Kaikki kirjoitukset avainsanalla ”R/H-studio”:

normajohn

Ei ole liioiteltua sanoa, että Suomen kilpailukappale ”Blackbird” on hurmannut kansainvälisen lehdistön mennen tullen Kiovan viisuareenalla. Reilun viikon aikana Norma Johnin valttikortteja ovat olleet varma live-esiintyminen sekä rautaisten ammattilaisen keskittymiskyky.
Voi olla, että omaan kolmeminuuttiseen viisurupeamaan onkin helpompaa ja esiintymisen kannalta vakuuttavampaa päästä sisälle, jos esitettävä kappale on alusta loppuun omaa käden jälkeä. Suomi onkin tänä vuonna yksi niitä harvoja maita, joiden kilpailukappale on kokonaisuudessaan esittäjien itsensä säveltämä ja sanoittama.
– Tämä on selkeästi kiinnostanut ulkomaalaisia toimittajia. Meiltä on kyselty paljon siitä, millainen prosessi musiikin kirjoittaminen on ja miten kappaleemme on syntynyt, Norma Johnin Lasse Piirainen kertoi Viisukuppilalle.
– Meille on tärkeää, että saamme esittää omaa musiikkiamme.
Osaamisen lisäksi jaksamista on toki helpottanut myös suotuisat aikataulut.
– Onneksi meillä ei ole ollut aikaisia aamuharjoituksia. Hyvät yöunet ovat olleet täällä kaiken a ja o. Suuri kiitos myös Suomen delegaatiolle, että kaikki käytännön järjestelyt ovat toimineet todella sujuvasti, Leena Tirronen ja Lasse tuumasivat viikonloppuna.

Lue lisää »

Valitse aihe
Tulevat tapahtumat
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.



Sauhupuoti.com







Viisukuppila