Valko-Venäjä lähettää NAVIn Kiovaan

Myös Valko-Venäjä valitsi tänään viisunsa Kiovan kisoihin. Voittajaksi kolmentoista kappaleen joukosta selvisi NAVI-yhtye. Kappale ”Historyja majho žyccia” oli finaalin ainoa kokonaan valkovenäjän kielellä esitetty kappale. Artem Lukyanenkon ja Ksenia Zhukin muodostama yhtye osallistui maansa karsintoihin myös viime vuonna sijoittuen neljänneksi.

Puhelinäänestyksen voitti poikaduo PROvokatsiya, mutta tuomaristo jätti heidät pisteittä. Toiseksi finaalissa sijoittui jo neljättä kertaa karsintoihin osallistunut Nuteki.

Finaalissa esiintyivät myös Valko-Venäjää aiemmin edustaneet Ivan (2016), Uzari (2015) sekä Teo (2014), joka myös juonsi finaalin yhdessä Olga Ryzhikovan kanssa.

Katso kappaleen live-esitys

Keskustele aiheesta foorumillamme