Muistathan: Suomen karsinnat 1976

Kahden edellisen vuoden ajan kokeillut esikarsinnat saivat toistaiseksi jäädä historiaan ja Suomen edustussävelmää päätettiin lähteä valitsemaan yksivaiheisella karsinnalla. Yleisradio järjesti vaihteeksi avoimen sävellyskilpailun ja 245 vastaanotetun sävelmän joukosta valittiin yhdeksän ehdokasta televisioituun euroviisukarsintaan, joka järjestettiin Pasilan tv-studioilla tammikuun viimeisenä päivänä.

Avoimessa kilpailukutsussa Yleisradio korosti kansallisten ominaispiirteiden huomioimista sävelmissä. Vaikka muutamat kappaleista niitä sisälsivätkin, puri kaupallinen iskelmä parhaiten valinnan suorittaneisiin, seitsemällä paikkakunnalla kokoontuneisiin tavallisista musiikinkuuntelijoista koottuihin raateihin.

.

SUOMEN KARSINTA 1976
Ajankohta: Lauantai 31.1.1976
Kilpailupaikka: Ylen tv-studio 2, Pasila, Helsinki
Juontajat: Matti Elo
Kapellimestari: Ossi Runne
Kilpailumenetelmä: Avoin sävellyskilpailu (245 sävelmää)
Arvostelu: Maakuntaraadit
Kilpailukappaleita: 9

Ensimmäisenä esiintyi valovoimainen Anneli Sari, joka lauloi unkarilaisen Deszö Baloghin romaniromantiikkaa hyödyntävän melodian ”Mustalaiskaravaani”. Annelin mikrofoni oli kiinni yli puoli minuuttia kappaleen alussa, eikä televisionkatsojille välittynyt pihaustakaan hänen laulustaan. Anneli ei kuitenkaan saanut aloittaa esitystään uudelleen. Lopputuloksissa hän sijoittui toiseksi.

Numerolla kaksi lavalle Matti ”Fredi” Siitonen Ystävät-taustaryhmineen. Monelle oli yllätys, että Fredi esitti pirteän ja selkeän kaupallisen iskelmän, häneltä normaalisti kuultujen romanttisten balladien sijaan. Fredi olisi halunnut esittää ”Pump pumpinsa” yhdessä Marion Rungin kanssa, mutta Marion pelkäsi orastavan kansainvälisen soolouransa kärsivän duoesityksestä. Tämän jälkeen hän kääntyi Koivistolaisten puoleen, mutta Anja Koiviston oltua estynyt raskautensa vuoksi, pääsi Titta Jokinen tuuraamaan häntä Anneli Koiviston seuraksi.

Matti ja Pirjo Bergström olivat tehneet euroviisuja varten kansallisromanttisen laulelman ”Posket hehkuu ja haitari soi”, jonka esittäjäksi he pyysivät Paula Koivuniemen. Seksikkäiden iskelmien parissa uransa aloittanut Koivuniemi oli kuitenkin täysi väärä solisti tämän tyyppiselle kappaleelle. Laulu päätyikin levylle Pirjon itsensä tulkitsemana.

Matti Laakso oli suurelle yleisölle varsin tuntematon säveltäjänimi, mutta Yleisradion avustuksella hän sai kappaleelleen tulkiksi Mikko Alatalon, joka yleensä lauloi mieluummin omia hengentuotteitaan. Pirteä dixieland-meininki ei sekään oikein istunut Alatalon repertuaariin. Kirka ei myöskään ollut aivan kotonaan esittäessään Jukka Siikavireen upeaa sävelmää ”Neidonryöstö”. Yhdessä kohtaa sattui jopa pieni kömmähdys, joka kieli puolitiehen jääneestä harjoittelusta. Kirjailija Erkki Mäkisen dramaattinen teksti tuki kuitenkin upeasti sävelmää, joka on jäänyt elämään, mutta paremmin muiden esittäjien tulkitsemana.

Markku Aro sai anottua varusmiespalveluksestaan viikonloppuvapaan ja pääsi suoraan lähetykseen esittämään kilpailukappaleensa ”Ruska”. Modernissa popiskelmässä Lapin eksotiikkaan viittava aihe tuntui kuitenkin hieman päälle liimatulta. Esitystä oli mukana vauhdittamassa myös kaksi tanssityttöä.

