Ensimmäinen osallistumisvuosi: 1957
Osallistumiskerrat: 58
Viisuvoitot: viisi (1967, 1969, 1976, 1981 & 1997)
Keskiarvosijoitus: 8,3
Keskiarvopisteet: 78,6
Suurimmat pisteet saaneet maat: Australia, Irlanti ja Liettua
Suurimmat pisteet antaneet maat: Marokko, Luxemburg ja Monaco
Iso-Britannia on yksi Eurovision laulukilpailujen menestyneimmistä maista. Vaikka suurimmat menestyksen vuodet ovatkin nykyään jo edellisellä vuosituhannella, on heillä hallussaan monia ennätyksiä joita on hankala rikkoa. Viiden viisuvoiton lisäksi Britannia on sijoittunut toiseksi ennätykselliset viisitoista kertaa. He ovat olleet mukana Eurovision laulukilpailujen finaalissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1959 lähtien eli 54:na peräkkäisenä vuonna tähän päivään mennessä. Tätä ennätystä on lähellä vain ensimmäisestä vuodesta asti mukana ollut Saksa, joka putosi pois vuoden 1996 finaalista. Britanniakin halusi mukaan jo ensimmäiseen kisaan, mutta he lähettivät edustajansa kilpailuun liian myöhään. Niinpä he tulivat mukaan viisuperheeseen vuonna 1957 ja ovat olleet siitä lähtien kiinteä osa sitä yhtä välivuotta (1959) lukuunottamatta.
Vuoteen 1998 mennessä Britannia sijoittui kärkikymmenikön ulkopuolelle vain kahdesti (vuosina 1978 ja 1987), mutta kielisäännön vapauduttua ja kilpakumppaneiden lisäännyttyä on menestys on ollut vaikeammin saavutettavissa. Vuoden 1999 jälkeen Britannia on nimittäin vastavuoroisesti ollut kärkikymmenikön sisäpuolella vain kahdesti. Britannia on kuitenkin viidellä voitollaan viisuvoittotilastossa jaetulla kolmannella sijalla yhdessä Ranskan ja Luxemburgin kanssa. Heidän edellään ovat vain Irlanti seitsemän voittonsa ja Ruotsi kuuden voittonsa kanssa. Viimeiseksi Britannia on sijoittunut kolmesti (vuosina 2003, 2008 ja 2010) ja vain Jemini-duon esitys ”Cry baby” (2003) on jäänyt kokonaan pisteittä.
Vuoden 1976 voittokappale ”Save your kisses for me” sen sijaan pitää edelleen hallussaan korkeinta pistekeskiarvoennätystä. Brotherhood of Men (kuvassa) yhtye sai 164 pistettä 17:sta maalta eli keskimäärin 9,64 pistettä per maa. Nykyään tätä ennätystä on hankala rikkoa, mutta Norjan Alexander Rybak pääsi vuonna 2009 lähelle saadessaan pisteitä keskimäärin 9,44 per maa. Vuoden 1997 voittaja Katrina & The Waves ja kilpailukappale ”Love shine a light” piti myös 227:llä voittopisteellään yhden kappaleen piste-ennätystä hallussaan semifinaaliaikakauden alkuun eli vuoteen 2004 asti. Samoin heidän saamansa kymmenet täydet 12 pistettä olivat ennätys, jonka ylitti vasta Norja vuonna 2009 (Kreikka sai vuonna 2005 yhtä monet täydet pisteet). Suhteutettuna pisteitä antaneiden maiden määrään tuon ennätyksen rikkoi vasta Ruotsi vuonna 2012. Katrina & The Waves oli ensimmäinen viisuvoittaja, jota olivat valitsemassa myös eurooppalaiset puhelinäänestäjät. Vuoden 1981 voittaja Buck’s Fizz yhtyeen “Making your mind up” sen sijaan on yksi kaikkien aikojen niukimmin voiton netonneista kappaleista 6,8 pisteen maakeskiarvollaan. Vaikka esitys sai pisteitä kaikilta mailta, se sai täydet 12 pistettä vain kahdesti. Britannia on myös isännöinyt Eurovision laulukilpailuja ennätykselliset kahdeksan kertaa, sillä vaikka voittoja on vain viisi, ovat he kolme kertaa tarjoutuneet vapaaehtoisesti kisaisänniksi voittomaan kieltäydyttyä kunniasta.
Britannia kuuluu Eurovision laulukilpailujen suuriin rahoittajamaihin, joten sen ei ole tarvinnut koskaan osallistua semifinaaleihin. Ainoa kisasta karsiutumisen pelko on ollut vuonna 1996 käytössä olleen esikarsintamenettelyn aikana, mutta huhujen mukaan Gina G (kuvassa) ja edustussävelmä ”Ooh Aah Just a little bit” olisi sijoittunut esikarsinnassa hienosti kolmanneksi.
