Esittelyssä Moldova: Cristina Scarlat – Wild soul

Cristina 1Cristina Scarlat syntyi maaliskuussa 1981 silloisen Moldovan neuvostotasavallan pääkaupungissa Chișinăussa. Musiikki on ollut merkittävässä osassa Cristinan elämässä lapsuudesta lähtien ja sen myötä Cristina onkin oppinut soittamaan muun muassa painoa ja viulua. Laulu oli kuitenkin se, mikä motivoi Cristinaa opiskelemaan alaa toden teolla ja vuonna 2006 Cristina valmistuikin Moldovan valtiollisen taideyliopiston pop- ja jazzlaululinjalta.

Itäeurooppalaiselle yleisölle Cristina on tullut tutuksi monista mm. Romaniassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä kisatuista kansainvälisistä laulukilpailuista. Kotimaassaan Moldovassa Cristina on tullut tutuksi monista televisioshow’ista. Musiikin ohella perhe näyttelee suurta roolia Cristinan elämässä. Cristina nauttiikin artistin sekä vaimon ja kahden lapsen äidin roolien tasapainoisesta yhdistelemisestä.

Cristina 2

Euroviisuihin osallistuminen on ollut yksi Cristinan suurista unelmista ja hänet onkin nähty kahdesti aikaisemminkin (2011 ja 2013) maan karsinnoissa. Tänä vuonna kolmas kerta toden sanoi kun Cristinan kilpailukappale ”Wild soul” julistettiin maaliskuussa kisatun karsintakilpailun voittajaksi ja samalla tietenkin maan tulevaksi edustusviisuksi. Aivan läpihuutojuttu Cristinan voitto ei kuitenkaan ollut, sillä hän jäi yleisöäänissä toiseksi Boris Covalin perään, mutta nousi kokonaistuloksissa ykköseksi tuomariäänien turvin.

Kilpailukappaleen on säveltänyt Ivan Akulov ja sanoittanut Cristinan veljentytär, 23-vuotias Lidia Scarlat. Kappaleen musiikkivideo kuvattiin maaliskuun alussa Mihai Eminescun teatterissa. Eurovision Addict -blogin taannoisessa haastattelussa Cristina kertoi, että Kööpenhaminaa varten kappaleen koko esitys ollaan laitettu uusiksi. Sen sijaan karsinoissa nähty, moniulotteinen puku on saanut paljon kehuja, joten sen idea halutaan säilyttää myös kansainvälisellä viisulavalla.

Katso karsintaesitys Youtubessa

Katso kappaleen musiikkivideo Youtubessa

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuvat: Vlad Vlas

Cristina 3