Second Chancen voitto Ruotsiin

Helena2Ruotsi on voittanut tämänvuotisen OGAE Second Chance -kilpailun Helena Paparizoun (kuvassa) kappaleella ”Survivor”. Kisa Second Chancen voitosta oli tasainen, sillä BrequettenMas (Run)” kappaleella toiseksi tullut Espanja hävisi Ruotsille vain kuudella pisteellä. Kolmanneksi kilpailussa tuli Portugali Catarina Pereira kappaleella ”Mea Culpa”.

Kilpailuun osallistui tänä vuonna 20 eri maan euroviisuklubin valitsemaa kappaletta. Jokaisen tähän toisen mahdollisuuden -kilpailuun osallistuvan maan faniklubi oli itse valinnut osallistujansa kansallisissa karsinnoissa kisanneiden ei-voittaneiden kappaleiden joukosta. Myös sellaiset klubimaat, jotka eivät voineet lähettää omaa kappaletta kisaan esimerkiksi varsinaisen viisukappaleen sisäisen valinnan takia, pääsivät luonnollisesti kuitenkin äänestämään kilpailussa. Suomea kisassa edusti Viisukuppilan fanipalkinnonkin viime talvena voittanut Mikko Pohjola kappaleella ”Sängyn reunalla”. Mikko keräsi mukavasti pisteitä useammalta eri maalta ja Suomi sijoittui kisassa hienosti seitsemänneksi.

Ogaen Second Chancea on kisattu vuodesta 1987 lähtien. Ruotsi on ylivoimaisesti parhaiten menestynyt maa kyseisissä mittelöissä, sillä Helena Paparizoun ykkössija oli maalle jo sen neljästoista voitto. Suomi on voittanut kilpailun kerran kun Anna Erikssonin ”Oot voimani mun” päihitti kilpakappaleensa vuonna 2000.

Tarkemmat lopputulokset

Keskustele aiheesta foorumillamme