Kansallisia sävyjä kuultiin myös Monica Aspelundin ”Joikussa”. Monican tuonaikaisen yhteistyökumppanin Aarno Ranisen säveltämä ”Joiku” oli eräänlainen ”Lapponian” esiversio, jonka aika koitti vasta seuraavana vuonna. Sen sijaan Saaren laulavan veljestrion Joukon, Kostin ja Paavon ehdokas ”Can-can” oli erittäin kaukana suomalaiskansallisista sävyistä, mukaillessaan 1920-luvun amerikkalaismusiikkia. Korkealta ja kovaa veisanneet pojat saivat mukaansa esitykseen kolme vähäpukeista can-can-tyttöä.

Kilpailuesitykset päätti pitkästä aikaa Suomen karsinnoissa kuultu ruotsinkielinen esitys. Viisujen ensi kertalaisen Lasse Mirschin sävelmän ”Tillsammans med barn” sanoitti ja esitti norjalainen Inga Thommessen. Korkealta laulava Inga oli 19-vuotias, Norjan entisen Suomen suurlähettilään tytär. Kappale oli syntynyt yhteistyönä tehdylle albumille ”Teach me how my child”, jonka nimilaulu tuo kappale oli – tosin englanninkielisenä versiona. Nykyään tuo Love Records merkillä julkaistu albumi on hankalasti saatava keräilyharvinaisuus, jota erityisesti Love Records yhtiön nimikkeitä keräävät levyfriikit halajavat.

Fredi oli seurannut tarkkaan edellisvuoden kansainvälistä finaalia ja hän oli räätälöinyt ehdokkaansa tarttuvaksi, helposti kansaan yli kielimuurien uppoavaksi. Jo ennen kisoja Fredi oli saanut osakseen eniten julkisuutta. Haastattelussa hän korosti esiintyjäryhmän ja Aira Samulinin suunnitteleman koreografian merkitystä.”Pump pump” –kappaleen voitto ei siis tullut ainakaan Fredille ja hänen ystävilleen täysin odottamatta.

Fredin kanssa lavalla nähtiin Titta Jokinen ja Anneli Koivisto. Kolmikon koreografian oli suunnitellut Aira Samulin.

Aivan kaikkien mieleen ei Fredin esitys kuitenkaan ollut, vaan karsintalähetyksen lopussa lavalle kukitettujen voittajien keskelle hyppäsi miespuolinen mielenosoittaja. Euroviisujen kaupallistumista vastustaen hän lauloi käsiään rytmikkäästi taputtaen: ”Euroviisut pump pump, Suomen kansa pump pump”. Hämmentävä välikohtaus yritettiin ohittaa mahdollisimman matalalla profiililla ja Fredi tuuppi toisella kädellään protestoijan kameroiden ulkopuolelle päästäkseen esittämään voittokappaleen uudelleen. Haagin kansainväliseen finaaliin Suomen edustussävelmä kääntyi jälleen englanniksi, kun se seuraavan kerran tulisi olemaan mahdollista vasta yli 30:n vuoden kuluttua. Odotukset olivat korkealla ja pettymyskin lopputulosten ratkettua sen mukainen.

Vuoden 1976 karsinnat saivat kyseenalaista lisäväriä lavalle päässeen mielenosoittajan takia.

Lopputulokset:
1. Fredi & Ystävät: Pump pump (380 p.) Katso esitys (YLEn Elävä Arkisto)
2. Anneli Sari & Deszö Balogh: Mustalaiskaravaani (353 p.)
3. Markku Aro: Ruska (330 p.) Katso esitys (YLEn Elävä Arkisto)
4. Kirka: Neidonryöstö (314 p.) Katso esitys (YLEn Elävä Arkisto)
5. Mikko Alatalo Band: Myyty mies (306 p.)
6. Monica Aspelund: Joiku (289 p.) Katso esitys (YLEn Elävä Arkisto)
7. Jouko, Kosti & Paavo: Can-Can (275 p.) Katso esitys (YLEn Elävä Arkisto)
8. Inga Thommessen: Tillsammans med barn (191 p.)
9. Paula Koivuniemi & Finlandia-Kvartetti: Posket hehkuu ja haitari soi (182 p.)

Keskustele aiheesta foorumillamme