Sveitsin ranskankielisen kanavan ehdokkaat julkaistu

Matthieu Blanchette (png)Sveitsin ranskankielinen televisiokanava RTS on julkistanut ehdokkaansa maan esikarsintaan. Kanavan valitsema ammattilaisraati joutuu valitsemaan kanavan kuusi edustajaa yhteensä 26 kilpailusävelmästä.

Ehdolla on muun muassa pohjoisirlantilainen Michael James, joka on aiemmin tullut tunnetuksi euroviisupiireissä lähinnä säveltäjä-sanoittajana. Hänen laulunsa nimi on ytimekkäästi ”Boom!”. Muutamia esimerkkejä hänen kynänjäljestään ovat Samanta Tīnan kappale ”I need a hero” (Latvian karsinta 2013) ja Dennis Fagerströmin ”My little honey bee” (Uuden Musiikin Kilpailu 2014). Kilpailumatkalle mielii myös 18-vuotias Sveitsin The Voice -kilpailusta tuttu parkourharrastaja Matthieu Blanchette (kuvassa). Hänen laulunsa nimi on ”Bring back the Moon”.

Sveitsin finaaliin RTS-kanava saa esikarsinnasta yhteensä kaksi kappaletta mukaan.

Kuuntele kaikki 26 sävelmää

Keskustele aiheesta foorumillamme