Pohjoismaat ja Portugali boikotoivat vuoden 1970 tynkäviisuja ja yleisesti näissä maissa oletettiin kisojen vetelevän viimeisiään. Tosin kuitenkin kävi: arvalla kisat järjestettäväkseen saanut Alankomaiden televisio onnistui uudistamaan kisan ilmettä niin paljon, että 70-luvusta tuli lopulta yksi Eurovision laulukilpailun huippukausista.
1970-luku alkoi myrskyisissä merkeissä. Alankomaat sai vuoden 1970 kisat järjestettäväkseen Madridin kieltäydyttyä kunniasta toistamiseen arvonnan jälkeen, kun vuonna 1969 kaikkiaan neljä maata oli kruunattu voittajiksi. Pohjoismaat Norja, Ruotsi ja Suomi päättivät kaikki jäädä pois kisasta, virallisena syynä mainittiin edellisvuoden äänestyssekoilu. Varsinkin Norjassa tosin oli myös voimakas protestiliike kaupallisena roskana pidettyjä viisuja kohtaan. Suomi, Ruotsi ja Norja vannoivat pysyvänsä ikuisesti poissa euroviisuista ja Ruotsin lehdet kommentoivat vain pienin uutisin, että ”tänä iltana nähdään viimeinen Eurovision laulukilpailu”. Lähetystä ei nähty eikä kuultu missään Pohjoismaassa. Itävalta oli poissa jo 1969, Tanska taasen oli poissa jo vuodesta 1967. Boikottiin liittyi myös Portugali, jossa kuitenkin järjestettiin kansallinen karsinta – 2 kuukautta viisufinaalin jälkeen.
Eurovision laulukilpailu, Alankomaat. Lauantai 21. maaliskuuta 1970, RAI kongressikeskus, Amsterdam. Juontaja: Willy Dobbe. Taukonumero: Don de Lurio Dancers. Kapellimestari: Dolf van den Lunden. EBUn virallinen valvoja: Clifford Brown.
Kisaan tehtiin useita muutoksia tänä vuonna. Ensi kertaa lähetyksen avasi Alankomaita esittelevä filmi, ja juontaja saapui lavalle vain hetkeksi ennen lauluja. Lavan taakse ja ylle rakennettiin ensi kertaa muunneltavat kulissit, joita voitiin, samoin kuin valaistusta, muuttaa joka laulun kohdalla. ”Postikortti”-filmit kappaleiden edellä olivat mukana ensi kertaa – filmit oli kuvattu kunkin artistin kotimaassa etukäteen ja ovat olleet mukana miltei joka vuosi tästä saakka. Juontaja Willy Dobbe pysyi poissa aina äänestyksen alkuun saakka; tällä haluttiin vähentää ohjelman kokonaispituutta, joka tosin oli turha toimenpide vain 12 maan ottaessa osaa.
Dana oli vain 18-vuotias Amsterdamissa, puoli vuotta tämän kevään voittajaa Lena Mayer-Landrutia nuorempi viisulavalla.
Sääntöihin lisättiin myös pykälä, jonka mukaan kahden tai useamman maan saadessa tasapisteet, kaikki muut maat äänestäisivät uudelleen näiden maiden välillä. Mikäli siltikään ei eroa syntyisi, julistettaisiin molemmat voittajiksi. Uudistus oli siis lähinnä kosmeettinen eikä puuttunut itse syvempään ongelmaan – vasta 1975 saatiin aikaan nykyäänkin käytössä oleva skaala 1-12 pistettä. Samoin ensi kertaa tuomareiden ei sallittu kuunnella, kuinka muut maat olivat äänestäneet. Täten yritettiin estää taktikointi. Silti Irlannin pisteidenlukija tiesi tilanteen antaessaan viimeisenä äänet, ehkäpä hän oli kuullut ilonkiljahdukset naapurihuoneesta.
Dana on istunut muillakin tuoleilla mm. Euroopan parlamentissa puolustaen perhearvoja ja vastustaen aborttia.