Viime vuosina brittiläiset ovat luopuneet karsinnoista ja artistit maassa on luotettu sisäisen valinnan voimaan. Onneaan ovat päässeet kokeilemaan niin tunnetut artistit kuten Blue-yhtye, Engelbert Humperdinck ja Bonnie Tyler kuin myös suurelle yleisölle hieman vieraammat Molly Smitten-Downes ja Electro Velvet. Nämä valinnat eivät ole kuitenkaan tuoneet maalle toivottua menestystä. Niinpä maan yleisradio BBC luvannut palauttaa tänä keväänä (2016) kansallisen karsinnan valintatavaksi.
Ison-Britannian edustussävelmät:
VUOSI | ESITTÄJÄ | KAPPALE | SIJOITUS | PISTEET |
---|---|---|---|---|
1957 | Patricia Bredin | All | 7. | 6 |
1958 | – | – | – | – |
1959 | Pearl Carr & Teddy Johnson | Sing little birdie | 2. | 16 |
1960 | Bryan Johnson | Looking high, high, high | 2. | 25 |
1961 | The Allisons | Are you sure? | 2. | 24 |
1962 | Ronnie Carroll | Ring-a-ding girl | 4. | 10 |
1963 | Ronnie Carroll | Say wonderful things | 4. | 28 |
1964 | Matt Monro | I love the little things | 2. | 17 |
1965 | Kathy Kirby | I belong | 2. | 26 |
1966 | Kenneth McKellar | A man without love | 9. | 8 |
1967 | Sandie Shaw | Puppet on a string | 1. | 47 |
1968 | Cliff Richard | Congratulations | 2. | 28 |
1969 | Lulu | Boom bang a bang | 1. | 18 |
1970 | Mary Hopkin | Knock knock – who’s there? | 2. | 26 |
1971 | Clodagh Rodgers | Jack in the box | 4. | 98 |
1972 | New Seekers | Beg, steal or borrow | 2. | 114 |
1973 | Cliff Richard | Power to all our friends | 3. | 123 |
1974 | Olivia Newton-John | Long live love | 4. | 14 |
1975 | The Shadows | Let me be the one | 2. | 138 |
1976 | Brotherhood of Man | Save your kisses for me | 1. | 164 |
1977 | Lynsey de Paul & Mike Moran | Rock bottom | 2. | 121 |
1978 | Co-co | The bad old days | 11. | 61 |
1979 | Black Lace | Mary Ann | 7. | 73 |
1980 | Prima Donna | Love enough for two | 3. | 106 |
1981 | Bucks Fizz | Making your mind up | 1. | 136 |
1982 | Bardo | One step further | 7. | 76 |
1983 | Sweet Dreams | I’m never giving up | 6. | 79 |
1984 | Belle & the Devotions | Love games | 7. | 63 |
1985 | Vikky Watson | Love is | 4. | 100 |
1986 | Ryder | Runner in the night | 7. | 72 |
1987 | Rikki | Only the light | 13. | 47 |
1988 | Scott Fitzgerand | Go | 2. | 136 |
1989 | Live Report | Why do I always get it wrong? | 2. | 130 |
1990 | Emma | Give a little love back to the world | 6. | 87 |
1991 | Samantha Janus | A message to your heart | 10. | 47 |
1992 | Michael Ball | One step out of time | 2. | 139 |
1993 | Sonia | Better the devil you know | 2. | 164 |
1994 | Frances Rufelle | We will be free (Lonely symphony) | 10. | 63 |
1995 | Love City Groove | Love city groove | 10. | 76 |
1996 | Gina G. | Ooh aah just a little bit | 8. | 77 |
1997 | Katrina and the Waves | Love shine a light | 1. | 227 |
1998 | Imaani | Where are you? | 2. | 166 |
1999 | Precious | Say it again | 12. | 38 |
2000 | Nicki French | Don’t play that song again | 16. | 28 |
2001 | Lindsay Dracass | No dream impossible | 15. | 28 |
2002 | Jessica Garlick | Come back | 3. | 111 |
2003 | Jemini | Cry baby | 26. | 0 |
2004 | James Fox | Hold on to our love | 16. | 29 |
2005 | Javine | Touch my fire | 22. | 18 |
2006 | Daz Sampson | Teenage life | 19. | 25 |
2007 | Scooch | Flying the flag (for you) | 23. | 19 |
2008 | Andy Abraham | Even if | 25. | 14 |
2009 | Jade Ewen | My time | 5. | 173 |
2010 | Josh | That sounds good to me | 25. | 10 |
2011 | Blue | I can | 11. | 100 |
2012 | Engelbert Humperdinck | Love will set you free | 25. | 12 |
2013 | Bonnie Tyler | Believe in me | 19. | 23 |
2014 | Molly Smitten-Downes | Children of the universe | 17. | 40 |
2015 | Electro Velvet | Still in love with you | 24. | 5 |
Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta
Keskustele aiheesta foorumilla
Huomioita tilastoihin:
– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.
– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.
– “Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.
– “Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.
Tilastot ja teksti päivitetty 8.1.2016