroon 17163.

18. Iso-Britannia: Lucie Jones – Never Give Up On You             Lähetä viesti 18 numeroon 17163.

19. Kypros: Hovig – Gravity             Lähetä viesti 19 numeroon 17163.

20. Romania: Ilinca ft. Alex Florea – Yodel It!             Lähetä viesti 20 numeroon 17163.

21. Saksa: Levina – Perfect Life             Lähetä viesti 21 numeroon 17163.

22. Ukraina: O.Torvald – Time             Lähetä viesti 22 numeroon 17163.

23. Belgia: Blanche – City Lights             Lähetä viesti 23 numeroon 17163.

24. Ruotsi: Robin Bengtsson – I Can’t Go On             Lähetä viesti 24 numeroon 17163.

25. Bulgaria: Kristian Kostov – Beautiful Mess             Lähetä viesti 25 numeroon 17163.

26. Ranska: Alma – Requiem             Lähetä viesti 26 numeroon 17163.

© Viisukuppila

Upcoming events
Valitse aihe
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila