Aarno Raninen on kuollut

viisukuppila160x120mv2Kahden suomalaisen euroviisuedustussävelmän säveltäjä, muusikko Aarno Raninen on kuollut. Aarno Raninen menehtyi tänään 3.9.2014 kotiinsa tulipalossa Tuusulassa. Ranisen omaiset vahvistivat tiedon Yleisradiolle. Raninen syntyi 27.4.1944 Kuhmoisissa perheen ainoana lapsena. Neljävuotiaana hän sai ensimmäisen instrumenttinsa, haitarin ja teki samana vuonna ensimmäisen esiintymisensä. Vanhemmat laittoivat pojan musiikkiopistoon viulutunneille. Raninen tiesi jo silloin, että musiikki on hänen elämänsä ja muusikkona hän hankkikin elantonsa koko elämänsä ajan.

Syksyllä 1966 Aarno Raninen muutti Helsinkiin ja 22-vuotiaana hänestä tuli Musiikki-Fazerin kapellimestari. Vuonna 1968 Raninen nousi valtakunnan julkisuuteen Suomen euroviisukarsintojen myötä. Hän esitti karsinnassa Rauno Lehtisen legendaariseksi ikivihreäksi nousseen ”On hetki”-kappaleen sijoittuen kolmanneksi. Raninen oli myös säveltänyt samaan karsintaan kappaleen ”Pois kuihtuu ruusu kaunein”, mutta sen esitti Irina Milan. Samana vuonna Ranisen sävellys ”Näin on” voitti kaikkien aikojen ensimmäisen Syksyn Sävel kilpailun Kristianin esittämänä.

 

1970-luvulle siirryttäessä Aarno Raninen oli monessa mukana. Hän oli yksi Suomen eturivin tuotteliaimmista säveltäjistä ja levytuottajista. Lisäksi hän esiintyi itsekin laulusolistina. Vuonna 1971 Aarno Raninen esiintyi duona Carola Standertskjöldin kanssa Suomen euroviisukarsinnoissa ja vuonna 1973 sooloartistina. Uran ehkä menestyksekkäintä aikaa olivat yhteistyövuodet Monica Aspelundin kanssa. Silloin syntyi ensin vuoden 1976 euroviisukarsintoihin kappale ”Joiku” ja vuotta myöhemmin karsinnat voittanut ”Lapponia”, joka avasi ovia ulkomaillakin. Raninen esiintyi ahkerasti Aspelundin rinnalla lukuisissa ravintola-show-numeroissa ja tv-esiintymisissä. Tuotannoista legendaarisimpiin kuuluu Seija Simolan esitys ”Sulle silmäni annan”, joka on alunperin italialainen iskelmä.

Toinen euroviisukarsintavoitto tuli vuonna 1980 Ranisen sävelmälle ”Huilumies” Vesa-Matti Loirin esittämänä. Viimeisen kerran Raninen osallistui Suomen euroviisukarsintaan vuonna 1983 Meiju Suvaksen esittämällä kappaleella ”Laulujen laulu”. 1980-luvulla Raninen sävelsi paljon musiikkia televisioon, mm. musiikilliseen viihdeohjelmaan ”Soitinmenot”, josta muistetaan erityisesti tunnuskappale ”Elämän sain soimaan”. Muista Ranisen sävellyksistä tunnetuimpia on esim. klassinen joululaulu ”Tule joulu kultainen”. 1990-luvulle siirryttäessä tahti alkoi hiljentyä ja vuonna 2005 Raniselle myönnettiin Valtion taiteilijaeläke.

Keskustele aiheesta foorumillamme

Aarno Ranisen edustussävellykset Viisulassa:

Suomi 1977: Monica Aspelund – Lapponia

Suomi 1980: Vesa-Matti Loiri – Huilumies