Kisan voitti lopulta pohjois-Irlannin Derrystä kotoisin ollut Dana, joka viehätti herkällä ja hauraalla olemuksellaan. Dana on kertonut myöhemmin, kuinka häntä ei edes kukaan ollut saattamassa lentokentällä, eikä voittoon todella oltu mitenkään varauduttu. Tyttö oli ainoastaan 18 vuotta voittaessaan, laulunsa istuallaan esittäen. Belgia antoi 9/10 äänistään Irlannille, ainut kerta viisuhistoriassa.
Danalta ilmestyi vuonna 2007 lastenlaulualbumi Good Morning Jesus!
Danalla eli Rosemary Brownilla oli tosin kovia vastustajia: Britannian Mary Hopkin oli Beatlesien kanssa samassa tallissa, ja uraansa aloitteleva Julio Iglesias edusti Espanjaa. Saksan Katja Ebstein tulisi olemaan viisuissa vielä kahdesti uudelleen. Itse Dana menestyi jonkin verran laulajana, mutta siirtyi myöhemmin politiikkaan. Hän on edustanut Irlantia Euroopan parlamentissa ja pyrkinyt jopa maansa presidentiksi.
Yksi edellisvuoden neljästä voittajasta Lenny Kuhr kukitti Danan.
Tynkäviisuissa jokaisella maalla oli 10 tuomaria, joista jokainen sai antaa yhden äänen suosikkilaululleen. Väliaikanumero alkoi mainiolla kulissien baletilla, ja jatkui upeana go-go- jumppahetkenä loistavasti ajan hengessä. Äänestys noudatti jatkossa hyvin tutuksi tullutta Irlannin ja Britannian takaa-ajotaistelua, joka siis ensi kerran, muttei suinkaan viimeisen, päättyi Irlannin voittoon.
Suomen televisio ei näitä kisoja näyttänyt eikä tämän vuoden viisukappaleita juurikaan Suomessa soitettu, vaikka neljästä laulusta tehtiinkin suomenkielinen versio. Viisut Suomeen tuonut Aarno Walli (1920-2007) ei enää ollut tekemisissä viisujen kanssa boikotin jälkeen ja vuonna 1971 Suomen viisuvastuu siirtyi toiselle konkarille, Heikki Seppälälle.
Kilpailukappaleet:
1 Alankomaat: The Hearts of Soul – Waterman – 7. sija (7 pistettä)
2 Sveitsi: Henri Dès – Retour – Jaettu 4. sija (8 p.)
3 Italia: Gianni Morandi – Occhi di ragazza – Jaettu 8. sija (5 p.)
4 Jugoslavia: Eva Srsen – Pridi, dala ti bom cvet – 11 sija (4 p.)
5 Belgia: Jean Vallée – Viens l’oublier – Jaettu 8. sija (5 p.)
6 Ranska: Guy Bonnet – Marie-Blanche – Jaettu 4. sija (8 p.)
7 Iso-Britannia: Mary Hopkin – Knock knock – who’s there? – 2. sija ( 26 p.)
8 Luxemburg: David Alexandre – Winter Je suis tombé du ciel – 12. sija (0 p.)
9 Espanja: Julio Iglesias – Gwendolyne – Jaettu 4. sija (8 p.)
10 Monaco: Dominique Dussault – Marlène – Jaettu 8. sija (5 p.)
11 Länsi-Saksa: Katja Ebstein – Wunder gibt es immer wieder – 3. sija (12 p.)
12 Irlanti: Dana – All kinds of everything – Voittaja (32 p.)
Pohjoismaat ja Portugali boikotoivat vuoden 1970 tynkäviisuja ja yleisesti näissä maissa oletettiin kisojen vetelevän viimeisiään. Tosin kuitenkin kävi: arvalla kisat järjestettäväkseen saanut Alankomaiden televisio onnistui uudistamaan kisan ilmettä niin paljon, että 70-luvusta tuli lopulta yksi Eurovision laulukilpailun huippukausista.
